Paastotkaa pahantekemisestä (opetuspuhe)

Pyhä Gregorios Nyssalainen (k. 394) opettaa:

"Paasto on pidättäytymistä pahasta. Sen vuoksi sanon teille: paastotkaa pahan tekemisestä, olkaa kurinalaisia himojen suhteen, pidättäytykää epäoikeudenmukaisesta voitonpyynnöstä ja mammonan ahneudesta. Sillä mitä hyötyä on siitä, ettet koske ruokaan, mutta kuitenkin haavoitat lähimmäistäsi pahan tekemisellä? Minkälaista hurskautta on, että juot vettä ja samalla janoat verta, punomalla petoksia sydämessäsi. Juudas Iskariot paastosi yhdentoista muun opetuslapsen kanssa, mutta hän ei kyennyt hillitsemään itseään rahanrakastamiselta ja niin paastoaminen ei auttanut häntä yhtään."

Pyhän Gregorioksen opetukset ovat ajankohtaisia. Asenteemme elämään on usein harhainen ja ulkokohtainen. Raha, omaisuus ja taloudellinen turvallisuus ovat elämämme turvakehyksiä, joilla pyrimme peittämään sisäisen tyhjyytemme ja elämän pelkomme. Me punnitsemme ihmiselämää ulkonaisella menestymisellä.

Kirkko on tarkoittanut suuren paaston hengellisen eheytymisen ja kasvamisen ajaksi. Ortodoksisen kirkon isät tähdentävät, että paasto ja rukous ovat auttavat uskovia taistelussa pahaa vastaan.

Paastoaminen ei Kirkossa rajoitu vain ruokaan, koska keskeistä kristillisessä paastossa on raitis elämänasenne. Tämä koskee koko elämäämme. Ajatustemme, puheittemme, asenteittemme ja tekojemme huolellinen valinta on tärkeä osa taisteluamme pahan ja synnin kukistamiseksi.

Pyhä Johannes Krysostomos (k. 407) opettaa:

"Aivan kuten nöyryys on kaikkien hyveiden äiti, samoin itserakkauden kitkeminen ja itsekeskeisen ylpeyden poistaminen on olennainen askel pahan kukistamisessa."

Meiltä edellytetään taistelussa pahan aiheuttajia vastaan kohtuullisuutta, pidättyväisyyttä ja raittiutta asioissa, jotka johdattavat meitä pahaan ja avaavat oven pahan läsnäololle elämässämme.

Synnin tekeminen on ihmiselämässä Jumalan rakkauden ja huolenpidon hylkäämistä. Kirkon jäsenen taistelu pahaa ja syntiä vastaan liittyy erottamattomasti taisteluun Jumalan hyvän puolesta.

Hyvän tekeminen edellyttää, että me haluamme voimakkaasti tehdä sitä. Paasto ja rukous vaativat väkivaltaa langennutta ihmisyyttä vastaan. Ellei ihminen pidä Jumalan käskyjä, hän ei voi kehittyä edes yksinkertaisessa hyveessä.

Ortodoksisen etiikan mukaan hyvän tekeminen ei ole koskaan pelkästään yksilöllistä. Se on aina Kirkon yhteistä toimintaa. Usko on läheisessä yhteydessä rakkauteen ja toimii sen kautta. Vanhan ortodoksisen perinteen korostama sosiaalinen kristillisyys kohtaa kuitenkin omassa ajassamme aivan toisenlaisen todellisuuden.

Vanhoissa perinteisissä yhteisöissä ihmiset myönsivät vikansa ja tunnustivat ne, mutta nyt vikojen syyksi sanotaan sairaus ja tunnustamisen sijaan etsitään terapiaa joko uskonnosta, lääketieteestä tai ihmissuhdeliikkeistä.

Nykyaikaisessa yhteiskunnassa ei ole sitovaa moraalikehystä; on vain jatkuvaa tyytymättömyyttä, erimielisyyttä ja ristiriitaa.

Kristilliset moraalirajat samastetaan taantumukseen ja ne esitetään usein yksilön kahlitsemisena. Hyvinvointiyhteiskunnassa ei yksilön valinnoilla tarvitse olla muita perusteita kuin oma etu.

Yksilökeskeisessä ja sisäisesti tyhjässä ajassa korostetaan ihmisen ulkonaista menestymistä ja onnistumista. Näin ihmisen asenne elämään muuttuu persoonattomaksi.

Bysanttilainen suuren paaston liturginen traditio julistaa kohtaamisen ja myötäelämisen teologiaa. Lähimmäinen ei ole uhka, vaan mahdollisuus Jumalan kuvan kirkastumiseen ihmisessä.

Bysanttilaisen paastohymnien kirjoittajan profeetalliset sanat avaavat meille suuren paaston sisäisen maailman:

"Antakaamme nälkäisille syödä ja janoaville juoda, vaatettakaamme alastomia, ottakaamme huoneeseemme kodittomia, käykäämme lohduttamassa sairaita, jotta Kristus, joka tulee tuomitsemaan koko maata, sanoisi meille: Tulkaa, Isäni siunatut, omistakaa se valtakunta, joka on teille valmistettu!"

Isä Jarmo Hakkarainen