Toiminnot

Varlaam Kierettiläinen

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 4. marraskuuta 2009 kello 14.03 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)

1500-luvulla elänyt, Vienanmeren rannikolla olevasta Kieretin pitäjässä syntynyt, Karjalan valistajiin luettu pyhittäjä Varlaam Kierettiläinen oli pappi, joka myöhemmin toimiessaan pappina Kuolan kaupungissa, surmasi mustasukkaisuudesta oman vaimonsa. Hän menetti pappeutensa ja näiden murheellisten tapahtumisen seurauksena hän lähti vaeltamaan purjehtien merillä pysähtymättä pitkiksi aikaa mihinkään.

Hänen purjehtimisensa oli samalla ankaraa kilvoittelua ja katumusta tapahtuneitten syntien sovittamiseksi. Päivisin hän souti tai purjehti, öisin rukoili ja itki katuen tekojaan.

Jossain vaiheessa hän purjehti Jäämerellä itään rannikkoa pitkin ja tuli viimein Vienanmerelle synnyinseuduilleen Kannaslahden Kierettiin.

Pyhittäjä Varlaam pohti, josko hän kohta saisi jonkin merkin Jumalalta, että olisi saanut anteeksi kauheat tekonsa. Erilaisten vaiheiden ja merkkien jälkeen hän päätteli saaneensa syntejään anteeksi ja tämän vuoksi hän vihkiytyi munkiksi ja asettui asumaan metsään erakkona Kierettijärven lähistölle, mistä sitten siirtyi myöhemmin kuolinpaikkaansa Tsupanlahteen.

Myöhemmin pyhittäjän reliikit siirrettiin Kierettiin ja sijoitettiin Pyhän Georgioksen kirkon alttaripäätyyn. Pyhittäjän kunnioitus alkoi 1600-luvulta ja hänestä on kirjoitettu muistiinpanoja vuonna 1664. Pyhittäjä Varlaamia kunnioitetaan Vienanmeren rannikolla erityisesti merelläkulkijain suojelijana.

Pyhittäjä Varlaam Kierettiläisen kunnioittamisen syntyhistoriaa on myös kritisoitu. Kertomusta pyhittäjästä pidetään epämääräisenä, koska hänestä ei ole tiedossa mitään vanhoja pyhiä tekstejä ja hänen henkilökuvansa on stereotyyppinen. Joensuun yliopiston professori Jukka Korpela pitää mahdollisena, että Kirkko vain yksinkertaisesti nimesi jonkin seudun aiemmassa muistitiedossa olleen henkilön omaan historiaansa osoittaakseen paikallisyhteisölle sen vanhat kristilliset juurensa. Tällainen yhdistäminen ja henkilön liittäminen joihinkin tuntemattomiin vainajan luihin pyhäinjäännöksinä ei olisi hänen mukaansa tavatonta. Kyse näissä tapauksissa oli mahdollisesti venäläisen ortodoksisen kansallisvaltion syventämisestä ja sitä kautta patrioottisen kansallisvaltion luomisesta ja yhtenä osana tässä prosessissa oli juuri uusien pyhien kanonisointi historian eri vaiheisiin.

Joka tapauksessa ortodoksinen kirkko muistelee pyhittäjä Varlaam Kierettiläistä omana muistopäivänään vuosittain marraskuun 6. päivänä sekä myös Karjalan pyhänä, joiden yhteinen muistopäivä on lokakuun viimeisen päivän ja marraskuun 6. päivän välisenä lauantaina.

Hannu Pyykkönen

Kirjallisuutta