Toiminnot

Ero sivun ”Turkissa keskustellaan Halkista” versioiden välillä

Ortodoksi.netista

Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 6: Rivi 6:

Mielenkiintoiselta tietysti tuntuu, että toinen osapuoli, joka yksipuolisella ja ihmisoikeuksia rikkovalla päätöksellä sulki seminaarin, takavarikoi omaisuutta ja vaikeutti ja yhä edelleen vaikeuttaa monella muulla tavalla ortodoksien toimintaa, nyt edellyttää toisen osapuolen tulevan vastaan ja tekevän kompromisseja, kun kyse on EU:n ja laajalti muunkin maailman edellyttämistä toimista vähemmistöjen oikeuksien turvaamiseksi ja uskonnonvapauden palauttamiseksi Turkissa.

* [http://ortodoksi.net/ortodoksi/blogi/uutiset/2008/07/10/strasbourgin-euroopan-ihmisoikeustuomioistuin-tunnustaa-ekumeenisen-patriarkaatin-oikeudellisen-aseman-ja-paheksuu-turkin-toimia/ Strasbourgin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tunnustaa Ekumeenisen patriarkaatin oikeudellisen aseman ja paheksuu Turkin toimia] (uutinen 10.7.2008)

'''www.ortodoksi.net'''
'''www.ortodoksi.net'''

Versio 9. huhtikuuta 2009 kello 10.08

Presidentti Barack Obaman Ankarassa pitämässään puheessa mainitsema vuonna 1971 turkkilaisten sulkema Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin Halkin teologinen koulu on keskusteluttanut Turkissa niin lehdistöä kuin hallituksen virkamiehiä.

Turkin uskontoasioista vastaava ministeri Said Yazicioglu on Milliyet-lehden mukaan sanonut, että ei ole olemassa mitään suunnitelmia Halkin teologisen koulun avaamiseksi huolimatta USA:n presidentin Barack Obaman painostuksesta tällä viikolla.

Toinen turkkilainen julkaisu Hurriyet kirjoittaa internetsivuillaan, että Turkin viranomaiset olisivat etsineet erilaisia ratkaisumalleja avata – kuten he sen sanovat – Heybeliadan seminaari, mutta patriarkaatti olisi torjunut nämä esitykset. Mitä nämä tarjoukset sitten ovat olleet, se ei kirjoituksesta selvinnyt tarkasti. Yhtenä vaihtoehtona lienee esitetty, että Halkin teologinen koulu tulisi osaksi Istanbulin yliopiston teologista tiedekuntaa.

Mielenkiintoiselta tietysti tuntuu, että toinen osapuoli, joka yksipuolisella ja ihmisoikeuksia rikkovalla päätöksellä sulki seminaarin, takavarikoi omaisuutta ja vaikeutti ja yhä edelleen vaikeuttaa monella muulla tavalla ortodoksien toimintaa, nyt edellyttää toisen osapuolen tulevan vastaan ja tekevän kompromisseja, kun kyse on EU:n ja laajalti muunkin maailman edellyttämistä toimista vähemmistöjen oikeuksien turvaamiseksi ja uskonnonvapauden palauttamiseksi Turkissa.

www.ortodoksi.net

(9.4.2009, klo 13:00)

Katso myös aikaisempia uutisia