Bysantin terapeuttista teologiaa ja länsimaisen elämänmenon perikatoa (kirja)

Kirjan kansi

Jarmo Hakkarainen: Bysantin terapeuttista teologiaa ja länsimaisen elämänmenon perikatoa
Kirjoituksia bysanttilaisesta maailmasta ja nykyajan länsimaisen kulttuurin rappiosta

ISBN 978-952-92-9570-8

Julkaisija ja kustantaja: omakustanne

Julkaisupäivämäärä: syyskuu 2011

Sivumäärä: 267 sivua

Koko: 250 x 180 mm

Sidos: Liimanidottu / pehmeäkantinen

Tilaukset: jarmo.hakkarainen(at)uef.fi

Isä Jarmo Hakkarainen käsittelee Bysantin terapeuttista teologiaa ja länsimaisen elämänmenon perikatoa -teoksen kolmessa ensimmäisessä luvussa pyhien isien teologiaa ja länsimäisen elämänmenon rappiota, Bysantin keisarikunnan hallintoa, sosiaalisia rakenteita ja filantropiaa. Neljännessä luvussa hän esittelee pyhän Gregorios Palamaksen hesykastista teologiaa. Viidennessä luvussa hän kirjoittaa bysanttilaisen hengellisen kulttuurin harvinaisesta toteutumista suomalaisessa ortodoksisessa kirkossa. Bysantin hengellinen henki on vaikuttanut monipuolisesti isä Pentti Hakkaraisen kirkkoherrakaudella (1973–2010) Kajaanin ortodoksisessa seurakunnassa.

Isä Jarmo Hakkarainen toimitti kahdeksantoista vuoden ajan (1988–2006) Ortodoksinen Kulttuuri -lehteä. Hän kirjoitti toimitustyön ohessa melkoisen määrän artikkeleita ja kirjaesittelyjä. Hän on valinnut kirjan kuudenteen lukuun noilta vuosilta kymmenkunta teemaltaan vaihtelevaa kirjaesittelyä.

Kirkon Isät kantoivat vastuuta ihmisen pelastumisesta

Bysantin kirkollisen arvomaailman ensisijainen totuus oli hyvyys ja uskovien keskinäinen kristillinen veljeys ja huolenpitäminen. Kristillinen rakkaus edellyttää uskovilta aktiivista läsnäoloa, aikuista ja myötäelävää ihmisyyttä. Nykyajan länsimaisen ihmisen näyttää olevan vaikea lähestyä Bysantin kirkon ja valtion yhteistyötä, jonka mielenkiinto kohdistui ihmiseen.

Bysantin ihmisen yhteiskunnallisen todellisuuden ja elämän ennakkoluuloton tarkasteleminen on varsin uutta historian tutkimuksessa. On paikallaan kysyä, minkälaiseen todellisuuskuvaan perustuivat lukuisat viime vuosisatojen saksalaisten, ranskalaisten, englantilaisten ja muiden kirjoittamat kuvaukset Bysantista? Niissä ei kerrota tavallisen bysanttilaisen ihmisen elämästä.

Kirkon pyhät isät opettavat meille ortodoksista ajattelua ja elämää. He kantoivat vastuuta ihmissydämen ja yhteiskunnan terapeuttisesta uudistamisesta. Isien kristillinen tieto toteutui hengellisen elämän ytimessä. Bysanttilaisten isien yhteiskunnallisessa opetuksessa korostui Kirkon yhteisöllinen vastuu ihmisen pelastumisesta. Kirkko ruokki nälkäisiä, osoitti vieraanvaraisuutta muukalaisille, huolehti sairaista ja elämässä sortuneista sekä antoi turvan leskille, orvoille ja vanhuksille. Bysantin valtio omaksui armeliaisuuden perinteen ortodoksiselta kirkolta.

Bysantin historia kävi läpi useita muutoksia

Bysantin keisarikunnassa korostuivat vastakohdat. Lähes 90 prosenttia keisarikunnan väestöstä eli maakuntien maaseutuyhteisöissä koko keisarikunnan olemassaolon ajan. Vain muutama suuri kaupunkikeskus säilyi läpi keskiajan. Kaupunkikeskuksista huomattavin oli Konstantinopoli, kaupunkien kuningatar ja toinen Rooma. Siellä oli keisarin valtaistuin, ja sinne keskittyi Bysantin valtion kirjallinen ja kulttuurinen eliitti.

Bysantin sosiaalinen ja taloudellinen kehittyminen rakentui olennaisesti omavaraisuuteen ja sitä tukivat keisarillinen virkakoneisto, armeija, kirkko ja maalliset maanomistajat. Bysantin keisarikunnan talouselämä koki 1000- ja 1100-luvun kuluessa voimakkaan kasvun. Aikakautta kuvasti väestönkasvu, kaupungistumisen kehittyminen, tuotannon lisääntyminen eri alueilla. Se merkitsi myös kaupunkikeskusten tehdastuotannon ja kulutus- ja ylellisyystavaroiden kysynnän kasvamista.

Keisarikunnan tärkein sosiaaliryhmä oli maanviljelijät. Bysanttilaisessa yhteiskunnassa perhe muodosti talousyksikön, jonka hyvin-vointi rakentui suurelta osin perheen omien jäsenten työhön. Työvoiman kasvu 1000- ja 1100-luvulla merkitsi maaseudulla aikaisempaa suurempia taloudellisia sijoituksia. Maanviljelykseen käytetty viljelyala kasvoi ja merkitsi suurempaa tuottavuutta. Keisarikunnan väestönkasvu vaikutti suurtilojen kehittymiseen. Väestönkasvu 1100-luvulla lisäsi valtion tuloja, mutta myös vahvisti aristokratian taloudellista, poliittista ja sosiaalista asemaa.

Bysantin keisarikunta kävi historiansa aikana läpi monia muutoksia ja laajenemisen ja ristiriitojen kausia. Vähemmän tunnettua on, että keisarikunnan yli 1000 vuoden historia perustui monipuoliseen talouselämään. Bysantin keisarikunta heijasti hyvinvoinnin aikana maailmalle rikkauden ja ylellisyyden kuvaa. Rikkaudet palvelivat myös keisarikunnan diplomaattisia pyrkimyksiä, joiden tarkoituksena oli suojella omia kansalaisia ja vaikuttaa myönteisesti ulkomaalaisiin.

Bysantti oli ortodoksisen kirkon ydinalue, josta muodostui 800-luvulta alkaen kristillisen kulttuurin vaikutusvaltainen keskus. Ortodoksinen kirkko vaikutti monin tavoin yhteiskunnassa. Kirkon omaisuus oli suurelta osin maanomaisuutta, mutta sillä oli myös huomattava kulta- ja hopeavaranto sekä lukuisia kiinteistöjä. Kirkko sai lisäksi vuokratuloja maatiloiltaan ja kiinteistöistään.

Bysantin kirkolla oli laaja sosiaalinen ohjelma. Kirkon filantrooppinen toiminta keskittyi orpokotien, sairaaloiden ja köyhäintalojen ylläpitämiseen, johon tarvittavat varat saatiin yleensä suurten maatilojen vuokratuloista. Keisaritkin perustivat hyväntekeväisyyslaitoksia, mikä kertoo filantrooppisen työn merkityksestä bysanttilaisen ajan aatemaailmassa.

Bysanttilaiset luostarit kantoivat pääsääntöisesti vastuuta köyhistä ja syrjäytyneistä. Tavanomaiseen luostarielämään kuului kiinteästi köyhien ruokkiminen luostarin portin läheisyydessä. Pyhän Basileios Suuren (k. 379) organisoima kuuluisa Basileias oli ensimmäinen kristillinen hyväntekeväisyyslaitos. Basileios edellytti, että filantrooppisen käytännön tuli olla osa munkkien elämää.

Missä on eurooppalainen identiteetti?

Nykyihminen omistaa ja käyttää monia asioita, mutta on ihmisenä vähän. Hän on täynnä omaa itseään ja haluaa muuttaa omakseen maailman. Hänelle on todellista vain hän itse. Länsimaisen ihmisen matalaotsaisuus spektaakkeleineen ja valtamedioineen näyttää tyrannialta, joka liehuttaa röyhkeästi aivottomuutta, historiattomuutta ja kielettömyyttä. Ihmisen identiteettikriisi ilmenee modernissa elämänmenossa kaikkialla.

Euroopan unionin yksi kunnianhimoisista tehtävistä on eurooppalaisen identiteetin rakentaminen. Mutta missä on eurooppalainen identiteetti? Eurooppalainen kulttuuri on luonut nykyaikaiset valtiot, mutta ei ole kyennyt kehittämään unionin valtioiden välille rakentavaa yhteistoimintaa.

Euroopan henkinen pesäero keskiajan menneisyyteen oli luonteeltaan uskonnon, papiston ja usein säädeltyjen metafyysisten periaatteiden vastainen. Modernin ajan ihmisen pyrkimyksiä määritti välien katkaiseminen uskonnolliseen perinteeseen ja arvovaltaan. Se ilmeni uutena käsityksenä ihmisen, maailman ja historian aktiivisuudesta. ”Uusi ihmisyys” rakentui kehitykselle, vaikuttamiselle ja kokemuksille. Nykyaika merkitsee sen perintönä radikaalia muutosta: modernin tieteen rakentamaa kuvaa maailmasta, sosiaalisesta todellisuudesta ja ihmisen sisäisestä olemuksesta. Kehitys antaa modernille elämälle merkityksen.

Sana kehitys tarkoittaa eurooppalaisessa kielenkäytössä usein samaa kuin mukava elämä, mahdollisuus hankkia erilaisia kulutus-hyödykkeitä ja tehdä elämällään mitä haluaa. Talouselämä kasvaa riippumatta sen sosiaalisesta tehtävästä ja poliitikot puolestaan ohjaavat äänestäjiään kasvukehityksen loputtomalle tielle.

Individualismi tekee nykyajan ihmisistä toisiinsa ”sulautujia”. Se tuhoaa subjektiivisen toiseuden ja heikentää sosiaalisuhteiden perustan. Ihmisten yhteiskunnallisen aseman mittaaminen ja keskinäinen kilpaileminen tulee yhä tärkeämmäksi. Poliittisilla ohjelmilla ei ole juuri mitään tekemistä ihmisten sosiaalisten tarpeiden kanssa. Suurin huomio kohdistetaan yksilön tai intressiryhmän etujen ajamiseen.

Nykyaika on aggressiivisen maallistunut. Se pyrkii erottamaan ihmisen Kirkon sisäisen tiedon hankkimisesta, joka kasvaa hänen suhteestaan Jumalaan ja lähimmäiseen. Mikä tahansa poliittinen puolue, ideologia, johtaja tai generalissimo voi toteuttaa yksilön alistamista ja orjuuttamista.

Itsekeskeinen kulutushysteria saastuttaa kasvatuksen, taiteen ja rakkauden. Koululuokan, yliopiston luentosalin tai konserttisalin varusteet ja istumajärjestys symboloivat kulutuksellista vastaan ottamista, joka estää ihmisten välisen yhteyden. Tieto ja taide eivät luo sosiaalista tapahtumaa. Ihmisiä ei kutsuta osallistumaan niihin. Rakkaudettomat ihmiset eivät kykene jakamaan toiveitaan eivätkä osallistumaan elämän kokemuksesta.

Edistyksen myytti rakentuu tieteen myyttiin

Läntisen maailman identiteettikriisiin tuo kitkerän mausteensa tiede ja teknologia. Usko jatkuvan kehityksen väistämättömyyteen on yksi maallistuneen aikamme myyttisistä käsityksistä, joka on omaksuttu osaksi naturalistisen teologian uskontunnustusta. Valistuksen ilmapiirissä läntiset teologit pyrkivät muuttamaan kristinuskoa sellaiseen muotoon, että se olisi hyväksyttävissä valistusajan ihmiselle. Valistusaate perustui renessanssin vääristyneeseen käsitykseen ihmisestä vapaana ja itseriittoisena olentona.

Ihminen pitää maallistuneessa eurooppalaisessa kulttuurissa kaikkea uskonnollisuuteen viittaavaa ennakkoluuloisena ja kaikkea ei-uskonnollista puolueettomana. Edistysuskon kahlitsema vapaamielinen teologia näkee tehtäväkseen mukauttaa kristillisiä oppeja vallitsevan ajan henkeen sopiviksi. Eettisen totuuden katsotaan olevan jatkuvassa muutosvaiheessa. Ihminen ei ole kehittynyt paremmaksi, vaikkakin ihmisen kehittämät tekniset välineet ovat kehittyneet.

Ihmisten ongelmien kuvitellaan olevan ratkaistavissa tieteen ja teknologian keinoin. Tieteen ja teknologian edistyksen ajatellaan pohjustavan hyvinvoinnin kasvamista, joka puolestaan mahdollistaa ihmiselle halujen vapaan toteutuksen. Ympärillämme näkyvä kehitys rakentuu koneisiin, teknologiaan ja aineellisiin välineisiin. Ihmisen sisäisestä kehityksestä ja kasvusta ei todista mikään. Edistyksen myytti rakentuu tieteen myyttiin. Se on postmodernin ajan harhainen kulttuurin perusmielikuva. Tieteen ajatellaan johtavan ihmiskuntaa yhä pitemmälle edistykseen. Tieteisuskoinen ihminen haluaa saavuttaa varmuuden siitä, ettei Jumala voi puuttua hänen elämäänsä.

Pyhän hiljaisuuden opiskelua

Monet ihmiset elävät elämänsä löytämättä itseään. Kristillistä olemassaoloa ei voi milloinkaan selittää pelkillä rooleilla, toimilla, minällä tai mielikuvilla. Ihminen on itsessään Jumalan ikuisuutta, mutta ihmisen on vaikeaa löytää jumalallista. Askeettinen yksin eläminen on kivuliasta. Se edellyttää pyhää hiljaisuutta. Hiljaisuus on yksi nykyajan suurimmista uhreista. Aikamme perustuu aina vain enemmän mielikuviin. Kulttuurit universaalistuvat, koska mielikuvien voima on suuri. Nykyään maailmassa käyttää mielivaltaa laskelmoivuus ja vaikeasti määriteltävä sekaannus, jossa kaikki syvällinen ja hiljaisuudessa edistyvä jätetään kokonaan omaan arvoonsa. Ihmisten huomio pyritään kääntämään ulospäin. Sielun sisäinen maailma pyritään häätämään mainosten ja ulkoisen sosiaalisen elämän luoman valhetodellisuuden tieltä.

Pyhien isien mukaan Jumalan läheisyys on pyhä kokemus. Se ei milloinkaan tuo sisintään tirkisteltäväksi julkisuuden valokeilaan. Todellinen läheisyys lähtee sielusta, ja sielu on täysin päinvastainen. Pyhä hiljaisuus oli autiomaakilvoittelijoille opettaja. He oppivat ymmärtämään kilvoittelussaan, ettei maailmassa ole mitään, joka muistuttaisi Jumalaa yhtä paljon kuin hiljaisuus.

Pyhien autiomaakilvoittelijoiden terapeuttinen pelastusnäkemys rakentuu ihmissydämien sisäiselle suhteelle Jumalan kanssa. Ihmissydämessä käydään suuri taistelu hyvän ja pahan, Jumalan ja Saatanan välillä. Todellinen askeesi yhdistää kilvoittelijan Jumalaan ja lähimmäisiin. Mitä enemmän hän yhdistyy Jumalan kanssa, sitä enemmän hän rakastaa lähimmäisiään. Jumala on elämän ja rakkauden lähde. Siksi osallistuminen Jumalan elämään sisältää myös Hänen rakkautensa jakamisen. Kirkkoa ei ole tarkoitettu itseriittoiseksi kulttiyhteisöksi.

Kirkon palvelutehtävä alkaa kirkkorakennuksessa toimitettavista pyhistä palveluksista. Jumalanpalvelusten tehtävänä on johtaa ihmisiä palvelemaan lähimmäisiään myös kirkkorakennuksen ulkopuolella. Ortodoksiset isät ja hengelliset ohjaajat puhuvat ihmisen sisäisen kodin tärkeydestä. Autiomaaisät ja -äidit olivat myötäelävän rakkauden peilejä, jotka kasvattivat kodittomaan ihmiseen sisäisen kodin ja lähimmäisen rakastavan kohtaamisen lahjan. Tämän muistaminen on ensiarvoisen tärkeää omana aikanamme.

Vain yhteisöllisessä eukaristisessa rukouselämässä myös lapset ja nuoret kasvavat sisäisesti rikkaaseen ja myötäelävään ihmisyyteen. Kun nuori ihminen tunnistaa perheessään ja lähipiirissään kirkollista sitoutuneisuutta, anteeksiantamista, solidaarisuutta, rohkeutta epäonnistua ja tehdä virheitä, alkaa hänessä elää ja hengittää ortodoksisen kirkon terapeuttinen maailma.

Isä Jarmo Hakkarainen tähdentää teoksessaan, että ortodoksinen kirkko on olemassa lähetystyötä varten. Sen tehtävä on muistuttaa profeettojen tavoin maailmalle, mikä on ihmiselämässä keskeisintä. Kirkon uskolliset jäsenet eivät saa luopua uskon, toivon ja rakkauden asenteesta ”erossa elävää” maailmaa kohtaan. Niin tehdessään he pettävät todellisen olemassaolonsa. Kirkon jäsenten tehtävä on tulla toivottomille toivoksi, sairaille terveydeksi, arvottomille arvokkuudeksi ja hylätyille hyväksymiseksi.

Tie Jumalan Valtakuntaan käy lähimmäisten kautta. Eukaristisen uhrin kantaminen on Kirkon terapeuttisen elämän liikettä, joka edellyttää meiltä sisäistä uudistumista. Eukaristinen liturgia tulee näin jokapäiväisen elämän esikuvaksi ja terapeuttiseksi lähteeksi.

Kirjan takakannen teksti:

Bysanttilainen teologia on terapeuttista tiedettä. Se merkitsee ihmisen mielen, sydämen, ajatusten ja himojen parantamista. Kirkko on syvimmillään hengellinen sairaala. Kristus on Lääkäri. Papit ovat Kristuksen terapauttessen toiminnan instrumentteja.

Sisällysluettelo

• LUKIJALLE
• BYSANTTILAISTEN ISIEN TERAPEUTTISTA TEOLOGIAA JA LÄNSIMAISEN ELÄMÄNMENON HAAKSIRIKKOA
• BYSANTIN KEISARIKUNNAN HALLINNOLLISISTA JA SOSIAALISISTA RAKENTEISTA
• BYSANTTILAINEN IHMISRAKKAUS JA AVUSTUSTYÖ
• PYHÄ GREGORIOS PALAMAS — KIRKON HESYKASTISEN TRADITION PUOLUSTAJA
• BYSANTIN TERAPEUTTINEN HENKI ELÄÄ KAJAANISSA
• KIRJA-ARVOSTELUJA 1990-2009
  • Bysanttilaista kulttuuria 1000- ja 1100-luvulla
  • Juutalaisen taiteilijan elämäkerta
  • Ortodoksista historiantutkimusta
  • Itämaista viisautta
  • Länsimainen kulttuuri perikadon partaalla
  • Ortodoksinen teologia johtaa Jumalan kokemiseen
  • Stalinin leirit kokeneen naisen muistelmat
  • Hylättyjen ja vaiettujen rippi
  • Uusia vivahteita julmaan keskiaikaan
  • Nyky-Venäjän vampyyrit