Sovintosunnuntai (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Saarna Valamon luostarissa 6.3.2011.
ISÄN JA POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN!
Evankeliumi alkaa tänään sovintosunnuntaina Jeesuksen Kristuksen vakavalla kehotuksella: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt.6: 14- 15). Tätä kyseistä asiaa meidän jokaisen on tutkisteltava vakavalla mielellä kukin omalla kohdallamme. Annammeko todella anteeksi lähimmäisellemme?
Me saatamme herkästi tuudittautua Jumalan armon pyytämiseen itsemme tasolla. Sanomme ”Herra armahda”, mutta pysymme siinä mielessämme henkilökohtaisella tasolla. Omimmeko tällöin Jumalan armon vain itsellemme omakohtaiseksi? Armo tulee Jumalalta meille yhteisön kautta. Armo tulee Kristuksen kirkon kautta. Armo tulee kirkon pyhien sakramenttien ja yhteisöllisen rukouksen kautta.
On vanha sanonta: ”Yksi kristitty, ei yhtään kristittyä.” Tällä tarkoitetaan sitä, että kristityn tulee toimia aina suhteessa yhteisöön, suhteessa toiseen ihmiseen. Siksi elämme jatkuvassa kilvoittelussa suhteessa toinen toiseemme.
Ortodoksiselle kirkolle ja uskolle on ominaista juuri korostunut suhde toiseen ihmiseen ja sen suhde Jumalaan. Kyse on aina rukouksellisesta ilmaisun sisällöstä ”me- Jumala”, eikä, ”minä - Jumala”. Kirkkomme rukouksissa on myös omat yksilölliset piirteensä, mutta ne ovat aina sidoksissa kirkon yhteiseen rukoukseen. Yksilön rukous ilmaisee yhteisöllistä rukousta.
Jos keskitymme rukouksessa pelkästään itseemme, unohdamme sen Kristuksen tärkeän käskyn, jonka hän antoi pestyään opetuslastensa jalat: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne." (Joh. 13: 34- 35).
Jumala on ykseys kolmessa persoonassa, mutta yhdessä luonnossa. Rakkauden olento on yhdessä Jumalallisessa luonnossa. Jumala on yksi ja samalla kolme: isä ja Poika ja Pyhä Henki.
Vanhassa testamentissa Jumalan nimi on yksinkertaisesti ”Minä-joka- olen”. Jumala sanoi Mooseksen kysyttyä lähettäjänsä nimeä: "Minä olen se, joka olen.". Tätä nimeä Jeesus käytti myös itsestään kanaanilaiselle naiselle kohdatessaan hänet kaivolla, josta kuulimme muutama sunnuntai sitten.
Jeesuksen Kristuksen kautta me tiedämme, että Jumala on ykseydessään Kolminaisuus. Jeesus Kristus on Jumalan valkeus, joka ilmestyi meille.
Kyse on kuitenkin lopulta uskomme todellisuudesta: rakastammeko ja uskomme Kolmiyhteistä Jumalaa? Uskommeko Kristukseen todellisena Jumalana ja todellisena ihmisenä?
Jumala äärimmäisessä rakkaudessaan ihmiseen tuli itse ihmiseksi pelastaakseen meidät. Voiko suurempaa rakkaudentekoa ja ilmausta edes ajatella. Hän halusi antaa ihmiselle anteeksi ja pelastaa kuvaansa sekä kaltaisuuteensa luodut olennot – meidät ihmiset. Kaikki uskomme osatekijät näkyvät suhteessamme ja käyttäytymisessämme toiseen ihmiseen. Siinä emme voi valehdella Jumalalle, emmekä edes toiselle ihmiselle. Meidän tulisi nähdä lähimmäisissämme Kristuksen kasvot ja kunnioittaa toisen sielua ja ruumista niin, ettemme aiheuta hänelle lankeemusta tai kadotusta omilla teoillamme.
Evankeliumissa Jeesus sanoi paastoamisesta: "Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Matt. 6:16- 18).
Olemmeko me valmiita paaston merelle? Kestämmekö myrskyn ja koetuksen kilvoittelussamme niin ruumiillisesti kuin hengellisesti? Nyt illalla ehtoopalveluksen jälkeen aloittaessamme paaston, me pyydämme ensiksi toisiltamme anteeksi. Teemme sovinnon antamalla ja pyytämällä anteeksi. Toivomme sitä Jumalan nimessä.
Me emme saa pyytää anteeksi toisiltamme vain tavan vuoksi. Emme laiskasti, veltosti, valtaa tavoitellen ja turhaan Jumalan nimeä lausuen.
Olemme edellisinä viikkoina kirkon opetuksessa, valmistutumisessamme paastoon, tavanneet Jumalan samarialaisen naisen kanssa kaivolla, päivän kuumimpana hetkenä, ja kuulleet Kristuksen sanat jumaluudestaan: ”Minä se olen, joka olen”.
Olemme kiivennet puuhun Sakkeuksen tavoin nähdäksemme Kristuksen. Meissä on tällöin herännyt uteliaisuus Jumalaa ja hänen tarjoamaa pelastustaan kohtaan.
Olemme oppineet rukouksen nöyryyttä syntisen publikaanin tavoin ja lausumaan. ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!” (Luuk.18: 13).
Olemme palanneet tuhlaajapojan mukana Isämme luo katuen rikkomuksiamme ja laiminlyöntejämme.
Tiedämme nyt viimeistään joutuvamme tuomiolle lahjomattoman tuomarin Kristuksen eteen.
Sovinnossamme täytyy olla sielun puhtautta, nöyryyttä, kärsivällisyyttä ja rakkautta lähimmäistämme kohtaan. Meidän tulisi nähdä omat rikoksemme ja olla tuomitsematta toista ihmistä hänen sanoistaan ja teoistaan.
Jeesus sanoi meille: ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” (Matt.6: 21).
Tänään meidän aarteemme on sielun puhtaudessa, nöyryydessä Jumalaa kohtaan, kärsivällisyydessä ja rakkaudessa toiseen ihmiseen. Tämä kaikki toteutuu anteeksi antamisessa ja anteeksi pyytämisessä toinen toisiltamme ja Jumalalta.
Jumala siunatkoon sanamme, tekomme, ajatuksemme ja ymmärryksemme.
AAMEN
isä Matteus