Autuaita puhdassydämiset (osa 7.)

Tämä on Nurmeksen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran, isä Andrei Verikovin kirjoittaman sarjan "Kristuksen vuorisaarna ja autuuden lauseet" seitsemäs osa. Muut osat löytyvät ohessa olevasta listasta.

---

”Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan”

Kristuksen vuorisaarna ja autuuden lauseet -sarja

Kirjoittanut
isä Andrei Verikov

1. Vuorisaarna ja autuuden lauseet (1. osa)
2. Autuaita ovat hengessään köyhät (osa 2.)
3. Autuaita murheelliset (osa 3.)
4. Autuaita kärsivälliset (osa 4.)
5. Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano (osa 5.)
6. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat (osa 6.)
7. Autuaita puhdassydämiset (osa 7.)
8. Autuaita rauhantekijät (osa 8.)
9. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan (osa 9.)
10. Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan (osa 10.)
11. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri (osa 11)

(Kuva © veli Martinus)

Meidän on helppo käsittää sana ”puhdas” sen arkisessa merkityksessä. Juutalaisuudessa ulkoisella puhtaudella oli erittäin suuri merkitys. Mooseksen laki piti sisällään lukuisia puhtaussäädöksiä, joita erityisesti fariseukset ja lainopettajat noudattivat hyvin tarkkaan. Esimerkiksi Kristuksen vertaus laupiaasta samarialaisesta kertoo siitä, kuinka pappi ja leeviläinen periaatteessa JOUTUIVAT kulkemaan tienposkessa makaavan ryöstetyn miehen ohi, etteivät he olisi rikkoneet puhtaussäädöksiä. Epäpuhtaina he eivät näet olisi voineet astua viikkoon temppeliin, jossa he kumpikin työskentelivät. Kristuksen vertaus ei ollut tuulesta temmattu, sillä juuri näinhän lainopettajat toimivat. Erityisesti puhtaus- ja sapattisäännösten näennäinen rikkominen sai Kristuksen ja lainopettajat moneen otteeseen törmäyskurssille.

Kristus kuitenkin tässä kohden korostaa ihmisen sisäistä puhtautta, jota sana ”puhdassydäminen tarkoittaa”. Juutalaisuudessa kaikki huomio oli niin vahvasti kiinnittynyt ulkoisiin asioihin, jolloin sisäisiä asioita suoraan sanottuna laiminlyötiin. Kristus on sanonut tästä samasta asiasta esimerkiksi seuraavasti:

"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te puhdistatte maljanne ja vatinne ulkopuolelta, mutta mitä niissä on sisällä: riistoa ja hillittömyyttä! Sinä sokea fariseus, puhdista malja ensin sisältä, muuten sitä ei saada ulkopuoleltakaan puhtaaksi!

Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. Samalla tavoin tekin olette hurskaita ulkonaisesti, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä.” (Matt. 23: 24-28)

Aina kun puhumme uskonmukaisesta elämästä, siitä voi virheellisesti tehdä tapauskontoa, jossa ulkoiset asiat sanelevat kaiken. Silloin ei pohdita asioiden merkitystä ja hyödyllisyyttä, vaan tehdään asiat sokeasti sen vuoksi, että ”näin täytyy tehdä”. Tuolloin uskonnosta voi tulla pahimmassa tapauksessa ulkoinen suoritus, vailla sisäistä merkitystä. Jos koko uskonnon ydin perustuu rituaaleihin ja kulttiin, niin se voi jäädä lopulta hyvin ontoksi. Kaiken toiminnan perusta löytyy pintaa syvemmältä. Esimerkiksi liturgia ei ole pelkkä ulkoinen toimitus, vaan siihen sisältyy syvällinen teologinen ulottuvuus, joka kantaa mukanaan koko ortodoksisen kirkon Traditiota.

Ihmisen ulkoinen toiminnan perustana on sydän, joka määrittelee käytännössä kaiken. Sydämellä ei tarkoiteta pelkästään ihmisen tunteita, vaan tämä on ymmärrettävä paljon laajemmin. Ihmisen sydämeen ja sisimpään kuuluvat tunteiden lisäksi ihmisen ajatukset ja tahto. Eli kaikki ne asiat, jotka lopulta määräävät meidän koko toimintaamme. Jos ihmisen sydän ei tältä osin toimi puhtaasti niin se heijastuu myös tunteisiin, ajatuksiin ja koko ihmisen tahtotilaan. Ihminen pystyy tekemään ulkoisia asioita omien tunteiden ja jopa tahtonsa vastaisesti. Ymmärrämme kuitenkin hyvin sen, että epäaito ja vailla todellista motivaatiota oleva toiminta ei voi kantaa hyvää hedelmää.

Miten sitten voimme määritellä sen, että ihminen ei ole sydämeltään puhdas? Mikä tekee ihmisestä sisäisesti epäpuhtaan? Voimme ajatella tätä esimerkiksi niin, että ihminen tekee asioita, joiden taakse kätkeytyy jotain vilpillistä tai vääränlaista oman edun tavoittelua. Joku saattaa esimerkiksi auttaa toista ihmistä, mutta hän tekee sitä ainoastaan sen vuoksi, että saisi tältä vastapalveluksen. Tämä on vähän kuin ”perintöä odotellessa” – tilanne, jossa toista autetaan hymyssä suin, mutta ainoastaan suuren perinnön toivossa. Tästä teemasta on tehty monia sketsejä, mutta varmasti tämä toimii myös hyvänä esimerkkinä.

Kaikenlainen tekopyhyys on myös sydämen epäpuhtautta. Jos ihminen paastoaa, rukoilee ja antaa almuja ainoastaan näön vuoksi, niin hän ei silloin toimi puhtaasta sydämestä. Toki almujen antaminen hyödyttää saajaa, joten ei se siinä mielessä ole turhaa. Tekopyhyydessä annettu almu ei kuitenkaan rikastuta antajan taivaallista aarreaittaa, joka täyttyy ainoastaan sellaisella toiminnalla, jonka perustana on rakkaus. Kristinuskossa ihmisen toiminnan lähtökohtana tulisi aina olla rakkaus. Mikäli tuota rakkautta ei ole, niin silloin esille nousee itsekkyys ja oman edun tavoittelu, jota voi lyhyesti kuvata juuri sydämen epäpuhtaudeksi.

Puhdassydämisyyden palkkana on Jumalan valtakunnan näkeminen. Kristuksen yksi keskeisimmistä opetuksista oli se, että ihmisen tulee uudistua nimenomaan sisältä päin.

”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.” (Joh. 3:3)

Esimerkiksi kaste oli juutalaisuudessa enemmän ulkoinen puhdistautumismeno. Kristus antoi sille kuitenkin täydellisesti uuden merkityksen. Kasteessa ihminen liittyy Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja hänestä tulee samalla uusi ihminen, joka on Kristuksen puolella.

Puhdassydämisyyteen liittyy se, että Pyhä Henki vaikuttaa ihmisessä. Ihminen näkee ja ymmärtää asioita tällöin aivan uudella tavalla. Apostoli Paavali on sanonut 1. Korinttolaiskirjeessään seuraavasti:

“Me julistamme, niin kuin on kirjoitettu, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat. Meille Jumala on sen ilmoittanut Hengellään, sillä Henki tutkii kaiken, myös Jumalan syvimmät salaisuudet. Kuka muu kuin ihmisen oma henki tietää, mitä ihmisessä on? Samoin vain Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on.

Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille. Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla.

Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla.

Hengellinen ihminen sen sijaan pystyy tutkimaan kaikkea, mutta häntä itseään ei kukaan voi tutkia.” (1.Kor. 2:9-15)

Ilman puhdassydämisyyttä ihminen menettää myös kyvyn nähdä Jumalallisia asioita. Oikeastaan tämä selittää juuri sen, että miksi epäusko estää ihmeiden tapahtumisen. Ihminen ei näe Jumalaa ja tämän vuoksi hän ei enää näe Jumalan meille tekemiä ihmeitä, koska ihminen on menettänyt näkökykynsä. Kristus on sanonut, että ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista (kts. Luuk. 16:31)

Me voimme tässä kohden tutkia mitä tapahtuu kun ihminen ei halua, eikä kykene näkemään Jumalaa. Kristuksen ihmeet jäivät hänen omassa kotikaupungissa Nasaretissa vähäisiksi juuri tämän takia. Evankelista Markus sanoi, että Kristus ei pystynyt tekemään ihmeitä, sillä ihmiset eivät suostuneet tunnustamaan Hänen jumalallisuuttaan. He näkivät hänet ainoastaan tavallisena työmiehenä, jolla ei ollut heidän käsityksen mukaan kykyä opettaa, saatikka parantaa. Ollessaan Nasaretissa Jeesus sanoi:

“Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan, sukulaistensa parissa ja omassa kodissaan.’ Niinpä hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa; vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen. Ihmisten epäusko hämmästytti häntä. Hän kulki sitten kylästä kylään ja opetti.” (Mark. 6:4-6)

Meidän ei tarvitse tässä kohden ryhtyä kyseenalaistamaan Kristuksen jumalallista voimaa ja sitä, etteikö hän olisi voinut parantaa ihmisiä heidän epäuskostaan huolimatta. Ehkä tämä tulisikin ymmärtää niin, että ihmisten epäuskon vuoksi Kristuksen ihmeteot olisivat jääneet vaille todellista merkitystä. Epäuskoinen ihminen ei näet olisi kyennyt ymmärtämään ihmettä ja hän joko kieltäisi sen kokonaan tai sitten näkisi Kristuksen jonkinlaisena taikurina tai ihmisten viihdyttäjänä. Tämä taas ei ollut Kristuksen toiminnan tarkoitus ja juuri tämän vuoksi hän myös kieltäytyi paholaisen ehdotuksesta, jossa hänen olisi pitänyt hypätä temppelin harjalta alas vahingoittumattomana. Jumala ei tullut ihmiseksi viihdyttääkseen epäuskoista kansaa, vaan vahvistamaan niitä, joilla mahdollisuus kehittyä uskossaan, esim. Sakkeus, sadanpäällikkö, Jairus ym.

Kristus tuli maailmaan pelastamaan ja auttamaan, mutta ne jotka kieltäytyivät näkemästä Hänen jumaluuttaan kompastuivat omassa hengellisessä sokeudessaan. Kristus todellakin oli tuo kulmakivi, josta apostoli Pietarikin on sanonut seuraavasti:

“Sanotaanhan Raamatussa: -- Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään. Te, jotka uskotte, saatte siis osaksenne tämän arvon ja kunnian, mutta niille, jotka eivät usko, "kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakivi, kompastuskivi ja kallio johon langetaan". Koska he eivät tottele sanaa, he kompastuvat, ja se heidän osakseen on määrättykin.” (1.Piet. 2:6-8)

Mielenkiintoisena yksityiskohtana tuosta Kristuksen toiminnasta kotikaupungissaan oli se, että hän sananmukaisesti oli hämmästynyt ihmisten epäuskosta. Kristus Jumalan Poikana ei ollut kuka tahansa, mutta siitä huolimatta hän myös ihmisenä osoitti inhimillisiä tunteita ja tässä kohden hän oli hämmästynyt. Kristus kuvataan hämmästyneeksi myös silloin, kun sadanpäällikkö pyysi Kristusta parantamaan palvelijansa etäisyyksien päästä pelkällä sanalla:

”Tämän kuulleessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ’Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella”. (Matt. 8:10)

Kristus hämmästyi epäuskosta, mutta hän oli myös hämmästynyt erittäin vahvasta uskosta.

Puhdassydämisyys tekee ihmisestä sellaisen, että hän kykenee osoittamaan vilpitöntä rakkautta toisia kohtaan. Puhdassydäminen ihminen haluaa myös avoimin mielin kohdata Kristuksen. Juuri rakkaus ja avoimuus avaavat ihmisen silmät näkemään Jumalan ja Hänen voimalliset tekonsa.

Isä Andrei Verikov

Katso myös

• Autuuden lauseet