Vertaus kylväjästä (opetuspuhe)

Sunnuntai 15.10.2006 / 19. helluntainjälkeinen sunnuntai (Luuk. 8:5-15)

Kylväjä

5 "Mies lähti kylvämään siementä. Kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien laitaan. Siinä jyvät tallautuivat, ja taivaan linnut söivät ne. 6 Osa putosi kalliolle ja lähti kasvuun, mutta oraat kuivettuivat, koska eivät saaneet maasta kosteutta. 7 Osa putosi keskelle ohdakkeita, ja kun oras kasvoi, kasvoivat ohdakkeetkin ja tukahduttivat sen. 8 Mutta osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon." Tämän sanottuaan Jeesus huusi: "Jolla on korvat, se kuulkoon!"

Kylväjävertauksen selitys

9 Opetuslapset kysyivät Jeesukselta, mitä vertaus tarkoitti.

10 Hän sanoi:

"Te olette saaneet oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä kuullessaankaan ymmärtäisi. 11 Vertaus tarkoittaa tätä: Siemen on Jumalan sana. 12 Tien laitaan pudonnut siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joiden sydämestä Paholainen heti tulee ottamaan sen pois, jotta he eivät uskoisi ja pelastuisi. 13 Kalliolle pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuullessaan ottavat sen iloiten vastaan mutta uskovat vain hetken aikaa. Heillä ei ole juurta, ja niin he koetukseen joutuessaan luopuvat. 14 Ohdakkeisiin pudonnut osa tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta sitten tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. He eivät tuota kypsää satoa. 15 Mutta hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa.

Päivän evankeliumiluku kertoo meille erään tunnetummista Kristuksen vertauksista. Siinä Jumalan Sana on kuvattu kylvetyn siemenen kaltaiseksi. Ja kasvualustan ja ympäristön mukaan määräytyy se, kantaako tuo siemen satoa vai kuoleeko se.

Monesta muusta vertauksesta poiketen, Kristus selittää opetuslapsilleen tämän vertauksen todellisen merkityksen:

• Siemen, joka putosi tien laitaan kuvaa ihmistä, joka ottaa Jumalan Sanan heti vastaan, mutta, jonka sydämestä paholainen ottaa sen nopeasti pois.
• Kalliolle pudonnut siemen kuvaa ihmistä, joka kyllä ottaa tuon Jumalan Sanan iloiten vastaan, mutta jolta puuttuu vankemman uskon juuret. Tuolloin hän koettelemuksessa heti luopuu uskostaan.
• Ohdakkeisiin pudonnut siemen kuvaa sitä ihmistä, joka ottaa Jumalan Sanan vastaan, mutta maallisen elämän huolet tukahduttavat tuon hengen hedelmän ja hän luopuu uskostaan.
• Ainoastaan hyvään maahan pudonneet siemenet tuottivat moninkertaisen sadon!

Vaikka Kristus selittääkin vertauksensa opetuslapsilleen ja samalla myös meille, niin muutamia uusia kysymyksiä herää kuitenkin tästä aiheesta.

Kristus ei tuo suoranaisesti esille sitä, että tuo vertauksen siemen, eli Jumalan Sana on Hän itse. Kun me puhumme Kristuksesta, niin me käytämme Hänestä myös nimitystä "Jumalan Sana". Kristus on Jumalan Sana. Tuo Sana, jonka kautta Jumala on koko luomakunnan luonut.

Pyhä apostoli ja evankelista Johannes Teologi kuvaa Kristusta evankeliumin alussa juuri Sanaksi. Hänhän sanoo:

"Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo Alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa." (Joh. 1:1-4)

Monet kirkkomme veisut viittaavat myös hyvin kauniilla tavalla Kristukseen ja siihen, että Hän on tuo Jumalan Sana. Eräskin Suuren Paaston veisu kertoo tästä seuraavasti:

"Jumalan Sanaa, joka käsittämättömän viisauden mukaan tuli Jumalasta uudistaakseen syömisen kautta kauheaan turmeltuneisuuteen langenneen Aadamin, - Jumalan Sanaa, joka on meidän tähtemme sanoin selittämättömästi tullut lihaksi pyhästä Neitseestä, häntä me, uskovaiset, yksin mielin kiitosvirsillä suuresti ylistämme." (1. paastoviikon maanantain aamupalveluksen kanoni, 9.irmossi)

Kristus on siis tuo siemen, Jumalan Sana, joka on tullut kaikkien ihmisten luokse. Hän julistaa pelastuksen ilosanomaa kaikille. Mitkään alueelliset tai kansalliset rajat eivät voi sulkea pois Jumalan Sanaa. Mitkään ulkoiset seikat eivät voi estää tuota siementä tipahtamasta maahan.

Kysymys kuuluukin, että millainen on se maaperä, johon tuo Jumalan Sanan siemen tipahtaa? Eli millainen ihminen on sydämeltään, kun hän kuulee evankeliumin ilosanoman?

Jotkut tosiaan innolla ryhtyvät harjoittamaan hengellistä elämäänsä kuullessaan Jumalan Sanaa. Mutta mitä enemmän ihminen hengellisesti yrittää kilvoitella, niin sitä enemmän myös sielunvihollinen koettelee häntä; ja tämän vuoksi niin monen ihmisen hengellinen kilvoittelu päättyy lopulta hyvin lyhyeen.

Toisilta taas puuttuvat ne uskon juuret. Pintapuolisesti uskonelämässä kaikki on hyvin, mutta entä sitten kun vastoinkäymiset alkavat: sairaudet, onnettomuudet ja muut vaikeat asiat; Alistuuko ihminen kaikessa Jumalan tahtoon, vai luopuuko hän tässä tilanteessa lopulta Jumalasta?

Entä kaikki maalliset asiat ihmisen ympärillä? Tämän maailman ihanteet ja tämän maailman meno ei todellakaan tue kristityn uskonmukaista elämää. Jos lähdemme siihen mukaan, niin silloin meidän hengelliset voimavaramme katoavat. Ovatko ne kuin Kristuksen vertauksen ohdakkeet, jotka lopulta tukahduttavat hengellisen kasvun ja näin estävät ihmisen tien pelastukseen?

Kuinka monen ihmisen sydän on lopulta tuota hyvää hengellistä maaperää, joka lopulta tuottaa moninkertaisen sadon? Tämä on kuitenkin se, johon kaikkien meidän tulisi pyrkiä. Moninkertainen sato tarkoittaa sitä, että enemmän kaikkea hyvää itsessämme, jotta siitä pääsisivät myös muut osallisiksi.

Kristuksen vertaus siis muistuttaa meitä kaikesta tästä. Se kehottaa meitä tutkimaan itseämme ja punnitsemaan kaikki niitä asioita, jotka vaikuttavat meidän hengelliseen kasvuumme. Mikään ei ole vielä myöhäistä. Me voimme muokata omaa sydämemme maaperää ja näin luoda hyvän pohjan sille, että kasvamme hengellisesti. Voimme tehdä sitä “moninkertaista satoa” palvelemalla lähimmäisiämme ja osoittamalla todellista rakkautta heitä kohtaan.

isä Andrei Verikov