Sinä loit vaikka tiesit

Teit hänet tehdäksesi hänestä voittajan.
(kuva © veli Martinus, Valamon luostari)

Oi Kaikkihyvä, sinä loit Aadamin, vaikka tiesit,

että hän olisi kiittämätön ja kulkisi harhaan:

teit hänet tehdäksesi hänestä voittajan.

Minä katsoin ruumista murheessaan ja sielua surussaan,

sillä liitit ne yhteen rakkaudella,

ne irtosivat toisistaan tuskalla.

Ruumis muodostettiin viisaudella,

mutta sielu puhallettiin eloon armolla.

Rakkaus sulatettiin mukaan täydellistymisellä,

mutta käärme erotti sen pahuudella.

Ruumis ja sielu syyttävät toisiaan:

kumpi sai kumman lankeamaan?

Mutta vääryys kuuluu molemmille,

sillä vapaa tahto kuuluu kummallekin.

Oi armollinen, uudista armosi vielä kerran,

anna kätesi muotoilla Aadam uudelleen,

anna sormiesi työstää häntä.

Sillä Herra, sinun säälisi ei epäonnistu:

sinä aloitit hänet rakkaudessa,

vie hänet loppuun armossa.

Kun häntä ei ollut, sinä loit hänet,

jotta hän saisi tulla olevaiseksi.

Nyt kun hän on palannut tomuun,

rakenna hänen temppelinsä jälleen uudeksi sinussa.

Eikö kuningas, joka näkee kuvansa haalistuvan,

kirkastaisi hämärtyneen kuvansa parhailla väreillä?