Pyhä Neitsyt Maria – taivaassa oleva suojelijamme
Ortodoksi.netista
Pyhä apostoli Paavali Efesolaiskirjeensä 1. luvun 10. jakeessa selostaa Jumalan päätöstä ihmisten lunastamisesta Jeesuksen Kristuksen kautta ja sanoo, että Jumala oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä. Tämän taivaan ja maan yhdistäminen yhdeksi seurakuntaruumiiksi tapahtuikin Herran lunastustyön kautta. Senpä tähden sama apostoli sanoo Heprealaiskirjeessään Kristuksen kirkkoon yhtyneille:
- „Te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen tykö . .." (uusi käännös -> Hebr.12:22-24).
Näistä apostolin sanoista nähdäänkin, että Kristuksen kirkon sekä maalliset että taivaalliset jäsenet ovat yksi seurakunta, ja nämä seurakunnan molemmat osat ovat keskinäisessä yhteydessä. Itse Vapahtajammekin puhuu meille tästä yhteydestä. Esimerkiksi kun Jeesus esittää vertauksensa kadonneesta lampaasta ja kadonneesta rahasta, sanoo Hän ensimmäisessä tapauksessa:
- „Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse" (uusi käännös -> Luuk.15:7).
Koko taivaan seurakunta iloitsee siis, kun yksikin syntinen kääntyy parannuksen tielle. Toisessa tapauksessa Jeesus sanoo:
- „Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen" (uusi käännös -> Luuk.15:10).
Ovathan apostoli Paavalin sanojen mukaan enkelien joukotkin Kristuksen seurakuntaan kuuluvia. Näistä Kristuksen sanoista näemme, etteivät taivaan seurakunnan jäsenet ole vain kylminä katsojina, mitä maan päällä tapahtuu, vaan he siellä seuraavat kaikkia elämämme askelia. Jos pyhien ihmisten joukossa herättää iloa yhdenkin syntisen kääntyminen synnin tieltä, niin voimme ymmärtää, että päinvastaiset tapahtumat herättävät siellä murhetta.
Luvussa „Neitsyt Maria - Jumalansynnyttäjä" on selostettu, että uskovaisen ihmisen uskon silmien eteen avautuu taivaan kirkkaus, jossa hän näkee apostolin mainitsemansa juhlajoukossa ensimmäisenä taivaan kirkkaudessa pyhän Neitsyt Marian. Jos siellä iloitaan siitä, kun Kristuksen armoa valtakunnassa, se on maallisessa seurakunnassa, tapahtuu edistys hyvässä, niin on ymmärrettävää, että Neitsyt Marian äidillinen rakkaus Poikaansa ja kaikkeen Hänen suorittamaansa työhön saattaa hänet iloitsemaan enemmän kuin kenenkään toisen tuohon joukkoon kuuluvista. Samoin myös kaikki se, mikä osoittaa hänen rakkaan Poikansa työn hylkäämistä täällä maailmassa, saa hänet siitä murehtimaan. Jos hänelle silloin, kun hän oli tuonut Poikansa, Vapahtajamme Kristuksen; lapsukaisena temppeliin, oli hurskas Simeon ennustanut, että hänen sielunsa läpi on miekka käyvä (Luuk.2:35), niin tarkoitti tämä ennustus sitä, että pyhä Neitsyt tulee näkemään Poikansa tähden paljon murhetta. Tämän ennustuksen toteutuminen jatkuu tuolla toisessakin maailmassa, jossa pyhä Neitsyt on ensimmäisenä taivaallisen juhlajoukon keskuudessa.
Millä tavalla tuo taivaallinen joukko ilmaisee Jumalalle nuo ilonsa ja murheensa, siitä evankelista Johannes puhuu kuvauksellisesti Ilmestyskirjansa 8. luvun 3.-4. jakeissa seuraavasti:
- „Tuli eräs muu enkeli ja asettui alttarin ääreen pitäen kultaista suitsutusastiaa, ja hänelle annettiin paljon suitsukkeita pantavaksi kaikkien pyhien rukouksiin kultaiselle alttarille, joka oli valtaistuimen edessä. Ja suitsukkeiden savu nousi pyhien rukousten kanssa enkelin kädestä Jumalan eteen" (uusi käännös -> Ilm.8:3-4).
Pyhät ihmiset, ottaen elävästi osaa maailman seurakunnan kohtaloihin, alituisesti rukoilevat siis Jumalaa maailmassa elävien ihmisten edestä, ja taaskin voimme sanoa, että ensimmäisenä esirukoilijana on siellä pyhä Neitsyt Maria. Hänen kantamillaan esirukouksilla onkin suuri vaikutus. Evankelista Johannes kertoo evankeliuminsa 2. luvussa Jeesuksen ensimmäisestä ihmetyöstä, jonka hän oli tehnyt Galilean Kaanassa eräissä häissä. Hän muutti siellä veden viiniksi Äitinsä erikoisesta pyynnöstä, vaikka olikin sanonut hänelle, että Hänen aikansa voimatekojen tekemiseen ei ollut vielä tullut (Joh.2:4). Hän ei Äitinsä pyyntöä täyttämättä jättänyt. Ei suinkaan Jumalan Äidin esirukous, kannettuna taivaan joukon yhteydessä, ole heikentynyt vaikutukseltaan siitä, kuin se oli hänen eläessään maan päällä.
Se perhe, jossa häitä silloin vietettiin, näytti olleen köyhä, ja juuri siksi Neitsyt Maria ottikin sen silloin ikään kuin suojeluksensa alaiseksi. Tästä nähdään, että juuri puutteenalaiset ja kärsivät ihmiset ovat erityisesti pyhän Neitseen huolen alaisina. Siksipä kirkko usein nimittääkin pyhää Neitsyttä rukouksissaan ja veisuissaan murheellisten erikoiseksi puolustajaksi, lohduttajaksi ja ilonantajaksi. Siksipä me, maallisen seurakunnan jäsenet, kääntyessämme Jumalan puoleen tahdomme vahvistaa rukouksemme pyhien ihmisten, ja erittäinkin pyhän Neitsyt Marian esirukouksilla, sillä sanotaanhan Raamatussakin:
- „Vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras" (uusi käännös -> Jaak.5:16).
Tässä mielessä usein käännymme Neitsyt Mariankin puoleen pyytäen häneltä rukouksellista apua ja suojelusta.
Usein tällainen pyhien ihmisten rukouksellisen avun pyyntö selitetään olevan ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Vedotaan apostoli Paavalin sanoihin:
- „Yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus" (uusi käännös -> 1.Tim.2:5)
sekä selitetään, että se, joka turvautuu jonkun pyhän ihmisen apuun, pitää häntä rukouksensa välittäjänä eikä luota Kristuksen äärettömään rakkauteen. Kristus on kaikkialla, ja jokaisen Hänelle uskolla kannetun rukouksen Hän itse kuulee, eikä siihen kenenkään välitystä tarvita. Tämä on kuitenkin ainoastaan ihmisjärjen sanelema ajatus. Kristuksen seurakunnan yhdyssiteenä on rakkaus. Jeesus itse sanoo meille:
- „Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus" (uusi käännös -> Joh.13:34-35).
Jos seurakunnan jäsenet ovat rakkauden siteillä liitetyt yhteen seurakuntaan, niin ei totinen Kristuksen seuraaja voi koskaan kulkiessaan pelastuksen tietä tuntea itseään tällä tiellä yksinäiseksi vaeltajaksi, sillä hän on kiinnitetty rakkauden siteillä toisiin. Tämän vuoksi Jumalan sanakin kehottaa meitä aina kantamaan esirukouksiamme toistemme puolesta. Pyhä apostoli Jaakob kirjeessään sanoo:
- „Rukoilkaa toistenne puolesta" (uusi käännös -> Jaak.5:16),
ja Kristus käskee meitä rukoilemaan niidenkin puolesta, jotka meitä vainoavat (Matt.5:44). Kulkiessamme pelastuksen tietä meidän on autettava toisiamme, sillä olemmehan yksi ruumis Kristuksessa (Room.12:5). Esirukousten kantaminen onkin yksi tällaisen avun antamismuoto. Jos olemme velvolliset itse kantamaan esirukouksia toistemme puolesta, niin merkitsee se myös sitä, ettemme voi toisienkaan meidän puolestamme kannettuja rukouksia pitää tarpeettomina, vaan on meidän päinvastoin pyydettävä myös toisten rukouksellista apua. Senpä tähden pyhä apostoli Paavalikin useassa lähetyskirjeessään pyytää itselleen uskovaisten esirukouksia. Kolossalaiskirjeessään hän kirjoittaa:
- „Olkaa kestäväiset rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa, rukoillen samalla meidänkin edestämme, että Jumala avaisi meille sanan oven puhuaksemme Kristuksen salaisuutta, jonka tähden minä myös olen sidottuna, että minä sen ilmoittaisin, niin kuin minun tulee puhua" (uusi käännös -> Kol.4:2-4).
1.Tessalonikalaiskirjeessään apostoli kirjoittaa:
- ,,Veljet, rukoilkaa meidän edestämme" (uusi käännös -> 1.Tess.5:25). 2. Tessalonikalaiskirjeessään hän kirjoittaa:
- „Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme; että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niin kuin teidän, keskuudessanne, ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen" (uusi käännös -> 2.Tess.3:1-2).
Mielestämme juuri apostoli Paavalihan olisi voinut sanoa, että hän on välittömässä yhteydessä Kristuksen kanssa eikä hän tarvitse kenenkään rukouksellista tukea. Hän ei kuitenkaan sano sitä, sillä se on ylpeän ihmisen itsekäs ajatus, vaan hän rakkauden opin saarnaajana tuntee, että hänen edestään rakkauden hengessä kannetuissa rukouksissa on se rakkauden tuki, mitä ilman on tie Jumalan valtakuntaan suljettu, ja rakkauden työ Kristuksen seurakunnan levittämisessä käy mahdottomaksi.
Pyhät ihmiset taivaassa, rakkauden siteillä meihin sidottuina, kantavat alati esirukouksiaan meidän puolestamme. Heistä ensimmäisenä on pyhä Neitsyt Maria. Voimmeko me siis sanoa, ettemme heidän rukouksellista apuaan tarvitse, että suoriudumme itsekin, sillä Kristus kuulee meitä ilman heitäkin? Eikö ole ajateltava päinvastoin: Olen heikko ja rakkauden hengessä olen hyvin vähän kehittynyt, tarvitsen toisten rakkauden tukea, ja sellaisen tuen saan rukouksillani taivaan seurakunnan jäseniltä. En voi tätä apua väheksyä, vaan on se minun kiitollisuudella otettava vastaan ja sitä itselleni pyydettävä. Jos apostolikin pyytää kristittyjen esirukouksia, niin sitä suuremmalla syyllä on minun sitä pyydettävä pyhiltä, sillä olemme yksi Kristuksen ruumis heidän kanssaan.
Asetu siis, kristitty, tälle kirkon opin kannalle, niin silloin pyrkiessäsi rukouksiesi kautta yhteyteen Jumalan kanssa tulet tuntemaan pyhät ihmiset ja erittäinkin Vapahtajamme Äidin, pyhän Neitseen, Marian, taivaalliseksi auttajaksesi ja suojelijaksesi.
Rovasti N. Ortamo
Katso myös
PSHV:n vuonna 1943 julkaisemasta vihkosesta ”Kolme lukua Neitsyt Marian kunnioittamisesta” (Sortavala 1943)
Julkaisemiseen Ortodoksi.netin sivuilla on saatu PSHV:n toiminnanjohtajan lupa (4.8.2010).
Tekstiä on Ortodoksi.netin toimesta aivan hieman toimitettu korjaamalla joitain sanoja oikeaan muotoon. Raamatun sitaatit ovat vanhasta käännöksestä, uuden käännöksen mukaiset sitaatit aukeavat suluissa olevista linkeistä.