Kreikkalaiskatolinen kirkko

Kreikkalaiskatoliset eli uniaatit eli bysanttilaiset katoliset ovat ortodoksista, itäistä eli bysanttilaista riitusta, liturgista perinnettä noudattavia roomalaiskatolisia. He eivät siis kuulu ortodoksiseen kirkkoon eikä heillä ole ns. ehtoolliyhteyttä ortodoksien eikä siis ortodoksisen kirkon kanssa.

Uniaatit muistelevat liturgiassa ortodokseista poiketen Rooman paavia ja lukevat eräissä tapauksissa uskontunnustuksen filique-lisäyksellä. He tunnustavat siis kirkossaan Rooman katolisen paavin ylivallan, vaikka heillä paikallisesti saattakin olla oma patriarkka.

Uniaatteja on runsaammin Libanonissa, Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Moldovassa.

Uniaattikirkkoja syntyi 1500-1600-luvuilla erilaisista syistä. Venäjän luoteisosissa oli jouduttu 1300-luvulla roomalaiskatolisen Puola-Liettuan vallan alle ja jesuiittojen käännytystyön ja monien muiden syiden seurauksena vuonna 1596 tehtiin Brestissä unioni (mistä nimitys uniaatit johtuu), jossa osa nykyisten Ukrainan, Valko-Venäjän ja Puolan alueen ortodoksisista hiippakunnista siirrettiin roomalaiskatolisen kirkon yhteyteen. Tästä ja muutamasta myöhemmästä unionista on peräisin pääjoukko nykyisiä uniaateista. Ukrainassa heitä on n. 5 miljoonaa, Romaniassa 2 miljoonaa ja lisäksi pienempiä ryhmiä ainakin Yhdysvalloissa, Kanadassa, Valko-Venäjällä, Slovakiassa, Puolassa, Venäjällä ja Kreikassa. Suomea lähin uniaattien seurakunta on Tallinnassa.

Suomessa on toiminut bysanttilaisen riituksen kappeli Espoon ekumeenisessa keskuksessa, missä isä Robert de Caluwé vietti kreikkalaiskatolista liturgiaa ja opetti ikonimaalausta sekä vastaanotti vieraita.

Konstantinopolin patriarkaatin heikkeneminen ottomaanien vallan alla 1600-luvulla synnytti myös tarvetta hakeutua suojaan kirkollisessakin mielessä ja silloin osa kirkoista hakeutui - osa tilapäisesti, osa pysyvästi - Rooman paavin suojelukseen. Moskovan patriarkaatin syntyminen ja tsaarin johtaman Venäjän kirkon valtapyrkimykset herättivät jo silloin pelkoa muissa ortodoksisissa kirkoissa ja lienevät myös olleet osallisena uniaattikirkkojen synnylle.

Nimitystä kreikkalaiskatolinen kirkko käytettiin virheellisesti myös Suomen ortodoksisen kirkon nimessä pitkälle 1900-luvun puolenvälin tienoille asti. Syynä tähän lienee osaltaan ollut se, ettei suomeksi ollut käännetty suurta osaa ortodoksisita termeistä ja suomalaisten ortodoksien "kirkollinen identiteetti" ei ollut tuolloinkaan vielä kovin vahva ja kehittynyt. Myös ortodoksinen tietous oli rajoittunutta (pääasiassa papistoon) ja suuri osa tavallisesta kansasta ei tuntenut kuin tärkeimmät kirkon riittiin liittyvät asiat ja termit. Suomessa ei ollut korkeampaa ortodoksista teologian opetusta, ainoana ortodoksisena oppilaitoksena toimi pitkään ortodoksinen pappisseminaari.