Gorazd Pavlik

Piispa Gorazd Pavlik – natsien terrorin uhri

Pyhä uusmarttyyri Gorazd Prahalainen
(kuva: wikipedia)

Pyhien Kyrilloksen ja Methodioksen kirkko Prahassa on kuulunut ortodokseille 1930-luvulta lähtien. Tämä barokkikirkko valmistui alkujaan 1730-luvulla roomalaiskatoliseksi pyhäköksi. Se omistettiin pyhän Carlo Borromeon muistolle. Kirkkoa käyttivät erityisesti eläkepapit. Kirkko suljettiin vuonna 1783. Kirkko kunnostettiin 1930-luvun alussa ja annettiin Tšekkoslovakian ortodoksiselle kirkolle.

Heydrich - ‘Prahan teurastaja’

Tšekkiläiset vastarintamiehet suorittivat Prahassa lähes 67 vuotta sitten toukokuun 27. päivänä 1942 iskun Tšekkoslovakian saksalaista valtakunnanprotektoria Reinhard Heydrichia (1904-1942) vastaan. Böömin ja Määrin valtakunnan protektori Heydrich kuoli saamiinsa vammoihin kesäkuun 4. päivänä 1942. SS-päällikkö Heinrich Himmler värväsi 1931 laivaston luutnantti Reinhard Heydrichin läheiseksi avustajakseen. Heydrich loi natsien vastavakoiluun urkkijoiden ja ilmiantajien verkoston. Hän käytti työssään hyväksi ihmisten mustamaalausta ja kiristystä. Heydrich ei kerännyt aineistoa pelkästään natsien vastustajista, vaan myös korkeatason natseista. Ihmisten moraaliset heikkoudet ja skandaalit palvelivat hänen tarkoitusperiään.

Reinhard Heydrich valittiin 1936 Saksan turvallisuuspalvelun ja Gestapon päälliköksi. Ihmisiä saatettiin syyttää oikeudessa mitä naurettavimmista rikkomuksista. Joku saattoi saada kuolemantuomion, jos hän erehtyi sanomaan jotakin sopimatonta puoluejohtaja Hitleristä. Gestapolla oli oikeus vangita, hakata ja murhata kenet tahansa. Saksasta tuli Himmlerin ja Heydrichin alaisuudessa terroria monin tavoin viljelevä poliisivaltio. Saksan pelkoon rakentuva yhteiskunta muistutti Stalinin poliisivaltiota. Hitler nimitti syyskuussa 1941 turvallisuuspäällikkö Reinhard Heydrichin Böömin ja Moravian vt. valtakunnanprotektoriksi. Heydrich teloitutti ensi töikseen lähes 400 tšekkiläistä ‘Kolmannen valtakunnan vastaisesta toiminnasta’. Tšekit alkoivat kutsua häntä syystä ‘Prahan teurastajaksi’.

Presidentti Eduard Benesin johtamalla Tšekkoslovakian pakolaishallituksella oli Lontoossa yksi päämäärä: murhata vihattu Reinhard Heydrich. Operaation suunnittelemiseen ja toteuttamiseen valittiin kolme tšekkiä: Jan Kubis, Josef Gabcik ja Jan Valcik. He saivat koulutuksen Englannissa ja saapuivat salaa kotimaahansa 28.12.1941. Englannin tiedustelupalvelu koulutti miehitettyjen maiden pakolaisista agentteja ja varusti näiden maiden vastarintajärjestöjä tekemään terrori-iskuja natseja vastaan. Kubis, Gabcik ja Jan Valcik hyökkäsivät toukokuun 27. päivänä 1942 Heydrichia kuljettaneen avoauton kimppuun. Syntyneessä tulitaistelussa ja sitä seuranneessa pommi-iskussa Heydrich sai vakavia vammoja. Murhayrityksen suorittajista Josef Gabcik haavoittui Heydrichin henkivartijan ampumista luodeista. Hän yritti ampua konepistoolilla valtakunnanprotektoria, mutta hänen aseensa meni epäkuntoon. Jan Kubisin heittämä pommi kuitenkin haavoitti natsijohtajaa. Heydrich leikattiin samana päivänä, mutta hän vaipui koomaan 2. kesäkuuta ja kuoli pari päivää myöhemmin.

Saksalaiset tuhoavat Lidicen kylän

Vastarintamiehet piiloutuivat attentaatin jälkeen pyhien Kyrilloksen ja Methodioksen kirkon kryptaan. Natsit saivat Karel Curdalta vihjeen vastarintamiesten olinpaikasta. Hän oli vähän aikaisemmin antautunut saksalaisille. Sodan päätyttyä kavaltaja Karel Curda samoin kuin attentaatin kostotoimia johtanut protektorina Heydrichia seurannut SS-kenraali Daluege hirtettiin. SS-miehet piirittivät 18. kesäkuuta 1942 kirkon ja ampuivat sitä silmittömästi. Jan Kubis sai surmansa kranaatin sirpaleesta. Jan Valcik ja Josef Gabcik ja neljä muuta vastarintamiestä tekivät itsemurhan, sillä he eivät halunneet jäädä verenhimoisten SS-miesten kynsiin.

Kryptan ulkoseinän alla on yhä muistona saksalaisten ampumia luodinreikiä. Kryptassa toimii nykyisin museo, joka muistuttaa jälkipolville saksalaisten miehittäjien järjettömästä väkivallasta ja terrorista. Se kertoo eurooppalaisen ihmisyyden pimeästä puolesta, rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Attentaatti käynnisti saksalaisten julmat kostotoimet, joiden kohteeksi joutui sattumalta myös pieni Lidicen kylä, sillä yksi attentaattiin osallistuneista vastarintamiehistä oli yöpynyt siellä. Saksalaiset polttivat kesäkuun 10. päivänä noin 500 asukkaan kylän maan tasalle. Kylän kaikki 199 yli 15-vuotiasta miespuolista asukasta ammuttiin paikan päällä, ja naiset siirrettiin Ravensbrückin keskitysleiriin. Heidän joukossaan oli neljä raskaana olevaa naista, jotka pakotettiin aborttiin. Lapsista 90 kuljetettiin Gneisenaun keskitysleiriin ja kahdeksan adoptoitiin saksalaisperheisiin. Hitlerin määräyksestä Lidicen kylä hävitettiin raunioiksi, ja kylän nimi pyyhittiin pois virallisista asiakirjoista.

Katolisesta papista ortodoksipiispaksi

Kaikkiaan saksalaisten toimeenpanemissa kostotoimissa surmansa saaneita oli lähes 1000. Heidän joukossaan olivat Lidicen kylän uhrien lisäksi muun muassa ensimmäinen tšekkiläissyntyinen ortodoksinen piispa Gorazd Pavlik (1879-1942) ja Kyrilloksen ja Methodioksen kirkon kirkkoherra Vladimir Petrek. Heidän lisäkseen surmansa saivat ortodoksiset papit Vaclav Cikl ja Jan Sonnevend.

Piispa Gorazd Pavlik oli ensimmäinen tšekkiläinen ortodoksinen piispa yli 1000 vuoteen. Hän oli pyhien Kyrilloksen ja Methodioksen, 800-luvulla vaikuttaneiden slaavien apostolien ja bysanttilaisten lähetystyöntekijöiden hengellinen perillinen. Piispa Gorazd syntyi 20. toukokuuta 1879 Hrubá Vrbkassa muinaisen Suur-Moravian keisarikunnan maakunnassa. Hänen perheensä oli roomalaiskatolinen. Hän opiskeli katolisessa poikaseminaarissa ja valmistui vuonna 1902 erinomaisin arvosanoin Olomoucin teologisesta tiedekunnasta. Hän kiinnostui jo opiskeluaikanaan Bysantin kirkollisesta kulttuurista. Samoin häntä innosti tšekkiläisen kansallismarttyyrin Jan Hussin (k. 1415) esikuva. Hänestä tuli jo varhain katolisen kirkon uudistusliikkeen kannattaja.

Matej Pavlik vihittiin papiksi vuonna 1906. Hän toimi pappina ja lehden toimittajana. Kansan uskonnollinen valistaminen ja sivistäminen olivat lähellä nuoren papin sydäntä. Kansainvälinen Punainen Risti palkitsi ensimmäisen maailmansodan aikana tämän katolisen papin hänen toiminnastaan sairaiden ja haavoittuneiden hyväksi. Isä Matej omaksui sodan aikana voimakkaan sodan vastaisen elämänasenteen. Mutta samalla hän ajoi voimakkaasti kansallisuusaatetta. Niinpä hän liittyi 1917 kansalliseen vapautusrintamaan, jonka päämääränä oli tšekkien vapauttaminen Itävalta-Unkarin herruudesta.

Tšekkien kansallisneuvosto julisti tasavallan perustetuksi 28. päivänä lokakuuta vuonna 1918. Kansallisneuvosto otti yhteyttä Pariisissa oleskelevaan professori Tomas Masarykin johtamaan väliaikaiseen tšekkihallitukseen. Masaryk valittiin kaksi viikkoa myöhemmin Tšekkoslovakian tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi. Hän julkisti jo 14. marraskuuta 1915 Pariisissa manifestin itsenäisen tšekkoslovakialaisen valtion perustamisesta. Tomas Masaryk toimi Tšekkoslovakian ensimmäisenä presidenttinä vuosina 1918-1935.

Matej omistautui papillisessa toiminnassaan monipuolisesti kulttuuriseen, sosiaaliseen ja poliittiseen elämään. Hän perusti vuonna 1918 riippumattoman kuukausilehden ‘Právo národa’ (Kansakunnan oikeus). Lehdestä tuli vuonna 1920 uudistusta ajavien roomalaiskatolisten pappien hengellinen foorumi. Lehdellä oli tärkeä tehtävä Tšekkoslovakian kirkon muotoutumisessa. Matej toimitti myös teoksen ‘Katolisen kirkon uudistaminen Tšekkoslovakian Tasavallassa’. Tšekkiläisten pappien delegaatio vieraili uudistusten toivossa Roomassa vuonna 1919. Pappien uudistusliikkeen keskeisiä vaatimuksia olivat paikallisen kirkon autonomia eli sisäinen itsenäisyys, kansankielinen liturgia, pappien vapaaehtoinen naimattomuus ja maallikkojen oikeuksien lisääminen kirkossa. Tšekkien katolisista papeista lähes 80 prosenttia kannatti näitä uudistuksia. Rooman virallinen kirkko torjui kaikki nämä vaatimukset. Pappien delegaatio sai palata tyhjin toimin takaisin kotimaahansa.

Näin syntyneen kansallisen kirkon edustajat hakivat isä Matejin johtamana kirkollista hyväksymistä yhteisölleen Serbian ortodoksiselta kirkolta. Serbian patriarkka Dimitrije vihki Matej Pavlikin 25. syyskuuta 1921 ortodoksisen kirkon piispaksi. Patriarkkaa avustivat piispaksi vihkimisessä metropoliitat Antonije, Varnavij ja Dositej. Matej sai uuden kirkollisen nimen Gorazd, pyhien Kyrilloksen ja Methodioksen uskollisen oppilaan mukaan. Näin syntyi Tšekkoslovakian kansallinen ortodoksinen kirkko. Siitä tuli Serbian ortodoksisen kirkon tytärkirkko.

Gorazdin esipaimenellisessa ohjauksessa ortodoksit rakensivat maahan yksitoista kirkkoa ja kaksi kappelia. Pyhäköt rakennettiin pääosin ortodoksien omin varoin. Piispa Gorazd kiinnitti määrätietoisesti huomiota liturgisen kirjallisuuden julkaisemiseen. Esipaimenena hän vieraili pienissä seurakuntayhteisöissä toimittamassa jumalanpalveluksia ja juurruttamassa ortodoksista perinnettä kirkkokansaan. Hän jatkoi luovalla tavalla jo katolisena pappina omaksumaansa kutsumusta kasvattaa hengellisesti kirkkokansaa. Piispa Gorazdilla oli selkeä näkemys ortodoksisuudesta lähetyksellisenä yhteisönä. Hän oli vakuuttunut, ettei Kirkon elämän laadullinen kehittyminen toteudu ilman evankeliumin julistamista ihmisille. Yhteinen ortodoksinen usko tulee saattaa julki, se on jaettava toisten ihmisten kanssa.

Marttyyripiispa

Esipaimen Gorazd oli 1920-luvulla käytännön ekumenian uranuurtajia. Hän loi hyvät suhteet idän kirkkoihin ja ekumeeniset suhteet Amerikan episkopaaliseen kirkkoon ja Englannin kirkkoon. Piispa Gorazd vieraili Yhdysvalloissa vuonna 1922. Hän solmi matkansa aikana lukuisia kirkollisia yhteyksiä. Piispa Gorazd oli vakuuttunut ortodoksisen kirkon tärkeästä lähetystehtävästä ekumeenisessa liikkeessä. Hänen mielestään ortodoksien tuli antaa toisuskoisille käytännön elämän todistus omasta rikkaasta traditiostaan.

Energisen ortodoksipiispan elämäntyö nuoren Tšekkoslovakian ortodoksisen kirkon hyväksi vaikeutui natsien miehitettyä maan vuonna 1938. Piispa Gorazd johti kaikesta huolimatta kirkkoaan kansallisessa ja sodan vastaisessa hengessä. Natsimiehittäjät suhtautuivat häneen alusta lähtien epäluuloisesti. Piispan kirkolliset yhteydet Amerikkaan ja Englantiin lisäsivät saksalaisten tuntemaa epäluuloa. Piispa Gorazd oli myös rauhan mies ja rauhanliikkeellä oli joitakin kannattajia myös saksalaisissa papeissa. Näistä kuuluisin oli natsien surmaamaksi joutunut pastori Dietrich Bonhoeffer.

Ortodoksiset uskovat piilottivat vapaustaistelijat pyhän Kyrilloksen ja Methodioksen kirkon kryptaan. He suojelivat henkensä uhalla maanmiehiään. Vapaustaistelijat paljastuivat 19. kesäkuuta 1942. Piispa Gorazd kirjoitti tämän jälkeen uudelle valtakunnanprotektorille ja Tšekkoslovakian nukkehallituksen edustajille kirjeen. Hän tarjoutui niissä uhraamaan elämänsä pelastaakseen kansallisen ortodoksisen kirkon. Esipaimen vangittiin 25. kesäkuuta 1942. Hän joutui kolmen hiippakuntansa papin kanssa oikeuden eteen. Natsit kiduttivat heitä säälimättömästi kahden kuukauden ajan, kunnes heidät lopulta ammuttiin syyskuun 4. päivänä 1942. Heistä tuli ortodoksisen uskon marttyyreja. Piispa Gorazd maksoi henkilökohtaisesti kovan hinnan kirkollisista yhteyksistään Englannin kirkkoon. Olivathan kirkkoon piiloutuneet vapaustaistelijat saaneet koulutuksensa juuri Englannissa. Natsit tuomitsivat ortodoksinen kirkon yhteisönä ja sen toiminta tukahdutettiin.

Piispa Gorazd ei ollut poliittinen peluri kuten esimerkiksi Suomessakin arkkipiispana (1921-23) toiminut ja lakkautuspalkalle joutunut Serafim Lukjanov (1879-1959), joka toimi toisen maailmansodan aikana Ranskassa Natsi-Saksan yhteistyökumppanina. Piispa Serafim kehotti ortodokseja tukemaan saksalaisia taistelussa ‘vapaamuurarien ristiä ja bolševikkien sirppiä ja vasaraa vastaan’. Ei ollut ihme, että Saksa tunnusti Ranskassa tämän venäläisen piispan kirkollisen hallinnon. Toisen maailmansodan päätyttyä Serafim käänsi kelkkansa ja liittyi heti kun suinkin oli mahdollista Moskovan patriarkaattiin välttääkseen Ranskan hallituksen syytteet yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Suomen entinen arkkipiispa Serafim oli alallaan kirkollisen takinkääntämisen mestari.

Esipaimen Gorazd Pavlik seisoi pappiensa rinnalla ja jakoi heidän kanssaan saksalaisten aiheuttamat kärsimykset. Hän ajatteli yhteisönsä parasta. Esipaimen osoitti elämällään, miten Kirkon perinteen mukainen piispuus ei rakennu valtaan, vaan palvelemiseen. Serbian ortodoksinen kirkko tunnusti piispa Gorazdin uusmarttyyriksi 4. toukokuuta 1961. Pyhän uusmarttyyri Gorazd Prahalaisen muistopäivän on ortodoksisessa kalenterissa 4. syyskuuta, jolloin saksalaiset teloittivat hänet.

Isä Jarmo Hakkarainen