Miten joulusta tuli kristillinen joulu?
Ortodoksi.netista
Joulukuun 25. päivä kristityt ympäri maailman kokoontuvat juhlimaan joulua. Meillä Suomessa he kokoontuvat jo edellisenä päivänä, jouluaattona ja monet kuvittelevat, että joulu on oikeasti silloin. Ei ole. Mutta miten joulu tulikaan joulukuun 25. päiväksi? Se on mielenkiintoinen kertomus.
Jouluun liittyy kristillisen perinteen mukaisesti Kristuksen syntymäjuhla, jonka sanotaan tapahtuneen ajanlaskumme alussa. Jouluun on myöhemmin tullut mukaan monenlaisia muitakin "krumeluureja" kuten lahjat ja joulupukki ja samalla varsinainen joulun alkusyy: Kristuksen syntymä on helposti hautautunut kaupallisuuden ja rihkaman alle.
Jouluun kuuluvat onneksi myös ihanat joululaulut, erityiset joulunajan jumalanpalvelukset ja joulupaaston loppuminen, jotka kaikki omalla tavallaan lisäävät joulun tunnelmaa. Mutta mistä tuo joulun sijoittuminen juuri tuoksi joulukuun päiväksi oikeastaan on peräisin?
Raamattu tarjoaa vain muutamia vihjeitä tuon asian osalta. Kristuksen syntymäajankohtaa ei mainita Evankeliumievankeliumeissa tai Apostolien teoissa, ei päivämäärää eikä edes vuodenaikaa. Raamatun viittaus paimeniin, jotka paimensivat laumaansa yöllä, kun he kuulivat uutisen Jeesuksen syntymästä (Luuk.2:8) voisi viitata keväiseen karitsointikauteen. Kylmänä aikana joulukuussa lampaat olisivat toisaalta olleet aitauksissa. Silti monet tutkijat varoittavat välttämään tällaisia yksityiskohtia, jotka enemmänkin ovat teologisten sijaan kovin kalendaarisia.
Ensimmäiseltä ja toiselta vuosisadaltakaan ei ole olemassa erityisiä raamatullisia todisteita kovinkaan runsaasti. Syntymäjuhlasta ei ole mainintaa varhaiskristillisen ajan kirjoituksissa ei Ireneoksella (n. 130-200), ei Tertullianuksella (n. 160-225). Origenes Aleksandrialainen (n. 165-264) menee jopa niin pitkälle, että hän pilkkaa roomalaisten syntymän juhlintaa ja hylkää heidän käytäntönsä pakanallisina tapoina ja vahvana osoituksena siitä, että Jeesuksen syntymää ei oltu merkitty samankaltaisiksi juhliksi, jotka olisivat olleet sidoksissa johonkin aikaan ja paikkaan [Origenes, Homily on Leviticus 8.]. Sikäli kun tiedetään, joulua ei juhlittu tuossa vaiheessa.
Tämä on melkoisessa ristiriidassa sen hyvin varhaisen perinteen kanssa, mikä ympäröi Jeesuksen kuolemaa ja viimeisiä päiviä. Jokaisessa evankeliumissa on kertomuksia Jeesuksen kuolemasta. Johanneksen evankeliumin mukaan hänet ristiinnaulittiin samaan aikaan kun pääsiäisen karitsat uhrataan. Tämä olisi siis tapahtunut heprealaisen Nisánin kuukauden 14. päivänä juuri ennen kuin alkoi juutalaisten auringonlaskuun ajoittuvan juhlan alkamista. Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumien mukaan kuitenkin viimeinen ateria tapahtui auringonlaskun jälkeen 15. päivän alussa ja Jeesus olisi sitten ristiinnaulittu seuraavana aamuna, siis edelleen juutalaisen ajanlaskukäsityksen mukaan 15. päivänä.
Pääsiäisestä tuli paljon aikaisemman kehityksen mukaisesti jouluun verrattuna vähitellen kristillisen uudelleentulkinnan kautta osa Jeesuksen kärsimystietä. Sen etenemistä voitaisiin seurata vaikka hieman epäsuorasti Uudessa testamentissa (1.Kor.5:7-8):
- "... meidän pääsiäislampaamme on meidän edestämme uhrattu, joka on Kristus. Sen tähden pitäkäämme juhlaa ...",
se oli leimallisesti kristillinen juhla jo toisen vuosisadan puolivälissä. Myös apokryfisissä teksteissä (Apostolien kirje / Epistula Apostolorum) se tunnetaan, kun Jeesus opettaa "tekemään sen [hänen] kuolemansa muistoksi eli pääsiäisenä".
Jeesuksen pappeus, ihmeet, kärsimys ja ylösnousemus olivat kiinnostavampia aiheita ensimmäisen ja toisen vuosisadan kristityille kirjoittajille. Mutta aikaa myöten myös Jeesuksen alkuperästä alettiin kantaa kasvavaa huolta. Muutos voidaan nähdä jo Uudessa testamentissa. Varhaisimmat Paavalin ja Markuksen kirjoitukset eivät puhu Jeesuksen syntymästä. Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit sen sijaan kertovat mainintoja Jeesuksen syntymästä vaikkakin hieman erilaisin tapahtuman selonteoin ja määrittelemättä päivämäärää.
Toisissa toisen vuosisadan lähinnä apokryfisissa teksteissä kuten Tuomaan lapsuusevankeliumissa (Evangelium Thomae) ja Jaakobin proto-evankeliumissa (Protevangelium Iakobi) Jeesuksen syntymää kuvataan tarkemmin. Näissä teksteissä kirjoitetaan Jeesuksen isovanhemmista ja yksityiskohtia hänen koulutuksestaan, muttei kuitenkaan päivämäärää hänen syntymälleen.
Vasta noin vuonna 200 jKr. kristitty opettaja Egyptissä viittaa Jeesuksen syntymän päivämäärään. Pyhän Klemens Aleksandrialaisen mukaan kyseiseksi päiväksi oli monen eri ryhmän toimesta erilaisia ehdotuksia. Niin yllättävältä kuin se saattaa tuntuakin, Klemens ei mainitse ollenkaan joulukuun 25. päivää. Klemens kirjoittaa:
- "On niitä, jotka ovat määritelleet paitsi Herramme syntymän vuoden myös päivämäärän; ja he sanovat sen tapahtuneen Augustuksen 28. vuonna ja 25. päivänä [egyptiläistä] Pachonin kuukautta [toukokuun 20. päivän meidän kalenterissamme] ja hänen kärsimyksistään sanotaan, erittäin suurella tarkkuudella, jotkut sanovat, että se tapahtui Tiberiuksen 16. vuonna, Phamenothin kuukauden 25. päivänä [maaliskuun 21]; ja muut Pharmouthin kuukauden 21. päivän [huhtikuun 21] ja vielä jotkut sanovat, että Pharmouthin kuukauden 19. päivänä [huhtikuun 15] Vapahtajamme kärsi. Edelleen toiset sanovat, että hän syntyi 24. tai 25. päivä Pharmouthin kuukautta [huhtikuun 20 tai 21].
[Klemens, Stromateis 1.21.145., Thomas J. Talley, Origins of the Liturgical Year, 2. painos. (Collegeville, MN: Liturgical Press, 1991), s. 118–120, Roland H. Bainton, “Basilidian Chronology and New Testament Interpretation”, Journal of Biblical Literature 42 (1923), s. 81–134, Gabriele Winkler, “The Appearance of the Light at the Baptism of Jesus and the Origins of the Feast of the Epiphany”, Maxwell Johnsonin toimittamassa, Between Memory and Hope: Readings on the Liturgical Year (Collegeville, MN: Liturgical Press, 2000), s. 291–347.]
Selvästi toisella vuosisadalla oli suurta kiinnostusta, mutta myös epävarmuutta Jeesuksen syntymän ajankohdasta. Neljännellä vuosisadalla löydetään kuitenkin jo viittauksia kahteen päivämäärään, jotka ovat melko laajalti tunnustettuja ja myös juhlittuja Jeesuksen syntymäpäiviä: joulukuun 25. päivä Länsi-Rooman valtakunnassa ja tammikuun 6. päivä itäisessä kristityssä maailmassa erityisesti Egyptissä ja Vähässä-Aasiassa. Moderni Armenian kirkko jatkaa joulun juhlintaansa 6. tammikuuta, useimmille kristityille kuitenkin joulukuun 25. päivä on tullut vallitsevaksi, kun taas 6. tammikuuta juhlitaan Kristuksen kastetta eli Teofaniaa, suomalaisittain loppiaista, mutta muualla myös tunnettu itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen juhlapäivänä.
Varhaisin maininta joulukuun 25. päivästä Jeesuksen syntymäpäivänä lienee neljännen vuosisadan puolenvälin tienoilta roomalaisesta almanakasta, johon oli listattu erilaisia kristittyjen piispojen ja marttyyrien kuolinpäiviä. Päivämäärälle 25. joulukuuta oli kirjoitettu: "natus Christus in Betleem Judeae" eli Kristus syntyi Juudean Betlehemissä [The Philocalian Calendar]. Noin vuonna 400 Augustinos mainitsee paikallisen kristittyjen toisinajattelijoiden ryhmän, donatistit, jotka ilmeisesti juhlivat joulua joulukuun 25. päivänä, mutta kieltäytyivät juhlimasta sitä tammikuun 6. päivänä pitäen sitä "uudistuksena". Koska donatistien ryhmä oli syntynyt Diocletianuksen vuoden 312 vainojen seurauksena ja se piti kiinni tuon ajan käytännöistä, näyttäsi siltä, että he edustivat vanhempaa pohjoisafrikkalaista kristillistä perinnettä.
Idässä tammikuun 6. päivä yhdistettiin aluksi itämaan tietäjiin, mutta myöhemmin joulun kertomukseen yleensäkin.
Joten siis noin 300 vuotta Jeesuksen syntymän jälkeen lopulta löytyi ihmisiä, jotka katsoivat hänen syntyneen sydäntalvella. Mutta miten ratkaistiin päivämäärien jouluun 25. ja tammikuun 6. ero?
Nykyään on olemassa kaksi teoriaa: toinen erittäin suosittu, toinen harvemmin teoreetikkojen piirin ulkopuolella kuultu. [Susan K. Roll, “The Origins of Christmas: The State of the Question,” julkaisussa Between Memory and Hope: Readings on the Liturgical Year (Collegeville, MN: Liturgical Press, 2000), s. 273–290, erityisesti s. 289–290.]
Eniten meteliä on pidetty teoriasta, että joulun päivämäärä on lainattu pakanoitten juhlasta. Roomalaisilla oli oma Saturnalia-juhlansa sydäntalvella joulukuun lopulla. Pohjoisen ja läntisen Euroopan barbaarikansoilla oli saman aikaan "juhla-aikaa". Kaiken huipuksi vuonna 274 jKr. Rooman keisari Aurelius perusti Sol Invictus -juhlan, voittamattoman auringon juhlan joulukuun 25. päivälle. Joulu siis argumentoidaan näin tämän pakanallisen auringon juhlan sivutuotteeksi. Tämän teorian mukaan varhaiset kristityt tietoisesti valitsivat tämän päivämäärän kannustaakseen joulun ja kristinuskon leviämistä koko roomalaisessa maailmassa. Jos joulu näyttäisi pakanalliselta juhlapäivältä, pakanat olisivat avoimempia sekä juhlalle että Jumalalle, jonka syntymäpäivää silloin vietetään.
Vaikka tämä teoria on nykyään suosittu, sen alkuperällä on omat ongelmansa. Siitä ei ensinnäkään löydy mistään ainuttakaan vanhaa kristillistä kirjoitusta. Kristityt kirjoittajat eivät kirjanneet ylös mitään yhteyttä tuon talvipäivänseisauksen ja Jeesuksen syntymän välille: kirkkoisä Ambrosius (n. 339-397) esimerkiksi kuvaa Kristuksen todelliseksi auringoksi, joka loistaa vanhan järjestelmän sortuneille jumalille. Mutta varhaiskristilliset kirjoittajat eivät mitenkään vihjaa mihinkään kalendaarisiin muutoksiin, he eivät selvästikään usko, että päivämäärä valittiin kirkon toimesta. Pikemminkin he näkevät sattumaa tuossa kaitselmuksen merkissä, luonnollisessa todisteessa siitä, että Jumala on valinnut Jeesuksen pakanajumalien sijasta.
Vasta 12. vuosisadalla, 1100-luvulla, löydämme ensimmäisen ehdotuksen, että Jeesuksen syntymäjuhla olisi tarkoituksella sijoitettu pakanallisen juhlan kanssa samaan aikaan. Syyrialaisen Raamatun käsikirjoituksen marginaalisessa huomautuksessa kommentaattori Dionysios bar-Salibi toteaa muinaisen joulujuhlan tosiasiallisesti siirtyneen tammikuun 6. päivästä joulukuun 25. päiväksi niin, että se sattui samaksi päiväksi kuin pakanallinen Sol Invictus -jyhla. [Dionysius Bar Salibin sivuhuomautus, 1171; kts. Talley, Origins, s. 101–102.] 1700- ja 1800-lukujen Raamatun tutkijoiden vauhdittamina vertailevien uskontojen uusin tutkimus antautui tämän ajatuksen edessä.[tärkeimpänä näistä Paul Ernst Jablonski; kts. erityisesti Roll, “The Origins of Christmas,” s. 277–283.] He väittivät varhaiskristittyjen olleen tietämättömiä Jeesuksen syntymäajasta ja siksi he yksinkertaisesti yhdistivät pakanallisen talvipäivänseisauksen juhlan omiin tarkoituksiinsa ja väittivät sitä Messiaan syntymäpäiväksi ja juhlivat sitä sen mukaisesti.
Uudemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että monet juhlat lainattiin pakanoilta paljon myöhemmin, kun kristinusko laajeni Pohjois- ja Länsi-Eurooppaan. Joulukuusi on esimerkiksi yhdistetty myöhäiskeskiaikaiseen druidien käytäntöihin. Tämä kaikki on innostanut nykyaikaisia ihmisiä olettamaan, että myös päivämäärä on otettu pakanoilta.
Tässäkin suositussa teoriassa on omat ongelmansa, sen monet tutkijat tunnustavat. Merkittävin ensimmäinen maininta joulusta (n. vuonna 200) ja varhaiset juhlat, jotka tiedämme (vuosilta noin 250-300) tulevat ajalta, jolloin kristityt eivät lainanneet suuresti pakanallisia perinteitä aivan ilmeisistä syistä johtuen.
Myönnettäköön, että kristillinen usko ja sen käytännöt eivät syntyneet eristyksessä. Monia kristillisen jumalanpalveluksen varhaisista elementeistä - mukaan lukien vaikkapa eukaristiaa, muistoaterioita marttyyrien kunniaksi ja useita varhaiset kristilliset hautataiteen osa-alueita - voidaan varsin ymmärrettävästi verrata pakanatapoihin. Silti muutamien ensimmäisten vuosisatojen vainottu kristitty vähemmistö oli suuresti huolissaan ja irtisanoutui julkisista pakanauskonnollisista tavoista, kuten uhraamisesta, kisoista ja juhlista. Tämä oli todellisuutta vielä niinkin myöhään kuin Rooman keisari Diocletianuksen väkivaltaisten vainojen aikaan vuosina 303-312.
Tilanne muuttui vasta Konstantinoksen käännyttyä kristityksi. Noin 300-luvun puolesta välistä alkaen ei enää havaita kristittyjen tarkoituksellista sopeuttamista eikä kristillistettyjä pakanajuhlia. Tämän käytännön kuuluisa edustaja, paavi Gregorios Suuri, kirjeessään vuodelta 601 kirjoittaa kristillisestä lähetystyöstä Britanniassa ja suosittelee, että paikallisia pakanallisia temppeleitä ei tuhottaisi, vaan muutettaisiin kirkoiksi ja että pakanallisina juhlina juhlittaisiin kristittyjä marttyyreja. Tässä varsin myöhäisessä yhteydessä joulu on hyvinkin voinut saada joitain pakanallisia lainauksia. Mutta meillä ei ole todisteita kristittyjen toimista hyväksyä pakanallisia juhlia kolmannelta vuosisadalta, missä vaiheessa joulun päivämäärä asetettiin paikalleen. Siten on epätodennäköistä, että päivämäärä on yksinkertaisesti valittu vastaamaan pakanallista auringon juhlaa.
Joulukuun 25. päivän juhla näyttää olleen vallalla jo ennen vuotta 312 - ennen Konstantinosta ja hänen uskoontuloaan. Kuten olemme havainneet, donatistit kristityt Pohjois-Afrikassa näyttävät tiedostaneen asian ennen tuotakin aikaa. Lisäksi myöhään neljännen vuosisadan puolivälissä kirkon johtajat itäisessä valtakunnassa eivät itse vaikuttaneet Jeesuksen syntymäpäivän juhlimisen käyttöön ottoon, mutta joulukuun päivämäärän lisäksi juhlittiin myös perinteistä tammikuun 6. päivää.
On olemassa toinenkin tapa selittää joulun joulukuun 25. päivän alkuperää: niin oudolta kuin se saattaa kuulostaakin, ratkaisu Jeesuksen syntymän ajoittamiseen saattaa piillä Jeesuksen kuoleman, pääsiäisen, ajoituksessa. Tämän näkemyksen esitti nykymaailmassa ensimmäistä kertaa 1900-luvun alussa ranskalainen tutkija Louis Duchesne ja sitä kehitti edelleen amerikkalainen Thomas Talley aivan viime vuosina.[Louis Duchesne, Origines du culte Chrétien, 5. painos. (Paris: Thorin et Fontemoing, 1925), s. 275–279; ja Talley, Origins.]. Mutta he eivät varmaankaan olleet ensimmäisiä, jotka huomasivat yhteyden perinteisten Jeesuksen kuoleman ja hänen syntymänsä päivämäärien välillä.
Noin vuonna 200 jKr. Tertullianos Karthagolainen esitti laskelman, että 14. päivä Nisanin kuukautta (ristiinnaulitsemisen päivä Johanneksen evankeliumin mukaan) Jeesuksen kuolinvuonna vastasi maaliskuun 25. päivää roomalaisessa (aurinko)kalenterissa. [Tertullianos, Adversus Iudaeos 8.] Maaliskuun 25. päivä on tietenkin yhdeksän kuukautta ennen joulukuun 25. päivää ja se on myöhemmin tunnustettu Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian ilmestysjuhlaksi, Jeesuksen sikiämisen muistojuhlaksi. [Kts. Talley, Origins, s. 86, 90–91.] Niinpä Jeesuksen uskotaan tulleen siitetyksi ja ristiinnaulituksi samana kalenterivuoden päivänä ja tasan yhdeksän kuukauden kuluttua hän syntyi joulukuun 25. päivänä.
Tämä sama ajatus näkyy anonyymin kristityn kirjoittajan tutkielmassa nimeltään Päivän seisauksista ja -tasauksista, joka näyttäisi olevan neljänneltä vuosisadalta Pohjois-Afrikasta. Tutkielmassa todetaan hieman vapaasti käännettynä:
- "Siksi meidän Herramme sikisi maaliskuun 25. päivänä, joka on Herran kärsimyksen ja hedelmöittämisen päivä. Sillä samana päivänä hän sekä sikisi että kärsi."
[De solstitia et aequinoctia conceptionis et nativitatis domini nostri iesu christi et iohannis baptistae.] Tämä tutkielma päivittää Jeesuksen syntymän talvipäivänseisaukseen.
Augustinus oli myös tutustunut tähän asiaan. Teoksessaan Kolminaisuudesta (De trinitate, 399–419) hän kirjoittaa:
- "Sillä hänen [Jeesuksen] uskotaan olleen siitetty maaliskuun 25. päivänä, jona päivänä hän myös kärsi; joten Neitsyen kohtu, jossa hän sikisi, jonne häntä ei kukaan kuolevainen ollut siittänyt, vastaa uutta hautaa, johon hänet haudattiin, jossa ei ennen ollut kukaan ollut, ei ennen häntä eikä jälkeen. Mutta hän syntyi, perimätiedon mukaan, joulukuun 25. päivänä." [Augustinus, Sermones de Scripturis de Novo Testamento ("Saarnoja valituista Uuden testamentin opetuksista") 202.]
Myös idässä Jeesuksen kuolinpäivä ja syntymäpäivä on yhdistetty. Mutta sen sijaan, että olisi työstetty Nisánin kuukauden 14. päivää heprealaisessa kalenterissa, itäiset kristityt käyttivät ensimmäisen kevätkuukauden (Artemisios) 14. päivää heidän omassa kreikkalaisessa kalenterissaan, meidän kalenterissamme huhtikuun 6. päivää. Huhtikuun 6. päivähän on tietysti juuri yhdeksän kuukautta ennen tammikuun 6. päivää, itäisten kristittyjen joulupäivää. Idässä oli myös todisteita siitä, että huhtikuu liittyy sekä Jeesuksen siittämiseen että ristiinnaulitsemiseen. Piispa Epifanos Salamilainen kirjoittaa, että huhtikuun 6. päivänä "karitsa on suljettuna pyhän Neitsyen tahrattomaan kohtuun, hän, joka otetaan pois ja joka uhrataan ikuisena uhrina maailman syntien vuoksi." [Talley, Origins, s. 98.] Vielä nykyäänkin Armenian kirkko juhlii Jumalansynnyttäjän ilmestystä aikaisin huhtikuussa (7.4. ei siis 6.4.) ja joulua tammikuun 6. päivä.
Niinpä meillä on kristitty maailma jakaantunut kahtia ja molemmat osapuolet laskevat Jeesuksen syntymän sillä perusteella, että hänen kuolemansa tapahtui samana päivänä (maaliskuun 25. päivä tai huhtikuun 6. päivä) ja päättelevät tästä hänen syntymäpäiväkseen myös samalla tavalla kaksi ei ajankohtaa (joulukuun 25. päivä ja tammikuun 6. päivä).
Yhteys Jeesuksen siittämisen ja kuolinpäivän kesken tällä tavalla näyttää varmaankin nykyihmisille oudolta, mutta se heijastaa antiikin ja keskiajan ihmisten käsityksiä koko pelastuksen nivoutumista yhteen. Yksi merkittävä yksityiskohta tästä käsityksestä löytyy kristillisestä taiteesta. Lukuisissa maalauksissa enkelin ilmestymisestä Jumalansynnyttäjälle - Jeesuksen siittämisen hetki - Jeesus-lapsi kuvataan taivaasta laskeutuvana pienenä ristinä; se on visuaalinen muistutus siitä, että tuo siittäminen tuo samalla pelastuksen lupauksen Jeesuksen kuoleman kautta.
Käsitys siitä, että luominen ja lunastus tapahtuisivat samaan vuodenaikaan heijastuu myös antiikin juutalaisten perinteessä, kirjattuna Talmudiin. Babylonialainen Talmud sisältää kahden varhaisen vuosisadan rabbin väitteet ja näkemykset päivämäärien erimielisyydestä. Rabbi Eliezer toteaa:
- "Nisánin kuussa maailma luotiin; Nisánin kuussa patriarkat syntyivät; pääsiäisenä Isak syntyi ... ja Nisánin kuussa he [esivanhempamme] tullaan lunastamaan tulevassa ajassa.
Toinen rabbi Joshua toteaa samat tapahtumat seuraavalle Tišrin kuukaudelle. Joten joulun ja Teofanian päivämäärät voivat hyvinkin olla seurausta kristillisestä teologisesta pohdinnasta tällaisessa kronologiassa: Jeesus siitettiin saman päivän kuin hän kuoli ja syntyi yhdeksän kuukautta myöhemmin. [Talley, Origins, s. 81–82]
Lopulta meille jää vain kysymys: miten joulukuun 25, päivästä on tullut joulu? Emme voi olla asiasta täysin varmoja. Juhlan elementit kehittyivät neljänneltä vuosisadalta aina nykyaikaan saakka ja ne saattavat juontua pakanallisista perinteistä. Silti todellinen syntymäpäivä saattaa juontua enemmän juutalaisuudesta - Jeesuksen kärsimyskuolemasta ja rabbien käsityksistä tässä suuressa asiassa voidaan olettaa, yhä uudelleen ja uudelleen, niiden juontuvan pakanuudesta. Sitten taas, tällaisessa käsityksessä ajanjaksoista ja Jumalan lunastuksen palaamisesta, saatamme myös olla kosketuksissa jonkun sellaisen roomalaisen pakanuuden kanssa, mitä juhlittiin Sol Invituksessa tai muiden kansojen parissa ja joka olisi ymmärtänyt ja vaatinut myös omaansa. [Roll, “Origins of Christmas.”].
(Oheinen Ortodoksi.netin kääntämä ja toimittama artikkeli perustuu soveltaen Andrew McGowan artikkeliin ko. aiheesta. Hän oli aiemmin australialaisen Melbournen yliopiston Trinity Collegen johtaja, nykyisin Berkeleyn Divinity Schoolin johtaja ja dekaani. Häneltä on julkaistu teoksia varhaisen kristinuskon ajoilta mm. God in Early Christian Thought (Brill, 2009) ja Ascetic Eucharists: Food and Drink in Early Christian Ritual Meals (Oxford, 1999).)