Valaistus jumalanpalveluksissa

Temppelin valaistuksen tulee vastata sitä sävyä, jota jumalanpalveluksen sanat ja toimitukset kulloinkin tarkoittavat. Mitä suurempi on ilo ja juhlavuus, sitä enemmän valoa jumalanpalvelussäännöt määräävät. Siksi ehtoonjälkeisessä ja puoliyöpalveluksessa sekä hetkissä on valaistus vähäisempi kuin ehtoo-, aamu- ja liturgiapalveluksessa; samoin arkipäivän palveluksissa on vähemmän valoa kuin juhlapäivänä.

Kirkkosäännöt määräävät, minkä ikonin edessä kulloinkin tulee kynttilän olla sytytettynä. Niinpä pienissäkin palveluksissa tulee kynttiläin (lampukkain) palaa ikonostaasin Vapahtajan ja Jumalansynnyttäjän ikonin edessä, seuraava järjestyksessä on temppeli-ikoni ja sitten kuninkaan oven yläpuolella oleva.

Mikäli mahdollista olisi vigiliassa noudatettava valaistuksen suhteen seuraavia periaatteita:

1) Vigilian alussa on keskinkertainen valaistus, jota voidaan vahvistaa avuksihuutopsalmeista alkaen.

2) Heksapsalmien lukemisen ajaksi valaistus pienennetään vähimpään mahdolliseen, mutta ”Jumala on Herra” -rukouksesta lähtien vahvistetaan keskinkertaiseksi.

3) Polyeleon alusta on suurin mahdollinen valaistus, joka kanonin ajaksi vähennetään, mutta suuren ylistysveisun ajaksi jälleen sytytetään.

4) I hetkessä on pienin mahdollinen valaistus.

Pieninä juhlina on enemmän valaistusta polyeleon ja suuren ylistysveisun aikana.

Liturgiassa ensimmäinen kynttilä sytytetään uhripöydälle ennen proskomidin alkamista ja täysi valaistus evankeliumin lukemisen edellä ”Hallelujaa” veisattaessa. Ilman vähintään kolmea tai äärimmäisessä tapauksessa yhtä palavaa kynttilää tai lampukkaa ei liturgiaa ole lupa toimittaa.