Pyhittäjä Johannes Siinailainen - pyhän hiljaisuuden opettaja

Pyhä Ortodoksinen Kirkko muistelee Suuren paaston neljäntenä sunnuntaina pyhittäjä Johannes Siinalaista (k. noin 650). Hänet tunnetaan myös nimellä Johannes Klimakos eli Portaiden Johannes ja Johannes Skolastikko.

Pyhittäjä Johannes Siinalaisen teos Portaat vaikutti laajasti myöhempiin bysanttilaisiin hengellisiin kirjoittajiin. Johannes kirjoitti teoksen abba Johannes Raitoolaisen pyynnöstä.

Hänen teoksensa on ensimmäinen systemaattinen analyysi ihmissielun sairaudesta ja ihmisen hengellisen terveyden palautumisesta. Myöhemmin hänen työtään jatkoivat muut Bysantin kirkon isät ja opettajat, kuten esimerkiksi pyhittäjä Maksimos Tunnustaja (k. 663) ja pyhä Gregorios Palamas (k. 1359).

Pyhittäjä Johannes kirjoitti teoksen erityisesti yhteisöllisesti kilvoitteleville munkeille. Teos sopii hyvin myös maailmassa eläville papeille ja maallikoille. Portaat on vaikuttanut vuosisatojen ajan moniin munkkeihin ja myös naimisissa eläviin.

Ei ole varmuutta, oliko pyhittäjä Johanneksella mitään välitöntä tiedollista yhteyttä sellaisiin 300-luvun teologeihin, kuten Basileios Suuri tai Johannes Krysostomos. Kuitenkin pyhä Gregorios Teologi mainitaan selkeästi Portaissa ja hänen merkittävä vaikutuksensa pyhittäjä Johannekseen. Se on selkeästi nähtävissä jopa niillä sivuilla, joilla ei viitata pyhään Gregoriokseen, mutta joissa näkyy hänen kirjoituksensa vaikutus Johannekseen.

Myös pyhän Gregorios Nyssalaisen (k. 395) vaikutus tulee esiin, varsinkin kun pyhittäjä Johannes Siinailainen käsittelee sellaisia asioita, kuten ihmispersoonaa, himoja, himottomuutta ja pelastumista, kuolemaa samoin kuin sielun ja ruumiin suhdetta.

Pyhän Johannes Siinailaisen opetukset ovat ajankohtaisia 2000-luvun alun ortodoksikristityille. Saatana käyttää omana aikanamme uusi metodeja, koulutusta, teknologiaa ja mediaa tehdäkseen ihmisistä seuraajiaan. Nykypäivän ihminen on varhaisvuosista lähtien näiden demonisten metodien vaikutusten alainen. Hän ei osaa pitää niitä pahoina, vaan luonnollisina asioina.

Pahat henget tekeytyvät usein valkeuden enkeleiksi

Pyhittäjä Johannes Siinailaisen näkemystä ihmispersoonasta kuvastaa kahta keskeistä ilmiötä. Ensiksi hän painottaa Jumalan ja ihmisen kohtaamista ja vuorovaikutusta. Se ilmaistaan konkreettisimmin rukouksessa, jonka päämääränä on ihmispersoonan kirkastuminen ja jumaloituminen. Toinen tärkeä ilmeneminen kasvaa ihmisen jumalalliseksi luodusta ihmisyydestä ja Kristuksen jumalallisesta ja inhimillisestä luonnosta.

Pyhittäjä Johannes Siinailainen puhuu kahden tason hiljaisuudesta, ulkoisesta (keljan ovi) ja sisäisestä (kielen ovi) hiljaisuudesta. Pyhittäjä toteaa:

”Sulje keljasi ovi ruumiilta ja kielesi ovi puheelta ja sisäinen portti hengiltä”.

Egyptin, Palestiinan ja Siinain autiomaakilvoituksessa kuvattiin hiljaisuutta kärsivällisyyden tyttärenä ja tarkkaavaisuuden äitinä. Kun sanat hylätään, nousee ihmisen uusi tietoisuus esiin. Varhaiset autiomaassa asuvat opettivat, että hiljaisuus on elämän edellytys, se on rakkauden ensimmäinen velvollisuus. Hiljaisuus merkitsee odottamista, tarkkaavaisuutta ja havainnoimista.

Hiljaisuus liittää yhteen kilvoittelijan toiminnot, uskon ja käyttäytymisen. Se on sielun keskustelun tai keskittymisen olennainen piirre. Hesykasti eli pyhän hiljaisuuden harjoittaja valmistaa sydämensä Jumalalle ja löytää sydämessään Jumalan. Pyhittäjä Johannes Siinalainen opettaa, että kilvoittelija nukkuu luonnon vaatimuksesta, mutta hänen sydämensä valvoo suuren rakkauden tähden. Kun kilvoittelijan hiljaisuus on saavuttanut sydämen syvyydet, sydän vapautuu pahojen henkien hyökkäyksiltä.

Pyhittäjä Johanneksen mukaan demonit ovat henkiä eikä niillä ole ennalta tietämystä. Pahat henget tekeytyvät usein valkeuden enkeleiksi. Ne ovat pahoja ja niiden keskeinen toimintamuoto on ihmisen älyn pimentäminen. Pahuus tai himot eivät kuulu luonnollisesti ihmisluontoon, sillä Jumala ei ole luonut himoja. Mutta Hän on pannut ihmiseen monia luonnollisia hyveitä, joihin pyhittäjä Johanneksen mielestä kuuluvat esimerkiksi laupeus, sillä pakanatkin tuntevat sääliä; rakkaus, sillä järjettömät eläimetkin usein itkevät jäädessään eroon toisistaan; usko, sillä on meissä kaikissa; toivo, sillä lainaksi ottaessamme ja antaessamme ja purjehtiessamme ja kylväessämme toivomme parasta.

Demonit ovat hyvän vihaajia. Kiusaajahenget koettavat sytyttää ihmissielun haluihin, saada sen kiihdyksiin tai pimentää siltä järjen valon. Ne saattavat aiheuttaa myös ruumiillisia kipuja tai riistää ihmiseltä jokapäiväisen leivän. Pyhittäjä Johannes opettaa, että demonit painostavat ihmisiä joko tekemään syntiä tai, mikäli he eivät syntiä tee, tuomitsemaan synnintekijöitä, niin että toinen asia saastuttaa toisen. Pyhittäjä kirjoittaa:

”Huomaa tämäkin kaunaisten ja kateellisten tuntomerkki: he osoittavat mielellään ja auliisti vikoja lähimmäisen opetuksessa, asioissa ja uroteoissa ja parjaavat niitä, sillä heidät on paha henki kurjasti kastanut”.

Pyhittäjä Johannes Siinailainen yhdistää demonien ja ylpeyden suhteen:

”Ylpeä munkki ei tarvitse pahaa henkeä, sillä hän on jo itse paha henki ja vihollinen”.

Johannes kutsuu pahuutta pahojen henkien tieteeksi tai oikeastaan häpeämättömyydeksi, joka on vailla totuutta ja pyrkii eksyttämään monia.

Ortodoksisen terapeuttisen teologian opetusperinteen mukaisesti vapautuminen himoista johtaa kilvoittelijan rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä. Kilvoittelijan parantuminen on rakastavan Jumalan toimintaa eli Pyhän Hengen hedelmää.

Jumalan toiminta yhdistyy kilvoittelijan vapaan tahdon mukaiseen taisteluun syntiä ja himoja vastaan. Pyhittäjä Johannes Siinailainen kirjoittaa:

”Kiiruhtakaamme ja taistelkaamme kaikin voimin noustaksemme nöyryyden huipulle, ja jos se ei onnistu, nouskaamme edes sen harteille. Jos käyt taistoon mitä tahansa pahetta vastaan, hanki nöyryys asetoveriksesi, sillä se kulkee leijonan ja kyykäärmeen ylitse, se tallaa nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä, joka minun mielestäni tarkoittaa syntiä ja epätoivoa, perkelettä ja ruumiin lohikäärmettä”.

Hiljaisuus edellyttää kilvoittelijalta nöyryyden harjoittamista

Askeetti keskittyy sielun hiljaisuudessa Jumalaan. Sen vuoksi hiljaisuuden määritteleminen tarkoittaa sisäistä elämää. Jumalan Valtakunta on hänessä sisäisesti (Luuk. 17:21). Kristus opettaa:

”Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämen sydämeltä” (Matt. 11:29).

Sydämen hiljaisuus varjelee sielun kiihottumiselta, nöyryys taas pitää mielen vapaana pöyhkeydestä ja turhamaisuudesta.

Egyptin, Palestiinan ja Siinain autiomaakilvoittelijat kutsuivat hiljaisuutta kärsivällisyyden tyttäreksi ja tarkkaavaisuuden äidiksi. Kun he luopuivat sanoista, heihin syntyi uusi tietoisuus. Hiljaisuus kasvatti heidät pois maailmallisesta turtumuksesta ja raskasmielisyydestä. Se opetti heille uuden Jumalan Valtakunnan elämäntavan.

Hiljaisuus korostaa kuuntelemista ja erityisesti lähimmäisen kuuntelemista nöyryydessä. Pyhittäjä Johannes opettaa:

”On sanottu: En minä paastonnut, en valvonut, en maassa maannut, mutta minä olin nöyrä, ja Herra pelasti minut pian. Katumus nostaa ylös, murhe kolkuttaa taivaan porteille ja pyhä nöyryys oikaisee ne. Minä tarkoitan ja kumarran kolmea yhdessä hyveessä ja yhtä kolmessa hyveessä”.

Pyhittäjä Johannes Siinailainen puhuu rukouksesta munkin hengellisen elämän koetinkivenä:

”Sotilaan rakkauden kuninkaaseen ilmaisee sota, ja munkin rakkaudesta Jumalaan todistaa rukouksen aika ja rukouksessa seisominen. Rukouksesi ilmaisee sinulle oman tilasi. Jumalan tuntijat ovatkin kutsuneet sitä munkin kuvastimeksi”.

Rukous muodostaa kilvoittelijan suhteessa Jumalaan persoonallisen todellisuuden ja sellaisenaan sillä on universaalinen merkitys. Pyhittäjä Johannes on vakuuttunut, että rukous tulee elää persoonallisesti. Rukous on olemassa ainoastaan rukoilevan ihmisen toimintana. Hiljaisuus (hesykhia) edellyttää ihmiseltä nöyryyden ja askeesin harjoittamista. Rukous edellyttää kilvoittelijalta nöyryyttä, sielun puhtautta ja vapautta himoista.

Todellinen rukous sitoutuu yksinkertaisuuteen. Pyhittäjä Johannes varoittaa:

Älä pyri olemaan monisanainen, ettei mielesi eksyisi sanojen tavoitteluun. Publikaanin yksi sana teki Jumalan armolliseksi, ja yksi sana pelasti uskovan ryövärin. Rukouksen monisanaisuus lumoaa useinkin mielen saa sen harhailemaan, mutta yksisanaisuus pystyy sen kokoamaan.

Kuitenkin kilvoittelija joutuu käyttämään väistämättä rukouksessa sanoja, ainakin hengellisen elämän alkuvaiheessa. Pyhittäjä painottaa:

Taistele nostaaksesi tai oikeammin sulkeaksesi ajatuksesi rukouksen sanoihin.

Pyhittäjä Johannes suosittelee tähän tarkoitukseen lyhyiden, yksinkertaisten rukousten käyttöä, toisinaan psalmijakeita:

Huuda Hänen puoleensa, joka voi pelastaa, ei viisauden sanoilla, vaan nöyrin lausein, alkaen ennen muuta näin: Armahda minua, sillä minä olen näännyksissä. (Ps. 6:3)

Hän ehdottaa toisaalla munkille rukoukseksi sarjan erilaisia Raamatun tekstejä.

Katumus on hengellisen murheen tien kulkemista

Pyhittäjä Johannes Siinailaiselle katumus on kristillisen elämän tie. Se merkitsee hengellisen murheen tien kulkemista. Jumala ei kysy viimeisenä päivänä ihmisiltä ihmeitä tai poikkeuksellisia lahjoja. Hän kysyy, olemmeko kantaneet jatkuvasti murhetta. Pyhittäjä muistuttaa:

”Ei meitä syytetä, oi ystävät, ei meitä syytetä sielun lähtiessä siitä, ettemme ole tehneet ihmeitä tai ettemme ole harjoittaneet teologiaa tai ettemme yltäneet näkemiseen, mutta siitä kyllä joudumme tekemään Jumalalle tiliä, että emme lakkaamatta murehtineet”.

Kreikankielen murehtimista merkitsevä sana penthos on samaa juurta kuin sana pathos. Molemmat käsitteet kasvavat verbistä, joka merkitsee ”kärsimistä”. Penthos tarkoittaa ihmisen murehtimista, koska hän on kadottanut Jumalan läsnäolon. Se merkitsee surullisuutta ja hätää Jumalan poissaolosta ja loputonta Jumalan läsnäolon janoa. Pyhittäjä opettaa:

”Jumalan mukainen murhe on sielun synkkyyttä, sydämen tuskaisuutta, kun sielu innokkaasti etsii janoamaansa ja kun se ei sitä saavuta, se tavoittelee sitä vaivaa nähden, tuskaisesti valittaen sen perään”.

Pyhittäjä Johannes hylkää puhuessaan murehtimisesta kaikenlaisen retoriikan. Hänen ajatuksensa on selkeä ja raitis. Murehtiminen on kilvoittelijan elämän tie, joka edellyttää häneltä jatkuvaa väkivaltaa langennutta luontoa kohtaan. Murehtiminen johtaa kilvoittelijan itsetuntemukseen ja kyynelten armolahja on ainoa kieli, jonka kautta hän voi ilmaista eronsa Jumalasta ja erottautumisensa lähimmäisestä.

Kyyneleet ovat tie askeetin itsetuntemukseen. Kilvoittelija itkee, koska on kadottanut paratiisillisen identiteetin tai koska hän on koditon kadotettuaan paratiisin. Tässä kaikessa tulee esille katumuksen valtava nostalgia ja kaipuu. Pyhittäjä Johannes Siinailaiselle yksikin päivä ilman katumuksen kyyneleitä on hukkaan heitetty. Sellainen katumus on jatkuvaa elämän uudistumista. Se on uutta elämää tai ylösnousemusta. Pyhittäjä kutsuu sitä ”sopimukseksi Jumalan kanssa uudesta elämästä”.

Hengelliset kyyneleet ovat Jumalan lahja, eivät seurausta ihmisen pyrkimyksestä. Aidot kyyneleet eivät ilmaise sentimentaalista innostusta. Kreikkalaiset isät korostavat niidenkin suhteen hengellistä raittiutta. Pyhittäjä Johannes opettaa:

”Jumala on ”tullut pyytämättä tuomaan meille mieluisan surun sienen ja jumalallisten kyynelten vilvoittavaa vettä, jotta voisimme pyyhkiä pois rikkomustemme velkakirjan. Varjelkaamme sitä tilaa kuin silmäterää, kunnes se lähtee, sillä sen voima on suurempi, kuin jos se olisi oman intomme ja pyrkimyksemme tulosta”.

Pyhittäjä Johannes tuntee syvästi kasteen mysteerion ainutlaatuisen merkityksen. Kyyneleet eivät korvaa kastetta, vaan pikemmin uudistavat sen. Kyyneleet eivät takaa kilvoittelijalle Jumalan armoa, vaan saattavat hänet tietoiseksi jo kasteessa saamastaan Jumalan armosta.

Johanneksen kyynelten teologian opettamisen merkitys on erityisesti siinä, miten hän samastaa toisiinsa surun ja ilon. Hänen mukaansa kyynelten katkeruus muuttuu aidossa katumuksessa suloiseksi; pelon kyyneleet puhkeavat kukkaan rakkauden kyynelinä.

Kilvoittelijan aidot kyyneleet ovat samalla kertaa esimakua kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Siinä tulee esille hengellisen murehtimisen myönteinen tai kaunis ulottuvuus. Pyhittäjä Johannes kirjoittaa murehtimisen kauneudesta. Katumus merkitsee kasteen uudistamista. Katumus on sovinnon tekemistä Luojan kanssa hyvillä teoilla, jotka ovat elämän rikkomusten vastaisia.

Askeetti oppii kyynelten kautta tuntemaan luontonsa ja kodittomuutensa. Pyhittäjä Johannes Siinailainen huomioi, että ihmisellä on monenlaisia kyyneleitä. Jos Jumala on kilvoittelijan kyynelten lähde, ne ovat arvokkaita. Kuitenkin pyhittäjä varoittaa:

”Älä luota kyynelten lähteisiin ennen täydellistä puhdistumista, sillä ei voi luottaa viiniin, joka on vastikään pantu tynnyriin suoraan uurnasta”.

Pyhittäjä Johannes puhuu ”ulkoisista kyynelistä”, jotka näyttävät merkitsevän katumusta tai omantunnon tuskia tai ”psyykkisistä kyynelistä”, jotka ravitsevat sielua. Edellinen on tavallisesti riippuvainen kilvoittelijasta, kun taas jälkimmäinen on Jumalan lahja.

Pyhittäjän opetusta kyynelistä kuvastaa myönteisyys. Ihmisluonto luotiin iloa eikä surun, naurua eikä kyyneliä varten. Johannes kirjoittaa:

”Oi ystävät, Jumala ei tarvitse eikä halua sydämensä tuskaisuudesta murehtivaa ihmistä, vaan Hän haluaa että iloittaisiin rakkaudesta Häneen, sielu nauraen”.

Kilvoittelijan hengellinen ilo sulkee pois pimeyden:

”Ota pois synti, niin ruumiilliset silmäsi eivät enää tarvitse tuskaisia kyyneleitä, sillä haavatta ei tarvita veistä. Ei ollut Adamilla kyyneleitä ennen rikkomusta, eikä niitä ole enää ylösnousemuksen jälkeenkään, kun synti on poistettu ja ovat paenneet kipu, suru ja huokaukset”.

Katumus on ihmiselämää muuttava jumalallinen lahja. Se ei ole pelkästään ihmisen oman pyrkimyksen tai kärsimyksen hedelmä. Pyhittäjä Johannes sitoo katumuksen läheisesti kyyneliin. Jälkimmäinen merkitsee aidon katumuksen koetta. Pyhittäjä opettaa:

”Kastettakin suurempi on kyynelten lähde kasteen jälkeen, vaikka näin onkin hieman uskallettua sanoa, sillä kaste puhdistaa meidät entisestä pahuudesta, mutta kyyneleet myöhemmistä”.

Kyyneleet ja katumus kuten lankeemus ja synti eivät ole yksilöllisiä ilmiöitä, vaan persoonallisia tapahtumia kosmisine seuraamuksineen. Kaikki jakavat ihmisluonnon koko maailmaa käsittävän lankeemuksen. Askeetin suru sisältää laajuudessaan koko maailman surun. Pyhittäjä Johannes samastaa evankeliumin opetuksen mukaisesti murehtimiseen armeliaisuuteen ja rakkauteen.

Pyhittäjä Johannes oli ihmiselämän realisti. Hän tiesi, että ihmiset eroavat luonteeltaan toisistaan suuresti. Sama pätee kyynelten armolahjaan. Hän kirjoittaa:

”Hyvä ja vanhurskas Tuomarimme ottaa myös kyynelistä niin kuin kaikesta muustakin huomioon luonnon voiman. Sillä olen nähnyt, miten pienet pisarat vuotavat tuskallisesti kuin veri, ja olen nähnyt tuskattomasti kumpuavia kyynellähteitä. Itse arvostelen vaivannäkijöitä enemmän tuskan kuin kyynelten mukaan, ja niin luulen Jumalankin tekevän”.

Johannes korostaa, että Jumala antoi ihmiselle kyynelten lahjan rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan:

”Jos ei Jumala ihmisrakkaudessaan olisi antanut ihmisille itkua, olisivat pelastetut tosiaan harvinaisia ja heitä olisi vaikea löytää”.

Vaikka pyhittäjä Johannes arvostaakin korkealle kyynelten armolahjaa, hän ei pidä sitä itsessään riittävänä. Jumala ei vaadi ihmiseltä kyyneleitä. Kilvoittelija tarvitsee niitä sielun puhdistumisen lähteenä, ilona tai kirkastumisena. Kaiken päämääränä on tuonpuoleinen ilo ja valkeus, jota Adam koki paratiisissa ennen syntiinlankeemusta. Johanneksen korostus ei ole koskaan itse kyynelissä, vaan siinä, miten kilvoittelija kasvaa ottamaan niissä vastaan nöyryyden ja surun todellisen tilan.

Kyyneleet merkitsevät metodia, jonka kautta Jumalan armo vaikuttaa myös ruumiiseen. Kyyneleet palvelevat askeetissa ruumiin ja sen aistien pyhittämisessä ja kirkastamisessa:

”Ne jotka haluavat nousta ruumiillisesti taivaaseen, tarvitsevat totisesti pakotteita ja lakkaamatonta tuskaa, varsinkin maailmasta luopumisen alussa, ennen kuin selvä murhe taivuttaa heidän hekumallisen tapansa ja suruttoman sydämensä Jumalan rakastamiseen ja puhtauteen”.

Pyhittäjä Johannes ei kirjoita jumaloitumisesta. Hän kuvaa yksinkertaisesti askeesin pitkää matkaa, askeesin vaiheita ja tuskallisia askelmia kohti suurenmoista päämäärää. Pyhittäjä on vakuuttunut, että yksi hiljaisuuden kyynel auttaa hengellisellä tiellä enemmän kuin näkyvämpien hyveiden saavuttaminen.

Isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuutta

• Chryssavgis, John, 2004, John Climacus. From the Egyptian Desert to the Sinaite Mountain. Aldershot.
• Hakkarainen, Jarmo, 2008, Haavoitettu parantaja. Ortodoksinen pappi sielujen lääkärinä Kristuksessa. Joensuu.
• Johannes Siinainen, pyhittäjä, 1986 Portaat. Suomentanut Johannes Seppälä. Ortodoksisenkirjallisuuden julkaisuneuvosto. Pieksämäki.