Kristus kunniassaan -ikoni

Ikonityypillä lienee muutama muukin nimi: Kristus kunniassaan, Profetoitu Kristus, Kristus valtaistuimella ja Kristus kirkkautensa kunnian valtaistuimella sekä Kristus tuomiolla, ilmeisesti hieman maalaustyylistä ja ikonin yksityiskohdista riippuen.

Englanninkielisenä se tunnetaan nimillä: (Kristus majesteetissa) Christ in Majesty ja (Kristus kunniassa) Christ in Glory (latinaksi Maiestas Domini). Ikoni on läntinen kristillinen kuva Kristuksesta, joka istuu valtaistuimella maailman hallitsijana.

Vaikka ikoni on melko suosittu ainakin aloittelevien ikonimaalarien keskuudessa, jotkut pitävät sitä hieman opillisesti vieraana ortodoksisuudelle ikonin läntisyyden ja ehkä myös mm. liiallisen symboliikan vuoksi.

Kristus kunniassaan ikoni 1400-lvun käsikirjoituksessa
(kuva: Wikipedia / ON)

Ikonin prototyyppi, joka on maalattu ilmeisesti 600-luvulla, perustuu kahden Vanhan testamentin profeetan Hesekielin ja Jesajan näkyyn (kts. Hes.1:4–28 ja Jes.6:1-3). Jesajan kirjassa sanoataan:

”Kuningas Ussian kuolinvuonna minä näin Herran: hän istui korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Hänen yläpuolellaan seisoivat serafit, joilla oli kuusi siipeä kullakin: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella verhosivat ruumiinsa ja kahdella lensivät. He huusivat toinen toiselleen: -- Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan.”

Ikonissa Kristus nähdään aina etupuolelta, sommitelman keskellä, ja usein muiden pyhien hahmojen ympäröimänä, joiden kokoonpano vaihtelee ajan ja kontekstin mukaan. Kuva kehittyy varhaiskristillisestä taiteesta, kuvauksena taivaallisesta valtaistuimesta, kuten sitä kuvataan Henokin kirjassa, Danielin 7. kirjassa ja Johanneksen ilmestyksessä.

Henokin kirjassa kuvataan toistuvasti Jumalan valtaistuinta ympäröivää kirkkautta ja loistoa. Valtaistuin on usein kuvattu korkealle korotetuksi, ja sitä ympäröi taivaallinen hovi. Danielin kirjan 7. luvussa on voimakas näky taivaallisesta valtaistuimesta, joka on keskeinen osa kirjan apokalyptistä sanomaa. Johanneksen ilmestyskirja on täynnä visuaalisia ja symbolisia kuvauksia taivaallisesta todellisuudesta, ja Jumalan valtaistuin on keskeinen osa näitä näkyjä. Ilmestyskirjan 4. luvussa Johannes näkee taivaassa valtaistuimen, jolla istuu joku, joka loistaa kuin jaspis ja karneoli. Valtaistuinta ympäröi sateenkaaren kaltainen smaragdinvärinen hohde. Valtaistuimen ympärillä on 24 vanhinta, jotka istuvat valtaistuimillaan, sekä neljä olentoa, jotka ylistävät Jumalaa lakkaamatta. Tämä kuvaa taivaallista hovia, joka palvelee ja kunnioittaa Jumalaa.

Vapahtaja_voimissaan
(ikoni ©: Ulla Tschurbanoff)

Bysanttilaisessa maailmassa kuva kehittyi hieman eri tavalla kuin lännessä. Se tuli puolipituiseksi "Kristus, kaiken hallitsija", Kristus Pantokrator -ikoniksi, yleensä yksin esiintyväksi hahmoksi, sekä Deesikseksi, jossa täysikokoinen valtaistuimella istuva Kristus on Jumalanäidin ja Johannes Kastajan, ja usein muidenkin hahmojen kanssa.

Lännessä kehittyvä sommitelma pysyy kunkin ajanjakson sisällä hyvin johdonmukaisena renessanssiin asti, ja pysyy sitten tärkeänä vielä barokin loppuun saakka.

Kehitys

300-luvun loppupuolelta alkaen, nuori parraton Kristus alkaa esiintyä valtaistuimella korokkeella istuen, usein jalat matalalla jakkaralla, ja yleensä pyhien Pietarin ja Paavalin sekä suuremmassa sommitelmassa muiden apostolien ympäröimänä. Junius Bassuksen sarkofagin (359, Vatikaani) keskeinen ryhmä on varhaisin selvästi päivätty esimerkki. Joissakin tapauksissa Kristus ojentaa kirjakäärön oikealla puolellaan olevalle pyhälle Pietarille, jäljitellen eleitä, joita keisarit usein tekivät ojentaessaan keisarillisen määräyksen tai nimityskirjeen virkamiehelle, kuten norsunluisissa konsulidiptyykeissä, Konstantinuksen kaaressa ja Theodosius I:n missoriumissa (missorium = suuri koristeltu lautanen). Tätä kuvausta kutsutaan nimellä Traditio legis ("lain luovutus") tai Kristus lain antajana – "apostolit ovat todellakin virkamiehiä, joille koko maailma on uskottu", kirjoitti pyhä Johannes Krysostomos. Tämä kuvaus pyrkii sulautumaan "Kristus opettajana" -kuvaukseen, joka myös pohjautuu klassisiin kuvauksiin parrakkaista filosofeista.

Muita keisarillisia kuvauksia Kristuksesta, seisomassa voittoisana kenraalina, istumassa maailmaa edustavalla pallolla tai erilaisten seuralaisten kanssa, löytyy seuraavilta vuosisadoilta. 600-luvulle tultaessa bysanttilainen Kristus Pantokrator, joka pitelee evankeliumeja edustavaa kirjaa ja kohottaa oikean kätensä, on vakiintunut olennaisesti muotoon, jonka se on säilyttänyt ortodoksisuudessa nykypäivään asti. "Voittaja Kristuksella" oli erillinen tuleva kehitys, yleensä seisomassa, usein molemmat kädet korkealla kohotettuina.

Pantokrator-hahmosta tuli ensin puolipituinen, koska suuret versiot täyttivät monien, tai jopa useimpien koristeltujen kirkkojen apsiksen puolikupolin. Koko vartalon hahmoa olisi pitänyt pienentää huomattavasti, jotta pää olisi saanut maksimaalisen vaikutuksen etäältä (puolikupolin yläosan litistymisen vuoksi). Kristuksen tekemästä eleestä on tullut siunaus, mutta se on alun perin puhujan ele hänen oikeudestaan puhua.

Deesiksestä tuli vakiovaruste ortodoksisten kirkkojen tempplon-palkin (ikonostaasin edeltäjä) ja tempplonin seuraajan, ikonostaasin keskellä, ja sitä löytyy myös paneeli-ikonina. Yleensä Pantokratorilla ei ole näkyvää valtaistuinta, mutta varhaisemmalla Deesiksellä on, ja ainakin yhden askelman koroke. Deesis esiintyy edelleen länsimaisessa taiteessa, mutta ei yhtä usein tai yhtä muuttumattomassa sommitelmassa kuin idässä.

Lännessä kuva esitti koko vartalon valtaistuimella istuvaa Kristusta, usein mandorlassa (mantelinmuotoinen kehys tai sädekehä) tai muussa geometrisessa kehyksessä, neljän evankelistan symbolien ympäröimänä, edustaen Ilmestyskirjan lukujen 4 ja 5 näkyä. Romaneskin aikakaudella Ilmestyskirjan 24 vanhinta nähdään usein. Kristus pitelee myös kirjaa ja tekee siunaus eleen, epäilemättä bysanttilaisen vaikutuksen alaisena. Molemmissa Kristuksen pään ympärillä on ristihalo, sädekehä, jonka sisällä on ristikuvio.

Varhaiskeskiaikaisessa länsimaisessa taiteessa kuva sai hyvin usein kokonaisen sivun kuvitetuissa evankeliumikirjoissa ja kaiverretyissa metallitöissä tai norsunluussa kirjojen kansissa, ja se pysyi hyvin yleisenä suuren mittakaavan freskona romaanisten kirkkojen apsiksen puolikupolissa ja kaiverrettuna kirkon portaalien tympanonissa. Tämä "näyttää olleen lähes ainoa apsis-kuvien aihe" karolingisissa (noin 750–900 jKr.) ja [ ottolaisissa] (noin 900–1000 jKr.) kirkoissa, jotka kaikki ovat nyt kadonneet, vaikka monia esimerkkejä ajanjaksolta on säilynyt kuvitetuissa käsikirjoituksissa.

Romaaniselta ajalta lähtien kuva lännessä alkoi usein palata varhaisimpaan, ruuhkaisempaan käsitykseen, ja ylienkelit, apostolit ja pyhät ihmiset, nyt usein kaikki Kristusta kohti sisäänpäin katsoen, esiintyvät, samoin kuin evankelistojen tunnuseläimet ja em. 24 vanhinta. Tämä kehitys rinnasti liikkeen kohti "realistisempaa" kuvausta "taivaallisesta hovista", joka näkyy yhä suositummissa aiheissa Maestà (valtaistuimella istuva Jumalanäiti ja lapsi) ja Kristuksen suorittamassa Jumalanäidin kruunauksessa.

Kristus tuomiolla

Vaihtoehtoinen hahmo, tai sama hahmo eri yhteydessä nimeltään Kristus tuomiolla, joka kuvaa Kristusta tuomarina, yleistyi viimeisissä tuomioissa, usein maalattuna kirkkojen länsiseinälle (takaseinälle). Tässä valtaistuimella istuva Kristus, 1200-luvulta lähtien yleensä vaatteet ylävartalon yläpuolelta sivuun vedettyinä paljastaen kärsimyksen haavat (aihe, joka on otettu epäilevän Tuomaan kuvista), istuu korkealla monimutkaisessa sommitelmassa, jossa paholaiset vetävät syntisiä alas helvettiin oikealla ja vanhurskaat vasemmalla (Kristuksen oikealla puolella) nousevat ylös taivaaseen. Yleensä Kristus katsoo edelleen suoraan katsojaa kohti, mutta hänellä ei ole kirjaa; hän elehtii usein käsillään ohjaten tuomitut alas ja pelastetut ylös.

Korkearenessanssista lähtien aihetta käsiteltiin vapaammin; Kristus ja hänen hovinsa nousevat pilviin, ja ne on jaettu harmonisen ja "luonnollisen" sommitelman mukaisesti pikemminkin kuin vanhojen rivistöjen mukaisesti. Myöhäisrenessanssista ja barokin kautta se muodostaa usein ylemmän osan kuvasta, joka kuvaa tapahtumia maan päällä alemmassa rekisterissä, ja kun tiukempi perspektiivi korvaa keskiajan hierarkkisen skaalauksen, Kristus kirjaimellisesti pienenee. Tällaisia kuvauksia ei yleensä kuvata "Kristus majesteetissa", vaikka ne ovatkin varhaisemman kuvan lineaarinen kehitys; pääaiheeksi ovat tulleet etualan inhimilliset tapahtumat, kuten pyhän marttyyrikuolema, jonka nyt Kristus näkee melko etäisenä todistajana.

(Lähde: Wikipedia)