AK1929: Pappeudesta IV
Ortodoksi.netista
Vuosien 1928 - 1929 Aamun Koitoissa julkaistiin sarjana ajatuksia isä Johannes Kronstadtilaisen päiväkirjasta otsikolla ”Pappeudesta”. Ortodoksi.net julkaisee nyt nämä artikkelin sivuillaan.
AK: 1929/9 s. 107 [9])
Usein tapahtuu, että kun sinä palvelet kirkossa, niin palvelet hartaasti, kun taas palvelet tavallisissa kodeissa ja yksinkertaisten ihmisten luona – palvelet huolimattomasti, hätäisesti ja ulkonaisesti, ikään kuin ei sama Jumala, sydäntentutkija, suuri ja peljättävä, olisi yhtä hyvin kirkossa kuin joka paikassa. Paranna tapojasi ja ole kaikkialla vilpitön ja harras.
Älä arvioi Jumalan lahjoja hopean taikka kullan hinnalla. Ilmaiseksi olet saanut, ilmaiseksi ole valmis myöskin antamaan. Palkkio töistäsi jätä sakramentista osallisiksi tulevien vapaaseen tahtoon, ja niille, jotka tarjoavat taikka joilla on tarjota sangen pieni maksu hengellisestä työstäsi, tee se työsi samalla mielihyvällä kuin niillekin, jotka tarjoavat suuren palkkion. Jumalan työtä toimittaessasi älä ajattele hopeata, älä loukkaa Pyhää Henkeä äläkä myy Jumalan armolahjoja, ettei hopeasi sinun kanssasi joutuisi perikatoon. Oi, kuinka usein itse asiassa toiset myyvät, toiset taas ostavat tai luulevat ostavansa rahalla Pyhän Hengen armolahjoja Simon nimisen noidan tavoin.
Pappina rukoile varsinkin Jumalaa ihmisten puhdistumisesta, valistumisesta, pyhittymisestä ja uudistumisesta sekä omasta uudistumisestasi, sillä vaikka sinä usein juotkin uuden testamentin verta ja syöt Jumalan Karitsan eläväksitekevää ruumista, joka voi sinut pian muuttaa ja uudistaa, niin kuitenkin sinä huolimattomuutesi tähden et ole tähän asti muuttunut etkä uudistunut, ollen yhtä täydellä sydämelläsi antautuneena niille himoille, jotka sinussa ennenkin vallitsivat, Siis kanna Jumalalle palava rukous sinun ja Hänen ihmistensä uudistumisesta. Tämä on Jumalalle mitä mieluisin uhri. Kanna se uskolla, lujalla luottamuksella ja vilpittömällä rakkaudella. Sillä Hänelle, joka tuli vanhasta puvusta tekemään uutta ja kaatamaan uutta viiniä vanhoihin leileihin, on rukous uudestisyntymisestä hyvänhajuinen ja suitsutus ja myötävaikutus Jumalan syntien paaduttaman ihmissuvun uudistamisaikomukselle.
Minä rukoilen joskus kirkossa Jumalaa ihmisten edestä näin: Katso, Sinun temppelissäsi seisovat monet tyhjin sieluin niin kuin tyhjät astiat, eivätkä tiedä, miten heidän tulisi oikein rukoilla. Siis nyt tällä, heille otollisella hetkellä, tänä pelastuksen päivänä täytä heidän sydämensä kaikkeinpyhimmän Henkesi armolla ja anna heidät minulle, minun rukoukselleni, minun rakkaudelleni, täytettyinä Sinun armosi tuntemisella ja sydämellisellä murheella ja katumuksella niin kuin täytetyt astiat: lahjoita heille Sinun Pyhää Henkeäsi, joka täyttäisi heidät sanomattomilla huokauksilla. Minä itse, sielunpaimen, olen syntinen ja saastainen enemmän kuin kukaan muu ihminen, mutta älä ota huomioon minun syntejäni, Kaikkivaltias, vaan ylenkatso niitä Sinun suuresta armostasi ja kuule tällä hetkellä minun rukoukseni minun päälläni ja minussa olevan pappeuden armon tähden. Älköön tulko, Herra, turhaksi minussa pappeuden armo, vaan palakoon se minussa aina uskolla, toivolla, rakkaudella ja lapsen rukouksen uskaliaisuudella Sinun ihmistesi edestä.
(AK: 1929/10 s. 115-115 [4.5])
Kelvollisen jumalanpalveluksen ja sakramentin toimittamisen jälkeen aina kiitä Herraa koko sielustasi lyhyellä rukouksella, että Hän tekisi sinut otolliseksi täydestä sydämestäsi uskolla ja rakkaudella palvelemaan Häntä, Hänen ihmisrakkauttaan koskevia tarkoituksia ja tekoja, sillä meidän palveluksemme Herralle, meidän Luojallemme ja Vapahtajallemme, on korkein lahja ja armo meille syntisille ja sangen runsaita hedelmiä tuottava sekä meidän kauttamme pyhitystä ja Jumalan pelastusta vastaanottaville että meille itsellemme, sillä se rauhoittaa, elvyttää ja ilahduttaa. Sen tähden aina tulee kiittää Herraa, että Hän suosiollisesti tekisi meidät syntiset ja kelvottomat palvelijansa omiksi työtovereikseen, niin kuin sanoo apostoli: »Sillä me olemme Jumalan työtovereita». Hän teki meidät omiksi palvelijoiksensa ja salaisuuksiensa taloudenhoitajiksi. »Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien taloudenhoitajina» (1 Kor. 4:1). Mutta miten menettelevät monet meistä? He toimittavat palveluksia, sakramentteja ja hartaushetkiä vastahakoisesti, veltosti, huolimattomasti, hätäisesti ja lyhennellen, tahtoen mitä pikemmin lopettaa pyhän toimituksen ja kiiruhtaa maalliseen hyörinään. Miten kauhea menettely ja miten raskas synti! Pakosta tässä tapauksessa muistelet Herran ankaria sanoja laiskoille Hänen työnsä toimittajille. »Kirottu olkoon se, joka tekee Herran työtä veltosti». Minä sanoin, miten kauheata onkaan itsensä vietteleminen. Niin peloittavaa on itsensä vietteleminen siitä syystä, että me sokeudessamme ylenkatsomme Pyhän Hengen vaikutusta, joka huokuu sakramentin ja palveluksen rukoussanoissa. – Me ylenkatsomme juuri sitä, mikä todellisen ahkeroimisen ja huolehtimisen vallitessa voipi olla meille ihanana rauhan lähteenä, ilon lähteenä Pyhässä Hengessä ja vieläpä ruumiillisen terveyden lähteenä, sillä rukousten sanat palveluksissa ja sakramenteissa, jos niitä luemme uskolla, hartaudella, Jumalan pelvolla ja rauhallisesti palavalla hengellä, omaavat eittämättömän ja ihmeellisen ominaisuuden, joka yhdessä sielumme kanssa elvyttää, vahvistaa ja parantaa myös ruumiinkin. Tämä on saatu tietää kokemuksen avulla. Siis edellä mainittu menettely on raskas synti, sanon minä, sillä toimittaessamme huolimattomasti sakramenttia, me sen kautta herjaamme Herran pyhyyttä. Mitäs meidän pitää tehdä voidaksemme toimittaa sakramentit ja jumalanpalvelukset niiden arvon mukaisesti, huolellisesti ja palavin sydämin? Täytyy omata aina elävä usko, että meidän Jumalamme, Kolminaisuudessa kumarrettava Isä, Poika ja Pyhä Henki, on aina meidän kanssamme, katsoo päällemme ja on valmis, kuultuaan ensimäisen vilpittömän rukoussanan, pyynnöstämme auttamaan meitä pyhässä työssä, sillä uskon rukous on yhtä välttämätön meidän sielullemme kuin hengitys ruumiillemme, niin kauan kuin elämme maan päällä. Mitä on hengitys ruumiille, sitä on uskon rukous sielulle. Muistaen että Kaikkivaltias on aina kanssamme ja omistaen hänet omissa ajatuksissamme, hyljäten sydämestämme kaikki syntiset ajatukset, elämän huolet, kiintymykset ja epäilykset, me aina tulemme oikein toimittamaan Jumalan työtä.
Papin rukous ihmisten edestä omaa suuren voiman Jumalan edessä, jos vain pappi koko sydämestään, uskolla ja rakkaudella korottaa sen Herralle. Anna Jumala, että olisi enemmän pappeja, jotka rukoilisivat Jumalaa palavalla hengellä; sillä kuka kykeneekään rukoilemaan hengellisten lampaitten puolesta Herraa sellaisella voimalla, ellei pappi, joka on saanut sitä varten armon ja vallan itse Jumalalta.
4. Liturgia
Ei ole mitään ylevämpää ja korkeampaa kuin liturgia ei taivaissa eikä maan päällä. Siis miten tuleekaan sielun paimenen toimittaa se! Minkälaisella sydämellä, minkälaisella hengellä! Minkälaisilla huulilla, käsillä! Ja minkälaista liittoa muistuttaakaan ja toimitetaankaan liturgiassa! Koko seurakunta, taivaallinen juhliva ja maallinen sotiva tässä palveluksessa oman päänsä – Kristuksen kanssa yhdistyy.
Virkaveljeni, sielunpaimen, olitpa sinä kuka tahansa, meidän asemamme pyhässä seurakunnassa on erittäin tärkeä, korkea ja vastuunalainen; meille on uskottu oikean, pelastavaisen uskon lakkaamaton julistaminen, jumalanpalveluksien ja yliluonnollisten, suurien, ylitaivaallisten, pelastavaisten sakramenttien toimittaminen, hengellisten lampaiden kaitseminen ja heidän johdattaminen iankaikkiseen elämään. Me olemme velvollisia hyvällä esimerkillä, elämällä ja sanalla johtamaan kansaa taivaalliseen isänmaahan. Erikoisesti minä kiinnitän omani sekä sinun huomiotasi jumalalliseen liturgian toimittamiseen. Jumalani! Mikä pyhyyden, Jumalan laupeuden ja oikeuden syvyys, mikä käsittämätön suuruus on siihen kätketty, mikä pelastus, puhdistus, pyhitys, uudistus, eläväksitekeminen, jumalistuminen on siihen salattu! Minkälainen luodun yliluonnollinen yhdistyminen Luojansa kanssa! Kohotammeko me sydämemme sen toimittamisen aikana sinun kanssasi ylös korkeuteen, niin kuin tulisi tehdä? Palammeko me hengessä? Korotammeko uskovaisten sydämet taivaaseen hartaalla palveluksellamme? Liturgian ja Herranehtoollisen nauttimisen kautta Jumala yhdistää itseensä ihmisen olemuksen ja ylentää sen taivaita korkeammalle, asettaa sen itsensä kanssa kunnian valtaistuimelle, yhdistää sen enkeleihin. Ymmärrämmekö me tämän palveluksemme ylevyyden, tämän äärettömän Jumalan armon, totuuden ja kaikkiviisauden? Pidämmekö sitä vastaavassa arvossa? Kiitämmekö Herraa; rakastammeko Häntä palavasti; rakastammeko toisiamme? Rakastakaamme toinen toistamme, että yksimielisesti tunnustaisimme Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, yksiolennollista ja jakaantumatonta Kolminaisuutta.
Jumalallisen liturgian toimittamista varten on välttämätöntä ylennetty sielu eli ylevällä sielulla varustettu ihminen, jota eivät kahlehdi mitkään maalliset himot, mielijohteet tai nautinnot, ja jonka sydän olisi aina Pyhän Hengen tulen ja palavan Jumalan – sekä ihmisrakkauden, erittäinkin kristittyyn kohdistuvan rakkauden ympäröimä, että hän aina kohoaisi rukouksen siivillä vilpittömin sydämin Jumalan
tykö. »Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka hartaasti soisinkaan, että se jo olisi syttynyt!» (Luuk. 12:49.) Tämä tuli on lähetetty apostolien päälle tulisten kielten muodossa. Meillekin, meidänkin kangistuneille sydämillemme se on välttämätön, lämmittääkseen, pehmittääkseen, sulattaakseen, puhdistaakseen, valistaakseen ja uudistaakseen sitä aina. Löytyykö missään sellaista otollista pappia, joka Serafimin tavoin palaisi hengessä, rakkaudessa, ylistämisessä ja kiittämisessä Herran edessä Hänen niin suurista meissä ja meidän keskuudessamme tapahtuneista ihmeistään, armostaan ja kaikkiviisaudestaan? Minä olen syntisistä ensimmäinen, joka toimitan kelvottomasti tätä ylitaivaallista sakramenttia, sillä minulla on aina tahrainen, himojen ja nautintojen sitoma sydän. Herra, Sinä näet meidän sydämemme syvyydet, mutta »priiskoita minua isopilla, niin minä puhtaaksi tulen; pese minua, niin minä lunta valkeammaksi tulen». »Jos Sinä vanhurskaan pelastat, niin ei se mitään suurta ole; tahi jos puhdasta armahdat, ei se mitään ihmeellistä ole. Mutta Sinä minussa, syntisessä, osoita ihmeellinen laupeutesi.»
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkelit ovat alkuaan julkaistut Aamun Koitossa 1929)
Artikkelin osat: