Toiminnot

Taalanto

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 29. tammikuuta 2009 kello 09.31 – tehnyt Petja (keskustelu | muokkaukset)
Taalanto riippumassa seinällä Ranskalaisen luostarin kirkon pääovella

Taalanto (kreikaksi: τάλαντον / talanton, talantti, lahja) on puinen laudasta tai vastaavasta valmistettu kirkonkellojen asemasta tai niiden ohessa käytettävä kumistin, jolla kutsutaan kirkkoon tai kokoukseen esimerkiksi luostareissa.

Taalanto voi olla kiinteästi sijoitettu johonkin osaan luostaria tai se voi olla kannettava lauta, jossa keskellä on kapeampi kädensija ja siitä pitäen munkki tai nunna tai joku muu kulkee taalantoa kumistaen ympäri kirkkoa tai luostarialueella.

Useissa esimerkiksi kreikkalaisissa luostareissa kutsusoitot aloitetaan taalantolla ja jatketaan sitten simandronilla ja päätetään kirkonkellojen soitolla. Nämä kaikki tapahtuvat peräkkäin ja kutsuäänen määrä ikään kuin kasvaa koko ajan.

Soittorytmi syntyy siitä, kun taalannon soittaja sanoo mielessään sanat to talanto tavuttaen ja hakkaa taalantoa samaan rytmiin: to-ta-lan-to.

Kreikassa kerrotaan luostariperinteessä, että Nooa olisi kutsunut eläimiä arkkiinsa taalantoa soittamalla.