Tulevan valtakunnan esikuva
Ortodoksi.netista
Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 30
Aamun Koitto julkaisi oheisen silloisen apulaispiispa (myöhemmin arkkipiispa) Paavalin opetuspuheen Mikkelin ortodoksisen Ylienkeli Mikaelin kirkon vihkiäisissä lehdessään nr. 19-20/1958.
Tulevan valtakunnan esikuva
Kuva © Oulun hiippakunta
Apulaispiispa Paavalin saarna Mikkelin kirkon vihkimisen edellä
Hetken kuluttua alkaa tämän ylienkeli Mikaelin muistolle omistetun temppelin vihkiminen. Näin Mikkelin ortodoksinen kirkko liittyy niiden lukemattomien Herran huoneitten joukkoon, joita kristillisyyden alusta alkaen on samaa pyhää tarkoitusta varten ja samojen periaatteiden mukaan rakennettu, - samoin ikivanhoin vihkimismenoin vihitty.
Ortodoksisella kirkolla ei ole vain käytännöllinen merkitys seurakuntalaisten kokoontumispaikkana, vaan sillä on symbolisesti eli vertauskuvallisesti oma syvän mystillinen merkityksensä. Vanhimmat viittaukset temppelin symboliseen merkitykseen ovat säilyneet III ja IV vuosisadalta. Niiden mukaan kirkon tulee muistuttaa uskovaisille laivaa ja eritoten Nooan arkkia, sillä niin kuin se pelasti vedenpaisumuksesta, samoin kirkkokin Pyhän Hengen johdattamana aluksena pelastaa ihmissielut elämänmeren aallokosta. Jo tästä vanhimmasta vertauskuvasta ilmenee, että kirkko rakennuksena on alkuajoista lähtien uskovaisten tajunnassa symbolisoinut kirkkoa seurakuntana, ts. sitä, minkä temppeli on suojiinsa koonnut. Kuvaavaa on, että useissa kielissä sanalla »kirkko» on jatkuvasti kaksi merkitystä: kirkko temppelinä sekä kirkko uskovaisten joukkona, Kristuksen mystillisenä ruumiina.
Vanhan liiton todistuksen maja, joka oli rakennettu Jumalan itsensä antamien yksityiskohtaisten ohjeitten mukaan, oli kaikkine palveluksinensa vain tulevaisen hyvän varjoa, valmistusta uutta liittoa varten. Nyt uuden liiton kristillisessä temppelissä on jo todellisuutta se, mikä silloin oli tulevaista. Mutta sekin, mikä meille kristityille on todellisuutta kristillisessä jumalanpalveluksessamme, nyt vuorostaan valmistaa meitä tulevaisuutta, uutta taivasta ja uutta maata, taivaallista Jerusalemia, varten. Ortodoksinen temppeli onkin tämän tulevaisen esikuva, sen Jumalan valtakunnan täyttymyksen vertauskuva, jossa lopullisesti Jumala tulee olemaan »kaikki kaikissa». Tämä Jumalan valtakunta on jumalanpalveluksessa sekä tulevana että todellisesti läsnä olevana. Jumalan valtakunnan todellinen läsnäolo ei ole vain hengellistä, vaan myös aistein havaittavaa pyhässä Eukaristiassa. Temppelin rakenteen ja itse jumalanpalveluksen päätarkoitus onkin edesauttaa meitä osallistumaan mahdollisimman tietoisesti Jumalan valtakuntaan pyhässä Ehtoollisessa. Näin kirkkoa kaikkinensa voidaan sanoa Jumalan valtakunnan näkyväiseksi symboliksi, jonka kautta sielumme kohoaa näkyväisen kautta kokemaan näkymätöntä. Kirkon rakenteellisia muotoja ja ikonisisustusta ei voi muuten täysin ymmärtää kuin yhteydessä jumalanpalveluksen kanssa, ja nämä: 'muodot, ikonit, sanat, liikkeet, värit, puvut - kaikki yhdessä muodostavat sen mystillisen symbolisen kielen, jolla ilmaistaan Jumalan valtakunnan todellisuutta ja osallisuutta siihen.
Vanhan liiton temppelin mukaan kristillisessäkin temppelissä on kolme osaa. Alttarihuone vastaa kaikkein pyhintä, ja siinä olevan alttaripöydän rakentaminen ja siunaaminen on kohta alkavan kirkon-vihkimisen keskeisin vaihe. Alttari on aina kohti itää, joka on uuden päivän ja siten tulevaisen elämän vertauskuva. Jumalan valtakunnan toteutumista nimitetäänkin usein luomisen kahdeksannen päivän koittamiseksi.
Temppelin keskiosa vastaa vanhan liiton temppelin pyhää, jossa papit kävivät joka päivä suorittamassa suitsutuspalvelustaan. Nyt tämän osan täyttää kirkkokansa, jonka kohottamat pyhät rukoukset nousevat suitsutusuhrina Jumalan kasvojen eteen. Jos alttari kuvaa luomatonta Jumalan valkeutta, Hänen kunniansa asuinsijaa, niin vastaavasti temppelin keskiosa kuvaa lunastettua, pyhässä Eukaristiassa jumalalliseen luontoon osallistuvaa kirkastettua luomakuntaa.
Kristillisessäkin temppelissä on eteinen kolmantena osana, se esipiha, jossa vanhan liiton aikana seisoi kansa. Nyt kirkkokansa, jota apostoli nimittää kuninkaalliseksi papistoksi, pyhäksi heimoksi, Jumalan omaisuuskansaksi, seisoo, kuten jo totesimme, temppelin keskiosassa, mutta esihuoneessa seisoivat alkuvuosisatoina ne, jotka eivät voineet osallistua pyhään Eukaristiaan eli kasteeseen valmistuvat opetettavat ja ehtoollisyhteydestä ajaksi erotetut katuvaiset.
Kirkon ja siinä toimitettavan jumalanpalveluksen symboliikka on laajuudessaan lähes mittaamaton, mutta se, joka elää Kirkon elämää, osallistuu sen jumalanpalveluksiin ja sakramentteihin, sisäisesti kokee kirkossa Jumalan valtakunnan läheisyyttä, vaikka ei osaisikaan kaikkea näkemäänsä tarkemmin eritellä ja. selittää. Ja tämänkin lyhyen esityksen tarkoituksena on näin temppelin vihkimisen edellä muistuttaa siitä, että temppeli on verrattomasti enemmän kuin vain seurakuntalaiset kokoava huoneisto: läpi vuosisatojen säilyneitten perinteitten mukaisesti pyhän Eukaristian kautta se on uskovaiselle osallisuutta Jumalan valtakunnan todellisuuteen, taivas maan päällä.
Piispa Paavali
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.19-20/1958