Raamatun parannuskertomuksista (opetuspuhe)

Radioliturgia 28.10.2007 Rautalampi / (Luuk.8:41-56)

Jeesus herättää kuolleista Jairoksen tyttären ja parantaa verenvuodosta kärsivän naisen

(Luuk.8:27-39 / Jeesus Gerasan alueella)

Kun Jeesus nousi rannalle, häntä vastaan tuli kaupungista mies, jota vaivasivat pahat henget. Mies oli jo kauan kulkenut vaatteitta, eikä hän asunut ihmisasumuksessa vaan oleskeli hautaluolissa. Jeesuksen nähdessään hän parkaisi, heittäytyi hänen eteensä ja huusi kovalla äänellä: "Mitä sinä minusta tahdot, Jeesus, Korkeimman Jumalan poika? Minä pyydän: älä kiduta minua!" Jeesus näet oli käskenyt saastaisen hengen lähteä miehestä. Se oli jo pitkän aikaa pitänyt miestä otteessaan. Hänet oli köytetty ja kahlehdittu, että hän pysyisi aloillaan, mutta kerran toisensa jälkeen hän oli katkonut siteensä ja pahan hengen ajamana paennut ihmisten ilmoilta. "Mikä sinun nimesi on?" kysyi Jeesus. Mies vastasi: "Legioona", sillä häneen oli mennyt monta pahaa henkeä. Ne pyysivät, että Jeesus ei käskisi niiden syöksyä kadotuksen kuiluun.

Läheisellä vuorella oli iso sikalauma laitumella. Pahat henget pyysivät Jeesukselta lupaa mennä sikoihin, ja hän salli sen. Silloin henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin, ja lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen ja hukkui.

Kun sikopaimenet näkivät tämän, he lähtivät pakoon ja kertoivat kaiken kaupungissa ja kylissä. Monet lähtivät katsomaan, mitä oli tapahtunut. He tulivat Jeesuksen luo ja tapasivat miehen, josta pahat henget olivat lähteneet. Mies istui Jeesuksen jalkojen juuressa vaatteet yllään ja täydessä järjessään. Tämä sai heidät pelon valtaan. Paikalla olleet kertoivat heille, millä tavoin pahojen henkien vaivaama oli parantunut. Silloin kaikki Gerasan seudun ihmiset pyysivät Jeesusta poistumaan sieltä, sillä he olivat hyvin peloissaan. Jeesus nousikin veneeseen ja lähti paluumatkalle. Mies, josta pahat henget olivat lähteneet, pyysi, että saisi jäädä hänen seuraansa, mutta Jeesus lähetti hänet luotaan sanoen: "Palaa kotiisi ja kerro tästä suuresta teosta, jonka Jumala on sinulle tehnyt." Mies lähti, kulki ympäri kaupunkia ja julisti, mitä Jeesus oli tehnyt hänelle.

Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen

Kaikki Raamatun parannuskertomukset ovat haasteellista luettavaa. Kertomusten voimakas inhimillisyys, hätä ja pelkokin puhuttelevat kerta toisensa jälkeen. Kaikenlainen sairauden, rikkinäisyyden ja rujouden esiin nostaminen on kuitenkin meille tarpeen. Meidän maailmamme on valitettavasti edelleenkin terveiden, kauniiden, menestyvien ja nuorten ihmisten maailma. Siitä on poiskitketty elämän todellisuus, toinen ihminen, vanheneminen ja oikeutettu väsyminen. Itsekkyyteen ja ihmisen kaikkivoipaisuuteen kasvattava maailmanmeno johtaa väistämättä ongelmiin. Maailmaa ei ole koskaan voitu hallita itsekkyyden ja välipitämättömyyden keinoin, vaan lopulta kuitenkin aina tarvitaan myös Jumalan näkemistä ja toiset huomioon ottavaa ihmisyyttä.

Raamatunkertomuksen riivattu mies oli jo oman ihmisyytensä menettänyt haudoissa elävä ja toisten hylkäämä. Riivaaja tai paha henki ymmärrettiin tuona aikana usein tautien ja sairauksien lähteeksi. Mielisairaus, kaatumatauti, sokeus tai liikuntavammat nähtiin usein pahan hyökkäyksinä ihmistä, mutta myös Jumalaa kohtaan. Pahat henget, riivaajat olivat Jumalaa vastustavia voimia, mutta lopulta kuitenkin nekin kohtasivat Kristuksessa voittajansa. Paha elää myös meidän keskellämme. Pieni ihminen tänäänkin voi olla pahan välikappaleena. Absoluuttista hyvää tai pahaa on vaikeaa arvioida, mutta juuri ihminen on se taistelukenttä ja väline niiden todeksi tulemisessa. Sama suu voi kiittää ja sama suu voi moittia, sama käsi voi lyödä ja sama käsi hyväillä. Vastuuta valinnoista kuitenkaan ei ihminen voi välttää.

Piispa Ignati sanoo kirjoituksessaan, että maan päällisen elämän – tämän lyhyen ajanjakson – on Luoja antanut ihmiselle armostaan, että ihminen voisi käyttää sen pelastuakseen eli vapautuakseen ja uudistuakseen kuoleman vallasta elämään. Samaa opetus jatkuu: Vaikka me jatkuvasti laulamme ”monia vuosia” toisillemme merkkipäivinä, me teemme näin ainoastaan siksi, että Kirkko viisaudessaan tietää meidän tarvitsevan monia vuosia katumukseen ja kääntymykseen – emme siksi että pitkällä iällä sinänsä olisi mitään arvoa itsessään. Ei meille luvata helppoa, kiiltokuvamaista ja ongelmatonta elämää, vaan aina elämää suurempia HAASTEITA. Kun tämän muistaa, kuka silloin haluaisikaan olla yksin ja tai edes itsekäs. Me tarvitsemme toinen toisiamme Jumalaa etsiessämme.

Kristus parantaa Raamatun kertomuksessa riivatun miehen. Pahat henget ajetaan sikoihin, koko lauma syöksyi alas järveen ja hukkui. Sika, juutalaisten epäpyhänä ja saastaisena eläimenä pidetty, vie pahan voimat kuolemaan. Paha tuhotaan ja mies saa elämänsä takaisin. Pian mies jo nähdään puettuna ja täydessä ymmärryksessä Jeesuksen jalkojen juuressa. Kaunis kuva uudistuneen ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta. Se mikä ennen oli pelottavaa ja rujoa, muuttuu Jumalan kautta uudeksi, hyväksi, kauniiksi ja tasapainoiseksi. Tuo kaikki on valtava rohkaisu meille omissa ongelmissamme kipuileville ihmisille. Paha voidaan jättää, ihminen voi nousta taisteluun pahuutta vastaan. Elämänhallinnan vaikeudet, alkoholi ja huumeet, rikotut ihmissuhteet ja sairaudet voidaan voittaa ja hyväksyä. Usein ainut hyvä lähtökohta on rehellisyys, itsensä näkeminen ja luottava usko Jumalaan. Ei ole sellaista kätkettyä paikkaa, mistä Jumala ei luotuaan löytäisi.

Tuohon samaan ajatteluun liittyy myös kertomus tuhlaajapojasta. Kun haluttiin kuvata ihmisen täydellinen alentuminen, hänet laitetaan sikopaimeneksi. Tehtävään mihin kukaan ei olisi tahtonut. Mutta taas rakkaus, katumus ja anteeksianto ovat eroa ja luopumista suurempia. Tuhlaajapoikakin saa paikkansa Isän kodissa takaisin. Myös meillä omaan elämäämme hullaantuneilla ihmisillä oikeus taivaan kotiin säilyy. Me saatamme kieltää kotimme, Jumalamme ja läheisemme, mutta kuitenkin halutessamme löytää kaiken takaisin.

Ihminen ei tänään etsi katumusta tai anteeksiantoa, tämän ajan ihminen etsii oikeutta ja oikeutusta usein valitettavasti omille väärillekin valinnoille. Sen tunnustaminen, että olen väärässä, on meille kaikille vaikeaa. Me olemme valmiita käyttämään paljon voimavarojamme peittääksemme virheemme, mutta voimaa anteeksipyyntöön me emme tahdo löytää. Onko kuitenkin niin, että me emme uskalla uskoa anteeksiantavaan ja meitä kaikkia rakastavaan Jumalaan.

Isä Johannes Krysostomos opettaa: Meidän ei tulisi pelätä mitään inhimillistä vastoinkäymistä, paitsi syntiä; ei köyhyyttä, ei sairautta, ei loukkauksia, ei kaunaista kohtelua, ei nöyryytystä eikä kuolemaa, sillä nämä vastoinkäymiset ovat vain sanoja; ne eivät ole todellisia eivätkä merkityksellisiä niille, jotka elävät taivaan valtakuntaa varten.

Amen.

Katso myös

• Ortodoksisen kirkon terapeuttista teologiaa (opetuspuhe)
• Tuhlaajapoika (opetuspuhe)
• Tuhlaajapoika - itseensä meneminen (opetuspuhe)

isä Timo Mäkirinta