Toiminnot

Opetuspuhe

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 27. marraskuuta 2008 kello 16.12 – tehnyt Petja (keskustelu | muokkaukset)

Ortodoksisessa perinteessä saarna (homilia eli opetuspuhe) on oleellinen osa eukaristista liturgiaa ja sillä on oma paikkansa liturgian yleisessä sakramentaalisessa luonteessa.

Saarna on papin, piispan tai jonkun piispan hyväksymän henkilön liturgiassa pitämä puhe, joka yleensä julistaa ja selittää päivän evankeliumi- ja epistolatekstiä tai vietettävän juhlan aihetta ja sen tärkeyttä. Yleensä saarnan pitäjä ei ortodoksisessa kirkossa ole maallikko, vaan aina papistoon kuuluva.

Saarna on Suomen ortodoksisessa kirkossa tavallisesti heti evankeliumin luvun jälkeen, mutta maailmalla on toisenlaisiakin käytäntöjä. Saarnan paikka voi olla jossain papiston nauttiman ehtoollisen jälkeen tai aivan liturgian lopussa, näin etenkin jos paikalla saarnan pitäjänä on piispa.

Saarnan aikana on tavallista, että kirkkokansa istuu, mikäli penkkejä tai tuoleja on saatavilla. Osa kirkkokansasta saattaa istua saarnan aikana myös lattialla, mikäli tuoleja ei riitä kaikille.

Eräät erityiset saarnat ovat tulleet osaksi Kirkon pyhää Traditiota. Sellainen on esimerkiksi pyhän Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarna, joka luetaan pääsiäisyön jumalanpalveluksessa.

Opetuspuheiden historiaan, rakenteeseen, tyyliin sekä teko- ja esitystapaan keskittyvä teologian oppiaine on nimeltään homiletiikka. Kyseinen oppiaine kuuluu kaikkien pappien opiskeluohjelmaan.

Hannu Pyykkönen

Katso myös:

   * Opetuspuheet ja sunnutaisaarnat