Bysantin kulttuurin vaalija Pohjolassa

Kajaanin ortodoksinen seurakunta – Bysantin kulttuurin vaalijana Pohjolassa

Ortodoksinen liturgia painottaa, ettei ketään jätetä yksin

Kainuuseen muuttaneiden ortodoksievakkojen käyttäytymistä ekumeenisissa yhteyksissä taustoittaa hyvin FT Tapio Hämysen väitöskirja “Liikkeellä leivän tähden - Raja-Karjalan väestö ja sen toimeentulo 1880 - 1940" (1993). Raja-Karjalan ortodoksien määrä oli vuonna 1920 39147. Ekumeenisia yhteyksiä Raja-Karjalan kulttuurialueella kuvasti hyvin se, miten ortodoksisesta kirkosta eronneita oli 618 vuosina 1920 - 1939, kun vastaavasti ortodoksiseen kirkkoon liittyi ainoastaan 18 henkilöä eli koko laajalla alueella vajaa yksi henkilö vuotta kohden.

Suomessa vallitsi toisen maailmansodan jälkeen hiljaisuuden kulttuuri, joka merkitsi voimakasta sosiaalista painetta olla puhumatta sodan kärsimyksistä ja menetyksistä ja “unohtaa“ ne. Suomalaista toisen maailmansodan jälkeistä aikaa koskevassa keskustelussa on pitkään korostettu tyypillisesti rauhaan palaamisessa maan taloudellista selviytymistä ja onnistumista. Monien ortodoksien sisäiset häpeän ja riittämättömyyden traumat puettiin näennäisisien- ja äitien eli lukuisten sodan jälkeen syntyneiden kerhojen ja niiden ohjaajien ihannoivaan seurailemiseen.

Kajaanin ortodoksinen seurakunta perustettiin 1.1.1950. Seurakunnan hengellisen toiminnan ja yhteiskunnallisen merkityksen vahvistuminen viime vuosikymmeninä ilmenee selkeimmin, kun tarkastellaan 1950- ja 1960-luvun Raja-Karjalan jättämän toimintaihanteen ja 1970-luvulla alkaneen ulospäin suuntautumisen keskeisiä vertailulukuja.

Kun vuosina 1950 - 1973 Kajaanin ortodoksisessa seurakunnassa erosi kirkosta 368 jäsentä, niin vastaavasti vuosina 1974 - 2010 liittyjä oli 732. Seurakuntaan liittyi vuosina 1950 - 1973 kaikkiaan 47 uutta jäsentä, vuosina 1974 - 2010 muuttovoitto oli 490 jäsentä. Väestöpohjan muuttotappio kirkosta eroamisen vuoksi oli siis kaudella 1950 - 1973 kaikkiaan 321 jäsentä. Puolestaan vuosina 1974 - 2008 muuttovoitto oli 470 jäsentä. Kajaanin ortodoksisen seurakunnan väkiluku oli 1869 vuonna 2008.

Uskonnollisia rituaaleja ja ”kultaisen” Karjalan kaipuuta

Isä Pentti Hakkarainen (s. 1946) eli lapsuutensa Sotkamossa Laatokan Karjalan suojärveläistaustaisessa siirtoväen keskuudessa. Siviilivankeusaika ja psykologinen samastuminen itäiseen, vaikkakin ateistiseen venäläisyyteen jätti hirvittävät jäljet Moiseinvaaran suojärveläisiin. Pienten kylärypästen keskenään lähisukulaisten käyttäytymistä säätelivät aineelliseen vaurauteen jämähtäneet arvostukset. Siinä maailmassa oli vähän sijaa ortodoksiselle myötäelävälle terapeuttisuudelle.

Karjalaisyhteisössä ihailtiin näyttäviä voimaansa ja vaurauttaan estottomasti esillä pitäviä ihmisiä. Karjalaisissa oli valtava tarve etsiä yhteiskunnallisen vallan ja voiman kahvassa olleiden ihmisten tuttavuutta. Tämäntyyppisessä tuttavuudessa ei kitsasteltu: mairealla imartelulla ja mielistelyllä oli vankka sijansa. Raha oli heille kaikenkattava arvo. Uskonnollisia rituaaleja toteutettiin yksityiskotien lisäksi muun muassa seurakunnan liturgioissa Sotkamon Salmelan koulun juhlasalissa. Läsnä oli lähinnä vanhuksia, naisia ja muutama lapsenlapsi. Isä Pentin mukaan kaikessa olivat voimassa ulkokohtaiset muodot.

Ihmisten näkökulmaa kaikkeen kuvasti menetetyn ”kultaisen Karjalan” kaipuu. Gettoutunutta tunneilmastoa ruokkivat vapaakirkollisuutta muistuttavat nostalgiset Vaeltajan laulut, jotka raikuivat tiistaiseuran maallikkokokoontumisissa. Nuorasenvetäminen eli alkeellinen arpajaistapahtuma voittoineen herätti ehkä karjalaisissa innostuneimmat ilon tai pettymyksen tuntemukset.

Karjalaiset eivät harrastaneet ortodoksisen hengellisen kirjallisuuden lukemista ja arjen elämän täytti, kuten äskettäin kuollut sotkamolainen kirjakaupan johtaja muisteli: riiteleminen ja shamanistinen raivoaminen peltojen raivaamisessa.

Isä Pentti sai uskonnonopetusta kansakoulusta lähtien. Keskikouluvuosina kanttori Armas Hotari opetti hänelle ortodoksista uskontoa. Hän sai nuoressa ihmisessä viriämään mekaanisen ja hengettömän ulkoa lukemisen sijaan kiinnostuksen Lähi-idän varhaisimpiin kristillisiin kulttuureihin. Isä Pentti havaitsi jo noina 1950- ja 1960-luvun vuosina, miten useimmilla ortodoksinuorilla oli kielteinen lähestymistapa ortodoksista hengellisyyttä kohtaan. Kirkosta eroamistilastot osoittavat, miten radikaalisti raja-karjalaisten ortodoksisesta perinteestä irtaantuminen ilmeni Kainuussa. Hengellisen kulttuurin ulkokohtaisuus ilmeni käytännössä lasten kastamisena luterilaiseen kirkkoon.

Kirkko on sairaala

Isä Pentti Hakkarainen
(Kuva © Kajaanin ort.srk)

Isä Pentti Hakkarainen (s. 1946) aloitti Kajaanin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherrana marraskuun alussa 1973. Hän joutui uudella tavalla pohtimaan ja toteuttamaan seurakunnassa kirkollisen työn luonteen. Luovutetun Karjalan ortodoksisen toiminnassa tärkeässä asemassa olleet tiistaiseurat eivät kyenneet toimimaan uusissa olosuhteissa ortodoksisen kirkollisuuden eteenpäin siirtäjinä nuoremmille sukupolville. Muutenkin syvemmät kirkolliset kulttuuriset yhteydet olivat jääneet hyvin etnisiksi ja ohuiksi. Poikkeuksen muodosti rovasti Dimitri Tarvasaho (k.1969), joka julkaisi 1960-luvulla ortodoksista kulttuuria esitelleitä kirjoituksia paikallisessa Kainuun Sanomissa ja piti esitelmiä Kainuun Radiossa.

Isä Pentin ortodoksisen identiteetin muotoutumisen kannalta ratkaisevaa oli pappisseminaarilaisten opintomatka 1966 muun muassa Neuvostoliittoon, Bulgariaan, Kreikkaan ja Athos-vuorelle. Hän oli aikaisemmin kokenut Suomessa lähinnä kuva- ja musiikkiperinteen hengettömyyttä ja pinnallisuutta. Varsinkin Balkanin maista hän löysi tuolla matkalla syvän bysanttilaisvaikutteiden hengellisyyden maailman. Sen jälkeen hän on ollut koko elämänsä bysanttilaiselle terapeuttisen teologian ”matkalla”. Kirkko on sairaala, ei tuomioistuin tai hierarkkisen vallan väärinkäyttämisen areena.

Isä Pentti vietti 1970- ja 1980-luvuilla paljon lomia Lähi-idän maissa: Syyriassa, Israelissa ja Egyptissä. Lämmin elämänmyönteinen kristillisyys tuli siellä esille esimerkiksi siinä, miten kohdellaan vammaisia ja sairaita. Kirkko ei siellä ole pelottava paikka, jossa pelätään, käyttäydynkö oikein.

Taide- ja musiikkiterapian käytännön havainnot ja toteutukset näkyivät isä Pentti Hakkaraisen papillisessa työssä jo 1970-luvulla luennoissa, sairaaloiden ja moninaisten työyhteisöjen henkilökontakteissa. Läheinen yhteys Salmijärven B-mielisairaalassa hoidettavina olleisiin ortodokseihin ja etenkin heitä hoitaneisiin lääkäreihin ja sairaalapapistoon avasi nuorelle kirkkoherralle uuden näkökulman ihmisen kohtaamiseen. Noihin aikoihin alettiin korostaa ihmisyyttä ja ihmisen sairautta terapeuttisen taiteen ja ennen muuta runouden ja kuvataiteen avulla lähestyvänä työskentelynä. Ihmisen mielen murtumisen ja järkkymisen yhteydessä alettiin puhua selkeämmin häpeän ja syvälle ihmismieleen kätkeytyneen syväjäädytetyn pelon maailmasta. Myös kristillisen todellisuuden keskellä oli vuosisatoja lähestytty henkisesti sairaita pelon ja julman eristämisen ja syyllistämisen hengessä. Nyt havaittiin, että ihmismielen syvimmät traumat ja pelot syntyivät kovasta ja armottomasta ruumiin kulttuurista.

Ihmisen persoonaton elämän tila johtaa hyvän ja pahan, moraalisesti oikean ja väärän, toiselle ihmiselle tuskaa tai mielihyvää tuottavien käsitteiden sekaannukseen. Ihminen kieltää pelon tunteensa pakottamalla itsensä raivoisaan toimeliaisuuteen. Sanat eivät tavoita tyhjyyden kauhun valtaamaa ihmistä, sen voi tehdä ainoastaan lähimmäisen persoonallisuus. Hän tarvitsee toisen ihmisen terapeuttista levollisuutta ja rauhaa. Hän tarvitsee lähimmäisensä voimaa ymmärtää ja kantaa tunnetasolla vihaista ihmistä.

Isä Pentti on välittömänä ja ulospäin suuntautuvana ihmisenä parhaimmillaan ihmisten parissa heidän elämänsä arjessa, surussa ja ilossa. Hän on pidetty luennoitsija ja puhuja. Hän kirjoittaa säännöllisesti lehtiin hartaustekstejä ja kolumneja. Kirjalliseen tuotantoon kuuluu myös seitsemän teosta, teologisia artikkeleita ja kolumneja.

Radio Kajauksen joka tiistaiset aamunavaukset ovat vuosien ajan tuoneet esille ortodoksisen kirkon monipuolista perinnettä. Isä Pentti on toiminut aktiivisesti Kainuussa ekumeenisen toiminnan pioneerina jo 1970-luvun alusta lähtien. Hän on tuonut ekumeenisissa yhteyksissä voimakkaasti esille ortodoksisen kirkon terapeuttista opetusta ja elämänasennetta. Kirkko on hengellinen sairaala, ja parantaja on Itse Kristus.

Isä Pentti korostaa papillisessa toiminnassaan, että kirkollisen kasvatuksen on alettava sieltä, missä ihmiset ovat, ja tuotava sinne, missä kirkko tuntee heidän paikkansa olevan. Bysanttilaisen teologian hengessä ortodoksinen kirkko on hänelle elämän ja kasvamisen keskus. Hänen kirkkoherrakaudellaan seurakunta on selkeästi avautunut ympäröivään yhteiskuntaan ja sen päättäjiin. Ortodoksinen kirkko on tullut luontevaksi osaksi kainuulaista elämänmenoa. Radio Kajaus ja Kainuun Radio ovat vuosien ajan tehneet tietoiskuillaan tunnetuksi seurakuntaa monella tavoin. Sama pätee myös Kainuun Sanomiin ja alueen paikallislehtiin. Isä Pentin toiminta on ollut tälläkin alueella ainutlaatuista paikalliskirkossa.

Kajaanin ortodoksiseen seurakuntaan on 1990-luvun lopulta lähtien muuttanut sodan jaloista ortodoksialueiden paljon kärsineitä ihmisiä, aluksi entisen Jugoslavian alueelta ja myöhemmin esimerkiksi Etiopiasta. Varsinkin etiopialaiset ovat rikastuttaneet omalla perinteellään seurakunnallista elämää. Samalla on toki ollut aistittavissa myös ortodoksiväestössä asenteita näitä maahanmuuttajia kohtaan. Taustalla on nähtävissä evakko-ortodoksien toisen maailmansodan jälkeiseen elämäntilanteeseen liittyvät haavat.

Ortodoksinen liturginen kasvatus lähtee ihmisen myönteisestä asenteesta lähimmäisiin. Kirkon liturgia painottaa, ettei ketään jätetä yksin. Ortodoksisen kirkon terapeuttinen elämänasenne on parantava lääke ihmisen sisäiseen kodittomuuteen. Ortodoksinen liturginen kasvatus lähtee ihmisen myönteisestä asenteesta toisiin ihmisiin ja itseensä.

Isä Pentti nostaa esiin aikamme yhteiskunnallisen elämän arvomaailman kylmenemisen ja kovenemisen, kristillisen arvomaailman hämärtyminen, inhimillisyyden ja toisista ihmisistä välittämisen ja yhteisöllisen huolenpidon katoamisen. Huoli ihmisestä on isä Pentin papillisen toiminnan keskeinen voiman lähde. Hän avaa pastoraalisen työnsä ulospäin maailmaan. Hän kirjoittaa teoksessaan Kirkko luovana yhteisönä (1998): ”Todellisuuttamme sävyttää outo pirstaleisuus: uskonnolliset ilmiöt kiinnostavat ihmisiä, mutta samalla he kaipaavat yksilökeskeistä, murentunutta uskoa. Maailman ja elämän tarkastelua hallitsevat suvaitsemattomuus, arvojen epämääräisyys ja ihmisten väliset ristiriidat.” Bysanttilainen kirkollinen maailma reagoi aikanaan herkästi yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja siihen sisältyi kirkon kanoniseen ajatteluun sovellettuna ihmisen psykosomaattista hoitamista. Bysanttilainen kirkollinen maailma reagoi aikanaan herkästi yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja siihen sisältyi kirkon kanoniseen ajatteluun sovellettuna ihmisen psykosomaattista hoitamista. Bysantin kirkko tuki monin tavoin yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, ja luostarit olivat nälkäisten, vähäosaisten ja kärsivien ihmisten turvapaikkoja. Köyhien auttaminen, sairaiden luona vieraileminen ja elämässä pettyneiden terapeuttinen ohjaaminen nähtiin liturgisen elämän erottamattomana osana. Eukaristia oli itsessään ihmisten keskinäisen rakkauden, huolenpidon ja yhteenkuuluvuuden sinetti. Liturgian yhteinen rukous kehottaa Kirkon jäseniä kirkastamaan yhteiskunnan elämää.

Jumala on elämän ja rakkauden lähde. Siksi osallistuminen Jumalan elämään sisältää myös Hänen rakkautensa jakamisen. Kirkkoa ei ole tarkoitettu itseriittoiseksi kulttiyhteisöksi. Kirkko on myös paikallistasolla lähetystyötä tekevä yhteisö. Isä Pentin tapa lähestyä Kirkon opetuksellista perinnettä ja elämää perustuu kirkollisuuteen ja liturgisuuteen.

Kirkon palvelutehtävä alkaa kirkkorakennuksessa toimitettavista pyhistä palveluksista. Jumalanpalvelusten tehtävänä on johtaa ihmisiä palvelemaan lähimmäisiään myös kirkkorakennuksen ulkopuolella. Ortodoksiset isät ja hengelliset ohjaajat puhuvat ihmisen sisäisen kodin tärkeydestä. Autiomaaisät- ja äidit olivat myötäelävän rakkauden peilejä, jotka kasvattivat kodittomaan ihmiseen sisäisen kodin ja lähimmäisen rakastavan kohtaamisen lahjan. Tämän muistaminen on ensiarvoisen tärkeää omana aikanamme, jolloin uskonnollisessakin elämässä korostetaan, että ainoastaan ihmisen toiminta on tärkeää, ihminen sen sijaan ei ole itsessään mitään.

Isä Pentti totesi haastattelussa 2002: ”Raskainta seurakuntatyössä on ollut kohdata niin sanottujen hyvien seurakuntalaisten vaikeneminen, silloin kun pappi on selvästi kaivannut tukea tilanteissa, joihin on kokenut olevansa itse syytön. Ihmisten ehdoton armottomuus ja kylmyys, joka ilmenee sanonnoissa: voimmeko luottaa häneen, annammeko hänelle arvoa vai emme, kuluttavat papin voimat usein äärirajoille. Kirkkoon liittyneissäkään ei ollut henkistä rohkeutta muuhun kuin vaatia papilta ”profiilin nostamista”. On ollut Jumalan suurta armoa, että jo varhain papillisen työni alussa sain ajatuksilleni tukea lääkäriystäviltäni ja kehitysvammatyöntekijöiltä. Seurakunnan maaninen pahanolon ilmapiiri jatkui 1990-luvun jälkimmäiselle puoliskolle. Siitä huolimatta Kajaanissa ei missään vaiheessa kadotettu kirkollisen valistustyön ja ulospäin suuntautumisen näkyä.”

Petros Sasakin suurtyö

Suomen ortodoksisen kirkon apulaispiispa Paavali vihki 14. marraskuuta 1959 Kajaanin ortodoksisen kirkon tehtäväänsä. Vihkiminen tapahtui päivänä, jolloin tuli kuluneeksi 600 vuotta merkittävän esipaimenen ja teologin: pyhän Gregorios Palamaksen kuolemasta. Pyhä Gregorios Palamas puolusti 1300-luvulla ortodoksisen teologian syvää käytännölliseen rukouselämään liittyvää traditiota. Hän yhdisti voimallisesti Kirkon rukouksen kristillisten hyveiden harjoittamiseen.

Kainuulaisittain oli tärkeää, että keskuspyhäkön muistopäiväksi valittiin Kristuksen kirkastumisen juhla (6.8). Kajaanin ortodoksisen seurakunnan valtuusto otti ensimmäisen kerran myönteisen kannan kirkon freskomaalauksiin vuonna 1986. Ajatus Kajaanin Kristuksen kirkastumisen kirkon seinämaalauksista syntyi Sotkamon ortodoksisen kirkon ikonostaasin suunnittelutyön aikaan. Vuonna 1986 japanilainen ikonimaalari Petros Sasaki (k.1999) suunnitteli Sotkamon kirkon - silloisen tsasounan eli rukoushuoneen ikonostaasin.

Sasaki maalasi jo 1970-luvun alkupuolella ensimmäiset ikoninsa Kajaanin seurakunnalle. Ikonit “Kristus kunnian kuningas” ja “Kazanin Jumalanäiti” on sijoitettu Sotkamon Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkkoon. “Kristus Kaikkivaltias” ja “Deisis” taas Kajaanin seurakuntasaliin.

Taustalla oli Petros Sasakin ja Kajaanin kirkkoherran, isä Pentti Hakkaraisen jo 1960-luvulla syntynyt ystävyys. Yhteinen idea Kajaanin freskomaalauksista alkoi toteutua 1986, kun Kajaanin seurakunnan kiinteistölautakunta esitti 29. lokakuuta pidetyssä kokouksessa 25.000 markan määrärahaa kirkon alttariosan (apsiksen) seinämaalauksiin vuodelle 1987.

Hankkeen aloittamista voidaan pitää merkittävänä läpimurtona, sillä ikoni- ja seinämaalausten tuntemus ja arvostus oli vielä tuolloin vähäistä Kainuun ortodoksien parissa. Ikonimaalauksesta oli tosin järjestetty 1970-luvun alusta lähtien lukuisia luentoja, ja taidegraafikko Tuula Murtola oli ikoneillaan ja ikonimaalauskerhoillaan tehnyt ainepiiriä tunnetuksi.

Apsiksen maalaukset

Alttariapsiksen ensimmäiset al secco-tekniikalla tehdyt seinämaalaukset valmistuivat vuonna 1988. Ne olivat: Kristuksen kirkastuminen, apostolien ryhmä sekä kirkkoisät Johannes Krysostomos, Basileios Suuri, Athanasios Aleksandrialainen ja Gregorios Teologi.

Heidän alapuolelleen on maalattu alttaripöytä, jonka päällä olevalla diskoksella eli ehtoollislautasella lepää Kristus-lapsi eli Immanuel. Aihe viittaa pyhään eukaristiaan eli ehtoolliseen, jossa Kristus Itse on sekä uhraaja että uhrattava. Maalauksen alttaripöydän alle on kuvattu juhlava liina, joka on koristeltu viikinkiaiheisilla ornamenteilla.

Apsiksen seinämaalausten valmistuttua kirkon sisustusta alettiin muuttaa vastaamaan paremmin bysanttilaista tyyliä, joka oli asetettu kirkon uudistustöiden esteettiseksi ihanteeksi. Kirkon lattia päällystettiin 1989 tummasävyisellä bianca-marmorijärjestelmällä. Samalla solean eli ikonostaasin edessä olevan korokkeen keskelle rakennettiin puolikaaren muotoiset portaat.

Seinämaalauksien viittauksia sisäisen hiljaisuuteen

Vuodelle 1990 varattua 30.000 markan määrärahaa ei käytetty, koska ikonimaalari Petros Sasakilla oli tuolloin työkohteita muualla.

Työ jatkui seuraavana vuonna, jolloin valmistuivat apsiksen yläpuoliseen seinään puolikaaren muotoon tehdyt maalaukset. Niiden aiheina ovat Jumalansynnyttäjän ilmestys, pohjoisseinän pyhä Simeon Uusteologi ja Aabrahamin uhri sekä eteläseinän pyhä Gregorios Palamas ja Palava pensas.

Seinämaalaukset aiheet on valittu juuri Kajaanin kirkko varten. Simeon Uusteologia ja Gregorios Palamas liittyvät Taaborin vuorella tapahtuneeseen Kristuksen kirkastumiseen (Matt.17:1-9), jolle Kajaanin ortodoksinen kirkko on pyhitetty. Molemmat pyhät ovat keskeisiä hahmoja bysanttilaista ortodoksiaa keskiajalla elähdyttäneessä hesykastisessa mystiikassa, jonka keskeinen kokemus oli Taaborilla nähdyn jumalallisen, “luomattoman “ valkeuden näkeminen.

Ortodoksisen kirkon terapeuttinen elämä eli psykoterapia liittyy läheisesti Kirkon hesykastiseen elämään, joka on säilynyt erityisesti pyhän Gregorios Palamaksen opetuksissa. Palamas käsittelee opetuksissaan usein sisäistä hiljaisuutta ja maailmasta luopumisen tärkeyttä. Ihmissielulle Jumalan mielessä pitäminen on ovi hengelliseen elämään. Lakkaamaton rukous pitää ihmismielen Jumalan muistamisessa, ja Jumalan muistaminen ylläpitää ihmisen rukousta, sillä ne tukevat toinen toistaan.

Ortodoksista askeesia voidaan syystä kutsua “hiljaisuuden teologiaksi”. Pyhä Gregorios Palamas kehitti teologisen käsityksen ihmisen kokemuksellisesta Jumalan tuntemisesta. Hän korosti ihmisen elävää ykseyttä Jumalan kanssa. Jumalan tunteminen kasvaa ihmisessä puhtaan rukouksen kautta.

Suuria hengellisiä ohjaajia on Kirkon historiassa ollut aina vähän. Sellaiset ovat ennen muuta profeetallisia hahmoja, jotka vihitään Jumalan, ei ihmiskäden kautta. Kirkko ilmenee suurissa hengellisissä ohjaajissa pikemmin tapahtumisena kuin instituutiona. He lähestyvät ihmistä pienoismaailmana. Ihminen on synnin tekojen haavoja kantavanakin Jumalan rakkauden ja terapian kohde. Kirkon terapian päämääränä on parantaa ihminen synnin sairaudesta ja johtaa hänet iankaikkiseen elämään.

Ikonostaasi

Taiteilija Petros Sasakin työn seuraava vaihe oli uusi ikonostaasi. Sen suunnittelu alkoi syksyllä 1992. Ikonostaasi toteutettiin 500-luvun bysanttilaiseen tyyliin. Pylväät ja pilastereiden eli suorakaiteen muotoisten pylväiden alaosat ovat vuolukiveä, arkkitraavi eli liitinpalkki taas vaalea marmoria. Sen keskellä on metallinen, lehtikullattu risti. Ovet on koristeltu puuleikkauksin. Lävisteleikkaukset ja marmorin käsittelyn teki Kaavin Kivi Oy taiteilija Sasakin ohjauksessa.

Ikonostaasin kuva-aiheet vasemmalta lukien ovat Lasaruksen herättäminen kuolleista, enkelten kokous (pohjoisovessa) ja Nikopoia eli Jumalansynnyttäjä Valtaistuimella. Pyhässä portissa on vasemmalla ylienkeli Gabriel ja evankelistat Matteus ja Markus sekä oikealla Jumalanäiti ja evankelistat Johannes ja Luukas. Pyhän portin oikealla puolella on Kristus valtaistuimella, Kristus apostolien keskellä (eteläovessa) ja Kristuksen kirkastuminen.

Ikonostaasin toteutukselle tärkeää henkistä tukea antoi arkkitehti Esko Peittola, joka toimi Kajaanin kaupungin toimialapäällikkönä ja oli myös seurakunnan kiinteistölautakunnan jäsen.

Kuolema keskeytti työn

Petros Sasaki aloitti ikonostaasin yläpuolella, kirkkosalin puolella olevien seinäpintojen maalaamisen vuonna 1996, mutta vaikea sairaus keskeytti työn. Hän jatkoi sitä vuonna 1997 aina kuolemaansa asti 1999.

Vuonna 1997 syntyivät Kristuksen syntymää ja ylösnousemusta esittävät maalaukset. Solean päällä olevaan kattoon Sasaki maalasi samana vuonna joukon pyhiä, jotka mainitaan jumalanpalvelusten loppusiunauksissa: Sergei ja Herman Valamolaiset, Arseni Konevitsalainen, Aleksanteri Syväriläinen, Trifon Petsamolainen, Herman Alaskalainen, Tiihon Zadonskilainen ja Serafim Sarovilainen.

Solean eteläpuoleiseen seinään on kuvattu vanhurskaat Sakarias ja Elisabet sekä Jumalan Karitsa. Pohjoispuoleisella seinällä ovat Herran esivanhemmat Joakim ja Anna sekä ristinmuotoinen kasteallas ja lähteellä halajava peura (Ps.42:2), jotka ovat vanhoja kristillisiä kasteaiheita.

Alttarin kattomaalaukset valmistuivat vuonna 1998. Alttarin korkeimpaan osaan on maalattu koptilaista ornamentiikkaa noudatteleva Kuninkaan pojan pidot ja pohjoispuolelle Kaanan häät. Pohjoisseinän Getsemanen rukous liittyy Kristuksen kärsimyshistoriaan ja kuvaa vaikuttavasti yksinäisyyteen hylätyn jumal-ihmisen kamppailua. Getsemanen rukouksen yläpuolelle on kuvattu profeetta Jesaja. Eteläseinän aiheena on Viisaat neitsyeet.

Petros Sasaki piirsi viimeiset siveltimenvetonsa Kajaanissa eteläseinän Herran Edelläkävijän ja Kastajan Johanneksen maalaukseen. Maaliskuun 30. päivänä 1999, suurena tiistaina, hänelle avautui ovi siihen ihmisiä rakastavan Jumalan todellisuuteen, jota hän oli vuosikymmenien ajan kuvannut ikonitaiteessaan.

Kajaanin ortodoksisen kirkon seinämaalaukset ja ikonit muodostavat maassamme ehkä taiteellisesti ehyimmän ortodoksisen alttarikokonaisuuden. Sen hienostunut väripaletti ja syvähenkisyys kumpuavat Petros Sasakin taiteen rikkaasta maailmasta. Siinä yhdistyy Bulgarian Sofian Trojana-kirkon keskiaikaisten seinämaalausten henkevyys, japanilaisen sommittelun jäljittelemätön yksinkertaisuus ja keveys, koptilaisen mystiikan syvyys ja pohjois-venäläisen ikonitaiteen syvällisyys.

Kepolas jatkoi Sasakin työtä

Ikonimaalari Petros Sasakin menehdyttyä vaikeaan sairauteen 1999, hänen työtään jatkoi samanhenkinen, klassisen bysanttilaisen tyyliperinteen edustaja, taiteilijaprofessori Alkiviades Kepolas. Petros Sasakilla ja kyproslaisella Kepolaksella on yhteinen taiteellinen esikuva: bysanttilaisen fresko- ja ikonimaalausperinteen elvyttäjä Fotis Kontoglou (k. 1965). Alkiviades Kepolaksen henkilökohtaisena opettajana on ollut Kontogloun oppilas: pappismunkki Kallinikos. Tämä merkittävä fresko- ja ikonitaiteilija on Kyproksen Pyhän Ristin luostarin veljestön jäsen.

Vuonna 2000 jatkunut Kristuksen kirkastumisen kirkon kirkkosalin freskomaalaustyö aloitettiin kirkkosalin eteläseinästä. Seuraavana kesänä valmistui pohjoisseinä ja sitä seuraavana kesänä kirkon kupoliosa. Viimeisimpään työvaiheeseen kuuluivat kirkon takaosan ns. kuorolehterin katto- ja seinä maalausten sekä kirkon eteisen ja kirkkosalin katto-osan maalaaminen. Kirkkosalin kupolin yläosassa on suurenmoinen Kristus Kaikkivaltiasta esittävä maalaus. Hänen alapuolelleen on kuvattu pyhien enkeleiden, Vanhan testamentin suurten profeettojen ja Herran esivanhempien hahmot.

Kirkkosalin seinien kahdessa ylimmässä kuvatasossa on esitetty Kristuksen pelastushistorian keskeisimmät tapahtumat pyhän perheen Egyptiin pakenemisesta kärsimysviikon tapahtumiin ja Helluntain eli Pyhän Kolminaisuuden juhlaan.

Alimmassa kuvatasossa ovat Kirkon varhaiskauden suuret hymnografit, terapeuttiset esipaimenet, kirkon lähetysnäyn merkittävimmät kansalliset hahmot ja kirkon elämälle tärkeiden pyhien naisten ryhmä. Heidän joukossaan on muun muassa kristillisen hymnografian lahjakkaisiin edustajiin lukeutuva pyhä nunna Kassia (eli 800-luvulla).

Kirkkosalin eteläosaan on kuvattu Kristuksen läheisyyteen profeetta Jeremia ja enkelihahmot ja kirkkosalin sisääntulon kattoon Kristuksen jäähyväispuheen kohta: “Minä olen viinipuu, te olette oksat” (Joh.15:5). Kirkon parvekeosan katossa ja seinissä on Neitsyt Marian elämään, varhaisen Kirkon kaste- ja sairaalaperinteeseen liittyviä aiheita sekä monien varhaiskristillisen kauden pyhien henkilöiden kuvia.

Ortodoksinen kirkko - terapeuttisen läsnäolon paikka

Kajaanin Kristuksen kirkastumisen kirkon sisäinteriöörin yhtenäistäminen hienostuneen bysanttilaisen kuvaperinteen ja teologian hengessä on tehnyt temppelistä taiteellisesti ehkä merkittävimmän toisen maailmansodan jälkeen valmistuneista ortodoksista pyhäköistä ei vain Suomessa, vaan laajemminkin ajateltuna.

Kajaanin kaupunki huomioi kirkkoherra Pentti Hakkaraisen monipuolisen työn myöntämällä hänelle kaupungin kulttuuripalkinnon vuonna 2007. Kainuun maakunnassa ortodoksisen hengellisyyden tunnettavuus ja arvostus on selkeästi syvempää kuin 1970-luvulla. Ortodoksiyhteisön rajakarjalaisen jäsenistön niin vanhemman kuin nuoremman ikäpolven edustajien kulttuurinen asenneilmasto koki Kajaanin ortodoksisen kirkon merkittävän taideluomuksen turhaksi ja tarpeettomaksi. Kirkkokunnan taiteelliselle eliitille Petros Sasakin ja Alkiviadis Kepolaksen ainutlaatuinen kokonaisuus jäi oudon etäiseksi aikaansaannokseksi, joka sivuutettiin vaitonaisuudella tai ilmaistiin, ettei sen merkitystä saanut korostaa liiaksi. Ortodoksinen seurakunta elää maakunnan perusrakenteissa, ei vain kirkollisten juhlien ulkoisissa muodoissa, vaan myös arjen syvässä realismissa. Ortodoksinen kirkko ja seurakunta on Kajaanissa avoin terapeuttisen läsnäolon paikka nykykainuulaisille. Ortodoksisuus on erottamaton osa arvokkainta kainuulaista maakuntaperintöä. Monet ovat löytäneet vuosien varrella siitä myös hengellisen kotinsa. Samoin seurakunnan korkeat kasteluvut kertovat ortodoksisen perinteen kotiutumisesta Kainuuseen.

Isä Pentin luotsaama Kajaanin ortodoksinen seurakunta on osoittanut harvinaislaatuista hengellistä ja kulttuurista uskoa tulevaisuuteen. Bysantin fresko- ja ikonitaide julistaa Kajaanin ortodoksisessa pääkirkossa Kirkon hoitavaa teologiaa. Bysantin kirkollisen taideperinteen lähteenä on sisäinen harmonia. Pyhien ikonien tarkoituksena on ohjata ja opettaa ihmisiä Kirkon uskon yhteisön jäsenyyteen eli elämään kirkollista elämää.

Bysanttilaisten isien käsitys Jumalan valtakunnasta liittyy erottamattomasti jokapäiväiseen elämään ja toimintaan siinä. Pyhyys merkitsee bysanttilaisen teologian mukaan ihmisen olemassaolon ylentämistä, sen eheyden pelastamista, sen täydellistämistä, katoamattomaksi tekemistä ja kirkastamista. Jumalan valtakunta on meissä mahdollisuutena. Ihmissielun parantuminen synneistä ja himoista on bysanttilaisen teologian keskeinen huolenaihe. Kirkon teologiassa katumus yhdistyy Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen. Siellä, missä Kirkon jumalanpalveluksen kieli ja sisältö kadottaa yhteytensä ihmisten yhteiskunnallisiin ongelmiin ja ihmisarvon loukkaamisiin, se muuttuu pelkästään ulkoisesti juhlavaksi kultiksi. Sellainen kultti ei kykene tarjoamaan hengellistä terapiaa ihmisen pelon ja häpeän tuntemuksille.

Kajaanin ortodoksinen seurakunta on osoittanut harvinaislaatuista henkistä ja kulttuurista uskoa tulevaisuuteen. Bysantin fresko- ja ikonitaide julistaa ortodoksisen kirkon hoitavaa teologiaa. Bysantin kirkollisen taideperinteen lähteenä on sisäinen harmonia. Pyhien ikonien tarkoituksena on ohjata ja opettaa ihmisiä Kirkon uskon yhteisön jäsenyyteen eli elämään kirkollista elämää.

Kajaanin seurakunnassa viime vuosikymmeninä toteutettu avautuminen ihmisen arkiseen elämään muistuttaa osaltaan, että bysanttilaisessa pastoraalisessa huolenpidossa kirkollinen yhteisö on tarkoitettu terapeuttiseksi yhteisöksi. Jos ortodoksisen kirkon jumalallisen liturgian henki ei kosketa kirkon hallintoa ja kirkon jäsenten keskinäisiä suhteita tai jos ihmiset elävät kirkon ulkopuolella, jää kirkon liturgisen terapian ajatus periferiaan.

Isä Pentin mielestä mekanistinen maailmankuva ruokkii mekanistista ihmisyyttä, jolle on luonteenomaista vaikeus käsitellä ja ilmaista ihmisen syviä uskonnollisia tunteita. Ihmisen persoonaton elämän tila johtaa hyvän ja pahan, moraalisesti oikean ja väärän, toiselle ihmiselle tuskaa tai mielihyvää tuottavien käsitteiden sekaannukseen. Ihminen kieltää pelon tunteensa pakottamalla itsensä raivoisaan toimeliaisuuteen. Ihminen ei rohkene tarkastella sisäistä elämäänsä, koska se paljastaa hänen kuluttavan pelkonsa ytimen: hän vihaa ja pelkää yksinäisyyttä ja hiljaisuutta.

Isä Pentti kirjoittaa kirjassaan Kirkko luovana yhteisönä: ”Vain sisäisen kodin löytänyt ihminen on valmis jakamaan turvallisuuden, läheisyyden ja tuen tunteet. Sisäisesti koditon ei luota kehenkään, eikä hän tarvitse kenenkään tukea tai rakkautta, hän tekee kaiken yksin. Hän ei myöskään koskaan voi jakaa ihmistä rakastavan Jumalan tarjoamaa syvintä, rikkainta elämän lahjaa: mahdollisuutta olla lähellä toisia ihmisiä omana itsenään, yksilönä ja persoonallisuutena. Sisäisesti kodittomat ihmiset eivät jaksa eivät edes tahdo pohtia elämän tarkoitusta. Tuonpuoleisen kadotessa jäljellä on vain ikävyys, tyhjyys ja tarkoituksettomuus. Vastalääkkeen sille tarjoaa tänäkin päivänä Kristus ja Hänen Kirkkonsa.”

Pyhä isämme Johannes Krysostomos (k. 407) kutsui papin virkaa ”elämän areenaksi”. Pappi kohtaa työssään usein työssään ihmisten turhamaisuuden: vihan, alakuloisuuden, kateuden, riidan, panettelun, tekopyhyyden, lähimmäisen mitätöimisen, imartelun ja yhteiskunnan hyväosaisten mielistelemisen.

Kun ihminen tarkastelee sydäntään Kirkon katumuksessa, hän huomaa olevansa taipuvainen pahaan. Mielen pimeys merkitsee Jumalan armon menettämistä, ihmisen hengellisten kykyjen alistamista himoille ja maailmallisuudelle. Maailmallisuus ja lähimmäisestä piittaamattomuus rehottaa myös suomalaisessa ortodoksisen kirkon seurakuntaelämässä. Yksilöllisyys ja oman edun tavoitteleminen halvaannuttaa usein seurakunnallisen työn.

Bysanttilainen teologia vaatii ihmisiltä osallistumista uskon salaisuudesta. Kajaanin ortodoksisessa seurakuntayhteisössä on voimakkaana isä Pentin kirkkoherrakautena (1973 - 2011) toteutunut ajatus pyhän kulkemisesta taiteen ja elämän kanssa rinnakkain sekä ajatus hoitavan Sanan, pyhien ikonien, hymnien ja kirkkomusiikin yhdistämisestä Jumalan palvelemisen ja kunnioittamisen välineeksi Bysantin isien ja opettajien tarkoittamalla tavalla.

Isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuutta

• Hakkarainen, Jarmo
  • 2002, Kukkivat roudan maat. Isä Pentti Hakkaraisen havaintoja raja-karjalaisen kulttuurin jatkuvuuskriisistä Kainuussa. – Ortodoksinen Kulttuuri 1-2/2002. Joensuu.
  • 2002, Kirkko on lähetystyötä. – Ortodoksinen Kulttuuri 3/2002. Joensuu.
  • 2004, Bysantin kulttuuriperintöä ja läntisiä vaikutteita. Ortokirja. Joensuu.
  • 2006, Isä Pentti - sinisten vaarojen paimen. - Kainuu - Rajamaa. Isä Pentti Hakkaraisen 60-vuotisjuhlakirja. Maahenki Oy. Vaajakoski.
  • 2008, Haavoitettu parantaja. Ortodoksinen pappi sielujen lääkärinä Kristuksessa. Joensuu.
  • 2009, Bysantin terapeuttista Jumalan tuntemisen teologiaa. – Bysantin kirkko ja paavin valtapolitiikan pitkä varjo. Bysanttilaista terapeuttista teologiaa ja latinalaista uskonnollisuutta. Joensuu.
  • 2010, Kajaani Bysantin säde Pohjolassa. – 12 ikkunaa ortodoksisuuteen Suomessa. Hämeenlinna.
  • 2011, Bysantin terapeuttista teologiaa ja länsimaisen elämänmenon perikatoa. Kirjoituksia bysanttilaisesta maailmasta ja nykyajan länsimaisen kulttuurin rappiosta. Joensuu.
• Hakkarainen Jarmo & Hakkarainen Pentti, 2001, Ihminen ajan kuvastimessa. Joensuu.
• Hakkarainen, Pentti
  • 1987, Papin kuvasta tämänhetkisessä yhteiskunnassa. – Jarmo Hakkarainen & Pentti Hakkarainen. Bysanttilaisen ortodoksian rajankäyntiä. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto. Pieksämäki.
  • 1998, Kirkko luovana yhteisönä. Oulun ortodoksisen hiippakunnan säätiö. Jyväskylä.
  • 2002, Häväistyä häpeämättömyyttä. – Ortodoksinen Kulttuuri 3: 2002. Joensuu.
  • 2002, Kirkko on tiedottamista. – Ortodoksinen Kulttuuri 4: 2002. Joensuu.
  • 2003, Parantava kosketus. – Ortodoksinen Kulttuuri 3: 2003. Joensuu.
  • 2004, Kajaanin kirkko. Petros Sasakin suurtyö. - Ikonimaalari. N:o 1/2004. Helsinki.
• Hämynen, Tapio, 1993, Liikkeellä leivän tähden. Raja-Karjalan väestö ja sen toimeentulo 1880-1940. Historiallisen seuran tutkimuksia. N:o 170. Helsinki.
• Karonen Petri & Tarjamo Kerttu, 2006, Kun sota on ohi: sodista selviytymisen ongelma ja niiden ratkaisumalleja 1900-luvulla. Helsinki.

Katso myös

• Kajaanin ortodoksinen seurakunta
• Petros Sasaki