Ero sivun ”Varhaiskristillinen kirkko ja Vanhan testamentin kaanon” versioiden välillä
Ortodoksi.netista
Ei muokkausyhteenvetoa |
(→6.) |
||
(8 välissä olevaa versiota 2 käyttäjän tekeminä ei näytetä) | |||
Rivi 4: | Rivi 4: | ||
Varhaiskristillinen kirkko ja Vanhan testamentin kaanon |
Varhaiskristillinen kirkko ja Vanhan testamentin kaanon |
||
Kuten olemme edellä nähneet, Kirkko omaksui jo olemassa olonsa ensimmäisinä vuosina tai vuosikymmeninä [[Septuaginta]]n. Siitä tuli täysin spontaanisti paitsi [[diaspora]]juutalaisten myös kristittyjen oma Pyhien Kirjojen tekstilaitos ja yksinomaan [[kristitty]]jen sitten, kun juutalaiset olivat hylänneet sen. Varhaiskristillisessä kirkossa Septuagintaa tutkittiin innolla ja hartaudella [[Soteriologia|soteriologisessa]] mielessä, mutta myös tekstiperinteen kannalta. Tämä tuli varsin pian polttavan ajankohtaiseksi ennen kaikkea siksi, että lukuisat uudet Vanhan liiton Pyhien Kirjojen kreikkalaiset käännökset toivat uskovien ulottuville toisistaan poikkeavia lukutapoja ja siten monesti tulkintojakin samoista raamatullisista teksteistä. Erityisen tunnettu ja merkittävä tässä yhteydessä on [[Origenes|Origeneen]] elämäntyö, sillä hän näki suunnattomasti vaivaa laatiakseen korjatun version Septuagintan tekstistä. Hänen monenlaisen toimeliaisuutensa seurausta saattaa olla myös se, että Samuelin kirjat ja Kuningasten kirjat ovat molemmat jaettu kahteen osaan, kuten sekin, että [[Esran kirja|Esran]] ja [[Nehemian kirja]]t on erotettu toisistaan, mikä ei silti muodostunut vallitsevaksi käytännöksi Septuagintan käsikirjoitustraditiossa. Tekstinsä osalta tarkastettu Septuaginta sai yhä laajempaa kantavuutta kristittyjen keskuudessa siksi, että lähes poikkeuksetta varhaiset käännökset pohjautuivat siihen. Luonnollisena seurauksena tästä oli, että Septuagintaan sisältyvät [[deuterokanoniset kirjat]] välittyivät osana [[VT|Vanhaa testamenttia]] myös kreikkalaisen kielialueen ulkopuolelle. |
|||
Teksti julkaistaan tässä tiistaina 9.6.2009. |
|||
Septuagintan mukana kristittyjen käyttöön tulleet deuterokanoniset kirjat nauttivat kahden ensimmäisen kristillisen vuosisadan aikana periaatteessa samaa kunnioitusta kuin Palestiinan lyhyempäänkin kaanoniin kuuluvat. Kirkon piirissä tilanne oli tässä suhteessa yhtäläinen niin idässä kuin lännessä. Sitaatteja deuterokanonisista kirjoista löytyy tältä ajalta mm. monista apostolisten isien teoksista, kuten: |
|||
* [[Didakhe]] l. Kahdentoista apostolin opetus (''90–100: Viis., Sir.''), |
|||
* [[Klemens Roomalainen|Klemens Roomalaisen]] kirje korinttilaisille (''96–98: Viis., Sir., Tob., Judit, Est. lis., Dan. lis.''), |
|||
* [[Barnabas (apostoli)|Barnabaan]] kirje (''n. 100: Viis., Sir.''), |
|||
* [[Ignatios Antiokialainen|Ignatios Antiokialaisen]] l. Theoforoksen (''k. 107'') kirjeet (''Judit''), |
|||
* [[Polykarpos Smyrnalainen|Polykarpos Smyrnalaisen]] (''k. 155/156'') kirje filippiläisille (''Tob.''), |
|||
* [[Seitsemänkymmentä apostolia|Hermaan]] Paimen (''n. 140: Viis., Sir., Tob., 2. Makk.'') ja |
|||
* Polykarpoksen marttyyrio (''155/156: Judit''), |
|||
mutta luonnollisesti myös monien kirkkoisien ja muiden kirkollisten kirjoittajien tuotannosta. Erityisen merkittäviä tässä suhteessa ovat |
|||
* [[Klemens Aleksandrialainen]] (''n. 150– n. 215''), |
|||
* [[Hippolytos Roomalainen]] (''n. 170– n. 215''), |
|||
* [[Tertullianus]] (''n. 160– n. 220''), |
|||
* [[Origenes]] (''n. 185– n. 254'') ja |
|||
* [[Cyprianus Karthagolainen]] (''k. 258''), |
|||
joista ensimmäinen ilmaisee suorasanaisesti hyväksyvänsä deuterokanoniset kirjat ja muut puolestaan epäsuorasti siteeraamalla niitä lähes kaikkia. |
|||
Seuraavien vuosisatojen yleisemmin tunnetuista kirkkoisistä deuterokanonisia kirjoja protokanonisten tapaan käyttävät erityisesti |
|||
* [[Lukianos Antiokialainen]] (''k. n. 312''), |
|||
* [[Efraim Syyrialainen]] (''n. 306–373''), |
|||
* [[Basileios Suuri]] (''n. 330–379''), |
|||
* [[Gregorios Nyssalainen]] (''n. 335–394''), |
|||
* [[Ambrosius Milanolainen]] (''s. 333/334 tai 339/340, k.397''), |
|||
* [[Laktanius]] (''s. n. 260''), |
|||
* [[Johannes Krysostomos]] (''s. 344–354, k. 407''), |
|||
* [[Kyrillos Aleksandrialainen]] (''n. 380–444'') ja |
|||
* [[Theodoretos Kyyroslainen]] (''n. 393– n. 466''). |
|||
Erikseen kuitenkin ansaitsee tulla mainituksi |
|||
* [[Augustinus]] (''354–430''), |
|||
joka puhui voimakkaasti deuterokanonisten kirjojen puolesta sillä seurauksella, että keskustelu Vanhan testamentin rajoista lännessä hänen jälkeensä käytännössä jo päättyi. Augustinus sai merkittävää tukea kahdelta Egyptissä hänen aikanaan pidetyltä paikallissynodilta, jotka käytännössä hyväksyivät Vanhan testamentin kaanonin [[Roomalaiskatolinen kirkko|roomalaiskatolisen kirkon]] nykyisin tunnustamassa muodossa, nimittäin |
|||
* Hippon (''393'') ja |
|||
* Karthagon (''397'') kirkolliskokouksilta. |
|||
Nimenomaan Karthagon kirkolliskokouksen ratkaisulla Vanhan testamentin kaanonia koskevassa kysymyksessä on poikkeuksellista kantavuutta, mikä johtuu siitä, että se lähetti päätöksensä Roomaan vahvistettavaksi. Tämä osoittaa selvästi, ettei synodi mieltänyt ratkaisuaan pelkästään paikallistasoa koskevaksi, vaan ymmärsi sen heijastavan Kirkossa vallinnutta yleistä mielipidettä. |
|||
Varhaisajan Kirkon piirissä oli luonnollisesti myös niitä, jotka suhtautuivat joko torjuvasti tai varauksellisesti deuterokanonisiin kirjoihin. Suppeampaa palestiinalaista kaanonia itäisen kristikunnan piirissä kannattivat avoimesti mm. |
|||
* [[Meliton Sardeslainen]] (''k. n. 190''), |
|||
* [[Origenes]], |
|||
* [[Kyrillos Jerusalemilainen]] (''n. 315–386''), |
|||
* [[Athanasios Aleksandrialainen]] eli Suuri (''n. 296–373''), |
|||
* [[Epifanios Salamilainen]] (''n. 315–403'') ja |
|||
* [[Gregorios Teologi]] eli Naziansilainen (''329/330–390'') |
|||
sekä läntisen piirissä puolestaan |
|||
* Hilarius Poitiersilainen (''n. 315–367''), |
|||
* Rufinus Aquileialainen (''n. 345–410'') ja ennen kaikkea |
|||
* Hieronymus (''n. 342–420''), |
|||
joka suorastaan puhuu ''“heprealaisesta totuudesta”'' (''latinaksi: ''hebraica veritas''). |
|||
Näiden henkilöiden suhteen on kuitenkin huomioitava kaksi tärkeää tekijää. Ensinnäkin, nekin, jotka ajoivat päättäväisesti suppeampaa kaanonia, siteerasivat teoksissaan lähes poikkeuksetta protokanonisten kirjojen ohella tasavertaisesti myös deuterokanonisia. Näin tekivät esimerkiksi Athanasios Suuri ja Kyrillos Jerusalemilainen, mutta myös – ja aivan erityisesti – Origenes ja Hieronymus. Toiseksi, suppeamman kaanonin voimakas priorisointi selittyy osittain apologeettisilla syillä, mikä tulee ilmi siinä, että voimakkaimmin sitä kannattavat Palestiinan alueella toimineet Isät, kuten yleisesti melko hyvin tunnetut Hieronymus ja Kyrillos sekä heidän lisäkseen hieman tuntemattomammaksi jäänyt Rufinus. Muualla asuneista ainakin Origeneen kohdalla [[Apologetiikka|apologeettisilla]] tekijöillä on selvästi ollut oma vaikutuksensa. |
|||
---- |
---- |
||
<- edellinen osa: [[Septuaginta ja aleksandrialainen kaanon|Osa 5. Septuaginta ja aleksandrialainen kaanon]] ~ seuraava osa: [[Vanhan testamentin kaanon jakautumattomassa kristikunnassa myöhemmin]] -> |
<- edellinen osa: [[Septuaginta ja aleksandrialainen kaanon|Osa 5. Septuaginta ja aleksandrialainen kaanon]] ~ seuraava osa: [[Vanhan testamentin kaanon jakautumattomassa kristikunnassa myöhemmin]] -> |
Nykyinen versio 15. tammikuuta 2010 kello 07.11
TT Hannu Pöyhönen:
6.
Varhaiskristillinen kirkko ja Vanhan testamentin kaanon
Kuten olemme edellä nähneet, Kirkko omaksui jo olemassa olonsa ensimmäisinä vuosina tai vuosikymmeninä Septuagintan. Siitä tuli täysin spontaanisti paitsi diasporajuutalaisten myös kristittyjen oma Pyhien Kirjojen tekstilaitos ja yksinomaan kristittyjen sitten, kun juutalaiset olivat hylänneet sen. Varhaiskristillisessä kirkossa Septuagintaa tutkittiin innolla ja hartaudella soteriologisessa mielessä, mutta myös tekstiperinteen kannalta. Tämä tuli varsin pian polttavan ajankohtaiseksi ennen kaikkea siksi, että lukuisat uudet Vanhan liiton Pyhien Kirjojen kreikkalaiset käännökset toivat uskovien ulottuville toisistaan poikkeavia lukutapoja ja siten monesti tulkintojakin samoista raamatullisista teksteistä. Erityisen tunnettu ja merkittävä tässä yhteydessä on Origeneen elämäntyö, sillä hän näki suunnattomasti vaivaa laatiakseen korjatun version Septuagintan tekstistä. Hänen monenlaisen toimeliaisuutensa seurausta saattaa olla myös se, että Samuelin kirjat ja Kuningasten kirjat ovat molemmat jaettu kahteen osaan, kuten sekin, että Esran ja Nehemian kirjat on erotettu toisistaan, mikä ei silti muodostunut vallitsevaksi käytännöksi Septuagintan käsikirjoitustraditiossa. Tekstinsä osalta tarkastettu Septuaginta sai yhä laajempaa kantavuutta kristittyjen keskuudessa siksi, että lähes poikkeuksetta varhaiset käännökset pohjautuivat siihen. Luonnollisena seurauksena tästä oli, että Septuagintaan sisältyvät deuterokanoniset kirjat välittyivät osana Vanhaa testamenttia myös kreikkalaisen kielialueen ulkopuolelle.
Septuagintan mukana kristittyjen käyttöön tulleet deuterokanoniset kirjat nauttivat kahden ensimmäisen kristillisen vuosisadan aikana periaatteessa samaa kunnioitusta kuin Palestiinan lyhyempäänkin kaanoniin kuuluvat. Kirkon piirissä tilanne oli tässä suhteessa yhtäläinen niin idässä kuin lännessä. Sitaatteja deuterokanonisista kirjoista löytyy tältä ajalta mm. monista apostolisten isien teoksista, kuten:
- Didakhe l. Kahdentoista apostolin opetus (90–100: Viis., Sir.),
- Klemens Roomalaisen kirje korinttilaisille (96–98: Viis., Sir., Tob., Judit, Est. lis., Dan. lis.),
- Barnabaan kirje (n. 100: Viis., Sir.),
- Ignatios Antiokialaisen l. Theoforoksen (k. 107) kirjeet (Judit),
- Polykarpos Smyrnalaisen (k. 155/156) kirje filippiläisille (Tob.),
- Hermaan Paimen (n. 140: Viis., Sir., Tob., 2. Makk.) ja
- Polykarpoksen marttyyrio (155/156: Judit),
mutta luonnollisesti myös monien kirkkoisien ja muiden kirkollisten kirjoittajien tuotannosta. Erityisen merkittäviä tässä suhteessa ovat
- Klemens Aleksandrialainen (n. 150– n. 215),
- Hippolytos Roomalainen (n. 170– n. 215),
- Tertullianus (n. 160– n. 220),
- Origenes (n. 185– n. 254) ja
- Cyprianus Karthagolainen (k. 258),
joista ensimmäinen ilmaisee suorasanaisesti hyväksyvänsä deuterokanoniset kirjat ja muut puolestaan epäsuorasti siteeraamalla niitä lähes kaikkia.
Seuraavien vuosisatojen yleisemmin tunnetuista kirkkoisistä deuterokanonisia kirjoja protokanonisten tapaan käyttävät erityisesti
- Lukianos Antiokialainen (k. n. 312),
- Efraim Syyrialainen (n. 306–373),
- Basileios Suuri (n. 330–379),
- Gregorios Nyssalainen (n. 335–394),
- Ambrosius Milanolainen (s. 333/334 tai 339/340, k.397),
- Laktanius (s. n. 260),
- Johannes Krysostomos (s. 344–354, k. 407),
- Kyrillos Aleksandrialainen (n. 380–444) ja
- Theodoretos Kyyroslainen (n. 393– n. 466).
Erikseen kuitenkin ansaitsee tulla mainituksi
- Augustinus (354–430),
joka puhui voimakkaasti deuterokanonisten kirjojen puolesta sillä seurauksella, että keskustelu Vanhan testamentin rajoista lännessä hänen jälkeensä käytännössä jo päättyi. Augustinus sai merkittävää tukea kahdelta Egyptissä hänen aikanaan pidetyltä paikallissynodilta, jotka käytännössä hyväksyivät Vanhan testamentin kaanonin roomalaiskatolisen kirkon nykyisin tunnustamassa muodossa, nimittäin
- Hippon (393) ja
- Karthagon (397) kirkolliskokouksilta.
Nimenomaan Karthagon kirkolliskokouksen ratkaisulla Vanhan testamentin kaanonia koskevassa kysymyksessä on poikkeuksellista kantavuutta, mikä johtuu siitä, että se lähetti päätöksensä Roomaan vahvistettavaksi. Tämä osoittaa selvästi, ettei synodi mieltänyt ratkaisuaan pelkästään paikallistasoa koskevaksi, vaan ymmärsi sen heijastavan Kirkossa vallinnutta yleistä mielipidettä.
Varhaisajan Kirkon piirissä oli luonnollisesti myös niitä, jotka suhtautuivat joko torjuvasti tai varauksellisesti deuterokanonisiin kirjoihin. Suppeampaa palestiinalaista kaanonia itäisen kristikunnan piirissä kannattivat avoimesti mm.
- Meliton Sardeslainen (k. n. 190),
- Origenes,
- Kyrillos Jerusalemilainen (n. 315–386),
- Athanasios Aleksandrialainen eli Suuri (n. 296–373),
- Epifanios Salamilainen (n. 315–403) ja
- Gregorios Teologi eli Naziansilainen (329/330–390)
sekä läntisen piirissä puolestaan
- Hilarius Poitiersilainen (n. 315–367),
- Rufinus Aquileialainen (n. 345–410) ja ennen kaikkea
- Hieronymus (n. 342–420),
joka suorastaan puhuu “heprealaisesta totuudesta” (latinaksi: hebraica veritas).
Näiden henkilöiden suhteen on kuitenkin huomioitava kaksi tärkeää tekijää. Ensinnäkin, nekin, jotka ajoivat päättäväisesti suppeampaa kaanonia, siteerasivat teoksissaan lähes poikkeuksetta protokanonisten kirjojen ohella tasavertaisesti myös deuterokanonisia. Näin tekivät esimerkiksi Athanasios Suuri ja Kyrillos Jerusalemilainen, mutta myös – ja aivan erityisesti – Origenes ja Hieronymus. Toiseksi, suppeamman kaanonin voimakas priorisointi selittyy osittain apologeettisilla syillä, mikä tulee ilmi siinä, että voimakkaimmin sitä kannattavat Palestiinan alueella toimineet Isät, kuten yleisesti melko hyvin tunnetut Hieronymus ja Kyrillos sekä heidän lisäkseen hieman tuntemattomammaksi jäänyt Rufinus. Muualla asuneista ainakin Origeneen kohdalla apologeettisilla tekijöillä on selvästi ollut oma vaikutuksensa.
<- edellinen osa: Osa 5. Septuaginta ja aleksandrialainen kaanon ~ seuraava osa: Vanhan testamentin kaanon jakautumattomassa kristikunnassa myöhemmin ->