Vapauttavaa julistusta (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Voimallisimmat ja suurimmat tekijät maailmassa ihmisten keskuudessa ovat olleet ja edelleenkin ovat: Usko ja epäusko, totuus ja valhe, nöyryys ja ylpeys. Nämä esiintyvät kaikilla elämän aloilla mutta ennen kaikkea hengellisen elämän piirissä.
Kristittyinä me tiedämme ja uskomme, kuinka Vapahtajamme Jeesus Kristus on maan päällä elänyt, opettanut, tehnyt suuria tunnustekoja, kärsinyt häpeällisen ristinkuoleman syntiin langenneen ihmisen edestä, noussut kuolleista ja mennyt taivaaseen Isän kirkkauteen, sinne, mistä Hän oli tullutkin maan päälle. Jos mikään, niin tämä tosiasia, on antanut äärettömän paljon aihetta kaikenmoisiin väittelyihin ja eripuraisuuteen jopa väkivaltaisuuksiinkin, kuten historia todistaa.
Kun lähemmin tarkastelemme kaikkea tätä, niin huomaamme hyvin selvästi, kuinka toisia ihmisiä heidän elämässään ja toiminnassaan on ohjannut ja ohjaa ylpeys ja kateus ja siihen liittyvä valhe ja kaiken totuuden epäilys. Tähän ryhmään kuuluvien vertauskuvana tavallisesti pidetään vanhan testamentin kirjanoppineita ja fariseuksia, jotka kateudesta antoivat Jeesuksen Kristuksen ristiinnaulittavaksi.
Samalla kuitenkin iloksemme voimme todeta, että aina on ollut ja, kiitos Jumalan, nytkin on syvästi nöyriä, totuutta rakastavia ja etsiviä ja samalla uskossaan horjumattomia kristittyjä. Tässä suhteessa on hyvä muistaa alkukirkon kristittyjä ja sitä, kuinka he kärsimyksiä ja kuolemaakin pelkäämättä tunnustivat ristiinnaulitun ja kuolleista ylösnousseen Kristuksen.
Ensimmäisenä sunnuntaina pääsiäisen jälkeen kirkkomme muistelee apostoli Tuomasta, joka Golgatan järkyttävien tapahtumien takia pysytteli erillään muista ja sen takia oli valmis epäilemään toisten kertomuksia Kristuksen kuolleista ylösnousemisesta. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, ettei hänessä ole vähääkään ylpeyttä, kateutta ja valhetta. Kaikesta huolimatta hän oli rehellinen epäilijä ilman mitään vilppiä. Sen takia hän nähtyään Opettajansa ja Mestarinsa oli heti valmis nöyränä tunnustamaan: "Minun Herrani ja minun Jumalani." Tämän jälkeen hän sai rauhan sydämeensä.
Jumalan suuresta armosta mekin olemme saaneet suuren viikon jumalanpalveluksissa myötäelää Getsemanen ja Golgatan tapahtumat ja olemme myöskin saaneet kuulla pääsiäisen riemukasta ja vapauttavaa julistusta Kristuksen kuolleista ylösnousemisesta. Lauloimmehan kaikki yhdessä: "Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi."
Kaikesta tästä tietoisena etsikäämme vilpittömästi totuutta yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen seurakunnan yhteydestä ja nauttikaamme siitä suuresta vieraanvaraisuudesta, jota itsensä Kristuksen perustama kirkko meille sakramenttiensa kautta tarjoaa. Jos jaksamme täysin omaksua tämän totuuden, niin Vapahtajan sanojen mukaan "totuus on tekevä meidät vapaiksi" (Joh. 8: 32). "Nöyrtykäämme siis Jumalan väkevän käden alle, sillä nöyrille hän antaa armon" (1 Piet. 5: 5-6).
Jos todellakin voisimme nöyrtyä, niin silloin jatkuvasti pysyisimme totuudessa, josta luonnollisena seurauksena olisi uskomme vahvistuminen. Mutta kaikesta huolimatta olkaamme valmiit nöyrinä sanomaan ja hartaasti pyytämään: "Minä uskon, auta minun epäuskoani" (Mark. 9: 24).
Amen.
Vilho Hokkinen
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 13/1962, joka ilmestyi toukokuun 5. päivänä 1962, sivulla 133 [s.1])