Vladimir Petsalo
Ortodoksi.netista
Pastori Vladimir Petsalo (ent. Petsov / Pevtzoff). s. 12.7.1896 Suistamolla, k. 4.10.1943 Pitkäranta.
(Geni-linkki)
vaimo: Maria, os. Potschareva
Veli: Olavi Petsalo
Vanhemmat
isä: Aleksandr Pevtzoff (1869-1924)
äiti: Anna, os. Grigorjeva (1876-1964)
Lapset:
Margareta
Nina
Neonilla (Nilla)
Tamara
Veera
Irene
(Aamun Koitto nr. 19 / 15.10.1943)
Kuluvan kuun 4. päivänä kuoli kotonaan Impilahdella pitkällisen vaikean sydäntaudin murtamana Pitkärannan ortodoksisen seurakunnan esimies, pastori Vladimir Petsalo. Pastori Petsalo syntyi papin poikana Suistamolla joulukuun 7. päivänä 1896. Toimittuaan lukkarina Palkealan seurakunnassa vuodesta 1916 lähtien, määrättiin hänet Suistamon seurakunnan diakoniksi vuonna 1919 ja vihittiin, pappistutkinnon suoritettuaan, vuonna 1923 papiksi, jolloin määrättiin Mantsinsaaren seurakunnan esimieheksi. Vuonna 1926 pastori Petsalo nimitettiin Pitkärannan seurakunnan esimieheksi, jota virkaa kuolemaansa saakka hoiti. Varsinaisten virkatehtäviensä ohella on pastori Petsalo, erikoisesti siirtolaisuudessa ollessaan, hoitanut useita viransijaisuuksia. Vuodesta 1929 lähtien on pastori Petsalo toiminut suojeluskunnan kenttäpappina ja osallistui vapaaehtoisena talvisotaan Kainuun rintamalohkolla sotilaspastorin tehtävissä. Kirkolliskokouksen pappisvaraedustajana pastori Petsalo osallistui vuonna 1942 pidetyn ylimääräisen kirkolliskokouksen työhön.
Pastori Petsalo tunnettiin niin omassa seurakunnassaan kuin koko kirkkokunnassa hyvänä pappina, pappina sanan parhaimmassa mielessä. Hän oli ahkera ja uhrautuva sielunpaimen ja ihminen. Pastori Petsalon työ pappina oli mitä epäitsekkäintä. Hän ei tuonut itseään eikä työtään esille, mutta hänen toimintansa oli sitä sydämellisempää ja syvällisempää. Pastori Petsalo ei käsitellyt seurakuntalaisiaan joukkona, vaan hänellä oli seurakuntalaisilleen ja erikoisesti jokaiselle rippilapselleen kullekin hengelliseksi tueksi sanottavana runsain määrin sitä, mitä he itse kukin tarvitsivat ja kaipasivat. Pastori Petsalon toiminta vaikeissa siirtolaisoloissa Keski-Suomessa oli suorastaan ihailtavaa. Vaikka hänen terveytensä oli jo murtunut, hän tästä ja omista siirtolaisvaivoista välittämättä esimerkillisellä tavalla uurasti laajalla alueella ortodoksisen siirtoväen keskuudessa, hoitaen sitä paitsi oman seurakuntansa kansliaa, yhteen aikaan lisäksi jopa kahden muun seurakunnan esimiehen tehtävät. Seurakuntansa henkinen ja aineellinen jälleenrakennustyö oli pastori Petsalon mitä tarmokkaimman huolenpidon kohteena. Hänelle ei ollut kuitenkaan suotu nähdä hänen oman suuresti hävitetyn seurakuntansa nousua. Pastori Petsaloa hyvää ihmistä ja pappia tulevat suuresti kaipaamaan hänen seurakuntalaistensa ohella virkatoverit ja kaikki ne, joilla oli tilaisuus häneen tutustua. Yhtä suuri ja jakamaton kuin oli se arvonanto, jota hän eläessään nautti, yhtä suuri ja jakamaton on myöskin kaipaus, jonka hänen inhimillisesti katsoen kovin aikainen poislähtö aiheuttaa.
(EDIT: sana kreikkalaiskatolinen korvattu sanalla ortodoksinen)