Toiminnot

Helatorstai

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 31. toukokuuta 2011 kello 18.31 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
Helatorstain ikoni,
Kristuksen taivaaseen astuminen.
Foto © Pyykkönen

Kristuksen taivaaseen astumisen muistopäivää nimitetään yleisesti Suomessa helatorstaiksi. Tämä nimi juontaa juurensa ruotsin kielen sanasta helg eli pyhä. Vanhan uskomuksen mukaan tämä päivä oli niin pyhä, ettei ruohokaan kasvanut tuona päivänä. Muistopäivä on nykyisin Suomessakin kansallinen vapaapäivä, vaikka se vuosina 1973 – 1991 oli toisen kansankirkkomme kirkkokalenterissa merkitty edeltävän sunnuntain (rukoussunnuntain) aatoksi. Nyt se on luterilaisillakin oikealla paikallaan eli 40 päivän päässä pääsiäisestä, Kristuksen ylösnousemuksen juhlasta. Muistopäivä ei siis ole kiinteästi joka vuosi samana päivänä, vaan ajankohta vaihtelee pääsiäisen ajankohdasta riippuen.

Juhlalla on ollut maatalouskultturisessa Suomessa aiempina vuosina vanhoja perinteitä, jolloin monin eri tavoin näihin aikoihin on rukoiltu hyvää vuodentuloa. Tähän juhla-aikaan liittyvät myös Etelä- ja Lounais-Suomen helavalkeat sekä helkajuhlat ja kesäleikkien aloitukset.

Taivaaseen astuminen Raamatussa

Raamatussa Kristuksen taivaaseen astuminen on mainittu laajimmin mm. Apostolien teoissa (Apt.1:6-11):

Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?" Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka". Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa; ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

Markuksen evankeliumissa (Mark.16:19) asiasta on lyhyt maininta:

Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle.

Luukkaan evankeliumissa (Luuk.24:50-52) on myös lyhyesti taivaaseen menemisestä:

Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin.

Johanneksen evankeliumissa (Joh.20:17) Jeesus itse kertoo ennakkoon heti ylösnousemisensa jälkeen taivaaseen astumisestaan Magdalan Marialle:

Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo."

Helatorstain tropari ja kontakki

(40 päivää pääsiäisestä)

Tropari 4. säv.

Oi Kristus, meidän Jumalamme, sinä menit kunniassa taivaaseen annettuasi Pyhän Hengen lupauksessa ilon opetuslapsillesi, joiden uskon oli vahvistanut suloinen sanoma, että sinä olet Jumalan Poika, maailman Vapahtaja.

Kontakki 6. säv.

Täytettyäsi Jumalan kaitselmuksen pelastuksemme tähden ja yhdistettyäsi maallisen taivaallisen kanssa sinä, oi Kristus, meidän Jumalamme, menit kunniassa taivaaseen, mutta sinä et suinkaan eronnut meistä, vaan olet aina kanssamme ja lupaat niille, jotka sinua rakastavat: Minä olen teidän kanssanne eikä kukaan voi olla teitä vastaan.

Katso myös

Ortodoksisen kirkon kirkkovuosi, suuret juhlat (12 kpl) sekä Pääsiäinen (juhlien juhla)
Ortodoksinen kirkko

Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymä | Kunniallisen ja eläväksitekevän Ristin ylentäminen | Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliinkäyminen | Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymä, joulu | Kristuksen kaste, teofania | Herramme Jeesuksen Kristuksen temppeliin tuominen | Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian ilmestys | Herran ratsastus Jerusalemiin, palmusunnuntai | Herran Pääsiäinen, Kristuksen ylösnouseminen | Herran taivaaseen astuminen, helatorstai | Pyhän Kolminaisuuden päivä, helluntai | Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkastuminen | Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian kuolonuneen nukkuminen