Jumalanpalvelus 300-luvulla

Liturgista teologiaa-sarja

Kirjoittanut
isä Andrei Verikov

1. Liturgista teologiaa (johdanto)
2. Muuttumaton liturgia?
3. Ensimmäinen vuosisata - apostolien aika
4. Apostoli Paavali ja varhaisseurakunta
5. Liturgia Justinoksen aikaan
6. Kultti ja pyhyyden varjelu
7. Rauhan suudelma
8. Sanan liturgian taustoja
9. Vainot - vapautuminen - basilikat
10. Jumalanpalvelus 300-luvulla
11. Homilia – opetuspuhe (saarna)

Tekstejä vähän, kaavoja enemmän

Liturgiajumalanpalvelusten kaavojen selvittäminen ei ole kovinkaan helppoa. Eräs ongelma on siinä, että tekstejä on säilynyt alkuperäisessä muodossa lähes olematon määrä. Sen sijaan enemmän on kaavojen jäljennöksiä. Tämä ei olisi ongelma, jos kaikki tekstit olisi todellakin kopioitu sanasta sanaan seuraavan sukupolven käyttöä varten. Valitettavasti kysymys ei ollut puhtaasta kopioinnista, vaan pikemminkin päivittämisestä. Kirjoja eivät olleet koristeita, vaan ne oli tarkoitettu nimenomaan käyttöä varten, jolloin niiden tuli olla myös ajan tasalla. Tämän vuoksi tekstien kopioinnin yhteydessä niihin tehtiin myös ajan tuomat tarpeelliset korjaukset ja lisäykset. (1

1) Käsikirjojen päivittäminen tuo meidät lopulta erään hyvin mielenkiintoisen seikan äärelle, jota olisi syytä tutkia tarkemmin. Erilaiset lisäykset heijastavat tietyn ajan henkeä ja tilannetta, jotka joissakin tapauksissa ovat voineet olla hyvin poikkeavat. Päivitykset ovat jääneet elämään liturgiaan, vaikka niihin ei välttämättä myöhemmin löydy enää hyviä perusteita. Jos tutkimme esimerkiksi nykyisen liturgian loppuosaa, niin huomaamme, että se periaatteessa päättyy moneen kertaan. Aiemmin liturgia päättyi Ehtoollisen jälkeiseen kiitosveisuun, jota nykyisin edeltää papin sanat ”Pelasta Herra sinun kansasi ja siunaa sinun perintöäsi”. Tämän jälkeen tuleekin vielä ehtoollislahjojen esille tuominen ja sen jälkeen kehotus ”Lähtekäämme pois rauhassa” ja ambonintakainen rukous. Sen jälkeen tulee vielä Herran siunaus ja vasta tämän jälkeen varsinainen loppusiunaus. Liturgia loppuu nykyisin siis moneen otteeseen. Myös salaiset rukoukset ovat huomionarvoinen seikka, jotka tutkimme vielä lisää myöhemmin. Jotkin asiat voivat olla myös jopa puhdasta anakronismia, joille ei löydy enää hyviä perusteita.

Erilaisia rukouksia

Olemme jo aiemmin käyneet läpi joitakin yksityiskohtia, jotka liittyvät varhaiseen jumalanpalvelukseen. Olisi äärimmäisen mukavaa ja helppoa sanoa, että liturgia olisi ollut jo 300-luvulla rukouksiltaan yhtenäinen esimerkiksi kaikkialla kristikunnassa. Tämä olisi kuitenkin hyvin virheellinen toteamus, sillä pelkästään syyrialais-antiokialaisia eukaristiarukouksia on todistettavasti 74 erilaista . Lisäksi tuohon aikaan oli vielä tavanomaista sekin, että jumalanpalveluksen toimittaja luki rukouksia ilman kirjallista kaavaa, jolloin rukouksia todellakin oli lähes yhtä paljon kuin sen toimittajia. Liturgia alkoi tietenkin hiljalleen yhdenmukaistua esimerkiksi pyhiinvaellusten tuomien vaikutteiden ja uuden kristillisen keisarikunnan myötä. Jumalanpalveluksissa on myös aina heijastunut ajan henki ja esimerkiksi taistelu harhaoppeja vastaan.

Tärkeä liturgiakuvaus

Eräs meidän kannaltamme tärkeimmistä 300-luvun liturgiankuvauksista löytyy Apostolisesta konstituutiosta. Tämä on kokoelma, joka on koottu ja kirjoitettu Syyriassa, todennäköisesti Antiokiassa vuosina 375-380 . Sen avulla voimme saada hyvän käsityksen siitä, että millainen liturgia oli tuohon aikaan juuri tuolla alueella. (2 Antiokia oli 300-luvulla merkittävä kristillinen keskus ja itse asiassa monet myöhemmin Konstantinopolissakin vaikuttaneet esipaimenet olivat juuri sieltä lähtöisin. Heistä tunnetuimpana varmasti oli Johannes Krysostomos. Toinen seikka, joka varmasti vaikutti antiokialaisen perinteen leviämiseen, oli se, että pyhiinvaeltajia kävi suurin joukoin Jerusalemissa ja muualla Pyhällä maalla, jossa juuri tämänkaltaista liturgiaa silloin toimitettiin. Tutkimme seuraavaksi hieman tarkemmin tuota liturgian kaavaa.

2) Vaikka tuo liturgian kuvaus on yksityiskohtainen, niin se on myös ortodoksisessa mielessä jokseenkin kyseenalainen. Jotkut tutkijat epäilevät sen olevan kytköksissä areiolaisuuteen. (Bradshw 2002, s.85) Lisäksi ei ole varmuutta siitä, että käytettiinkö tätä nimenomaista kaavaa kuinka laajalti käytännössä, vai oliko kyseessä enemmänkin kirjallinen yhteenveto. Vielä epätodennäköisempää on liittää kyseistä kaavaa suoraan apostolien laatimaksi. Monet tekstit liitettiin apostoleihin, jotta niiden arvovalta olisi suurempi. Luonnollisesti, liturgia on apostolista ja suorassa yhteydessä tuohon katkeamattomaan perinteeseen. Siltä osin meidän ei tarvitse kyseenalaistaa sitä, etteikö rukouksissa olisi paljon yhteyksiä siihen, mitä itse Kristus ja tätä kautta apostolit ovat sanoneet. Joka tapauksessa kyseinen teksti antaa kuitenkin hyvin seikkaperäisen kuvauksen siitä, että miten liturgia on mahdollisesti tuohon aikaan toimitettu.

Liturgian alkuosa

Seurakunta kokoontui pyhäkköön, jonka alttari oli rakennettu itään päin. Miehet ja naiset asettuivat erikseen kummallekin puolelle kirkkoa. Vanhuksille oli varattu tuolit, mutta nuoremmatkin saattoivat istuutua jos paikkoja riitti. Vanhempien tehtävänä oli pitää huolta lapsistaan palveluksen aikana. Diakonit katsoivat, että ihmiset menivät omille paikoilleen ja käyttäytyivät asiallisesti. Varsinainen liturgia alkoi siitä, kun piispa istuutui paikalleen ja tämän jälkeen aloitettiin pyhien kirjoitusten lukeminen. Tekstien lukeminen noudatti pääasiassa sitä järjestystä, josta aiemmin on mainittu luvussa ”Sanan liturgian taustoja”. Evankeliumin lukemisen jälkeen seurasi opetuspuhe tai opetuspuheita, joista viimeisen piti piispa omalta istuimeltaan. Tämän jälkeen luettiin rukouksia niiden puolesta, jotka eivät vielä olleet kirkon jäseniä. Näistä mainittakoon esimerkiksi katekumeenit, jotka valmistautuivat kasteeseen ja energumeenit, eli pahojen henkien vaivaamat sekä katuvat, jotka jonkun suuremman synnin tähden oli erotettu ehtoollisyhteydestä. Rukousten jälkeen nämä edellä mainitut ryhmät lähetettiin pois kirkosta.

Poislähettämisen jälkeen uskovaiset jatkoivat rukousta, joka oli nyt sisällöltään kokonaisvaltaisempi. Joka rukouslauselman jälkeen kansa vastasi ”Herra armahda” (3. Rukoussarja päättyi piispan rukoukseen kansan puolesta. Käytännössä kysymys oli pitkälti meidän tuntemastamme Suuresta ekteniasta (Rauhan ekteniasta), joka nykyään luetaan heti liturgian alussa. Eräs huomionarvoinen asia on se, että ohjeiden mukaan erityisesti lasten tehtävänä oli tässä kohden laulaa ”Herra armahda”. Vaikuttaa muutoinkin siltä, että tuohon aikaan lapset oli aivan erityisellä tavalla huomioitu jumalanpalveluksissa. Heidän paikkansa oli lähellä alttaria ja kirkkokansasta lapset olivat ensimmäisinä vastaanottamassa Ehtoollista.

3) Bysanttilaisessa perinteessä tämä ektenioiden lukeminen oli tunnusomaista. Oli olemassa toinenkin käytäntö, jossa polvistuttiin ja kansa rukoili ääneti tiettyjen ryhmien puolesta. Tällainen käytäntö on roomalaiskatolisessa kirkossa vielä Suuren Perjantain jumalanpalveluksessa. (Wybrew 2003, s.39.)

Isä Andrei Verikov