Bysanttilainen nainen (opetuspuhe)

Bysanttilainen nainen – yhteiskunnan voimavara ja heikkous

Bysantin keisarikunnassa (330-1453) oli vuosisadasta toiseen naisia, jotka käyttivät monin tavoin valtaa. Se oli osaltaan seurausta patriarkaalisesta yhteiskunnasta. Patriarkaalisessa keisarikunnassa alistettiin ja sorrettiin naisia, mutta se ei estänyt heidän vaikutusmahdollisuuksiaan, varsinkin eräät ylhäisönaiset pystyivät puolustamaan etujaan.

Keisarillisessa hovissa naisten omien etujen ajaminen oli bysanttilaisen politiikan tekemisen luonteenomainen piirre. Muutamat keisarinnat käyttivät toisinaan hovissa häikäilemätöntä valtaa. Vallan käytön taustalla oli usein hallitsijan luonteen heikkous ja keisarinnan kyltymätön vallanjano. Ehkä kuuluisin näistä keisarinnoista oli entinen karhunkesyttäjän tytär ja myöhemmin keisari Justinianoksen (k. 565) puoliso Theodora. Hän käytti surutta poliittista ja uskonnollista valtaa. Tässä kaikessa hän luonnollisesti tarvitsi myös yhteiskunnan vaikutusvaltaisten miesten apua.

Naiset Eevan tyttärinä

Bysanttilaisten naisten yhteiskunnallinen ja poliittinen asema ei juuri poikennut muiden patriarkaalisten yhteiskuntien naisten asemasta. Naisten edellytettiin olevan riippuvaisia, ensin isästään ja sitten aviomiehestään. Naisten luonnollisena osana elämässä nähtiin avioliitto, johon kuului perheen ja talouden hoitaminen.

Bysantissa naiset nähtiin Eevan tyttärinä. Heidän seksuaalisuutensa koettiin vaarallisena, koska se merkitsi miehille jatkuvaa kiusausta. Miehet kontrolloivat naisia avioliiton ja perheen kautta. Bysanttilaisen naisen asema oli yleisesti epävarma. Hänen vaikutusmahdollisuutensa riippuivat elämän olosuhteista, suvusta ja asemasta sukupolvien saatossa. Vaikutusmahdollisuudet vaihtelivat iän myötä. Bysanttilaisen naisen asema riippui paljolti siitä, miten hän samastui perheeseen, mieheensä ja lapsiin. Naisella ei ollut omaa oikeutta, vakka hänellä olisi ollutkin perheessään vaikutusvaltaa.

Naisten vaikutusvalta kasvaa 900-luvulla

Bysantin aristokraattisten sukujen valta kasvoi 900-luvulta lähtien, samoin myös naisten vaikutusvalta. Ylhäisönaiset saivat aikaisempaa enemmän sivistystä ja koulutusta. Se oli välttämätöntä, sillä Bysantin keisarikunnan asioiden hoitaminen vaati muodollista koulutusta. Eräät Komnenos-dynastian (1081-1185) naiset tukivat kirjailijoita ja kirjallisia piirejä. Se nosti naisten kulttuurista ja yhteiskunnallista profiilia, vaikka ilmeisesti heidän keskeisenä päämääränään oli tehdä tunnetuksi suvun hyvää mainetta.

Naiset antoivat oikeusasioissa yleensä suvun miesten edustaa perhettä. Kuitenkin on säilynyt esimerkkejä, jotka kertovat naisten ajaneen oikeudessa asioitaan menestyksellisesti. Naisten suurin mielenkiinto kohdistui myötäjäisoikeuksiensa puolustamiseen. Bysantin laki varmisti erityissuojelun naisen myötäjäisille. Kaikissa oloissa myötäjäiset säilyivät naisen omaisuutena, myös silloin kun aviomies oli niiden haltija. Jos nainen kuoli ennen miestä, myötäjäisomaisuus siirtyi lapsille. Jos taas mies kuoli ensin, myötäjäiset jäivät täysimääräisenä hänen leskelleen. Leski sai lain mukaan myös miehensä myötäjäiset. Nainen siis hallitsi suvun omaisuutta lasten nimissä.

Bysanttilainen nainen – yhteiskunnan voima ja heikkous

Patriarkaalisen yhteiskunnan ironioihin kuului, että naiset valvoivat usein huomattavaa osaa suvun omaisuudesta. Toisaalta bysanttilaiset lainsäätäjät pyrkivät estämään naisia hukkaamasta suvun omaisuutta, ja sen vuoksi haluttiin kieltää naisten oikeudellinen asema. Keisari Leo VI:n (k. 912) 48. novella kielsi naisilta oikeuden toimia laillisissa kaupoissa todistajina. Novellan mukaan naiset puuttuivat asioihin, jotka kuuluivat yksinomaan miehille! Toiseksi lainsäätäjien mielestä oli sopimatonta, että hovin naiset olivat oikeudessa silmätysten miesten kanssa, sillä kunniallisten naisten odotettiin pysyvä kotona. Naistenhan ei sallittu osallistua viihdetilaisuuksiin eikä hippodromin rientoihin ilman miehensä seuraa. Jos he kuitenkin menivät niihin omin päin, se antoi aviomiehelle perusteen hakea avioeroa.

Kirkko suhtautui naiseen pääsääntöisesti samoin kuin lainsäätäjät. Bysanttilainen kanonisti Theodoros Balsamon (k. 1195) näki naiset uhkana Kirkon hyvälle järjestykselle. Naisluostarien johtajat olivat ainoita naisia, joilla oli oikeus valvoa muita naisia. Balsamonin mielestä naiset olivat herkästi taipuvaisia taikauskoon. Hän mainitsee esimerkkinä Komnenos-sukuun kuuluvan prinsessa Zoen, joka harjoitti taikauskoa. Zoe sairasti vakavasti eivätkä lääkärit kyenneet häntä auttamaan, mutta eräät ”pakanat” lupasivat parantaa hänet. Heidän mielestään prinsessan sairaus johtui ”maagisista syistä”.

Kanonisti Balsamonin huolessa kaikui luostariliikkeen ääni. Naiset ovat vaarallisia ja pahoja, kun he astuvat yhteiskunnassa miesten alueelle ja vaativat valtaa. Naisissa on Balsamonin mielestä Eevan tyttärinä mahdollisuus pahan tekemiseen. Valta tekee naisista todellisesti paholaisen välineitä. Pyhän Neofitos Erakkoa kauhistutti ajatus naisen seksuaalisuudesta, jolla olisi valtaa miehiin. Hän koki naisellisen vallan miehuullisten hyveiden ja naisellisten syntien välisenä taisteluna. Nainen oli bysanttilaisessa yhteiskunnassa pahuudelta turvassa ainoastaan miehestä riippuvaisena eli joko tyttärenä tai vaimona.

Bysanttilaisilla naisilla oli patriarkaalisessa yhteiskunnassa ristiriitainen tehtävä. He olivat sen voima ja heikkous. Suurin osa yhteiskunnan varallisuudesta yhdistyi avioliittoon. Myös yhteiskunnan moraali liittyi avioliittoon. Siksi Kirkko korosti ihanteellisen avioliiton merkitystä. Avioliitto on Jumalan lahja, jonka Hän asetti paratiisissa. Syntiinlankeemus merkitsi ihmisen eettistä rappiota ja Jumalan kuvan hämärtymistä. Se hämärsi myös miehen ja naisen alkuperäisen suhteen. Synti sairastutti ihmispersoonan ja siitä seurasi avioyhteyden rakkauden ja vapauden heikentyminen. Avioyhteys tuli kiusausten ja epäjärjestyksen alaiseksi.

Kristus pelasti ihmisyyden synnin ja kuoleman kirouksesta. Hän kutsuu ihmisiä hyväksymään Kirkossa Hänen ristinsä ja ylösnousemuksensa hedelmät. Avioliiton pyhä mysteerio paljastaa avioparin keskinäisen elämän dynamiikan mahdollisuuden, inhimillisen seksuaalisuuden ja lasten saamisen ylevyyden. Uskon avioliitto ankkuroituu Kristuksen lihaksi tulemisen pyhittävään armoon. Mutta uhraava rakkaus edellyttää ihmisiltä päivittäistä kuolemista langenneen maailman valheelle: ylpeydelle, kateudelle, pettämiselle, vihalle, tunteettomuudelle, itsekkyydelle ja jokaiselle synnilliselle kaipaukselle ja itsepetokselle, joka tuhoaa ihmisen.

Kirkko alkoi 1100-luvulta lähtien korostaa aikaisempaa voimakkaammin avioliiton hengellisissä ja moraalisissa asioissa naisten myönteisiä moraalisia ominaisuuksia. Kirkko opetti, että naisten luonto koki täyttymyksensä avioliitossa. He oppivat lapsesta lähtien yleensä tietämään paikkansa: he olivat alamaisia, ensin isälle ja sitten aviomiehelle.

Naisten syyllisyys (Eevan synnin kannattajia), uhrautuminen, alistuminen ja nöyryys nähtiin toisaalta myös vallan lähteinä. Bysanttilainen yhteiskunta piti naisten velvollisuutena huolehtia miehensä ja perheensä aineellisesta ja hengellisestä hyvinvoinnista. Oli vaikea erottaa toisistaan perheen hyvinvointia ja kunniaa. Naisten ulkonäkö ja käyttäytyminen merkitsivät perheelle kunnioitusta ja arvonantoa. Tämä asetti naiset tärkeään asemaan, sillä toisaalta he saattoivat helposti pilata perheen maineen. Varsinkin, jos vaimo oli uskoton aviomiehelleen.

Isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuutta

• Hakkarainen, Jarmo, 1998, Ajaton Bysantti III. Joensuu.
• Laiou, Angeliki, 1985, Observations on the Life and Ideology of Byzantine Women. – Byzantinische Forschungen. 9.

Katso myös

• Isä Jarmo: Bysanttilainen ihmisrakkaus ja avustustyö