Ortodoksinen avioliitto – uutta elämää Kristuksessa (opetuspuhe)

Ortodoksinen avioliittoon vihkiminen
(Kuva © Ortodoksi.net / HAP)

Amerikkalais-kreikkalainen teologi Stanley S. Harakas määrittelee teoksessaan: Living the Faith. The Praxis of Eastern Orthodox Ethics (1992, 230) ortodoksiselle avioliitolle viisi tarkoitusta, joita ovat

1. lasten synnyttäminen ja hoitaminen,
2. aviopuolisoiden molemminpuolinen apu,
3. seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen,
4. aviopuolisoiden kasvu moraalisessa, persoonallisessa ja hengellisessä yhteydessä Jumalan kuvana ja kirkkona kotona sekä
5. rakkauden yhteys.

Ortodoksiseen avioliittoon kuuluu rakkauden ilmaiseminen ja rakkauden täyttymys. Avioliitto heijastaa mysteeriona sekä inhimillistä että jumalallista (Harakas, Health anf Medicine in the Eastern Orthodox Tradition. Faith, Liturgy and Wholeness 1996, 128).

Ortodoksinen avioliiton mysteerio yhdistyy Jumalan valtakunnan aikaan

Avioliiton tehtävien toteuttaminen liittyy Jumalan valtakunnan mukaiseen elämään. Kreikkalainen teologi Kristos Jannaras käsittelee avioliiton mysteeriota nimenomaan Jumalan Valtakunnan näkökulmasta. Hänen mukaansa ihminen tuo avioliiton mysteeriossa luonnollisen elämänsä Kirkkoon, jotta ihmiselämästä tulee osa Kirkon olemassaolon mukaista elämää eli luonnollisesta tulee kuolematonta. Miehen ja naisen eli avioparin suhteesta ja tietoisuudesta tulee ekklesiologinen tapahtuma, joka eletään todeksi Kirkossa.

Avioliitosta tulee persoonien suhde, joka on saanut olemassaolonsa luonteen miehen ja naisen osallistumisesta eukaristiseen ykseyteen ja Kirkon yhteisöllisyyteen. Kristos Jannaraksen mukaan avioliitto saa luonteensa suhteesta, joka ilmentää Jumalan valtakunnan tavoitetta. Kirkon avioliitto kieltäytyy määrittämästä itseään biologisista lähtökohdista käsin, lähtökohdista, jossa kuolema päättää avioparin yhteyden. Jannaras tarkastelee avioliiton ykseyttä eskatologisesta näkökulmasta, jossa seksuaalinen rakkaus ja ruumis kirkastuvat persoonien ykseydeksi vapaudessa ja rakkaudessa. Tämä tapahtuu eukaristisessa yhteydessä Kristukseen (Yannaras, The Freedom of Morality, 1996, 160-163).

Amerikkalais-kreikkalainen teologi John Chryssavgis kirjoittaa teoksessaan Love, Sexuality and the Sacrament of Marriage (1998, 19-21), että avioliitto on sakramentti (mysteerio), koska sen kautta Jumala paljastaa maailmalle Jumalan valtakuntaa kahdessa erityisessä ihmispersoonassa. Siksi avioliiton ymmärtäminen pelkästään instituutiona on riittämätön. Avioliitto yhdistyy Kirkossa ihmisen pelastumiseen ja Jumalan kunniaan. Siksi ehtoollisen mysteerio, rakkauden ja ykseyden mysteerio, liittyy erityisesti avioliiton mysteerioon.

Miehen ja naisen välinen rakkaus on yksi Raamatun teemoista. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (1. Moos. 2:24) kerrotaan, että

“mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi”.

Pyhät isät katsovat, että Kristus siunasi avioliiton Kaanaan häissä muuttamalla veden viiniksi (Joh. 2:1-12).

Efesolaiskirjeen viidennessä luvussa (Ef. 5:21-32) ilmaistaan kristillisen avioliiton merkitys. Kristillisessä avioliitossa annetaan miehelle ja naiselle mahdollisuus ja vastuu kirkastaa aviollinen sopimus Jumalan valtakunnan todellisuudeksi. Avioliitto mysteeriona ei siis ole pelkästään ajassa ja maailmassa solmittu sopimus, vaan sillä on selvä yhteys Jumalan valtakunnan aikaan.

John Meyendorff (k. 1992) toteaa teoksessaan: Avioliitto: Ortodoksin näkökulma (1978, 21), että läntisessä näkemyksessä avioliitto on inhimillinen sopimus, jonka kuolema purkaa. Tällöin avioliitto on ainoastaan maallinen asia, joka koskee ruumista, joka ei ole arvollinen pääsemään Jumalan valtakuntaan.

Ensimmäisten vuosisatojen kirkko käsitti perusteellisesti toisin avioliiton mysteerioksi, joka ennakoi Jumalan valtakunnan iloa. Kirkko ei kuitenkaan tuolloin käyttänyt mitään erityistä toimitusta avioliiton pyhittämiseksi.

Bysantin kirkon itäisessä traditiossa on kaksi elämäntyyliä, yksi on sakramentaalinen avioliitto ja toinen luostarielämä. Kuitenkin näillä kahdella elämäntyylillä on merkittävä keskinäinen yhteenkuuluvuus, koska ne molemmat tähtäävät asianomaisten hengelliseen täydellistymiseen.

Toisaalta bysanttilainen luostarielämä korostaa, että luostarikilvoittelijan elämän puhtaus merkitsee seksuaalisen aktiivisuuden hylkäämistä. Kristus itse opettaa opetuslapsilleen naimattomuutta vaihtoehtona avioliitolle (kts. Matt. 19:10-12). Tässä perinteessä kieltäytyminen seksuaalisesta aktiivisuudesta nähdään vastauksena Jumalan erityiskutsuun.

Avioliittoa Kristuksessa ei voi ymmärtää erossa uudesta elämästä Kristuksessa. Miehen ja naisen aviollinen ykseys aivan kuten koko kristillinen elämä, asettuu Jumalan armon suojelukseen. Avioliitto merkitsee Jumalan ja Hänen valtakuntansa voimaa.

Kristillinen elämä, eletään sitä sitten yksin tai avioliitossa, on ylösnousemuksellista elämää. Kirkon jäsen valitsee joka päivä rikkoakseen kulttuurin, tottumusten ja elämän riippuvuuksien mahdin. Kristitty elää jokapäiväisen elämän kiusausten keskellä. Kirkon jäsenet etsivät yhteisöllisestä elämästä kaikkea, mikä on hyvää, ylevää, luonnollista ja synnitöntä Jumalan armon ja Kristuksen kaltaisuuden mukaan (Fil. 4.4-8).

Näin avioliitto Herrassa on kutsumus, karisma ja toivo. Ortodoksisessa kirkossa toimitetaan avioliitto näiden realiteettien mukaisesti. Kirkon avioliitto johdattaa miehen ja naisen avioelämän hyveisiin ja kutsuu heitä heijastaa avioliiton ihannetta, eli elämään joka päivä keskinäisessä rakkaudessa uskon, kärsivällisyyden ja jumalallisen rohkeuden hengessä.

Jokainen Kirkon mysteerio (sakramentti) on “inkarnoituvaa” eli jokainen hengellinen elementti tulisi tulla lihaksi, eletyksi ja koetuksi. Avioliiton pyhä mysteerio tuli inkarnoitua jokapäiväisessä elämässä miehen ja naisen rakkautena, joka suojelee heitä aviosuhteessa kaikkinaiselta narsismilta. Avioliiton kristillisenä ihanteena on johtaa mies ja nainen todelliseen hengelliseen muuttumiseen. Ortodokseina me näemme sen vuoksi avioyhteydessä sekä materiaaliset että aineettomat ulottuvuudet.

Bysanttilaisen avioliittoon vihkimisen kruunausosan sanat “Vihi heidät kunnialla ja jaloudella” viittaa avioparin keskinäiseen rakkauteen, uskollisuuteen, pyhän mysteerion avoparille antamaan armoon ja hengelliseen valvomiseen. Ilman tätä avioliitosta on vaarassa muodostua pelkään kahden ihmisen yhdessä elämisen muoto, jossa mies ja nainen eivät todellisesti kohtaa toisiaan. Avioliitto ei voi säilyttää sakramentaalista luonnettaan, ellei se heijasta Jumalan rakkautta. Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja (k. 662) sanoo:

“Ihmisen kaksi siipeä ovat vapaus ja armo”.

Ihminen voi vapautensa kautta joko säilyttää avioliiton mysteerion tai hukata sen. Jumalan armon vapaa hyväksyminen puolestaan “istuttaa” Jumalan pyhän salaisuuden miehen ja naisen avioliittoon.

Ortodoksisen kirkon sakramentaalinen avioliitto kätkee sisäänsä materiaaliset ja aineettomat ulottuvuudet. Ja kuitenkaan se ei kuulu sisällöltään ja kokemukseltaan tämän maailman yhteyteen. Pyhä avioliitto todistaa Jumalasta ja Hänen ihmiselle tarjoamastaan tiestä jumaloitumiseen (teosis), tiestä iankaikkiseen elämään.

Jos Kirkolla on sellaisia ominaisuuksia kuten ykseys, pyhyys, apostolisuus ja katolisuus, niin myös perheellä tulee olla samanlaisia ominaisuuksia.

Avioliiton kutsumus, karisma ja toivo

Kaanan häät seinäikonissa Kajaanin kirkossa
(kuva © Hannu Pyykkönen)

Monissa bysanttilaisissa ikoneissa ja freskoissa kuvataan Kristuksen elämän tapahtumia ja Hänen palvelutehtäväänsä. Bysanttilainen ikoni kuvaa häitä Galilean Kaanaassa. Ikonia hallitsevat kaksi hahmoa, joka osoittaa siunauksensa pariskunnalle ja morsian, joka on pukeutunut loistavaan valkoiseen vaatteeseen. Ikoni kuvastaa kristillisen avioliiton sakramentaalista luonnetta ja sen kahta olennaista elementtiä:

1. Jumala on Itse miehen ja naisen aviollisen yhteyden luoja. Jumala tahtoo avioliiton. Hän on puhtaan avioliiton alkuunpanija ja toimittaja. Ikoni kuvaa tämän totuuden Kristuksen hahmossa, joka osoittaa siunauksensa avioparille.
2. Toinen elementti on, että avioliitto, rakastavana yhteytenä, saa esikuvansa Kristuksen ja Hänen Kirkkonsa rakastavasta suhteesta. Elämän tie ja kahden ihmisen rakkauden tie tulee täydelliseksi heidän ykseydessään Jumalan rakkauden kanssa, tämä rakkaus on itsensä uhraavaa liiton rakkautta. Ikoni osoittaa tämän totuuden kiinnittämällä huomion ikuiseen ylkään Kristukseen ja hänen morsiameensa Kirkkoon.

Aviollinen side on Jumalan lahja. Jumala asetti sen paratiisissa. Herra Jumala sanoi:

“ Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen... silloin Herra Jumala vaivutti ihmiseen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan ja täytti kohdan lihalla. Herra Jumala teki tästä kylkiluusta naisen ja toi hänet miehen luo” (1. Moos. 2:18:21).

Luodessaan ihmisen Jumala teki hänet kaltaisekseen. Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi (1. Moos 5:1-2).

Ihminen on aviollinen olento:

“Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevaksi yhdeksi lihaksi” (Mark 10:7).

Syntiinlankeemus merkitsi ihmiselämän rappiota ja Jumalan kuvan hämärtymistä, se hämärsi alkuperäisen miehen ja naisen suhteen. Synti sairastutti ihmispersoonan ja siitä seurasi avioyhteyden rakkauden ja vapauden heikentyminen. Miehen ja naisen avioyhteys tuli kiusausten ja epäjärjestyksen alaiseksi.

Kristus pelasti ihmisyyden synnin ja kuoleman kirouksesta. Hän kutsuu kaikki ihmisiä hyväksymään hänen ristinsä ja ylösnousemuksensa hedelmät mystisen ruumiinsa eli Kirkon kautta. Kaikki se, minkä Kristus teki maailman pelastuksen hyväksi, on otettavissa vastaan Kirkon pyhissä mysteerioissa.

Ortodoksien kirkon pyhät mysteeriot julistavat radikaalia uudistumista ja ihmisluonnon ja elämän kirkastumista. Pyhät mysteeriot sallivat ihmisten osallistua Jumalan elämästä ja täydellistymisestä. Niiden kautta Jumalan valtakunnan voimat tulevat ilmi uutena elämän, joka astuu ihmispersoonaan todellisena läsnäolona ja lahjana, ei pakotteena tai maagisena asiana.

Ortodoksinen avioliittoon vihkiminen
(Kuva © Ortodoksi.net / HAP)

Avioliitto kuten koko kristillinen elämä muotoutuu sakramentaalisesti. Avioliiton mysteerio julistaa sekä avioyhteyden eheytymistä alkuperäisen jumalallisen järjestyksen mukaan samoin kuin sen yhdistymistä Jumalan armon kanssa. Avioliiton mysteerio paljastaa avioparin keskinäisen dynamiikan ulottuvuudet, inhimillisen seksuaalisuuden ja lasten saamisen ylevyyden.

Ortodoksisen uskon täyttämä avioliitto ankkuroituu Kristuksen lihaksi tulemisen pyhittävään armoon. Sellaisessa avioliitossa kaksi ainutlaatuista ja haurasta ihmispersoonaa, mies ja nainen, kutsutaan astumaan rajattoman rakkauden ja huolenpidon mysteerioon, jotta he voisivat syventää keskinäistä tuntemustaan ja näin kasvaa pelastuksen ja jumaloitumisen instrumenteiksi.

Avioliitto saa olennaisen luonteensa kasteesta ja eukaristiasta. Näin avioliitolla on läheinen suhde uskovien yhteisöön, joka saa identiteettinsä Jumalan valtakuntaan suuntautumisesta.

Avioliiton ensisijainen yhteys on sen vuoksi kirkollinen. Aviopari tulee yhdeksi ruumiiksi ykseyden mysteeriossa, jolla ei ole täydempää ilmaisua kuin Kirkko ja Eukaristian mysteerio.

Sillä on merkitystä, että eukaristialla oli vielä ainakin 800-luvulla paikka kirkon avioliittoriitissä. Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina kristilliset avioliitot suoritettiin kristillisen yhteisön riittien yhteydessä. Nykyinen avioliittotoimitus kehittyi 300-luvulla.

Kristillinen avioliitto, joka toimitettiin ja elettiin uskossa, muodostui enemmäksi kuin pelkäksi biologiseksi tosiasiaksi tai sosiaaliseksi tavaksi tai lailliseksi instituutioksi.

Avioliiton mysteerio pyhittää kahden ihmisen liiton yhdeksi olemukseksi ja tekee heistä Jumalan eläviä ikoneita ja Hänen valtakuntansa profeetallisia kuvia. Ja kuitenkin ortodoksinen avioliitto voidaan nähdä ja ymmärtää ja elää ainoastaan uuden elämän näkökulmasta Kristuksessa.

Täydellinen rakkaus on ristiin naulittua

Ortodoksinen avioliittotoimitus sisältää täsmällisesti koko ortodoksisen kirkon opetuksen avioliitosta. Ensimmäistä osaa kutsutaan kihlaukseksi. Toinen on kruunaus, avioliittotoimituksen keskeinen toimitus.

Kirkon avioliittoon vihkimispalvelus paljastaa rukoustensa ja rituaalisten toimitusten kautta täydellisen rakkauden ja yhteyden pyhän salaisuuden ja mahdollisuudet. Vihkiminen kutsuu avioparia hyväksymään avioliiton lahjan ja ravitsemaan sitä rukouksen tarkkaavaisella huomiolla.

Kristillisellä avioliitolla on samankaltaisuuksia muiden avioliittoon vihkimisten kanssa ulkoisen muodon ja rakenteen suhteen. Mutta kokemuksena, se on tyystin erilainen. Kristillisen parin rakastavana ja rakastettuna tulee vapaaehtoisesti hyväksyä päivittäin astumisensa uuteen elämään Kristuksessa. Tässä he huomaavat, että täydellinen rakkaus on ristiinnaulittua rakkautta, kuten Pavel Evdokimov ilmaisee asian teoksessaan The Sacrament of Love (1985, 155).

Uhraava rakkaus edellyttää ihmisiltä päivittäistä kuolemista langenneen todellisuuden todellisuudelle: ylpeydelle, kateudelle, pettämiselle, vihalle, tunteettomuudelle, itsekkyydelle ja jokaiselle synnilliselle kaipaukselle ja itsepetokselle, joka tuhoaa ihmisen.

Avioliitossa täydellinen rakkaus ei ole ilmeistä. Ihmiset voivat vain oppia sitä Jumalalta. Avioliiton mysteerio sinetöi kahden ihmisen, miehen ja naisen rakkauden läsnä olevaksi, rakastavaksi ja pyhittäväksi Kristuksessa. Yhdessä kristittynä eläminen edellyttää avioparilta kärsivällisyyttä, jumalallista rohkeutta ja nöyryyttä. Rakkaus on enemmän kuin miehen ja naisen keskinäiset lämpimät tunteet. Rakkaus on itsensä antamisen kirkastava asenne. Avioliiton laatua edellyttävät monet tekijät kuten hengellinen kypsyys, emotionaalinen tasapaino ja avioparin fyysinen terveys. Perhesiteet, kulttuuriset tavat ja taloudelliset huolet voivat vaikuttaa hajottavasti avioliittoon.

Siksi avioliittoon vihkimistoimituksessa on monia käytännön jokapäiväiseen elämään liittyviä kasvun, kehittymisen ja avioparin hyvinvoinnin asioita. Kirkko rukoilee avioparille “rauhallista elämää”, hyvinvointia, sopusointua, pitkää ikää, iloa hyvistä lapsista ja vakaata perhe-elämää.

Avioliitossa jokainen ihminen saa uuden identiteetin

Ihmisen persoonallisuus on olemassa ainoastaan Jumalassa, joka jakaa vapaaehtoisesti olemassaolonsa muodon luomakunnan kanssa. Kristus on todellisen ihmiselämän malli ja alkukuva (1. Joh. 3:2; Kol. 3:10)., sen A ja O, tarkoitus ja päämäärä (Ilm. 21:6).

Sisäinen ihmisemme, miehenä ja naisena, ei ole meidän luontomme; se on Jumalan jokaiselle maailmaan tulevalle ihmiselle antama lahja (Joh. 1:9). Sen vuoksi ihmisen perimmäinen totuus on löydettävissä hänen kutsumuksestaan (mies/nainen) kasvaa tietoiseen persoonalliseen olemassaoloon, so. olla olemassa kuten Jumala itse on - eli olla suhteessa toiseen.

Kun synti tuo rappion ja epäjärjestyksen ihmispersoonaan, osallistuminen elämään Kristuksessa eheyttää ja uudistaa sisäisen ihmisen päivä päivältä.

Kaksi kastettua ja ehtoollisyhteydessä olevaa ihmistä (kristittyä), jotka solmivat avioliiton Kristuksessa, tulevat yhdeksi lihaksi. Lakkaamatta olemasta mies ja nainen, he tulevat yhdeksi substanssiksi. He saavat uuden identiteetin persoonallisen suhteensa edustajina. Heidän fyysisen, hengellinen ja persoonallinen yhteytensä tulee dynaamiseksi ja uudistavaksi tapahtumaksi.

Näin ortodoksinen avioliitto on enemmän kuin sosiaalinen tai uskonnollinen biologisen tosiasian seuraus. Kristos Jannaras kirjoittaa teoksessaan The Freedom of Morality (1984, 162) :

“Avioliitto saa itseisarvonsa, ei luonnonmukaisesta suhteesta, vaan Jumalan valtakunnan mukaisesta suhteesta”.

Sen mukaisesti kristillistä avioliittoa ei ole koskaan pidetty pelkästään yksityisasiana. Ortodoksinen avioliitto on kirkollinen tapahtuma. Se on avioparin sisäänkäynti yhteen kokoontuneeseen Kirkkoon jakamaan Kirkon elämän ja arvot, jotka muodostavat todellisen persoonallisen ja perhe-elämän suunnan kohti Jumalan valtakuntaa. Näin ortodoksisen kirkon avioliittotoimitus asettaa parin Jumalan toiminnan historiaan.

Avioliiton rooli luomisessa ja pelastushistoriassa ilmaistaan ortodoksisen kihlauspalveluksen rukouksessa:

“Iankaikkinen Jumala, joka liität yhteen erillään olevat ja olet säätänyt pyrkimyksen erottamattomaan yhteyteen ja siunannut ja tehnyt Iisakin ja Rebekan lupauksesi perillisiksi, siunaa nämäkin palvelijasi ohjaten heitä kaikessa hyvässä teoissa... Herra, meidän Jumalamme, joka olet kihlannut kansakunnistasi itsellesi Kirkon ikään kuin puhtaan neitseen, siunaa tämä kihlaus, yhdistä nämä palvelijasi ja varjele heidät rauhassa ja yksimielisyydessä”.

Keskinäinen suostumus (myöntymys) ja muita ehtoja avioliitolle

Ortodoksisen kirkon avioliittonäkemyksen mukaan miehen ja naisen on mahdollista kasvaa ykseyteen, joka voi laajentua ja kirkastua uudeksi todellisuudeksi. Se merkitsee kasvua Kristuksessa Jumalan Valtakunnan jäseniksi itsensä tyhjentämisen kokemuksen kautta. Kristuksessa toteutuva avioliitto ei kangistu hyötynäkökohtiin tai legalismiin.

Ortodoksinen avioliitto on enemmän kuin vain laillinen sopimus, joka palvelee hyötynäkökohtia ja päämääriä. Se ei perustu keskinäisen ihastumiseen ja langenneen ihmisluonnon mukaiseen eroottisuuteen. Ortodoksinen avioliitto on jotakin ainutlaatuista, joka ei perustu johonkin käsitteelliseen lakiin tai moraalijulistukseen, vaan Jumalan valtakunnan mysteerioon.

Avioliiton keskinäinen voima ei ole autonomista eikä itsestään kasvavaa. Avioliiton vaikuttavuus kristillisen instituution todistuksena on yhteydessä uskonyhteisöön. Avioliiton toimittamisen kautta sulhanen ja morsian lujittavat ortodoksista uskoaan samoin kuin he ilmaisevat halukkuutensa yhdistyä Kirkon elämään.

Sen vuoksi avioliitto on Kirkossa perusehto, ei itse vihkimyksen tai siitä seuraavien suhteen seuraamusten vuoksi, vaan koska avioliitto julistaa toimituksen kautta, mitä avioliitto on, mikä on avioliiton pyhä kutsumus ja tehtävä.

Avioliittoon vihkimyksen kautta sulhanen ja morsian saavat jumalallisen armon, joka voimistaa heidän liittonsa. He voivat aloittaa aviollisen kutsumuksensa ja tehtävänsä toimia pelastuksen palvelijoina.

Avioliitto edellyttää vapaata vastausta, vaikkakin se ei tee mysteeriota ja vielä vähemmän ratkaisee syntyviä ongelmia. Avioliiton mysteerion perustavaa laatua elementti on aviopuolisoiden vapaa suostumus.

Päätös solmia avioliitto Herrassa on syvän persoonallinen. Sitä ohjaa Kirkon yhteisöllinen rukous ja sydämen ohjaus. Kirkon mukaan avioparin molemminpuolinen suostumus rakentuu perimmältään avioparin haluaan alistaa päätöksensä ja elämästä Kristuksen ja Hänen Kirkkonsa hengelliseen hoitoon ja huolenpitoon. Aviopari hyväksyy näin vapaaehtoisesti näyn sitoutua avioliiton identiteetin ja voiman kasvuun, joka tulee Jumalalta ja Hänen Valtakunnaltaan eikä perustu pelkästään keskinäisiin lupauksiin ja toiveisiin.

Avioliittoon omistautumisessa on kolme perusjulistusta

1. aviopari astuu avioon omaan vapaan tahtonsa mukaisesti;
2. avioliitolle ei ole kanonista, laillista ei moraalista estettä ja
3. aviopari sitoutuu noudattamaan avioliiton päämääriä ja pyhyyttä.

Ortodoksisen avioliiton luonteenomaisia piirteitä

Ortodoksinen avioliitto saa perustansa Kirkon myönteisistä rukouksista ja merkeistä, sillä Jumala Itse on sekä avioliiton Luoja että toimittaja. Kirkon kanonisesti vihkimien piispojen ja pappien kautta, Kirkko pelastuksen yhteisö kutsuu Jumalaa yhdistämään ja pyhittämään avioparin ja auttamaan heitä suotuisaan elämään ja uskoon. Näin luotu aviollinen yhteys perustuu kolmeen keskeiseen asiaan:

1. aviositeen purkamattomuuteen,
2. avioparin tasavertaisuuteen ja
3. avioparin yksiavioisuuteen.

Nämä kolme luonteenomaisuutta osoittavat Jumalan perustamaan alkuperäiseen ja olennaiseen ihmisolennon ykseyteen. Kuitenkin syntiinlankeemus pirstoi ja hämärsi tämän ykseyden. Synnilliset halut ja himot ovat saattaneet alkuperäisen järjestyksen ja ihmissuhteiden harmonian epäjärjestykseen.

Kirkko on tietoinen sekä seksin mahdollisuuksista ihmisen elämässä että samalla vääristymistä, joita se voi aiheuttaa. Ortodoksisen kirkon patristisessa ja raamatullisessa opetuksessa samaa sukupuolta olevien seksuaalinen kanssakäyminen nähdään Jumalan luomistyön vastaisena. Bysantin kirkko tuomitsi homoseksuaaliset suhteet Jumalan luomistyön vastaisina. Ortodoksinen kirkko ei siunaa samaa sukupuolta olevien liittoja. Sellainen on mahdotonta.

Bysantissa tunnettiin ns. ystävyysliittoja, mutta liturgisessa käytännössä kahden miespuolisen ystävyksen suhteelle anottiin ”kristillisten hyveiden runsautta”. Anomusten kohteena oli ystävien ”yhdistyminen veljiksi ei lihallisesti, vaan uskossa ja hengessä”. Näitä ystävyysliittoja ei tule sotkea keskusteluun samaa sukupuolta olevien parisuhteesta. Bysanttilaisia ystävyysliittoja ei tule myöskään sekoittaa ortodoksisen kirkon avioliittoon, vaikka sellaisia väittämiä liikkuu myös ortodoksisen kirkon piirissäkin.

Seksuaalisen vietin toteuttaminen on yksi kristillisen avioliiton merkittävistä tehtävistä. Kirkollinen avioliitto paljastaa rakkauden, ykseyden, rauhan, uskollisuuden, hengellisen ja fyysisen sopusoinnun ja haastaa näin kirkollisen avioparin kehittämään haurasta avioyhteyttä alkuperäisen ihanteen mukaisesti.

Avioliiton purkamattomuus

Kirkon avioliitto on purkamaton. Kirkon avioliitto ymmärretään elämänpituisena tapahtumana, dynaamisena kasvuna ja avioparin rakastavana suhteena, jonka tarkoituksena on yhdistää kaksi ainutlaatuista ihmisolentoa yhdeksi ruumiiksi.

Aviositeen purkamattomuus perustuu kristologiseen ja trinitaariseen alkukuvaan, johon perustuu kirkkomme käsitys ihmisestä ja avioliitosta. Avioliiton purkamattomuus viittaa myös avioliiton kristologiseen ulottuvuuteen eli avioliitto heijastaa Kristuksen ja Hänen Kirkkonsa ykseyttä. Siksi kirkollisen avioliiton tulee perheyhteisönä heijastaa ortodoksisen käsityksen mukaan Kirkolle kuuluvia ominaisuuksia eli pyhyyttä, ykseyttä, katolisuutta ja apostolisuutta. Tämä tarkoittaa, että avioparin pyhiinvaellus julistaa ykseyttä erilaisuudessa. Se tarkoittaa Jumalan pyhittävää läsnäoloa kaikissa heidän toimissaan.

Kuitenkaan avioliiton kestävyys ei tule automaattisesti. Avioliitot voivat epäonnistua. Monet inhimillisen elämän rikkonaisuudet horjuttavat avioliittoa (huonot tavat, tottumukset, epämääräiset tunteet suhteessa omistamiseen, asemaan, elämän varmuuteen, syyllisyyteen, seksiin, rakkauteen, perheeseen ja ystäviin jne.).

Avioliiton rakentaminen rakkauden yhteisöksi vaatii kovaa työstä ja ennen muuta uskollisuutta Jumalalle. Bysantissa aviopuolison kuolema tai aviorikos oli ainoa peruste avioliiton purkautumiselle.

Ortodoksisen kirkon liturginen traditio heijastaa myös aviositeen kestävyyttä. Vaikka Kirkko vihkii avioliittoon myös leskiä ja eronneita henkilöitä, niin toisen avioliiton kohdalla on selkeästi esillä katumuksellinen sävy. Kirkko myöntää avioeron ja uudelleen naimisiin menon inhimillisen heikkouden ja epätäydellisyyden vuoksi. Pastoraalinen huolenpito haavoitetuista sieluista on läsnä tässä käytännössä.

Ortodoksisen avioliiton perimmäisenä päämääränä on luoda Kirkossa olosuhteet ja edellytykset, jotka sallivat aviopuolisoiden kasvaa pyhyydessä ja kehittyä yhdessä Jumalan kaltaisuudessa. Maallistuminen ja vapaamielisyys pyrkii nakertamaan perustaa ortodoksiselta avioliittonäkemykseltä. Laitoskirkon yksityiset jäsenet ilmaisevat aika ajoin julkisuudessa mielipiteitä, jotka osoittavat julkeaa piittaamattomuutta siitä, mikä on Kirkon käsitys kristillisestä avioliitosta ja sen kutsumuksesta. Se sopii hyvin yleiseen käsitykseen, että ortodoksit sallivat ja hyväksyvät kaiken!

Miehen ja naisen aviorakkaus kuvastaa omalta osaltaan Jumalan pyhyyttä. Vanhemmilla on avioliitossa ilo ja etuoikeus lasten saamiseen. Inhimillinen seksuaalisuus ja sukupuolielämä tulee ymmärtää persoonan ulottuvuudesta käsin eli kahden persoonan, miehen ja naisen välisenä yhteytenä, Jumalan hyvänä lahjana.

Isä Jarmo Hakkarainen