Ero sivun ”Suuri skisma” versioiden välillä
Ortodoksi.netista
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 3: | Rivi 3: | ||
Viimeinen yhteinen eli [[seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous]] pidettiin Nikeassa vuonna 787. Sen jälkeen nikealais-konstantinopolilaisesta [[Uskontunnustus|uskontunnustuksesta]] syntyi sanamuotokiista, ns. [[filioque]]-kiista. Lännen kirkko lisäsi uskontunnustukseen sanan ''filioquoe'' (latinaksi: ''Filioque'', suomeksi: ''ja Pojasta''): Sen näkemyksen mukaan [[Pyhä Henki]] oli lähtöisin [[Isä (Jumala)|Isästä]] ja [[Jeesus|Pojasta]]. Idän patriarkaatit eivät hyväksyneet tätä muutosta. Jo ennen filioque-kiistaa olivat idän ja lännen kirkot kehittyneet eri suuntiin. Teologisessa ajattelussa oli selkeitä eroja. Lisäksi poliittinen kehitys Rooman valtakunnassa johti erilaisiin näkemyksiin mm. [[paavi]]n (''[[Rooman patriarkaatti|Rooman patriarkaatin]] [[piispa]]n'') asemasta. Valtakunnan keskus oli siirtynyt Roomasta Konstantinopoliin. |
Viimeinen yhteinen eli [[seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous]] pidettiin Nikeassa vuonna 787. Sen jälkeen nikealais-konstantinopolilaisesta [[Uskontunnustus|uskontunnustuksesta]] syntyi sanamuotokiista, ns. [[filioque]]-kiista. Lännen kirkko lisäsi uskontunnustukseen sanan ''filioquoe'' (latinaksi: ''Filioque'', suomeksi: ''ja Pojasta''): Sen näkemyksen mukaan [[Pyhä Henki]] oli lähtöisin [[Isä (Jumala)|Isästä]] ja [[Jeesus|Pojasta]]. Idän patriarkaatit eivät hyväksyneet tätä muutosta. Jo ennen filioque-kiistaa olivat idän ja lännen kirkot kehittyneet eri suuntiin. Teologisessa ajattelussa oli selkeitä eroja. Lisäksi poliittinen kehitys Rooman valtakunnassa johti erilaisiin näkemyksiin mm. [[paavi]]n (''[[Rooman patriarkaatti|Rooman patriarkaatin]] [[piispa]]n'') asemasta. Valtakunnan keskus oli siirtynyt Roomasta Konstantinopoliin. |
||
Lopulta jännitteet olivat niin suuret, että paavin lähettämä legaatti kardinaali [[ |
Lopulta jännitteet olivat niin suuret, että paavin lähettämä legaatti kardinaali [[Humbertus (kardinaali)|Humbertus]] ja Konstantinopolin patriarkka [[Mikael Kerularios]] julistivat toisensa kirkonkiroukseen vuonna 1054 eli [[anateema]]an (''ort.'') ja pannaan (''room.-kat.''). Kiroukset olivat voimassa vuoteen 1965 asti, jolloin paavi Paavali VI ja patriarkka [[Athenagoras I (patriarkka)|Athenagoras I]] yhteispäätöksellä kumosivat ne. |
||
Toisena merkittävänä syynä skisman jatkumiseen olivat lännen kirkon etenkin 1200-luvulla tekemät [[Ristiretki|ristiretket]], joiden aikana mm. [[Roomalaiskatolinen kirkko|roomalaiskatoliset]] ristiretkeläiset ryöstivät Konstantinopolin ja useita ortodokseille pyhiä [[Reliikki|reliikkejä]] ja muita kirkollisia aarteita ja esineitä Roomaan ja muualle sen vaikutuspiirissä oleville alueille sekä syyllistyivät moniin muihinkin raakuuksiin ja tappoihin ortodoksisilla alueilla. Tätä eivät ortodoksit sovintoyrityksistä huolimatta voineet antaa anteeksi ja skisma jäi purkamatta jo alkuvaiheessaan. |
Toisena merkittävänä syynä skisman jatkumiseen olivat lännen kirkon etenkin 1200-luvulla tekemät [[Ristiretki|ristiretket]], joiden aikana mm. [[Roomalaiskatolinen kirkko|roomalaiskatoliset]] ristiretkeläiset ryöstivät Konstantinopolin ja useita ortodokseille pyhiä [[Reliikki|reliikkejä]] ja muita kirkollisia aarteita ja esineitä Roomaan ja muualle sen vaikutuspiirissä oleville alueille sekä syyllistyivät moniin muihinkin raakuuksiin ja tappoihin ortodoksisilla alueilla. Tätä eivät ortodoksit sovintoyrityksistä huolimatta voineet antaa anteeksi ja skisma jäi purkamatta jo alkuvaiheessaan. |
||
Versio 20. lokakuuta 2010 kello 11.39
Suuri skisma oli sekä teologinen että kirkkopoliittinen kiista, joka johti alkukirkon hajaannukseen ortodoksien eli itäisten patriarkaattien ja lännen kirkon suhteiden katkettua.
Viimeinen yhteinen eli seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous pidettiin Nikeassa vuonna 787. Sen jälkeen nikealais-konstantinopolilaisesta uskontunnustuksesta syntyi sanamuotokiista, ns. filioque-kiista. Lännen kirkko lisäsi uskontunnustukseen sanan filioquoe (latinaksi: Filioque, suomeksi: ja Pojasta): Sen näkemyksen mukaan Pyhä Henki oli lähtöisin Isästä ja Pojasta. Idän patriarkaatit eivät hyväksyneet tätä muutosta. Jo ennen filioque-kiistaa olivat idän ja lännen kirkot kehittyneet eri suuntiin. Teologisessa ajattelussa oli selkeitä eroja. Lisäksi poliittinen kehitys Rooman valtakunnassa johti erilaisiin näkemyksiin mm. paavin (Rooman patriarkaatin piispan) asemasta. Valtakunnan keskus oli siirtynyt Roomasta Konstantinopoliin.
Lopulta jännitteet olivat niin suuret, että paavin lähettämä legaatti kardinaali Humbertus ja Konstantinopolin patriarkka Mikael Kerularios julistivat toisensa kirkonkiroukseen vuonna 1054 eli anateemaan (ort.) ja pannaan (room.-kat.). Kiroukset olivat voimassa vuoteen 1965 asti, jolloin paavi Paavali VI ja patriarkka Athenagoras I yhteispäätöksellä kumosivat ne.
Toisena merkittävänä syynä skisman jatkumiseen olivat lännen kirkon etenkin 1200-luvulla tekemät ristiretket, joiden aikana mm. roomalaiskatoliset ristiretkeläiset ryöstivät Konstantinopolin ja useita ortodokseille pyhiä reliikkejä ja muita kirkollisia aarteita ja esineitä Roomaan ja muualle sen vaikutuspiirissä oleville alueille sekä syyllistyivät moniin muihinkin raakuuksiin ja tappoihin ortodoksisilla alueilla. Tätä eivät ortodoksit sovintoyrityksistä huolimatta voineet antaa anteeksi ja skisma jäi purkamatta jo alkuvaiheessaan.