Ero sivun ”Mikael Ievanen” versioiden välillä
Ortodoksi.netista
(Ak: Uusi sivu: Rovasti '''Mikael Ievanen''', s. 20.9.1886 Itä-Karjalassa Paateneen kysässä, k. 14.7.1955. Iev Luokka:Suomen ortodoksisen kirkon historian henkilöitä|I...) |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
Rovasti '''Mikael Ievanen''', s. 20.9.1886 Itä-Karjalassa Paateneen kysässä, k. 14.7.1955. |
Rovasti '''Mikael Ievanen''', s. 20.9.1886 Itä-Karjalassa Paateneen kysässä, k. 14.7.1955. |
||
Mikael Ievanen valmistui Petroskoissa [[diakoni]]ksi, mihin [[Pappeus|pappeuden]] asteeseen hänet vihittiin Repolan kirkossa. Seuraavana vuonna hän suoritti [[Pappi|papin]] tutkinnon ja vihittiin tähän tehtävään 1914 Minojärven kirkkoon. Ennen pappeuden tehtäviin vihkimistä hän toimi vuodesta 1908 Landerin kirkon [[kanttori]]na eli lukkarina, kuten tuohon aikaan sanottiin. 1917 hänet siirrettiin papiksi Kiimasjärven seurakuntaan, mistä hän sitten seurakuntalaistensa kanssa joutui pakolaisena Suomen puolelle 1922 ja toimi lopun pappisurastaan pakolaisten sielunhoitajana toimipaikkanaan Kainuun Kuhmo. |
|||
Kuhmossa isä Mikael tunnettiin persoonallisena pappina, jonka persoonassa yhdistyivät niin karjalainen iloisuus ja leikinlasku papin herkkään ja lähes lapsenomaiseen uskonnollisuuteen. Suurikokisena miehenä hänen fyysiset ominaisuutensa ja vahvuutensa tulivat tutuiksi, kun hän kantoi käsissään raskaita papin matkalaukkuja kulkiessaan syrjäisillä teillä ja Kainuun pitkospuilla paimenmatkoillaan seurakuntalaistensa luona. |
|||
[[Luokka:Henkilöt|Iev]] |
[[Luokka:Henkilöt|Iev]] |
||
Versio 15. lokakuuta 2021 kello 15.24
Rovasti Mikael Ievanen, s. 20.9.1886 Itä-Karjalassa Paateneen kysässä, k. 14.7.1955.
Mikael Ievanen valmistui Petroskoissa diakoniksi, mihin pappeuden asteeseen hänet vihittiin Repolan kirkossa. Seuraavana vuonna hän suoritti papin tutkinnon ja vihittiin tähän tehtävään 1914 Minojärven kirkkoon. Ennen pappeuden tehtäviin vihkimistä hän toimi vuodesta 1908 Landerin kirkon kanttorina eli lukkarina, kuten tuohon aikaan sanottiin. 1917 hänet siirrettiin papiksi Kiimasjärven seurakuntaan, mistä hän sitten seurakuntalaistensa kanssa joutui pakolaisena Suomen puolelle 1922 ja toimi lopun pappisurastaan pakolaisten sielunhoitajana toimipaikkanaan Kainuun Kuhmo.
Kuhmossa isä Mikael tunnettiin persoonallisena pappina, jonka persoonassa yhdistyivät niin karjalainen iloisuus ja leikinlasku papin herkkään ja lähes lapsenomaiseen uskonnollisuuteen. Suurikokisena miehenä hänen fyysiset ominaisuutensa ja vahvuutensa tulivat tutuiksi, kun hän kantoi käsissään raskaita papin matkalaukkuja kulkiessaan syrjäisillä teillä ja Kainuun pitkospuilla paimenmatkoillaan seurakuntalaistensa luona.