Kiertokirje kristillisestä ykseydestä ja ekumeniasta

Amerikan ortodoksisen kirkon (OCA) Pyhän Synodin kiertokirje kristillisestä ykseydestä ja ekumeniasta

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, aamen.

Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen. – Fil.3:8

Rakkaat Kristuksessa,

Vuosien ajan on pyhä Ortodoksinen kirkkomme osallistunut ekumeeniseen liikkeeseen (1, koska se on aina muistanut Kristuksen rukouksen

”että he kaikki olisivat yhtä” (Joh.17:21)

ja Isän Jumalan tahdon kun

”hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä”. (Ef.1:10)

Aiemmin Kirkko on tunnistanut ekumeenisessa liikkeessä vilpitöntä vaikkakin epätäydellistä ja rajoittunutta pyrkimystä kaikkien ihmisten ykseyteen Kristuksessa.

Nykypäivänä ekumeeninen liike on nähdäksemme vakavassa kriisissä. Ensinnäkin liikkeen sisällä on syntynyt sen luonnetta koskevia teorioita ja käsityksiä, jotka eroavat radikaalisti niistä sopimuksista, joiden pohjalle se perustettiin. Toisekseen ortodoksien piirissä on ilmaantunut näkemyksiä ja jopa käytäntöjä, jotka ovat selvästi ristiriidassa meitä aiemmin ekumeenisessa toiminnassa ohjanneiden sopimusten kanssa.

Tästä syystä me Amerikan ortodoksisen kirkon piispat pidämme Jumalan antamana velvollisuutenamme tunnustaa jälleen kerran Kristuksen Kirkolleen antaman ykseyden luonne ja varoittaa kaikkia kristittyjä niistä ykseyden muodoista, jotka eivät ole Jumalan antamia eivätkä siten ortodoksisen uskon mukaisia. Tarkoituksenamme on lisäksi muistuttaa ortodoksisen kirkon jäseniä niistä periaatteista, jotka ovat aiempina aikoina ohjanneet meitä ekumeenisessa toiminnassa.

I. KIRKON YKSEYS

Kristillinen Kirkko on ihmisten ykseyttä Jumalaan Jeesuksessa Kristuksessa Pyhän Hengen armosta. Kristus on Kirkon keskeinen ja yhdistävä voima. Jumalana ja ihmisenä Kristus on liittänyt itseensä kaiken, mikä on inhimillistä ja jumalallista. Hän on

”A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu”. (Ilm.22:13)

”Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään.”(Kol.2:9)

Kirkko elää Jeesuksessa Kristuksessa hänen todellisena ruumiinaan ja morsiamenaan. Kirkon ainoa pää on Kristus ja Hän on myös sen ainoa perusta ja kulmakivi. Kristus on Kirkon ainoa pelastaja, hengellinen ohjaaja, opettaja ja pappi. Kristuksessa kaikki kuolevat tälle syntiselle, pahalle ja langenneelle maailmalle ja nousevat jälleen Hänessä Isän Jumalan lapsina ikuiseen elämään Jumalan valtakunnassa.

Ihmisen yhteys Jumalaan Jeesuksessa Kristuksessa Kirkossa on mahdotonta ilman Pyhää Henkeä. Kirkon koko olemassaolo on riippuvainen Pyhästä Hengestä ja Hänen ihmisille tuomistaan armolahjoista. Kristuksessa ja Pyhässä Hengessä ihmisille annetaan pyhä perintöosa, joka on ihmiselämän lopullinen päämäärä ja täydellinen toteutuma, kristillisen uskon tarkoitus ja päämäärä.

Kristillisen elämän ydin on yhdistyminen Pyhässä Kolminaisuudessa ja sen kanssa: Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä. Ykseys, joka ei perustu Jumalaan Kristuksen ja Pyhän Hengen kautta ei ole kristillistä ykseyttä eikä myöskään kristillisen Kirkon ykseyttä, koska kuten apostoli Paavali opettaa:

”On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.”(Ef.4:4-6)

A. Ykseys totuudessa

Ykseys pyhässä kolmiyhteisessä Jumalassa on ykseyttä totuudessa, koska Jumala on totuus. Kristillisen kirkon ykseyden tulee olla ykseyttä Jumalan totuudessa.

Kristus on Isän jumalallinen Sana. Hän on

”tie, totuus ja elämä”. (Joh.14:6)

Hän on

”maailman valo”. (Joh.8:12)

Kristus lähettää Pyhän Hengen, joka on ihmisille myös ”totuus” (1.Joh.5:6). Pyhä Henki on ”Totuuden Henki” joka ”lähtee Isän luota” (Joh.15:26) ja joka tullessaan johtaa ihmiset ”tuntemaan koko totuuden” (Joh.16:13).

Kristuksen Kirkko on ”elävän Jumalan seurakunta”, ”totuuden pylväs ja perustus” (1.Tim.3:15). Kirkko on ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa”, jonka Jumala on ”pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa” (1.Piet.2:9). Kirkko on jumalallisen totuuden astia maailmassa ja maailmalle.

Kristillistä ykseyttä ei voi olla totuuden ulkopuolella, koska totuuden ulkopuolella ei ole Kirkkoa, ei pelastusta, ei ikuista elämää. Isä Jumala,

”joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1.Tim.2:4),

on lähettänyt Poikansa maailmaan tehdäkseen Itsensä tunnetuksi.

”Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. Jokaisella, joka tässä opetuksessa pysyy, on sekä Isä että Poika.” (2.Joh.1:9)

Totuus on muuttumaton ja ikuinen Jumala. Jumala on ikuinen,

”jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.” (Jaak.1:17)

Hän on ”ikuinen kuningas” (1.Tim.1:17). Jeesus Kristus on ”tosi Jumala ja iankaikkinen elämä” (1.Joh.5:20). Hän on ”sama eilen, tänään ja ikuisesti” (Hepr.13:8).

Herra Jeesus Kristus on sanonut, ettei Hänen opetuksensa koskaan muutu.

”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.” (Mark.13:31)

Jeesus on luvannut, että Pyhä Henki ottaa Hänelle ja Isälle kuuluvan ja näyttää sen niille, jotka uskovat, johtaen heidät totuuteen.

”Hän ei näet puhu omissa nimissään . . . Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.” (Joh.16:13-14)

Pyhä Henki ilmestyi Kristuksen apostoleille, jotta nämä voisivat tehdä kaikki kansat opetuslapsikseen ja opettaa kaikille ihmisille, minkä Jeesus oli opettanut heille.

”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni . . . ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matt.28:19-20)

Apostolien opetus on Kristuksen opetusta, joka puolestaan on Jumalan opetusta.

Apostolit eivät muotoilleet omia opinkappaleitaan, vaan julistivat:

”Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleen ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta.” (1.Joh.1:1)

Apostoli Paavali todistaa samaan tapaan, kun hän sanoo:

”minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle.” (Gal.1:11-12)

Apostolit kielsivät ”levittämästä vieraita oppeja” (1.Tim.1:3) ja kehottivat ”taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu”. (Juud.1:3)

Yksikään apostoli, pyhä, kirkkoisä, marttyyri, tunnustaja tai innoittunut kirkolliskokous ei ole koskaan väittänyt julistavansa muuta kuin itsensä Kristuksen opetusta. Apostolisen kirkon opinkappaleiden totuus on itsensä Jumalan ikuinen ja muuttumaton totuus, joka on tehty tunnetuksi Kristuksessa ja Pyhässä Hengessä. Totuus on aina sama. Se ei koskaan muutu. Se pysyy Kirkossa samana halki aikakausien ja sukupolvien Kirkon pyhässä traditiossa ajasta aikaan ja paikasta paikkaan välitettynä. Kristittyjen tehtävä aina ja kaikkialla on ottaa vastaan, ilmaista, selittää ja välittää eteenpäin todellista kristillistä evankeliumia mitään muuttamatta, lisäämättä ja poistamatta.

Näin ollen Ortodoksiselle kirkolle kristittyjen ja kristillisen kirkon ainoa mahdollinen ykseys on siinä uskossa, josta Kirkon apostolit, pyhät ja kirkolliskokoukset ovat todistaneet, uskossa, johon he kutsuvat kaikki ihmiset heidän pelastuksensa tähden.

Kirkon pyhän tradition tarkoitus on, että koko Jumalan Kristuksessa ja Hengessä ihmisille antama hengellinen aarre välitetään kokonaisena ja täydellisenä eteenpäin kaikille uskoville kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa. Yksittäisten kristittyjen ja kristillisten yhteisöjen luovana tehtävänä on toteuttaa kristillistä uskoa sen koko syvyydessä ja täyteydessä ja välittää tämä sama usko kaikille nyt elossa oleville ja vielä syntymättömille.

Apostolit kielsivät yksiselitteisesti muut kristillisyyden muodot, jotka poikkesivat heidän Herralta saamastaan. Apostoli Paavali laittoi

”kiroukseen” kaikki ihmisen tekemät uskonnot sanoen että ne, jotka vääristivät evankeliumia ja muotoilivat omia opinkappaleitaan ”tuomitsevat itse itsensä”. (Gal.1:9 ja Tiit.3:11)

Apostolit katkaisivat ehtoollisyhteyden niiden kanssa, jotka vääristivät evankeliumia, ja poistivat heidät Kirkosta. Näin vakaviin toimiin ryhdyttiin, koska kristillisen uskon muutokset uhkaavat kaikissa tapauksissa ihmisen pelastusta ja tuhoavat ykseyden, sillä

”kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista”, jotka vain ”näyttävät viisailta”. (Kol.2:22-23)

Pyhä Raamattu kertoo meille, että Kirkko tulee aina kärsimään vääristä profeetoista ja opettajista, mutta että uskollinen Kirkko säilyy maailman loppuun ja Kristuksen kunniakkaaseen tulemiseen saakka. Kristityille ei siten ole suurempaa syntiä kuin Kristuksen evankeliumin ja apostolisen opin vääristely. Tähän syntiin syyllistyminen on syyllistymistä Jumalan ja koko Kirkon elämän vääristämiseen. Kristillinen ykseys ja kristillisen Kirkon ykseys voi tapahtua ainoastaan uskonisiemme jumalallisiksi kutsumien opinkappaleiden täydessä ykseydessä. Voi meitä, jos petämme Kristuksen, totuutemme!

B. Ykseys rakkaudessa ja pyhyydessä

Jumalallinen pyhyys on yhdessä jumalallisen totuuden kanssa aidon kristillisen ykseyden ja Kirkon ykseyden perusta.

”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.”, sanoo Herra. (3.Moos.11:44 ja 1.Piet.1:16)

Rakkaus on jumalallisen pyhyyden korkein ja täydellisin ilmentymä. Rakkaus on suurin ja vahvin olemassa oleva ykseyden voima, ”sillä Jumala on rakkaus” (1.Joh.4:8). Aito rakkaus ja pyhyys versovat jumalallisesta totuudesta, kaikista hyveistä ja Kristuksen käskyistä.

Rakkaus ja pyhyys ovat totuuden eläviä ilmenemismuotoja ja täydellistymiä. Rakkauden perusta on ”puhdistautuminen totuudelle kuuliaisina” (1.Piet.1:22). Ilman totuuden rakkautta ei ole pelastusta. Pahat joutuvat kadotukseen,

”koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät”. (2.Tess.2:10)

”Rakkauden yhteen liittäminä” oleminen antaa meille ”rohkeutta ja rikkaimman ja syvimmän tiedon . . . Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä." (Kol.2:2-3)

Rakkaus on erottamaton osa Jumalan käskyjä, koska se ”tekee kaiken täydelliseksi” (Kol. 3:14) ja ”toteuttaa koko lain” (Room.13:10). ”Jos noudatatte käskyjäni”, sanoo Kristus, ”te pysytte minun rakkaudessani niin kuin minä olen noudattanut isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.” (http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Joh.+15%3A1&rnd=1256546704441 Joh.15:10]).

Jumalan Kristuksen kautta antamat ja rakkaudessa täytettävät käskyt sisältävät kaikki hyveet ja Pyhän Hengen hedelmät. Nämä käskyt säilyvät ikuisesti ihmiselämän ihanteena ja päämääränä, inhimillisen olemassaolon lakina. Herran eettisiä, moraalisia ja hengellisiä ohjeita kuten myös Hänen Uuden Testamentin kirjoituksiin tallennettuja sanojaan ei pidä koskaan muuttaa, vaan säilyttää ikuisesti kristillisen täydellisyyden muuttumattomana lakina.

Kristittyjen ja kristillisen kirkon ykseys on juurtunut ja lepää kaikkien Kristuksen rakkaudessa täytettävien käskyjen ykseydessä ja Raamatussa julistetussa kristillisen hyveen ja pyhyyden ykseydessä.

C. Ortodoksinen kirkko on ainoa oikea kirkko

Aito kristillinen ykseys on mahdollista vain, kun ihmiset ovat yhtä Kristuksessa ja Pyhässä Hengessä täysin yhdistyneinä totuudessa, rakkaudessa ja Jumalan pyhyydessä. Tämä ykseys on mahdollinen vain siinä ainoassa Kirkossa, jonka Kristus perusti ja jota ”eivät tuonelan portit voita” (Matt.16:18). Tämä ykseys on mahdollinen vain siinä Kirkossa, joka on säilyttänyt Kristuksen ja hänen apostoliensa, profeettojen, marttyyrien sekä pyhien opetukset kokonaisina ja muuttumattomina. Tämä ykseys on mahdollinen vain siinä Kirkossa, joka jatkuvasti julistaa Jumalan ilmestystä sen koko täyteydessä, ei vain opinkappaleissaan ja moraaliopetuksessaan, vaan myös koko hengellisessä, sakramentaalisessa ja hierarkkisessa kirkollisessa elämässä sellaisena, miksi apostolinen kristittyjen yhteisö sen alun perin loi.

Missä totuutta ei ole sekoitettu valheeseen ja missä kristillisen täydellisyyden ihanteita ei ole sekoitettu vääränlaisiin inhimillisen käyttäytymisen periaatteisiin; missä ihmiset täysin tietoisina omista heikkouksistaan ja synneistään ovat yhteydessä Jumalaan koko Hänen jumalallisen armonsa ilmituomisen täyteydessä, siellä on ainoa, pyhä, katolinen ja apostolinen Kirkko edustaen Jumalan valtakunnan läsnäoloa ja voimaa maan päällä. Yksin tässä Kirkossa toteutuu Jumalan antamana aito kristillinen, kaikkien ihmisten ykseys.

Rakkaat veljet ja sisaret, velvollisuutemme Kirkon piispoina ja apostolisen uskon vartijoina on tunnustaa, että Ortodoksinen kirkko on Kristuksen ainoa Kirkko. Tunnustamme tämän, koska näkemyksemme mukaan Ortodoksinen kirkko on aina Herramme Jeesuksen Kristuksen ja Hänen apostoliensa ajoista lähtien torjunut kaikki väärät opinkappaleet ja virheelliset elämänihanteet huolimatta jäsenten hallinnollisista ja henkilökohtaisista puutteellisuuksista.

”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme, eikä totuus ole meissä.” (1.Joh.1:8)

Ortodoksinen kirkko on ainoa jakamaton Kristuksen kirkko, ei ihmisten aikaansaannosten vuoksi, vaan koska marttyyrien veressä ja pyhien todistuksessa ilmaistun Jumalan armon ansiosta Ortodoksinen kirkko on säilyttänyt tähän päivään saakka Jumalalta saamansa tehtävän olla maailmalle

”Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää” (Ef.1:23).

Kirkkoja voi olla vain yksi, koska Kristus perusti vain yhden Kirkon. Tähän ainoaan Kirkkoon kaikkien tulee liittyä elääkseen täydessä yhteydessä Jumalan, toistensa ja koko luomakunnan kanssa.

Tehdessämme ”hyvän tunnustuksemme” (1.Tim.6:13) tahdomme vilpittömästi kaikkien ihmisten ja erityisesti Ortodoksisen kirkon jäsenten itsensä ymmärtävän, että Ortodoksinen kirkko ei ole idän kirkko tai kansallinen kirkko, tarpeellinen rajaamaan tiettyjä kulttuureja tai perinteitä, vaan se on Jumalan Pyhässä Hengessä perustama Kristuksen Kirkko kaikkien ihmisten ja koko luomakunnan pelastukseksi. Älkäämme me ortodoksikristityt koskaan unohtako, että usein isänmaallisuutemme ja kansallismielisyytemme hämärtävät ja vääristävät tämän Kirkon jumalallista tehtävää. Meidän on vastattava Jumalan edessä ortodoksisuuden suuresta lahjasta, jonka hän on luovuttanut huomaamme. Lopuksi vetoamme, että kaikki ihmiset voisivat vapaasti tulla osallisiksi itsensä Jumalan totuudesta ja rakkaudesta ja olla täydellisesti yhteydessä Jumalan valtakunnan elämään, jonka Kristus on tuonut maailmaan.

II. EKUMEENINEN LIIKE NYKYPÄIVÄNÄ

Edellä kuvattu Ortodoksisen kirkon itseymmärrys on aina ollut peruslähtökohta ortodoksien osallistumiselle ekumeeniseen liikkeeseen. Monet ortodoksisen papiston jäsenet ja teologit ovat sen selkeästi ilmaisseet, ja se aikaansai useita erillisiä julkilausumia, jotka ortodoksiset delegaatiot ottivat yksimielisesti käyttöön ekumeenisissa kokoontumisissa. Ekumeenisen liikkeen muut osanottajat eivät tietenkään olleet samaa mieltä näistä ortodoksisista näkemyksistä, mutta he kunnioittivat niitä veljellisessä hengessä. On selvää, että ortodoksit saattoivat ottaa osaa ekumeeniseen liikkeeseen ainoastaan sillä ehdolla, että kaikki osanottajat pystyivät vapaasti puolustamaan ja tuomaan esiin omaa näkemystään ekumeenisen toiminnan luonteesta, tarkoitusperistä ja päämääristä.

Viime vuosina ekumeeninen tilanne on huomattavasti muuttunut ja koko liike samoin kuin ortodoksinen osallistuminen siihen on ajautunut vakavaan kriisiin. Toisin kuin moni voisi luulla, kriisissä ei ole kyse hallinnosta tai rakenteista. Kyse on hengen ja suuntautumisen kriisistä. Se, miten ekumenia itsessään pohjimmiltaan ymmärretään, on kriisissä, mikä on pakottanut meidät jälleen tuomaan esiin ortodoksisen kirkon muuttumattomana säilyneen näkökulman, näkökulman, jonka jopa jotkut ortodoksiset veljemme ovat sivuuttaneet tai unohtaneet.

Olemme vakuuttuneita siitä, että tämän päivän ekumeenista liikettä uhkaavat seuraavat mitä selkeimmät vaarat.

A. Relativismin uhka

Ortodoksiselle kristilliselle traditiolle vieraiden filosofisten ja teologisten ennakko-oletusten seuraaminen, mikä on vahva suuntaus tämän päivän ekumeniassa, torjuu itsensä totuuden, kirkkojärjestyksen, näkyvän kirkollisen ja opillisen yksimielisyyden käsitteet ikään kuin ne olisivat esteinä kristilliselle ykseydelle. Itse asiassa tämä suuntaus viittaa johdonmukaiseen, tunnustukselliseen, opilliseen ja historialliseen relativismiin.

Tämän relativistisen katsantokannan mukaan Kirkko nähdään pelkkänä ihmisyhteisönä, väistämättömän synnillisenä ja erehtyvänä ihmisten instituutiona. Kirkon arvokkuuden ja sen ihmisjäsenten arvokkuuden puutteen välille ei tehdä mitään eroa. Näin kaikki kristillisen uskon ja elämän muodot, jokainen kristillinen yhteisö ja suuntaus nähdään suhteellisena ja osittaisena, ilman minkäänlaista oikeutta julistaa täydellisyyttä millään alueella, ei varsinkaan totuuden tuntemisessa.

Näin ollen täydellistä Kirkkoa ei voisi olla olemassa, eikä tämä tarkoita Kirkkoa, jossa olisi täydellisen synnittömiä, kaikkitietäviä jäseniä, mitä ei tietenkään voi olla eikä ole olemassa. Se tarkoittaa pikemminkin, ettei ole olemassa Kirkkoa, joka voisi julistaa opettavansa pelkästään oikeita opinkappaleita ja moraalisia periaatteita siten, että sen jäsenenä ihminen voisi astua elämän täyteyteen ilman virheiden tai eksytyksen pelkoa. Kuitenkin me ortodoksit julistamme näin Ortodoksisesta kirkosta.

Edelleen tämän näkemyksen mukaan joka ikinen kristillinen suuntaus on ainoastaan samanhenkisten uskovien yhteisö, jossa koetetaan enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi toteuttaa kristillistä uskoa kuten sen jäsenet sen näkevät omien henkilökohtaisten opinkappaleidensa ja melko rajoitettujen inhimillisten tapojensa ja perinteidensä puitteissa.

Siten kaikki, jopa Jumalan, Kristuksen ja Kirkon käsitteet ovat ajan myötä olemukseltaan muutoksen alaisia; ja sanotaan, että Itse Pyhä Henki innoittaa muuttamaan kristillistä uskoa sopimaan eri aikojen ja paikkojen elinolosuhteisiin. Tässä ei ole kyse vain siitä, että usko pysyy sisimmältään samana, vain sen ulkoiset muodot vaihtelevat. Kyse on näkemyksestä, jonka mukaan usko itsessään voi omaksua toisensa poissulkevia muotoja eri aikoina ja eri paikoissa, ja jonka mukaan jokainen kristittyjen sukupolvi eri puolilla maailmaa on kutsuttu muotoilemaan Kirkon uskoa ja käytäntöjä uudelleen sopimaan ”ajan henkeen”.

Väitetään, että jo Kristuksen apostolien Kirkko loi kristillisistä opinkappaleista ja elämästä Jeesuksesta poikkeavan muodon tarkoituksenaan kohdata ensimmäisen juutalais- ja kreikkalaisuskovien sukupolven tarpeet ja pyrkimykset. Myöhempinä aikoina Kirkon levittäytyessä kohtaamaan eri kansoja ja kulttuureja Kirkon uskoa oli tarpeen ja asianmukaista muuttaa entistä enemmän, jotta se sopisi uusiin ja erilaisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin.

Tästä syystä kristillisyys nähdään vain sen erilaisten ja toisilleen vastakkaisten historiallisten ja kulttuuristen muotojen yhdistelmänä. Siten ekumeenista liikettä ei enää pidetä yhteisenä totuuden etsintänä, pitkänä ja kärsivällisenä yrityksenä löytää ihmisten aikaansaamien eroavuuksien alkuperä ja jumalallisen ykseyden välineet, joka päättäisi vuoropuhelun joka askeleella kivuliaasti mikä on oikein, eli sopusoinnussa jumalallisen ilmestyksen ja Katolisen perinteen kanssa, ja mikä taas väärin eli ristiriidassa Jumalan ilmestyksen ja pyhien todistuksen kanssa.

Ekumeenisesta liikkeestä tulee pikemminkin yritys löytää ja ilmaista kristillisen uskon vähimmäismäärä, mikä joskus on vain Kristuksen tunnustamista kaikkein pinnallisimmalla tavalla, ja vahvistaa tämä vähimmäisyksimielisyys kristillisen Kirkon ykseytenä riippumatta Kirkon otaksuttujen jäsenten välisistä monista keskinäisistä eroavuuksista ja vastakkaisuuksista opissa ja uskon harjoittamisessa. Näin ekumenian ainoa tehtävä on ilmaista se ykseyden vähimmäismäärä, joka kristittyjen kesken jo vallitsee, sen sijaan, että se palauttaisi kaikki vastakkaisuudet ylittävän täyden ykseyden Jumalassa, ykseyden, joka ortodoksien mukaan on kadonnut.

Ekumeenisen liikkeen tämänhetkisessä ilmapiirissä kaikkea keskustelua eroavuuksista, jotka jakavat kristittyjä ja itse asiassa erottavat heidät sekä toisistaan että maallisesta maailmasta, pidetään lähes antiekumeenisena toimintana. Kaikki olennaiset erot täytyy jättää huomiotta kuin ne olisivat vain satunnaisia muunnelmia tai ongelmatonta ja merkityksetöntä, jopa rikastuttavaa perinteiden vaihtelevuutta, mikä on aina ollut tervetullutta Kirkon katolisessa tietoisuudessa ja luonteessa. Siten relativistisen ekumeenisen näkökulman puolustajat ovat hyvin halukkaita sallimaan jokaisen kristillisen ryhmän tai suuntauksen säilyttää omat tapansa ja perinteensä, omat opinkappaleensa ja käytäntönsä ja he jopa kannustavat siihen sillä jyrkällä ehdolla, ettei näille luonteenomaisille piirteille anneta yleismaailmallista arvoa eikä niitä aseteta ehdoksi kristilliselle ykseydelle tiettyyn suuntaukseen kuulumattomien kanssa. Näin ollen esimerkiksi ekumeeniset relativistit puolustaisivat lujasti ortodoksien oikeutta säilyttää ortodoksisuutensa niin kauan kuin nämä eivät tekisi siitä estettä kristilliselle ykseydelle sellaisena kuin relativistit sen käsittävät.

B. Maallistumisen uhka

Eräs edellisissä kappaleissa määritellyn opillisen relativismin pääasiallinen alkujuuri on taipumus, joka on hallinnut monien länsimaisten kristittyjen ajattelua viimeisen vuosikymmenen aikana ja jota voidaan kuvata maallistumisena.

Maallistunut kristillisyys ja tämän päivän ekumenia määrittävät itsensä tämän maailman asioita koskevan yhteisen toiminnan tuoman ykseyden kautta, yhteisissä ponnisteluissa luoda ”parempi maailma”, jossa vallitsee yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, hyvinvointi ja rauha. Kyse ei ole vain siitä, että maallistuneen näkökannan puolustajat näkevät kristillisen Kirkon ensisijaisena ja olennaisena tehtävänä kohentaa maallista elämää suoran poliittisen, sosiaalisen ja taloudellisen toiminnan kautta, vaan siitä, että tämä nimenomainen maallinen toiminta nähdään kristittyjen ykseyden tuojana ja Kirkon ykseyden ilmentäjänä maailmassa.

Torjumme maallistuneen näkökannan ekumeniaan, koska kaikki Kirkon taholta tulevat pyrkimykset ihmisten yhdistämiseksi maallisissa suunnitelmissa ja toiminnassa ovat mahdottomia ja ortodoksisen kristillisyyden näkökulmasta kristillisen ja kristillisen Kirkon ykseyden kannalta tarpeettomia.

Herra Jeesus Kristus tuli tähän maailmaan liittämään kaiken Itseensä ja ikuiseen valtakuntaansa. Herra ei tullut maailmaan liittämään ihmisiä johonkin poliittiseen tai sosiaaliseen ideologiaan. Hän ei ottanut kantaakseen maailman syntejä syntyen Neitseestä ja tullen ristiinnaulituksi yhdistääkseen ihmisiä miltään maalliselta perustalta, joka on aina ja välttämättä maailman langenneen tilan rajoittama, aina ja välttämättä jossain määrin osallinen epätäydellisyyteen, vääryyteen ja syntiin.

Ihmisten yhdistäminen maallisten ideologioiden pohjalta on heidän yhdistämistään hämmennykseen ja hyvän ja pahan yhdistelmiin, koska kaikki tästä maailmasta lähtöisin oleva on pakostakin suhteellista ja väistämättömän epätäydellistä.

Herra Jeesus Kristus on tuonut maailmaan Jumalan valtakunnan, joka ”ei ole tästä maailmasta” (Joh.18:36). Tämän valtakunnan julistus on kristillisen evankeliumin hyvä sanoma. Osallisuus tähän valtakuntaan on Jumalan lahja Kirkolleen.

Tässä maailmassa oleva Kristuksen Kirkko on Jumalan maanpäällisen valtakunnan todistaja ja ilmenemismuoto, valtakunnan, joka ei ole tästä maailmasta. Kristuksen Kirkossa ei ole epätäydellisyyttä, vääryyttä tai syntiä. Yhdistyminen Kristuksen Kirkkoon on yhdistymistä Jumalaan, siihen täydelliseen, jumalalliseen todellisuuteen, joka on aina ja välttämättä absoluuttisen ja täydellisen totta, pyhää, kaunista ja hyvää.

Kristuksen Kirkko on tässä maailmassa ennakoimassa tulevaa Jumalan valtakuntaa, se ei ole tässä maailmassa sen suhteellista kehittämistä varten. Se ei ole olemassa edistääkseen tai puolustaakseen jotakin sosiaalista, poliittista tai taloudellista ideologiaa, toimintamallia tai ohjeistusta.

Ortodoksisen tradition mukaan Kirkon papistolta on kielletty suora osallistuminen tämän maailman maallisiin toimiin. Kirkon pyhittäminä ja sen maailmaa koskevaan lähetystehtävään täysin samastuneina ihmisinä papisto pidättäytyy kaikesta osallistumisesta tämän langenneen maailman pakostakin suhteellisiin toimintoihin. Aina kuin kristillisen papiston jäsenet ovat osallistuneet ja jatkavat osallistumistaan suoraan maalliseen toimintaan, he joutuvat Kirkon kanonien sekä sen profeettojen ja pyhien todistuksen antaman tuomion alaisiksi.

Kristilliset maallikot, joilla on maalliset ammatit ja velvollisuudet, ovat kasteessa saamansa kristillisen tehtävän kautta velvollisia tuomaan maailmalle todistusta Kristuksen täydellisyydestä ja Jumalan valtakunnasta. Heidän täytyy koettaa kaikin mahdollisin käytettävissä olevin keinoin rakentaa parempaa maailmaa ja ruumiillistaa taivaan valtakunta tämän maailman elämässä niin täydesti kuin mahdollista. Heidän täytyy olla täysin tietoisia tehtävänsä vaikeudesta, niistä väistämättömistä kärsimyksistä, joita heidän täytyy kestää, siitä suhteellisesta menestyksestä, jota he saavuttavat, ja niistä välttämättömistä erimielisyyksistä, joita heillä tulee olemaan jopa keskenään koskien parasta mahdollista toimintatapaa kristittyinä kussakin erityistilanteessa.

Näemme monissa tämän päivän ekumeenisissa pyrinnöissä, mukaan lukien viralliset ekumeeniset liitot ja järjestöt, kristittyjen maalliseen elämään osallistumista koskevien perinteisten periaatteiden totaalista häpäisemistä. Ei vain pyritä yhdistämään kristittyjä tai ilmentämään Kirkon ykseyttä maallisten toimintojen kautta, vaan tehdään myös tietoisia valintoja tiettyjen – näin väitetään – ainoina oikeina kristillisen uskon kanssa yhteen sopivien sosiaalisten, poliittisten ja taloudellisten toimintamallien hyväksi. Tämä valinta ei ole pelkästään väistämättömän puolueellinen ja yksipuolinen, vaan sitä inspiroivat paljon useammin puhtaasti maalliset, yleensä radikaalit vasemmistolaiset ideologiat, kuin Kristuksen evankeliumi ja apostolien ja profeettojen koko kristillistä perimätietoa koskeva oppi.

Tämä vakava ja hälyttävä suunnanmuutos Kirkosta ja sen ykseydestä kohti maailmaa ja sen ongelmia muodostaa meidän katsantokannassamme yhden aikamme ekumeenisen liikkeen kriisin keskeisistä tekijöistä. Se on suunnanmuutos, jonka olemme pakotetut tuomitsemaan ja torjumaan totaalisen yhteen sopimattomana kristillisen ekumenian ja itse asiassa itsensä kristillisen uskon kanssa.

C. Vääränlaisen ykseyden hakemisen uhka

Yllä kuvatut relativistiset ja maallistuneet suuntaukset johtavat väistämättä epäsopiviin ekumeenisen toiminnan ja ykseyden toimintamalleihin. Molemmissa tapauksissa ollaan vakuuttuneita siitä, että Kirkon rakenteet samoin kuin sen opinkappaleet ja moraaliset näkemykset ovat suhteellisia ja niitä voidaan muuttaa missä tahansa yksittäistapauksessa, koska Kirkon apostolisista ajoista periytyvä sakramentaalinen, hierarkkinen järjestys ei ole olennaista kristillisen uskon ja Kirkon yhtenäisyyden kannalta. Näin ollen eri kristilliset suuntaukset voidaan sulauttaa yhteen tai ne voidaan käsittää yhtenä ilman muodollista rakenteellista yhdistäjää tuloksena uuden, perinteisen kristillisyyden kannalta katsottuna ennen näkemättömän kirkkojärjestyksen syntyminen. Tämän näkemyksen mukaan sakramentit ja erityisesti Pyhä Ehtoollinen eivät ole Kirkon ydinolemuksen ilmentymiä syvässä ja välttämättömässä suhteessa Kirkon olennaiseen järjestykseen ja rakenteeseen, vaan yksinkertaisesti uskonnollisia rituaaleja tai psykologisia vertauskuvia, jotka voivat luoda vaikutelman ykseydestä sinne, missä sitä ei todellisuudessa ole.

Näemme jumalallisena tehtävänämme torjua kaikki väärät Kirkon ykseyden muodot ja pitää kiinni siitä, etteivät mitkään eettiset tai opinkappaleita ja sakramentteja koskevat kompromissit, jotka muuttavat Kirkon sitä hierarkkista järjestystä, jossa ja jonka kautta Kristuksen Kirkon jatkuvuus ja ominaisluonne toteutuu ajassa ja paikassa, voi koskaan johtaa kaikkien ihmisten ykseyteen Kristuksessa eivätkä koskaan voi yhdistää kristittyjä yhteen ja samaan Jumalan Kirkkoon.

Edelleen torjumme tarjouksen yhdistää Ortodoksisen kirkon hierarkkinen ja sakramentaalinen rakenne minkään vastakkaisen kristillisen suuntauksen kanssa ja torjumme ehdottomasti kirkkojen välisen sakramentaalisen ”ehtoollisyhteyden” keinona saavuttaa kristillinen ykseys. Ortodoksisen uskon mukaan Kirkon sakramentteja ja liturgiaa, erityisesti Pyhää Ehtoollista, ei voida erottaa Kirkon perusolemuksesta, joita ne ilmentävät. Sakramentit eivät ole rituaaleja tai psykologisia vertauskuvia. Ne ovat Kirkon Jumalan valtakuntaa maan päällä ilmentävän perusolemuksen ilmiasuja. Kristuksen yhdessä ja jakamattomassa Kirkossa olevan uskon yhteyden ulkopuolella ei voi olla sakramentaalista yhteyttä eikä liturgista yhteistoimitusta.

Virallinen liturginen palvelus, joka sisältää eri suuntausten papiston ja maallikoiden aktiivista osallistumista, on vastoin Ortodoksisen kirkon kanoneita. Tällainen liturginen toimitus voi luoda ainoastaan hämmennystä ja pahennusta ja edesauttaa heijastamaan sekä uskoville kristityille että maailman ei-kristityille väärää mielikuvaa kristillisestä uskosta ja sen Jumalan Kirkolleen antaman ykseyden luonteesta. Ortodoksisen uskon mukaan tällainen liturginen toimitus on myös vääränlainen ihmisten antama uhri Jumalan taivaalliselle alttarille.

Toistamme syvän ja perustavanlaatuisen vastustuksemme yllä mainittuihin ekumeenisen liikkeen viimeaikaisiin virtauksiin, jotka näkemyksemme mukaan ovat yrityksiä muuttaa ekumenia itsessään eräänlaiseksi universaaliksi kirkoksi, joka yhdistäisi ihmiset ja ryhmät omilla ehdoillaan Kristuksen evankeliumin ja Jumalan valtakunnan absoluuttisten, ikuisten ja muuttumattomien ehtojen sijaan.

III. ORTODOKSINEN OSALLISTUMINEN EKUMEENISEEN LIIKKEESEEN

Ennen antautumistaan vapaaehtoisiin kärsimyksiinsä Herramme Jeesus Kristus rukoili, että ”kaikki olisivat yhtä”. Se, mitä tässä jumalallisessa, Kristuksen seuraajilleen tarjoamassa ykseydessä ennen kaikkea tarvitaan, on jokaisen miehen ja naisen henkilökohtainen kääntymys Totuuteen ja vapaa pääsy Hänen pyhän Kirkkonsa lammaskatraaseen. Toisaalta ei varmastikaan olisi jumalallisen tahdon vastaista, jos eri kristilliset kirkot ja suuntaukset lähentyisivät asteittaisesti toisiaan, jos ne voittaisivat vieraantumisensa ja lopulta Totuuden Hengen johdattamina yhtyisivät kaikki yhdessä, pyhässä, katolisessa ja apostolisessa Kirkossa, joka meille tietenkin on Ortodoksinen kirkko.

Tämä jakaantuneen kristikunnan asteittainen suhteiden jälleenrakentaminen on sitä, mitä asianmukaisesti kutsumme ”ekumeeniseksi liikkeeksi”. Ortodoksinen kirkko on osallistunut siihen alusta saakka, ja huolimatta tehdyistä erehdyksistä ja jatkuvasti eteen tulevista uhkista emme näe syytä kyseenalaistaa niitä periaatteita, jotka tekivät ortodoksien osallistumisen mahdolliseksi ja toivottavaksi sillä ehdolla, että hyvin selkeät ja tarkkaan rajatut ehdot täyttyivät.

A. Ekumeenisen toiminnan ehdot

Me Amerikan ortodoksisen kirkon piispat toivotamme tervetulleiksi kaikki myönteiset suhteet meidän, pappiemme, jäsentemme ja ei-ortodoksikristittyjen ja itse asiassa kaikkien uskovien ja hyvää tarkoittavien ihmisten välillä, milloin vain nämä suhteet eivät ole vastoin ortodoksista uskoa.

Myönteisen yhteistyön mahdollisuus ei-ortodoksikristittyjen kanssa perustuu siihen eittämättömään tosiseikkaan, että huolimatta kaikista niistä eroavuuksista, joita Ortodoksisen kirkon ja muiden kristillisten suuntausten välillä on, ei-ortodoksikristityt ovat säilyttäneet joitain opinkappaleita ja käytäntöjä, jotka sopivat yhteen ortodoksisen kristillisen perinteen kanssa.

Olemme yhtä lailla vakuuttuneita siitä, että on olemassa kristittyjä, jotka jakavat huolemme niistä tämän päivän ekumeniassa olevista virtauksista, jotka näemme väärinä ja vaarallisina, ja jotka jakavat näkemyksemme siitä, että aito kristillinen ykseys voidaan saavuttaa ainoastaan yhdistymällä totuudessa ja Jumalan rakkaudessa yhdessä ja ainoassa Kristuksen Kirkossa.

Ortodoksisella kirkolla ei ekumeenisessa toiminnassaan voi olla muuta arviointimittaria kuin Jumalan ilmaisema, pyhien elämällään todistama ja Raamatun ja Kirkon perimätiedon tallentama ja todistama ortodoksinen kristillinen usko. Tältä pohjalta on olemassa vähintään kaksi perustavanlaatuista normia, jotka ohjaavat meitä ortodokseja suhteissamme toisiin ihmisiin.

• Ensinnäkin meidän täytyy kieltää se, mikä on väärää, missä sitä vain kohtaamme. Tämä tarkoittaa, että meidän täytyy kieltäytyä samastamasta itseämme ja Kirkkoamme niihin ei-ortodoksisten suuntausten osatekijöihin, jotka ovat vastoin Raamattua ja pyhää perimätietoa.
• Toisekseen meidän täytyy ottaa pohjaksi myönteiselle kohtaamiselle ja yhteistyölle kaikki se, minkä löydämme ei-ortodokseilta ja mikä sopii Ortodoksisen kirkon uskoon ja elämään. Meidän täytyy tunnistaa kaikki Kristukseen uskovat ja ortodoksisen kristillisyyden osatekijöitä säilyttäneet kanssakristityiksemme ja iloita siitä, mikä meillä on yhteistä.

Emme tiedä, voivatko kristityt täällä maan päällä saavuttaa korkeata ja pyhää elävän kristillisen ykseyden ihannetta. Tämä on Jumalan myötätunnon ja armon sekä ihmisen halun ja vaivannäön mysteeri. Meidän näkemyksemme mukaan aito ekumeeninen liike on tähän päämäärään pyrkimistä. Näkemyksemme mukaan kristillisen ykseyden saavuttaminen, sikäli kuin se riippuu ortodoksikristityistä, vaatii ortodoksien yleisen mielipiteen ja toiminnan samanmielisyyden säilyttämistä ja vahvistamista ekumeenisissa asioissa. Jos me ortodoksikristityt emme ylläpidä ja kehitä täydellisintä mahdollista yksimielisyyttä ekumeenisen liikkeen luonnetta, toimintatapoja ja päämääriä koskevissa asioissa, osallistumisemme on merkityksetöntä ja hedelmätöntä, eikä ainoastaan tule olemaan haitaksi Ortodoksisen kirkon ulkopuolella oleville kristityille, vaan tulee myös aikaansaamaan vakavia vaikeuksia Kirkon sisällä, joista meidän on aikanaan vastattava Kaikkivaltiaan Jumalan edessä.

B. Ekumeenisen yhteistyön toimialueet

Siltä pohjalta, minkä jaamme ei-ortodoksikristittyjen kanssa, tarjoamme seuraavia yhteistyömahdollisuuksia.

• Kaikki Kristukseen uskovat voivat antaa yhteisen todistuksen Jumalasta ja puolustaa sitä, missä sitä uhataan tai se kielletään.
• Kaikki kristityt voivat tukea uskovien oikeutta levittää uskoaan sekä heidän oikeuttaan järjestää uskonnollista kasvatusta ja lähetystyötä.
• Kaikki kristityt voivat yhdistää mahdollisuutensa ja voimansa avun ja tuen tarpeessa olevien palvelemiseksi ja liittyä yhteen kaikkien toisten hyväksi toimivien kanssa.
• Kaikki kristityt voivat yhdistyä vahvistamaan kristillistä ihannetta ihmisestä Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi luotuna olentona ja voivat näin yhdessä nousta vastustamaan ihmisen kyvyttömyyttä ja haluttomuutta erottaa oikea ja väärä puolustaen siten kristillistä elämännäkemystä niin kuin se todistetaan Uuden Testamentin kirjoituksissa.
• Kaikki kristityt voivat myös tehdä yhdessä työtä tukeakseen keskinäistä haluaan saavuttaa todellinen kristillinen ykseys totuudessa ja Jumalan rakkaudessa tarjoten avoimen ilmapiirin, jossa kaikki näkökulmat ja mielipiteet voidaan ilmaista vapaasti ilman minkäänlaista pakottamista tai painostusta.

Olemme vakaasti sitä mieltä, että määrittämällä ortodoksien ekumeeniseen liikkeeseen osallistumisen normit ja päämäärät varjelemme samalla kaikkien liikkeeseen osallistuvien oikeata ekumeenisen toiminnan tapaa. Uskomme vilpittömästi täyttävämme ekumeenisen tehtävämme kuten myös velvollisuutemme Amerikan ortodoksisen kirkon piispoina kutsumalla kaikki ihmiset seuraamaan sellaista tietä kristilliseen ykseyteen ja kristillisten kirkkojen yhdistymiseen, joka voi olla hedelmällinen ja johtaa Jumalan armosta joihinkin myönteisiin tuloksiin.

Tahdomme kutsua ihmiset aitoon kristilliseen ekumeniaan, koska uskomme vilpittömästi, että viimeaikaiset virtaukset ekumeenisessa liikkeessä vahingoittavat kaikkia kirkkoja. Ihmiset jakaantuvat niihin, jotka toivovat palauttavansa Kirkon ykseyden pysymällä uskollisina Kristuksen evankeliumille ja pyhien traditiolle, ja niihin, jotka tyytyvät sellaiseen kristilliseen ykseyteen, josta voidaan löytää vain joitain alkuperäisen Kristuksen Kirkon elämän ja opetuksen köyhtyneitä jäänteitä. Tästä johtuen näemme turhautumista ja hämmennystä uskovien kesken, luottamuksen puutetta, epäilyksiä, vihamielisyyttä ja surua.

Kutsumme kaikkia ihmisiä ymmärtämään ja uskomaan, että muulle kuin Kristukselle, profeetoille, apostoleille, Kirkon isille, pyhille ja kirkolliskokouksille perustuva ykseys voi olla vain valheellista yhdistymistä, joka väistämättä muuttaa ”pyhille kerran annetun uskon” suhteelliseksi, aikaan sidotuksi ilmiöksi, yhdeksi monista inhimillisistä filosofioista ja maallisista ideologioista, joiden kohtalona on kadota pois tämän maailman heijastus mukanaan.

Kutsumme kaikkia ihmisiä astumaan kanssamme Kristuksen kapeata polkua ja seuraamaan sitä ekumeenista suunnitelmaa, joka, olkoonkin hidas ja tuskallinen, ainoana voi liittää ihmiset Jumalan yhdelle, yhteiselle, katoliselle ja apostoliselle Kirkolle antamaan jumalalliseen ykseyteen: yksiolennollisen ja jakamattoman Kolminaisuuden ykseyteen.

Sillä emme saarnaa omaamme vaan Herran Jeesuksen Kristuksen sanaa, teidän palvelijoinanne Jeesuksen tähden. Sillä Jumala, joka toi valon pimeyteen, valaisi itse meidän sydämemme opettaakseen meidät tuntemaan Jumalan Kristuksen kasvoilta säteilevän tiedon valon. Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. (2.Kor.4:6-7)

Kunnia olkoon Jumalalle nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.

+ IRENEOS

New Yorkin arkkipiispa, Koko Amerikan ja Kanadan metropoliitta

+ JOHANNES

Chicagon ja Minneapolisin arkkipiispa

+ NIKON

Brooklynin arkkipiispa

+ SYLVESTER

Montrealin ja Kanadan arkkipiispa

+ VALERIANOS

Detroitin ja Michiganin arkkipiispa

+ KYPRIANOS

Philadelphian ja Pennsylvanian arkkipiispa

+ THEODOSIOS

Pittsburghin ja Länsi-Virginian arkkipiispa

+ DIMITRI

Hartfordin ja Uuden Englannin arkkipiispa

+ JOSEF

Edmontonin arkkipiispa

+ JOSE

Meksikon arkkipiispa

+ HERMAN

Wilkes-Barresin arkkipiispa

Allekirjoitettu Pyhän Synodin kokoontumisessa New Yorkissa 20. – 31. maaliskuuta 1973.

---

Viitteet:

1) Termejä ekumenia ja ekumeeninen liike on käytetty tässä kiertokirjeessä niiden laajimmassa merkityksessä. Ne viittaavat kaikkiin toimenpiteisiin, jotka tähtäävät eri ryhmiin jakaantuneiden kristittyjen yhdistymiseksi yhdeksi Kristuksen kirkoksi. Tällöin ne viittaavat muiden muassa virallisten ekumeenisten organisaatioiden kuten Kirkkojen maailmanneuvoston (WCC) ja USA:n kristillisten kirkkojen kansallisen neuvoston toimintamalleihin ja aktiviteetteihin.

---

Alkuperäinen kirje on internetissä osoitteessa:

http://www.oca.org/DOCencyclical.asp?SID=12&ID=5

(käännöksen © Ortodoksi.net / SaM)

Katso myös

• Ortodoksinen kirkko ekumeenisessa liikkeessä