Sisäisestä elämästä (opetuspuhe)

Kirkon isät varoittavat meitä hengellisen elämän tyhjiöstä

Suuren paaston valmistusviikkojen aikaan on paikallaan tarkastella ortodoksisen perinteen sydäntä eli askeesia. Ortodoksisen askeesin tarkasteleminen on erityisen tärkeää ajassamme, jossa ihminen korostaa kaikenlaisten halujen ja himojen toteuttamisen oikeutusta. Maailmalliset riippuvuudet pimentävät hänen elämänsä.

Monenlaiset himot pimentävät ihmissielun

”Moderni ihminen” on torjunut pois mielestään Jumalan muistamisen. Hän ei palvelee Jumalaa eikä lähimmäistä. Hän polkee kaiken Jumalaan liittyvän pyhyyden ja askeesin lokaan. Hän leimaa ortodoksisen kirkon askeesin säälittäväksi, naurettavaksi ja epä-älylliseksi.

Pyhä Isämme Gregorios Palamas (k. 1359) opettaa, että kaikkein kauhistuttavin on ihmisen hillittömyyden demoni. Se lähtee ihmisestä vain rukouksella ja paastolla. Oikeamielisessä paastossa ihminen hillitsee ruumistaan ja kukistaa sen kapinallisuuden. Rukouksessa hän puolestaan kukistaa himot ja turhat ajatukset mielestään.

Pyhän Gregorioksen mukaan paha merkitsee ahneutta, juopumusta hillitöntä elämää. Paha tarkoittaa rahan rakastamista, vääryydellä hankitun omaisuuden halajamista ja epäoikeudenmukaisuutta. Paha tarkoittaa omahyväisyyttä, ylimielisyyttä ja ylpeyttä.

Tessalonikin arkkipiispa Gregorios tähdentää, että hyvä puolestaan merkitsee itsetarkkailua, paastoamista, elämän puhtautta, oikeamielisyyttä, armeliaisuutta, kärsivällisyyttä, rakkautta ja nöyryyttä. Pyhä Esipaimen opettaa:

"Kaikki meistä, ylhäiset ja alhaiset, hallitsijat ja alamaiset, rikkaat ja köyhät tarvitsevat uutteruutta, jotta he voivat ajaa paheet pois sielustaan ja tuottaa niiden sijaan koko joukon hyveitä."

Koska Aadam ja Eeva nousivat yhdessä saatanan kanssa Jumalan tahtoa vastaan, heiltä riisuttiin elämänvaatteet ja taivaallinen kirkkaus. Heistä tuli saatanan kaltaisia. Rikkoessaan Jumalan tahdon ihmissielu kadotti yhteyden Jumalaan. Ihmissielulta riisuttiin pois Jumalan armon haarniska ja se joutui synnin ikeen alaiseksi.

Kirkon jäsenen pyhä katumus liittyy läheisesti ihmisen vapaaseen tahtoon eli valinnanvapauteen, Suurenmoisessa rakkaudessaan Jumala on antanut meille katumuksen mahdollisuuden. Monenlaiset himot pimentävät ihmissielun ja johtavat ihmisen lukuisiin synteihin.

Ihmisen hengellinen parantuminen kasvaa Jumalan Rakkaudesta Kirkon pyhissä mysteerioissa ja askeesissa. Ilman askeesia Kirkon pyhät mysteeriot halvaannuttavat kristillisen elämän mekaaniseksi ja maagiseksi. Toisaalta askeesi ilman Kirkon pyhiä mysteerioita edustaa pelkästään uskonnollista moralismia ja pietismiä.

Ortodoksisten isien mukaan katumus ei ole tila, vaan alku. Katumus tarkoittaa sanan laajassa merkityksessä Kirkon koko elämää. Se on Kirkon jäsenelle ensimmäinen parantava lääke. Ortodoksinen askeesi tarkoittaa koko kristillistä elämää.

Kun Kirkossa opetetaan sairaudesta ja parantumisesta, sillä tarkoitetaan että ihmisen sisäinen maailma on sairas ja tarvitsee hoitamista.

Luostarikuuliaisuutta edeltää kaikesta maallisesta luopuminen

Pyhän Gregorios Palamaksen (k. 1359) mukaan Kristus korottaa kunniaan tämän maailman hyvyyksien vastakohdat. Vapahtaja opettaa:

"Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta" (Matt. 5:3).

Hän osoittaa meille, missä on pyhien ihmisten näkyvän köyhyyden perusta ja aiheuttaja. Se on heidän hengessään: kun kilvoittelijan henki omaksuu pyhän evankeliumin opetuksen armon, se alkaa vuodattaa köyhyyden virtoja. Tällainen köyhyys on Jumalan silmissä autuaallista.

Luostarikuuliaisuutta edeltää kaikesta maallisesta luopuminen. Jos siis kaikesta maallisesta luopuminen on luostarielämän peruspilari, kuinka voisi sellainen ihminen, joka ei ole ensin luopunut omaisuudestaan menestyä jossakin muussa luostarielämään kuuluvassa askeesissa?

Luostarissa asuvan munkin tainunnan tulee olla vapaa aineen kahleista, himoista ja kaikista pahoista haluista. Hän ei saa olla itsensä hemmottelija, välinpitämätön, rahanahne, nautintoa rakastava eikä myöskään kunnianhimoinen. Mammonalla ei saa olla pienintäkään sijaa kilvoittelijan sielussa.

Luostarielämä alkaa luopumisesta ja kuuliaisuudesta. Aluksi munkit ja nunnat luopuvat omistamisesta, koska heidän päämääränään on puhdistaa mielensä ja ottaa vastaan mielen kirkastuminen. Pyhän Johannes Krysostomoksen (k. 407) mukaan maailmassa elävät ihmiset nukkuvat päivälläkin, mutta luostarikilvoittelijat valvovat yölläkin.

Luostarissa ei pelätä ruhtinaita, siellä ei ole valtiaitten mielettömyyttä, ei orjuuden pelkoa, ei turhanpäiväistä vaatteiden riisumista, ei rahakirstua eikä mitään muutakaan sellaista, vaan luostarielämä on täynnä rukousta, pyhiä hymnejä ja hengellistä tuoksua. Rahaa ei ole, ruumis ja sielu on.

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa:

"Mikään ei ole saatanalle ja sen ehdottamille ajatuksille yhtä pelottavaa kuin mieli, joka tarkkailee huolellisesti Jumalan asioita. Levottomuus ei kasva meissä ulkoisista asioista, vaan mielemme heikkoudesta."

Ortodoksista askeesia ei ole tarkoitettu yksinomaan luostarissa eläville. Ortodoksisen askeesin kurinalaisuus koskee jokaista Kirkon jäsentä. Kirkon jokaisen jäsenen kutsumuksena on elää toisin kuin häntä ympäröivä maailma.

Ortodoksisen kirkon askeesi sisältää uskon keskeisen ulottuvuuden. Se ilmaisee Kirkon uskoa. Askeesi johdattaa kilvoittelijoita Kirkon perushyveisiin: sisäiseen vapauteen, todelliseen iloon, nöyryyteen, köyhyyteen ja elämän puhtauteen. Elämän puhtaus on ortodoksisen askeesin päämäärä. Se tarkoittaa ajatusten sisäistä puhtautta.

Ortodoksinen teologia kasvaa ihmisen hengellisestä parantumisesta

Jumalan hyvyyden etsiminen tarkoittaa itsetarkkailua, paastoamista, elämän puhtautta, oikeamielisyyttä, armeliaisuutta, kärsivällisyyttä, rakkautta ja nöyryyttä. Hengellisesti köyhiä ovat ihmiset, joiden henki tai sielu on vapaa kerskauksesta, kunnian rakastamisesta ja kiintymyksestä nautintoon.

Kirkon jäsenen pyhä katumus liittyy läheisesti vapaaseen tahtoon eli valinnanvapauteen. Suurenmoisessa rakkaudessaan Jumala on antanut ihmiselle katumuksen mahdollisuuden. Ihmisen mieli ja himot hoidetaan hengellisen köyhyyden välineillä. Pyhien isien mukaan ihmisen koko kirkollinen elämä on hengellisen köyhyyden kokemusta. Pyhän köyhyyden hyve perustuu maallisten hyvyyksien köyhyyteen.

Ortodoksisen kirkon Pyhä Traditio opettaa ihmisen parantumisesta. Synti tarkoittaa mielen lankeemusta, pimenemistä, vankeutta ja kuolemista. Siinä oli myös Aadamin ja Eevan synnin sairauskertomus.

Ortodoksinen kirkollinen psykoterapia tarkoittaa ennen muuta itsetuntemusta. Ihmisen tulee oppia tuntemaan hengellinen tilansa. Tietämättömyys ja välinpitämättömyys sairaudesta estää hengellisen parantumisen.

Kristusta kutsutaan Lääkäriksi ainoastaan vanhassa ortodoksisessa perinteessä. Kristus ei ole oikeudenkäyttäjä, vaan Hengellinen Lääkäri, joka parantaa ihmisiä lukemattomista sielun sairauksista. Pyhän Gregorios Palamas opettaa, että ihmisen sielun sairastuttua, ihmisellä ei ole persoonallista suhdetta Jumalan kanssa. Ihmisen mieli tulee silloin demoniseksi tai eläimelliseksi. Paha astuu ihmiselämään ihmisen vapaan tahdon kautta.

Pyhät isät opettavat, että ihmisen hengellinen parantuminen kasvaa Jumalan rakkaudesta Kirkon pyhissä mysteerioissa ja askeesissa. Ortodoksinen teologia kasvaa ihmisen hengellisestä parantumisesta eikä rationaalisesta tieteestä. Ilman askeesia paikalliskirkon elämä halvaantuu mekaaniseksi ja maagiseksi ritualismiksi. Toisaalta askeesi ilman Kirkon pyhiä mysteerioita edustaa pelkästään uskonnollista moralismia ja pietismiä.

Ortodoksisen kirkon hengellistä ohjausta ei voi ymmärtää teologisesti ilman yhteyttä Kirkon pyhään pappeuteen ja hengellisen isyyden terapeuttiseen palvelutehtävään. Papillisen työn hedelmällinen toteuttaminen vaatii askeettista valmistautumista ja harjaantumista.

Pastoraalista työtä tekevän piispan ja papin virka ei ole pelkästään antaa rippilapsille inhimillisiä neuvoja, vaan ohjata heitä Jumalan rakkaudessa iankaikkiseen elämään.

Ortodoksisessa terapeuttisessa teologiassa ihmistä hoidetaan askeettisessa ja sakramentaalisessa elämässä. Kilvoittelija, joka jakaa jumalallisen armon, tulee Jumalan temppeliksi ja hengellisen riemun paikaksi. Hän osoittaa olevansa maan suola ja maailman valkeus, eli hän sitten luostarissa tai maailmassa.

Pyhät isät varoittavat meitä hengellisen elämän tyhjiöstä

Maailmallisesti ajattelevalle ja elävälle ihmiselle ortodoksisen kirkon askeesi säilyy käsittämättömänä. Korkean teknologian kasvu ja sen synnyttämä mielihyväkulttuuri houkuttelee ihmisiä lukemattomiin elämän väärinkäytöksiin.

Ihminen sitoo olemassaolonsa aineelliseen. Hän juoksee aineellisen hyvän perässä, koska hän pelkää avautua Kirkon sisäiselle elämälle. Mitä enemmän ja hyljeksii Jumalan elämän pyhyyttä, sitä sairaampi hän on sielultaan.

Nykyihmisen nautinnonhalu ja nautintojen etsiminen hallitsee kaikin tavoin elämänmenoa. Hän seuraa langenneen ihmisyyden pimeää horisonttia ja kadottaa epäjumalanpalveluksessaan sielunsa ja ruumiinsa. Aistillinen mielihyvä aiheuttaa ihmisessä jumalattomuuden, synnin ja elämän rikkonaisuuden.

Paastoaminen ja hengellinen itsetarkkailu synnyttää sen sijaan ihmisessä Jumalan pelon ja hyveen. Ruumiillinen paasto on vaarallinen, jos se erotetaan hengellisestä kilvoituksesta, rukouksesta ja lähimmäisen palvelemisesta. Ortodoksisen paaston olennainen asia on ymmärtää, että ortodoksinen elämä taistelua ja askeesia.

Kirkon pyhät isät varoittavat meitä hengellisen elämän tyhjiöstä, vääristä elämänarvoista ja väärästä elämän laadusta. He varoittavat meitä arkisen elämän sähköisestä kiireestä ja kiihottavista aistimuksista. He kutsuvat meitä pyhää hiljaisuuteen, tietoisuuteen siitä, mitä mikä on meidän kutsumuksemme Jumalan kuvina? Mikä on elämämme päämäärä?

Me tarvitsemme hengellisesti sairaina pyhien isien elävää julistusta ihmistä rakastavasta Jumalasta ja Jumalan mukaisesta elämänmuutoksesta. Ortodoksinen usko on erottamaton osa katumusta. Katumus merkitsee ihmiselämässä Jumalan vastaisen väärän tiedon ja elämän hylkäämistä. Maailmasta luopuminen tarkoittaa perinpohjaista muutosta ihmisen suhteessa maailmaan ja maailmalliseen elämään.

Kun puhutaan Kirkon hyveistä, niillä ei tarkoiteta ihmisen omia moraalisia valintoja, vaan Jumalan tekoja. Tällaisia Jumalan tekoja ovat esimerkiksi rauha, rakkaus ja oikeudenmukaisuus. Kun ihminen toteuttaa elämässään Jumalan tahdon, hän osallistuu Jumalan teoista.

Askeesi on Jumalan pyhyyden etsimistä

Kirkon pyhä askeesi on Jumalan lahja. Se tarkoittaa kilvoittelijassa tapahtuvaa sisäisen olemuksen muutosta. Pyhän hiljaisuuden avulla hän ottaa vastaan Jumalan rakkauden. Hengellisesti parantunut ihminen on nöyrä ilossa, surussa, kunniassa ja häpeässä. Hän on pukeutunut Kristuksen pyhään nöyryyteen.

Suhtautuminen omaisuuteen ja pahuuteen ilmaisee millainen on sisäinen ihmisemme. Maalliset sitoumukset ja mieltymykset estävät meitä siirtymästä valheen maailmasta Jumalan maailmaan. Jumalan rakkaus on läsnä olevaa. Jumala haluaa tehdä Itsensä läsnä olevaksi meille.

Bysanttilaisessa luostariaskeesissa korostetaan alati ihmisen valintaa. Ihminen joko vastaa myönteisesti Jumalan tahtoon tai seuraa lihallisten himojen ja halujen maailmaa. Jumalan tahdon valitseminen merkitsee askeesia.

Autiomaaisät muistuttavat meitä siitä, ettei sisäinen maailmamme saa olla laiska Jumalan pyhien toimintojen vaikutukselle. Kilvoittelijan rukouksessa, paastoamisessa ja armeliaisuudessa tavoittelema pyhyys on Jumalan Pyhyyden etsimistä.

Ortodoksinen askeesi julistaa Jumalan kirkkautta ja kunniaa, Hänen pyhittävää läsnäoloaan luomakunnassa. Siksi autiomaaisät näkivät eläimissä, vedessä, puissa ja kasveissa Jumalan käsittämättömän rakkauden ja läsnäolon.

Isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuutta

• Florovsky, Georges, 1987, The Byzantine Ascetic and Spiritual Fathers. Belmont.
• Gregorios Palamas, pyhä, 2009, Saint Gregory Palamas. The Homilies. Edited and tanslated from the Original Greek with an introduction and notes by Christopher Veniamin. Waymart PA.
• Hakkarainen, Jarmo
  • 2003, Bysanttilainen askeesi hengittää Kirkon teologiaa. – Hehkuva Hiillos 3:2003.
  • 2004, Bysantin kulttuuriperintöä ja läntisiä vaikutteita. Ortokirja. Joensuu.
  • 2013, Bysantin kaksi maailmaa. Kirjoituksia Bysantin keisarikunnasta ja Pyhien Isien terapeuttisesta teologiasta. Joensuu.
• Hierotheos, metropolitan of Nafpaktos
  • 1993, The illness and cure of the soul in the Orthodox Tradition. Levadia.
  • 1997, Saint Gregory Palamas as a Hagiorite. Levadia.