Bysantti

Bysantin valtakunnan eli Itä-Rooman historia alkoi, kun keisari Konstantinos Suuri siirsi pääkaupungin Roomasta Aasian ja Euroopan rajalle vuonna 330. Bysantin valtakunta säilyi kohtalaisen yhtenäisenä Länsi-Rooman romahdettua 400-luvulla.

Bysantin perusta

Kirkkohistoria-sarja

Kirjoittanut Petja Pyykkönen

Varhaiskirkon aika (30-313)
1. Kristinuskon historiallinen tausta
2. Ensimmäinen helluntai
3. Apostolinen lähetystyö
4. Varhaiskirkon elämää
5. Vainot
Lisää luettavaa varhaiskirkon ajasta

Kirkolliskokousten aika (313-787)
6. Marttyyrien kirkosta valtion kirkoksi
7. Harhaopit ja kirkolliskokoukset
8. Orientaalisten kirkkojen synty
9. Vanhat patriarkaatit
10. Luostarilaitoksen syntyminen
Lisää luettavaa kirkolliskokousten ajasta

Bysantin aika (787-1453)
11. Bysantti
12. Jumalanpalveluselämän muotoutuminen
13. Kirkkotaide
14. Hesykasmi
15. Itä ja länsi vieraantuvat
16. Slaavien käännytys
17. Kristinuskon tulo Venäjälle
18. Kirkon jakaantuneisuus syvenee
19. Islamin leviäminen
20. Lännen kirkko uudella ajalla
Lisää luettavaa Bysantin ajasta

Kansalliskirkkojen aika (1453->)
21. Balkanin kirkot
22. Moskova - Kolmas Rooma
23. Ekumeeninen patriarkaatti islamin puristuksessa
24. Vanhat patriarkaatit uudella ajalla
25. Lännen kirkko jakaantumisen jälkeen
26. Venäjän kirkko 1900-luvulla
27. Vanhat patriarkaatit 1900-luvulla
28. Ekumenian historia
29. Uuden ajan lähetystyö
30. Euroopan Unioni ja ortodoksisuus
*
Lue myös isä Andrei Verikovin Liturgista teologiaa -artikkelisarja

Konstantinoksen uuden pääkaupungin paikalla oli sijainnut Byzantionin kreikkalainen siirtokunta. Hän nimesi sen Uudeksi Roomaksi ja vähitellen sen nimeksi vakiintui Konstantinopoli perustajansa mukaan. Vuonna 395 jaettiin Rooman valtakunta kahteen osaan. Länsi-Rooma tuhoutui vuoteen 476 mennessä kansainvaellusten jaloissa. Itä-Rooma sen sijaan pysyi kohtalaisen yhtenäisenä. Itäroomalaiset kutsuivat itseään roomalaisiksi ja vasta myöhemmin 1500-luvulla lännessä Itä-Roomaa alettiin kutsua Bysantiksi.

Hagia Sofian mystistä valoa
(© Petja Pyykkönen)

Tästä riimukirjoituksesta tiedämme, että viikinki Halvdan vieraili 800-luvulla Hagia Sofiassa
(© Petja Pyykkönen)

Bysantin lippu
(© Petja Pyykkönen)

Bysantin perustana oli Rooman valtiolaitos, hellenistinen kulttuuri ja kristinusko. Sen kielenä oli latina, kunnes kreikasta tuli pääkieli 600-luvulla. Pääkaupunki Konstantinopoli oli sen ajan mahtavin kaupunki. Se oli kaupan ja hengellisen elämän keskus. Siellä oli satoja kirkkoja, joista kuuluisin oli Hagia Sofian eli pyhän viisauden kirkko. Bysantissa valtio ja kirkko elivät yhdessä, niitä erottelematta. Konstantinopolin piispalla ei kuitenkaan ollut maallista valtaa, kuten paavilla, vaan oli keisarin alainen.

Bysantti oli laajimmillaan 500-luvulla, jolloin se kattoi lähes kaikki välimeren alueet. 600-luvulla se menetti Egyptin, Palestiinan ja Syyrian sekä myöhemmin Vähän-Aasian ja Balkanin. Bysantti oli monikansallinen valtio, jonka alueella oli parhaimmillaan 20 kansallisuutta. Se oli kulttuurien kohtauspaikka, jossa myös pohjoisen viikingit kävivät kauppaa. Bysantissa kehittyi meidän päiviimme asti käytössä olevaa taidetta. Mystiikka, jumalanpalveluselämä ja kirkkotaide ikoneineen kehittyivät nimenomaan Bysantissa ja on jatkanut elämäänsä ortodoksisilla alueilla.

Oppi ja hallinto määräytyvät

Bysantin valtakunta oli ensimmäinen valtio, jossa vallitsi teokratia eli yhteiskuntamuoto, jossa valtiota ja kirkkoa ei erotettu toisistaan vaan ne olivat yhtä. Bysantti oli taivaan valtakunnan ikoni eli koska Jumala oli tullut ihmisten luo, katsottiin, että ihminen ja myös valtio pystyivät lähentymään Jumalaa.

Valtion ja kirkon suhde vakiintui ja joskus näitä verrattiin ihmisen ruumiiseen ja sieluun, jotka elivät sopusoinnussa toistensa kanssa. Valtio, johtajanaan keisari, johti maallista valtakuntaa ja ekumeeninen patriarkka johti kirkkoa. Kirkko ja valtio elivät jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja aina ei vallinnut näin selkeää jakoa. Keisarilla oli vankka asema myös kirkon asioista päätettäessä. Paitsi että keisari oli kaiken näkyvän hallitsija, hän myös oli rajoitetusti kirkon ylin päättäjä. Keisari laati kirkkoa koskevat lait, kuullen ensin kirkkoa. Keisari myös kutsui koolle kirkolliskokoukset.

Piispainsynodi valitsi patriarkan, jonka keisari vahvisti ja nimesi tehtäväänsä. Jotkut keisarit yrittivät puuttua kirkon sisäisiin asioihin ja opillisiin asioihin, mutta ne jäivät yrityksiksi. Myöhemmin keisarin valtaa kirkossa vähennettiin. Patriarkalla ei ollut maallista valtaa, kuten paavilla. Patriarkalla oli virasto ja useita virkamiehiä. Hän nimitti piispat satoihin hiippakuntiin. Rooman piispaa pidettiin vanhastaan arvoltaan ensimmäisenä ja vuonna 381 Konstantinopolissa pidetty toinen ekumeeninen kirkolliskokous päätti, että Konstantinopolin piispalla oli kunniasija toisena Rooman piispan jälkeen, koska Konstantinopoli on "Uusi Rooma", valtakunnan pääkaupunki. 500-luvun alussa Konstantinopolin patriarkka sai arvonimen ekumeeninen patriarkka eli koko maan piirin patriarkka. Hänellä oli Rooman paavin tavoin erityisasema kirkossa, sillä heitä kunnioitettiin korkeimpina vertaistensa joukossa (primus inter pares).

Kirkko hoiti asioita, jotka nykyään katsotaan kuuluvan maallisen hallinnon tehtäviin. Kirkolla oli oma tuomioistuin, jossa annettiin tuomioita hengellisissä ja siveellisissä asioissa kirkon työntekijöille ja joskus maallikoille. Kirkko hoiti myös 1900-luvulle asti sosiaalihuoltoa eli sen vastuulla olivat sairaalat, vanhainkodit ja orpokodit. Lisäksi kirkko antoi opetusta ja sillä olikin paljon kouluja ympäri valtakuntaa. Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti on yrittänyt hoitaa näitä tehtäviä myös 2000-luvulla, mutta Turkin valtio on estänyt sen toimintaa.

Petja Pyykkönen

Katso myös

Aiheesta muualla

Explore Byzantium Perustietoa Bysantista englanniksi. Paljon linkkejä ja hyvät kartat Bysantista.
Byzantium 1200 Tietokonerekonstruktiokuvia 1200-luvun Bysantista, erityisesti Konstantinopolista ja sen eri kohteista.
Wikipedia Perustietoa Bysantista suomeksi.