Serafim Viritsalainen

Pyhittäjä Serafim Viritsalainen skeemamunkin asussa

Pyhittäjä Serafim Viritsalaisen elämästä, ihmeteoista ja profetioista kertovan kirjan kansi (engl.)

Pyhittäjä Serafim Viritsalainen

Pyhä kunnioitettu Jumalankantajaisä Serafim Viritsalainen (Серафим Вырицкий, 1866-1949) tunnetaan erityisesti hänen ennustuksistaan ja ihmetöistään. Hänet tunnetaan myös rippilapsilleen lähettämistään hengellisistä ohjauskirjeistä. Tunnetuin näistä kirjeistä ja opetuspuheista on nimeltään ”Tämä oli Minulta”, joka on kirjoitettu lohdutukseksi ja neuvoksi Neuvostoliiton vankilassa olevalle piispalle, hänen omalle rippilapselleen. Serafim on yksi noin 1200 henkilöstä, jotka Venäjän kirkko kanonisoi eli julisti pyhien joukkoon kuuluvaksi vuonna 2000.

Lapsuus

Pyhä Serafim syntyi vuonna 1866 Tseremovskin kaupungissa Jaroslavin maakummassa talonpoikaisperheeseen ja hän oli siviilinimeltään Vasili Muraviev. Jo kymmenvuotiaana hänen isänsä Nikolai kuoli ja hänen piti osallistua äitinsä kanssa perheen elättämiseen yhdessä sisarensa Olgan kanssa.

Avioliitto ja lapsia

Jo varhain Vasili tunsi kutsumuksen luostarielämään, mutta ollessaan Pietarissa töissä varastossa hän vieraili Pyhän Aleksanteri Nevskin luostarissa ja sai ohjeen elää maailmassa, mennä naimisiin ja harkita asiaa myöhemmin, jos se silloin olisi mahdollista.

Myöhemmin hän meni naimisiin vuonna 1894 Olga Ivanovna Netroninoin kanssa ja he saivat todennäköisesti kaksi tai kolme lasta. Vasisi toimi turkkurina ja vaurastui nopeasti. Pojan nimi oli Nikolai ja tyttären nimi oli Olga. Myöhemmin he kuitenkin tyttären äkillisen kuoleman ja pojan ihmeellisten "seikkailujen" jälkeen – kuten munkkivanhus oli aiemmin kertonut – erosivat ja molemmat menivät omille tahoilleen luostariin. Tuolloin Vasili oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen.

Yhteys Serafim Sarovilaiseen

Ennen näitä tapahtumia Vasili näki unen, joka liittyi hänen myöhempään elämäänsä ja hänen hengelliseen isäänsä munkki Barnabakseen Getsemanen skiitasta. Tässä unessa hän oli pyhiinvaelluksella pyhän Nikolaoksen luostarissa ja matkalla sinne häneltä katosi yhtäkkiä tie ja hän meni metsään. Metsässä vanha mies, jolla oli olkalaukku selässään ja kirves kädessään, kysyi häneltä tietä samaan luostariin. Hän ymmärsi, että tämä vanha mies oli pyhittäjä Serafim Sarovilainen. Tämä vanha mies istui puun alla ja pian he tapasivat Vasilin oman hengellisen isän, Barnabaksen. Unessa Vasili ei voinut kuulla näiden kahden miehen keskustelua, vaikka hän istui heidän välissään.

Ero ja meno luostariin

54 vuoden ikäisenä vuonna 1920 hän ja vaimonsa erosivat ilman suurempaa hälyä ja menivät kumpikin luostariin. Vaimo meni Pietariin Novodevitšin naisluostariin ja hän sai luostarinimekseen Kristiina, kun hänet vihittiin nunnaksi. Myöhemmin hänen vihkiydyttyään suureen skeemaan hän sai nimekseen Serafima. Hän kuoli vuonna 1945.

Vasili meni pyhän Aleksanteri Nevskin lavraan noviisiksi vuonna 1920 ja noin kuukauden kuluttua hänet vihittiin mukiksi nimellä Barnabas. Pian sen jälkeen hänet vihittiin diakoniksi ja elokuussa 1921 pappismunkiksi metropoliitta Benjamin Kazanskin toimesta. Vasilista kerrotaan tosin myös toista tarinaa, jonka mukaan hän olisi saanut munkkivihkimyksensä Athoksella ja palannut sitten sieltä takaisin Aleksanteri Nevskin lavraan. Tämä kertomus ei mahdollisesti pidä paikkaansa.

Kommunismin ikeen alla

Vuonna 1927 Novgorodin piispa Aleksei (Shimanski) pyysi Serafimia lähtemään pakoon Venäjältä, koska niin monet papit ja piispat joutuivat vankiloihin ja kuolemaan työleireille kommunismin ikeen alla. Serafim sanoi Alekseille: ”Monet haluavat nyt lähteä Venäjältä, mutta ei ole mitään pelättävää. Meitä tarvitaan täällä. Sinusta tulee patriarkka ja johdat kirkkoa kaksikymmentä vuotta,” Serafin ennusti Alekseille.

Lavran hengellinen isä

Joka tapauksessa hän sai Pietarissa munkkinimekseen Serafim vuonna 1927 pyhän Serafim Sarovilaisen kunniaksi, kun hänet vihittiin suureen skeemaan. Hänestä tuli Pietarissa sijaitsevan pyhän Aleksanteri Newskin lavran starets|eli hengellinen isä, missä tehtävässä hän todellakin osasi kertoa tulevista tapahtumista ja liitti tuhansia ihmisiä kirkon jäseniksi. Hän sanoi usein: ”Olen varasto, jonne kootaan ihmisten koettelemuksia.” Oman nimikkopyhänsä tavoin Serafim rukoili lukuisia öitä kalliolla pyhän Serafim Sarovilaisen ikonin edessä.

Työleireillä

Venäjällä alkoivat kristittyjen vainot, munkkeja, pappeja ja piispoja pidätettiin, karkotettiin maasta ja teloitettiin tai lähetettiin työleireille. Serafimkin pidätettiin useita kertoja. Hän oli usein vankileirillä, missä hän omalla elämällään ja asenteellaan vahvisti ja edisti muiden vankien elämää.

Vuonna 1933 hän palasi leiriltä ja asettui Viritsaan, joka oli kaunis metsäinen ja jokien koristama paikka ja jossa oli terveellinen ilmasto vankileirillä heikentyneelle ja siellä usein hakatulle Serafimille.

Viritsan selvännäkijävanhus

Ihmisiä alkoi vierailla jälleen Serafimin luona ja viranomaiset kiinnittivät siihen huomiota. Pian he tulivatkin taas pidättämään häntä, muta lääkäri ei laskenut häntä pois, vaan sanoi, ettei Serafimin terveys kestä muuttoa. Näin hän sai jäädä paikalleen.

Vuonna 1941 saksalaiset saapuivat Viritsaan, mutta heistä ei ollut kuitenkaan asukkaille suurempaa haittaa. Isä Serafim oli kuitenkin heikkona ja hän kykeni enää harvoin palvelemaan kirkossa.

Vähän ennen kuolemaansa hänelle ilmestyi unessa pyhä Serafim Sarovilainen ja käski hänen ottaa vastaan ehtoollinen. Kylän papin oli määrä tuoda ehtoollinen hänelle kello 14, mutta hän myöhästyi ja tuli vasta kello 16. Pyhä Serafim sanoi papille: ”Älä ole huolissasi, pyhät enkelit toivat minulle jo ehtoollisen.” Kun pappi näki vanhuksen kasvojen loistavan, hän uskoi näin tapahtuneen. Serafim pyysi pappia vielä ilmoittamaan tulevasta kuolemastaan patriarkka Alekseille ja papin tavatessa patriarkka itki ja sanoi, että hän oli Serafiminin ennustuksen mukaan ollut nyt patriarkkana neljä vuotta ja hän tiesi odottaa, kuinka paljon oli vielä aikaa jäljellä, sillä senkin oli Serafim kertonut. Patriarkka Aleksei I kuoli vuonna 1970 aivan kuten Serafim oli ennustanut.

Kuolema ja kanonisointi

Pian tämän jälkeen vuonna 1949 maaliskuun 21. päivänä pyhittäjä Serafim Viritsalainen pääsi vihdoin Herran rauhaan ja hänet haudattiin Kazanilaisen ikonin muistolle pyhitetyn kirkon hautausmaalle Viritsaan. Suuri määrä ihmisiä oli hautajaisissa ja haudalla vierailee yhä lukuisia pyhiinvaeltajia rukoilemassa esirukouksia pyhältä Serafim Viritsalaislta.

Pyhä Serafim kanonisoitiin pyhien joukkoon kuuluvaksi vuonna 2000.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee pyhittäjä Serafim Viritsalaista aina vuosittain maaliskuun 21. päivänä (juliaanisen kalenterin mukaan, gregoriaanisessa kalenterissa se on 3. päivä huhtikuuta).

HAP