Näköaloja Kirkon oppiin ja ortodoksiseen teologiaan
Ortodoksi.netista
Seuraavassa Pergamonin metropoliitta Johannes (Zizioulas) kertoo tämän hetken näköaloista Kirkon opissa ja yleensä ortodoksisessa teologiassa. Metropoliitta on myös sen delegaation puheenjohtaja dialogissa, jota käydään ortodoksien ja roomalaiskatolisten kanssa. Tämä teksti on lyhennetty ja toimitettu vapaa käännösversio tekstistä, jonka voi alkuperäisenä kuunnella englanniksi Ortodoksi.netin sivuilta. Referaatin käännöksen on tehnyt nimimerkki AH, josta suuri kiitos hänelle. Alkuperäinen äänitys on tehty ortodoksisilla kirkkopäivillä Joensuussa 12.6.2010.
Esitelmän referaatti
Metropoliitta Johannes:
- Olin 1969 ensimmäistä kertaa Suomessa, ja sen jälkeen olen käynyt monta kertaa Suomessa. Olen myös iloinen, että olen täällä kirkkopäivillä saanut tavata teologian opiskelijoita ja professoreita. Olin jo professori, kun minut kutsuttiin papistoon, ja siksi kaipaan yhteyksiä teologian opiskelijoiden ja professoreiden kanssa, joita minulla oli Thessalonikin ja Englannin yliopistoissa.
- Ortodoksinen teologia on tärkeää ihmisille, erityisesti lännessä. Oli aika, jolloin ortodoksisuus näyttäytyi eksoottisena, ja jotkut tulivat eksotiikan takia ortodokseiksi. Mutta olen sitä mieltä, että ortodoksien täytyy välittää viesti länsimaalaiselle yhteiskunnalle. Länsimaalainen kulttuuri kulkee läpi vaikeuksien. Kirkoilla, kuten Suomen ortodoksinen kirkko, on tärkeä rooli, sillä ne ovat kosketuksissa läntisen maailman kanssa. On erityisesti kaksi asiaa, joihin ortodoksit voivat myötävaikuttaa. On tärkeää pitää yllä dialogia ensinnäkin muihin kristittyihin ja toiseksi muihin filosofisiin ja yhteiskunnallisiin suuntauksiin. Olisi ortodoksian kuolema, jos se vain katsoo itseensä, ja ainoastaan säilyttää itsensä.
- Kuten tiedätte, ortodoksisten ja muiden kirkkokuntien välillä on dialogia. Tärkein on dialogi roomalaiskatolisen kirkon kanssa, koska sen kanssa jaamme pitkän historian. Ensimmäisen vuosituhannen aikana, jolloin emme olleet jakaantuneet, meillä oli seitsemän ekumeenista kokousta, joihin uskomme perustuu: monet yhteiset Kirkon pyhät ja Jumalanäidin kunnioitus, sekä suurin piirtein sama kirkon rakenne. Tämän jälkeen muutokset, jotka ovat tapahtuneet riippumattomasti kummassakin kirkossa, ovat tehneet eron kuitenkin suureksi.
- Jossain määrin reformaatio toi esiin asioita, jotka roomalaiskatolinen kirkko oli unohtanut, ja ortodoksinen kirkko oli lähempänä reformoitujen kirkkojen teesejä.
- Voimme siis huomata monia yhteisiä asioita sekä roomalaiskatolisen kirkon että protestanttisten kirkkojen kanssa, ja keskustella eroista jälkeenpäin.
- Yhteistä meillä on paljon ekklesiologiasta (toim. ekklesia = kirkko-oppi, oppi seurakunnasta), erityisesti koska liitämme kirkon mysteerion Pyhään Kolminaisuuteen. Sen lisäksi meillä on erityisesti roomalaiskatolisen kirkon kanssa Herran Pyhän Ehtoollisen yhteinen merkitys.
- Voimme kutsua seurakuntaa eukaristiseksi yhteisöksi. Pelkään, että reformoidut kirkot eivät näe asiaa näin, mutta paljon keskustelua käydään asian tiimoilta. Ekumeenisissa keskusteluissa on meidän aikanamme tapahtunut paljon edistystä tällä saralla. Ja koska ortodoksit, jotka ovat ottaneet osaa näihin keskusteluihin, ovat painottaneet tätä asiaa suuresti, protestantit ovat alkaneet ajatella asiaa syvällisemmin.
- Reformoidut kirkot painottavat paljon myös maailmalle julistamista. Ortodoksisen kirkon keskellä on eukaristia, reformoiduilla on sekä sakramentit että maailmalle julistaminen ikään kuin kahtena pylväänä.
- Dialogissa ortodoksisen ja roomalaiskatolisen kirkon välillä on otettu meidän aikanamme suuria askeleita, kun toisessa Vatikaanin konsiilissa roomalaiskatolinen kirkko otti käyttöön opetuksessaan paikallisen kirkon (hiippakunnan) olemisen täytenä kirkkona, katolisena kirkkona, kirkkona täyteydessään.
- Nykyisin käydään keskusteluja paavin primaatista eli johtoasemasta. Kysymys on, millä ehdoilla voimme hyväksyä roomalaiskatolisen kirkon paavin aseman primaatin. Myös ortodoksisessa kirkossakin on primaatti, mutta se ei ole toisen piispan toimivaltaa koskeva.
Tilaisuudessa sai esittää myös kysymyksiä.
Pitäisikö Kirkolla olla enemmän yhteyksissä maallisen filosofian kanssa?
Metropoliitta Johannes:
- Itse olen ollut osallisena dialogissa. Varhaiset isät olivat dialogissa platonismin ja muiden filosofisten suuntauksien kanssa. Myös toisen vuosituhannen aikana kirkkoisät, esim. pyhä Gregorios Palamas, käyttivät filosofian kieltä. Oli pitkä aika, jolloin Kreikassa ei ollut kulttuurista yhteyttä filosofian kanssa, ottomaanien takia. Sen sijaan Venäjällä ei ollut oikeaa dialogia länteen, johtuen joko idealismista tai välinpitämättömyydestä. Oikea dialogi alkoi vasta 1900–luvulla.
- Meidän pitäisi vieläkin keskustella uskomme suhteesta modernismiin ja postmodernismiin ja niiden nostamista kysymyksistä. Olen itse yrittänyt suhteuttaa uskoamme ja teologiaamme eksistentialismin kysymyksiin.
- Eksistentialismi on vallannut suuren ajan 1900-luvulta, ja sitä ei voi jättää huomioimatta. On monia asioita, joita voimme sanoa siihen liittyen. Eksistentialismi painottaa suuresti ihmisen vapautta luonnosta. Tämä tuo esiin kysymyksen persoonasta. Meidän pitäisi kehittää teologiaamme, perustuen sekä meidän näkemykseemme Pyhästä Kolminaisuudesta että isien, myös erämaaisien, käsityksiin. Keskusteluun persoonasta me voimme myös myötävaikuttaa paljon ja tuoda asian käsittelyyn lisää näkemyksiämme, mutta se täytyy tehdä dialogiassa nykyajan länsimaisen filosofian kanssa.
- Nyt meillä on myös ongelmana ihmisen suhde luontoon. Tämä ekologinen kriisi, jota läpikäymme, nostaa asian voimakkaasti esille. Me voimme tuoda tähän aiheeseen enemmän, koska meillä on eukaristia, ja siihen liittyvä luomakunnan pyhittäminen, luomakunnan kohottaminen Jumalalle, sekä koko luomakunnan, ei pelkästään ihmisten yhteys Jumalaan. Pyhässä Eukaristiassa on luonnon elementtejä. Meillä on siis paljon annettavaa tähän asiaan.
- Kaiken kaikkiaan ortodoksisessa teologiassa on pitkä lista asioita, joilla on yhteyksiä nykyisiin ongelmiin. Olen innostunut siitä, että saavutamme nämä haasteet, emmekä vain teologisoi ainoastaan historian kanssa. Meidän täytyy tietää traditiomme, mutta meidän täytyy myös tuoda ne esiin merkityksineen nykymaailman ongelmien suhteen, jotka ovat ongelmia kaikille ihmisille.
Voitteko selventää eukaristisen ekklesiologian valossa paikallisen seurakunnan ja hiippakunnan yhteyttä?
Metropoliitta Johannes:
- Kiitos kun toit esiin tämän kysymyksen, sillä se on yksi ortodoksisen kirkon varsinaisista kysymyksistä. Kun seurakunta viettää eukaristiaa, se tulee kirkoksi täyteydessään. Luulen, että seurakunta ilman piispaa ei ole sinänsä kirkko täyteydessään, koska seurakunnan eukaristia on laajennus eukaristiaan, jota piispa viettää.
- On yksi eukaristinen keskus: eukaristia, jota vietetään piispan kera. 1100-vuosisadalla muodostettiin seurakuntia tarpeeseen, sillä kaikki hiippakunnan kristityt eivät pystyneet olemaan samassa paikassa. Ennen osa ehtoollista vietiin toisiin kirkkoihin katedraalista, jossa piispa toimitti ehtoollista. Siitä on jäänne: kun vietämme eukaristiaa, otamme ennen ehtoollista Karitsasta palan, ja asetamme sen ehtoollismaljaan. Lisäksi palveluksissa rukoilemme piispan puolesta ja papilla täytyy olla antiminssi. Kun siis sanomme paikallinen kirkko, tarkoitamme hiippakuntaa, emme yksittäistä seurakuntaa. On siis monia syitä, miksi teologisesti kirkossa seurakunnan viettämä eukaristia ilman piispaa on laajennus piispalliseen eukaristiaan, pikemminkin kuin että seurakunta ilman piispaa olisi kirkko täyteydessään.
Kuinka metropoliitta Johannes näkee bilateraaliset dialogit? Esimerkiksi täällä Suomessa dialogissa Venäjän ortodoksinen kirkon kanssa on päästy moniin hyviin tuloksiin. (esim. vanhurskauttamisen suhteen)
Metropoliitta Johannes:
- Ne ovat hyvin tärkeitä, ja ne ovat tärkeämpiä kuin muut viralliset dialogit. Sillä se, mitä meiltä puuttuu virallisista neuvotteluista, on oikea täytäntöön pano paikallisesti. Esimerkiksi Amerikassa bilateraalinen dialogi on erittäin tärkeää. Dokumentit, joita olen nähnyt, ovat todella muita dialogeja auttavia, ja tämä pätee myös täällä Suomessa dialogiin luterilaisten kanssa. Odotan saavani dokumentteja Suomen ortodoksisen ja luterilaisen kirkon välisestä dialogista.
- Lisään vielä, että yksi tärkeimmistä dokumenteista, joka saatiin roomalaiskatolisen ja ortodoksisen kirkon välisessä dialogissa, sovittiin niiden keskustelujen perusteella, joita käytiin täällä Suomessa Uuden Valamon luostarissa. Toivomme, että tämä traditio jatkuu.
Ortodoksi.net / käännös: AH