Evankelistain symbolit
Ortodoksi.netista
(Kuuntele artikkeli tästä linkistä luettuna äänitiedostona, avaa äänitiedosto uuteen välilehteen)
(Aamun Koitto nr. 21/1976)
Tiedetään, että jo ensimmäisellä vuosisadalla kristityt kuvasivat neljää evankelistaa symbolisesti paratiisin neljällä virralla, jotka elähdyttivät koko maailman, erikoisesti koko paratiisin, Jumalan valtakunnan maanpäällisen osan, Kirkon. Mutta sangen varhain on löydettävissä merkkejä myös, siitä, että evankeistoihin yhdistettiin ne neljä olentoa, joista profeetta Hesekiel puhuu ja jotka ympäröivät Herran valtaistuinta:
"Sen keskeltä näkyivät neljän olennon hahmot. Ja näöltänsä ne olivat tällaiset: niillä oli ihmisen hahmo. Ja niillä oli neljät kasvot kullakin... Ja niiden kasvot olivat ihmiskasvojen kaltaiset; mutta oikealla puolen oli niillä neljällä leijonankasvot, vasemmalla puolen oli niillä neljällä häränkasvot, myös oli niillä neljällä kotkankasvot."
(Hes. 1:5-6, 10 – Raamattu 1933/38)(*.
Samat olennot näki myös evankelista Johannes, niin kuin hän Ilmestyskirjassaan kertoo:
"Ja valtaistuimen ympärillä oli neljä olentoa, edestä ja takaa silmiä täynnä. Ja ensimmäinen olento oli leijonan näköinen, ja toinen olento nuoren härän näköinen, ja kolmannella olennolla oli ikäänkuin ihmisen kasvot, ja neljäs olento oli lentävän kotkan näköinen."
(Ilm. 4: 6-7 – Raamattu 1933/38)(**.
Varhaisimpiin varmoihin tietoihin siitä, että nämä neljä hahmoa yhdistettiin evankelistoihin, kuuluu pyhän Ireneoksen, Lyonin piispan (+ n. 202), teos Adversus haereses (Harhaoppeja vastaan). Tämän teoksen mukaan Matteuksen vertauskuvana olisi ihminen, Markuksen leijona, Luukkaan härkä ja Johanneksen kotka. Ireneos nimittääkin evankeliumeita "evanglion tetramorfon", nelimuotoiseksi evankeliumiksi; hän yhdistää neliluvun myös Jumalan neljään liittoon ihmisen kanssa (Adam, Nooa, Mooses ja Kristus).
Myös pyhä Augustinus tuntee tämän vertauskuvallisen tulkinnan. Hän mainitsee toisenkinlaisen järjestyksen, joka tuntuu tulleen vallitsevaksi pyhän Hieronymoksen ajoista lähtien, ja jonka mukaan Matteuksen symbolina on ihminen, Luukkaan härkä, mutta Markuksen leijona ja Johanneksen kotka (joskus näkee härän sijalla toisen uhrieläimen, karitsan). Tämä tulkinta on vakiintunut kirkkomme ikonitaiteessa, ja esim. evankeliumikirjojen kannessa olevissa evankelistain kuvissa. Mainittakoon tässä myös että evankeliumikirjan kannessa evankelistain järjestys on: ylhäällä Matteus ja Johannes symboleineen, alhaalla Markus ja Luukas.
Selitykset siitä, miksi nämä vertauskuvat liitetään juuri evankelistoihin, vaihtelevat. Varsin yleisesti hyväksytyltä tuntuu pyhän Hieronymoksen selitys: Matteuksen evankeliumissa on esitetty Kristuksen inhimillinen sukuluettelo, Markuksen evankeliumissa kuuluu autiomaassa karjuvan leijonan ääni, "huutavan ääni erämaassa", Luukas kertoo Sakariaasta, joka oli uhripappi (ja joka myös itse joutui uhraamaan henkensä), ja Johanneksella vihdoin tulee näkyviin Sanan verraton korkeus. Tämän selityksen hyväksyy myös pyhä Gregorios Dialogos (joka perimätiedon mukaan on Ennenpyhitettyjen lahjain liturgian käyttöönottaja), mutta hän yhdistää eläinhahmot myös suoraan Jeesukseen (ihminen), antoi itsensä uhriksi meidän edestämme (härkä/karitsa), murskasi kuoleman kahleet (leijona) ja nousi taivaaseen (kotka). Verrattakoon tähän Jerusalemin patriarkan Sofronioksen selitystä: leijona on Jeesuksen Kristuksen vallan symboli, uhrieläin Hänen ylipapillisen palveluksensa symboli, ihminen kuvaa Hänen lihaksitulemistaan ja kotka Pyhän Hengen voiman laskeutumista.
Hyväksyimmepä minkä tulkinnan tahansa, niin on todettava, että nämä neljä hahmoa ovat erottamattomasti liittyneet kirkkomme ikonitaiteeseen osana sen rikasta symboliikkaa. Evankelista Johannes kertoo ilmestyskirjassaan:
"Ja niillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, ja ne olivat yltympäri ja sisältä silmiä täynnä. Ja ne sanoivat lakkaamatta yötä päivää: "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka oli ja joka on ja joka tuleva on"
(Ilm. 4:8 – Raamattu 1933/38)(***.
Tämän mukaisesti nuo neljä muotoa tulevat meitä vastaan myös sanallisessa esityksessä, joka liturgiassa, papin sanoessa:
"Voittoveisua laulaen (kotka), huutaen (härkä), ääntäen (leijona) ja lausuen (ihminen)".
Johannes Seppälä
*) uusi Raamatun käännös (1992): ”… ja keskellä hehkua näkyi neljän olennon hahmot. Tällainen oli niiden ulkonäkö: Niillä oli ihmisen muoto, mutta kullakin oli neljät kasvot … Niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, mutta oikealla puolen oli leijonan kasvot ja vasemmalla härän kasvot, ja vielä niillä oli kotkan kasvot, kaikilla neljällä yhtä lailla.”
**) uusi Raamatun käännös (1992) ”Valtaistuimen edessä ja ympärillä oli neljä olentoa, jotka sekä edestä että takaa olivat täynnä välkehtiviä silmiä. Yksi muistutti leijonaa, toinen nuorta härkää, kolmannella oli kuin ihmiskasvot, ja neljäs näytti lentävältä kotkalta.”
***) uusi Raamatun käännös (1992) ”Näillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, jotka olivat molemmilta puolin täynnä välkehtiviä silmiä. Taukoamatta, päivin öin, nuo olennot lausuvat: -- Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva.”
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 21/1976, joka ilmestyi elokuun 21. päivänä 1976, sivuilla 2-3 [s.239-240])