Kirkonkello

Kirkonkellojen (kreikaksi: καμπάνες, venäjäksi: колокола) käyttö kirkoissa ei ole alkukirkosta periytynyt käytäntö, vaan se otettiin käyttöön ensin lännessä noin 300-luvulla ja niiden käyttö lännessä yleistyi vasta noin 800-luvulla. Idässä kirkonkellot tulivat laajempaan käyttöön vasta 800 – 1100-luvuilla pitkälti siksi, että näin haluttiin vastustaa läntistä alkuperää olevaa tapaa.

Kellojen tilalla on ollut torvia, tai puisia kumistimia eli taalantoja (talendo) ja metallisia simandroneja, jotka edelleen ovat kellojen ohessa käytössä useissa maissa etenkin luostareissa.

Kelloja ei alkuun ripustettu niitä varten rakennettuihin torneihin, vaan niitä ole erilaisissa telineissä, kaarissa, porteissa jne. Kellotorneja alkoi ilmestyä kirkkojen yhteyteen (läheisyyteen) idässä vasta noin 1300-luvulla ja 1500-luvulla niitä oli jo kiinteästi kirkkoon rakennettuinakin.

Katso myös

• Kirkonkellojen soitto (Vigilia-käsikirjasta)

Hannu Pyykkönen