Kielletty kupoli avattu alttari (väitöskirja)

Väitöskirjan kansi

Mikkelin sotilaskirkosta kertovan kuvakirjan kansi

Hanna Kemppi: Kielletty kupoli avattu alttari – Venäläisyyden häivyttäminen Suomen ortodoksisesta kirkkoarkkitehtuurista 1918-1939

ISBN 978-952-6655-03-1

Julkaisija/kustantaja: Suomen Muinaismuistoyhdistys

Myynti: Tiedekirja, Helsinki, osta -> kirjakauppa

Julkaisuvuosi: 2017, sarjassa Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 123

Sivumäärä: 361

Koko: 295 x 210 mm

Sidos: liimasidottu / pehmytkantinen

Taidehistorioitsija Hanna Kempin väitöskirjan julkistettiin Suomen Muinaismuistoyhdistyksen toimesta syksyllä 2017. Sen julkaisuajankohta sattuu sopivasti samaan aikaan ajoittuvaan Suomen ortodoksisen kirkon piirissä tapahtuneeseen sisäiseen myllerrykseen, jota voi ehkä jollain tavalla verrata myös väitöskirjan aiheeseen.

Kun vuosina 1918-1939 venäläisyyttä häivytettiin maassamme ortodoksisen kirkon piiristä monella tapaa ja laajalla sektorilla ja ortodoksisesta kirkosta haluttiin saada enemmän luterilainen ja ”yhteiskuntakelpoinen” niin poliittisesti kuin myös tavoiltaan ja tyyliltään, nyt on käynnissä hieman samantapainen prosessi, tosin itsensä kirkon sisällä, eikä niin suuresti ulkoapäin ohjatusti. Nyt enemmän tai vähemmän nopeaan tahtiin halutaan päästä irti Kempin väitöskirjassaan sotien välisenä aikana (1918-1939) esiintuodusta ja voimakkaasti valtiovallan taholta masinoidusta ”karjalaisen ortodoksisuuden” leimasta ja ottaa enemmän yleissuomalaista ilmettä. Arkkipiispan istuin siirretään mahdollisesti pois Kuopiosta ja samalla hänen kirkollinen arvonimensä muuttuu Karjalan ja koko Suomen arkkipiispasta Helsingin ja koko suomen arkkipiispaksi. Samalla vielä todennäköisesti muutetaan Karjalan hiippakunnankin nimi enemmän ”yleisuomalaiseksi” Kuopion hiippakunnaksi.

Hanna Kempin väitöskirjassa muutoksen tekijöinä ja vaikuttajina olivat valtion viranomaiset yhdessä kirkon keskushallinnon, osan papistokin sekä lukuisten yksityishenkilöiden voimin. Nyt uusimman muutoksen takana pelätään olevan enemmän kirkkoon liittyneitä ja alueellisessa, lähinnä hiippakunnallisissa sisäisissä ristiriidoissa kunnostautuneet kirkon omat tahot. Molemmissa muutoksissa lienee taustalla ollut myös jonkinlainen sekularismin, maallistumisen kehitysvaihe, joka ilmeisesti nykyään on kuitenkin huomattavasti suuremmassa ja merkittävämmässä osassa. Osin siihen vaikuttaa nytkin – aivan kuten sotienkin välissä – ortodoksisen kirkon asema näkyvänä toisena kansallisena kirkkona. Ei suinkaan tasavertaisena luterilaisen kirkon kanssa, enemmän jonkinlaisena ”hyvänä ja rakkaana ottopoikana”.

Hanna Kempin väitöskirjasta on julkisuudessa esitetty lukuisia ylistäviä lausuntoja ja se on todella hyvin ja huolellisesti tehty, mielenkiintoinen luettava kenelle vain. Väitöskirja antaa hyvän kuvan sotien välisen ajan mielenkiintoisesta kansallisuusaateen kyllästämästä ilmapiiristä, mikä tuolloin Suomessa vallitsi. Sisällisota oli aiheuttanut omat traumansa ja Venäjällä tapahtuneet vallankumouksen aiheuttamat ongelmat ja mahdolliset vaarat heijastuivat väkisin monella tapaa myös Suomeen, mikä näkyi varmasti suhtautumisessa venäläisyyteen ja siihen oleellisesti väkisin liitettyyn ”ryssän kirkkoon”, suomalaiseen ortodoksisuuteen.

Samaa aihetta on eri näkökulmasta käsitellyt väitöskirjassaa myös mm. FT Heli Kananen väitöskirjassaan ”Kontrolloitu sopeutuminen - ortodoksinen siirtoväki sotien jälkeisessä Ylä-Savossa (1946-1959)” sekä FT Katariina Husso omassa väitöskirjassaan ”Ikkunoita ikonien ja kirkkoesineiden historiaan. Suomen autonomisen ortodoksisen kirkon esineellinen kulttuuriperintö 1920–1980-luvuilla”. Myös he ovat päätelmissään tulleet pitkälti samanlaisiin lopputuloksiin, toinen valtaväestön suhtautumisessa ortodoksieihin, toinen jälleenrakennuskauden kirkkorakennuksissa ja ikonitaiteessa.

Myös Ortodoksi.netin kaksi ylläpitäjää ovat päässeet mukaan kirjan lähde- ja henkilöstöluetteloihin oman Mikkelin ortodoksisen Pyhän suurmarttyyri Georgios Voittajan sotilaskirkosta kertovan kirjan osalta. Tästä suuri kiitos väittelijälle. Tämä kirja sekä mm. Timo Lehtosen kirja ”Vaienneet kellot” täydentävät muutenkin mukavasti tämän väitöskirjan aihetta omalta pieneltä osaltaan.

Ortodoksi.net / HAP
12.10.2017

Väitöskirjan tekijän kooste suomeksi ja englanniksi

Tutkimukseni tarkastelee Suomen ortodoksisen kirkkoarkkitehtuurin muotokielen muokkaamista kohti suomalaista, kansallista asua sotienvälisenä aikana 1918 1939. Selvitän ortodoksisen kirkkoarkkitehtuurin kansallistamisilmiön sisältöä: ensinnäkin, millaisia toimenpiteitä kohdistettiin olemassa olleisiin kirkkoihin ja toiseksi, millaisia olivat uusien kirkkojen ja kappelien suunnitelmat ja toteutukset. Tutkimukseni perustuu laajaan asiakirja- ja kuvamateriaaliin ja käyttää historiatieteiden menetelmiä. Keskeisiä näkökulmia ovat historian ja kulttuurin jatkumot ja katkokset sekä rajankäynnit vieraan ja oman välillä. Tärkeitä käsitteitä ovat kansallistaminen, venäläisyyden häivyttäminen ja epätoivottu kulttuuriperintö.

Osoitan tutkimuksessani, että kirkkotaiteen kansallistamistyö oli laajempaan ortodoksien suomalaistamiseen eli venäläisten merkkien riisumiseen sisältynyt ilmiö, jolla oli kaksi painopistettä: vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä tehty, valtion toteuttama omaisuuden haltuunotto ja tästä seurannut maiseman siivoaminen , sekä 1920-luvulta lähtien toteutettu uuden pyhäkköarkkitehtuurin muotokielen muokkaaminen suomalaiskansalliseksi . Keskeisiä toimijoita ovat Suomen valtio, sotasaalisviranomaiset, muinaismuistohallinnon ja kirkon museoviranomaiset sekä kirkkokunnan suomalaismielinen hallinto ja sen alaisuudessa toiminut niin kutsuttu kansallistuttamiskomitea. Nostan esiin, että valtion osuus toimijana on myös kansallistamistyön jälkimmäisessä painopisteessa suurempi kuin aiemmin on tiedetty.

Uusi muotokieli nojasi suomalaisen aikalaisarkkitehtuurin eklektismiin, mutta suomalais-karjalaista kirkkoarkkitehtuurityyliä etsittäessä mallia haettiin myös karjalaisesta puupyhäkköarkkitehtuurista. Toisaalta kirkot ja kappelit sisustettiin venäläistä alkuperää olleilla esineillä. Sisätilojen kansallinen muotokieli perustuikin esimerkiksi valon määrän lisäämiseen ja mystisyyden karsimiseen.

Tutkimukseni tarkastelee myös uuden pyhäkköarkkitehtuurin suunnittelusta ja toteuttamisesta käytyjä aikalaiskeskusteluja. Tässä yhteydessä voidaan osoittaa, että pyrkimys etsiä muotokielen lähtökohtia Bysantiksi kutsutusta kulttuuripiiristä virisi jo sotienvälisenä aikana. Tutkimukseni kiinnittää myös huomiota siihen, että virallista suomalaistamispuhetta vastustettiinkin. Huolimatta kansallisen muotokielen valta-asemasta uutta rakennettaessa, Suomen ortodoksisen kirkkoarkkitehtuurin piiristä voidaan sotienväliseltä ajalta osoittaa yksittäisiä sellaisia esimerkkejä, joissa on jatkettu venäläisen arkkitehtuuritradition keskusteluja ja pidetty yhteyttä Venäjältä emigroituneisiin taiteilijapiireihin.

In English

This dissertation examines the complex and sensitive issue of shaping a Finnish style for Orthodox church architecture in Finland in the interwar period 1918 1939. It is argued in the dissertation that the phenomenon of effacing the Russianness of Orthodox church architecture of Finland proceeded in two stages and, in its entirety, was more complex than previously assumed.

Firstly, the dissertation explores the growing anti-Russian atmosphere during and shortly after the Civil War of 1918 and measures taken against unwanted Orthodox cultural heritage in Finland. In particular, the garrison churches of the Russian Imperial Army were explicated as disfiguring objects representing foreign influence in Finnish national culture that had to be cleaned away by eliminating them from the landscape. Secondly, the plans and realisation of creating a Karelian-Finnish style for Orthodox church architecture in the 1920s and 1930s are investigated, revealing designs commissioned from architect Veikko Kyander by the Orthodox Church of Finland. The research reconstructs the Orthodox church architecture of the period with the mapping of 21 churches and chapels built in Finland in the interwar years.

The core actors in demarcating the Finnish style included not only church authorities but also antiquarian and state authorities. The analysis of the plans and realisation of the churches and chapels shows the significance of negative choice and the great impact of the building authorities in creating suitable de-Russified designs. It appears that the Finnish style was based on the eclecticism of contemporary Finnish architecture. The analysis of the new ascetic chapel interiors of the Border Karelia region reveals in concrete terms the poor financial situation of the congregations, but it also seems to imply a new uncluttered way of organising the interior. On the other hand, the interiors were based on ecclesiastical artefacts of Russian origin. There was thus a significant dichotomy between the foreign interior and the Finnish national exterior.

It seems that also the first example of a new vernacular Karelian-style wooden chapel (1937) was planned by the state building authorities, despite the fact that it was based on a direct traditional vernacular Karelian model. Moreover, it seems that the discourse on the Byzantine roots of the Orthodox heritage in Finland already emerged in the 1930s although it has been prominent after the Second World War. In addition, it is pointed out in the dissertation that despite the dominance of the Finnish discourse it seems that in isolated cases the Orthodox church architecture of the 1930s reflected the influence of Russia Abroad.

Kirjan takakannenteksti:

Kielletty kupoli, avattu alttari tutkimuksen kohteena on ortodoksisen kirkkoarkkitehtuurin muotokielen muuttuminen ”vieraasta” eli venäläiseksi koetusta suomalaiseksi eli ”kansalliseksi”. Läpileikkaavana teemana on kulttuuriperinnön arvottaminen.

Tutkimus selvittää perusteellisesti Suomen ortodoksisten kirkkojen ja rukoushuoneiden vähän tunnettua sotienvälisen ajan suunnittelua ja rakentamista, ja nostaa esiin arkkitehtonisten piirteiden keskeisyyden poliittisessa diskurssissa. Toimijoina ovat valtion viranomaiset, kirkollinen keskushallinto, papisto ja yksityishenkilöt. Esiin nousee suomalaistamistoimenpiteiden kohteena olleen ortodoksisen kulttuurin moniäänisyys. Mukana on laaja liiteosa sekä sisällissodan vaikeassa murroksessa takavarikoinnin kohteiksi joutuneista pyhäköistä että uusista rakennushankkeista. Tutkimus havainnollistaa, kuinka tärkeä merkitys poisvalituilla ja hävinneellä kulttuuriperinnöllä on kokonaiskuvan ymmärtämisen kannalta.

Sisällysluettelo

• ESIPUHE

* 1 JOHDANTO

• • 1 Tutkimustehtävä
    • 1.1 Lähtökohdat
    • 1.2 Tavoitteet ja menetelmät
    • 1.3 Rajaus ja tutkimuksen rakenne
  • 2 Lähdeaineisto ja sen haasteet sekä aiempi tutkimus
    • 2.1 Arkistoaineistot
      • 2.1.1 Kirjalliset arkistolähteet
      • 2.1.2 Kuva-aineistot
      • 2.1.3 Kirkolliset rakennukset, arkistot ja sota
    • 2.2 Kirjallisuus ja lehdet
    • 2.3 Aiempi tutkimus
  • 3 Näkökulmat ja keskeiset käsitteet
    • 3.1 Ortodoksisen kulttuurin rajankäyntejä
    • 3.2 Taidehistoria ja ortodoksinen kirkkotaide
    • 3.3 Instituutioita, toimijoita ja käytännön kysymyksiä

* II ORTODOKSISEN KIRKKOTAITEEN KANSALLISTAMISEN KONTEKSTI

• • 1. "Karjalat" paikkoina aikalaispuheen ymmärtämisessä
    • 1.1 Maantieteellinen sijainti
    • 1.2 Kulttuurirajat
  • 2. Suomen venäläisväestö ja historian murros
    • 2.1 Kaupunkien ja maaseudun venäläinen siviiliväestö
    • 2.2 Sotilaat ja sotilaspapisto
    • 2.3 Venäläisistä muukalaisiksi
  • 3. Ortodoksiset pyhäköt Suomessa autonomian ajan lopulla
    • 3.1 Kansanomaiset puupyhäköt
    • 3.2 Kirkkoarkkitehtuurista ja suunnittelijoista

* III VENÄLÄISTEN MERKKIEN RIISUMINEN 

• • 1. Pyhäkköjen haltuunotto ja lakkauttaminen
    • 1.1 Temppeli, maisemaelementti, poliittinen monumentti
      • 1.1.1 Takavarikoitujen kirkkojen ryhmät
      • 1.1.2 Maiseman rumentajat
      • 1. 1.3 Palatsikirkon unohdetut merkitykset
    • 1.2 Kirkkoesineiden sotasaalisvarastot
  • 2. Sotasaalista vai yksityisomaisuutta?
    • 2.1 Kysymys takavarikoitujen sotilaskirkkojen palauttamisesta ortodoksiseen käyttöön
    • 2.2 Seurakuntakirkkojen vapauttaminen takavarikosta
      • 2.2.1 Yksityishenkilöiden rakennuttamien kirkkojen kysymys
      • 2.2.2 Siirtoja paikasta toiseen
    • 2.3 Sotasaaliskirkot valtion huomassa
  • 3. Kansallista kulttuuriomaisuutta?
    • 3.1 Papisto ja kirkon museomiehet esineiden suojelijoina
    • 3.2 Muinaistieteellisen toimikunnan näkökulma
    • 3.3 Kirkkoesineitä kansallisiin museokokoelmiin?
    • 3.4 Kirkollisista muinaismuistoista käyttöesineiksi

* IV HAAVE "SUOMALAISKANSALLISESTA" KIRKKOTAITEESTA

• • 1. Kirkolliskokousaloitteesta kansallistuttamiskomiteaksi
    • 1.1 Suomalaismielisten ydinryhmäläisiä
      • 1.1.1 Komitean jäsenet
    • 1.2 Pohdintaa "ulkonaisista muodoista"
  • 2. Kansallistuttamiskomitean suunnitelmat
    • 2.1 Kansallistuttamiskomitean työskentely
      • 2.1.1 Kielletty kupoli
      • 2.1.2 Kirkkoesineiden suomalaistaminen
    • 2.2 Arkkitehti Veikko Kyanderin näkemys
      • 2.2.1 Luonnospiirustukset
  • 3. Komitean suunnitelmien vastaanotto
    • 3.1 Kritiikkiä ja vastaääntä
    • 3.2 Komitean työskentelyn epilogi

* V "SUOMALAISKANSALLISTEN" PYHÄKKÖJEN RAKENTAMINEN

• • 1. "Karjalaissuomalaiset" rukoushuoneet
    • 1.1 "Oikea maaseudun pikkukirkko"
    • 1.2 Rakennusmestari Johannes Brocke suunnittelijaksi Suojärvelle
      • 1.2.1 Käännekohta
      • 1.2.2 Kirkkokunnan mallipiirustussarja ja tyyppipiirustusten luominen
      • 1.2.3 Keskustelua "ortodoksin suunnittelemasta karjalaisesta rukoushuoneesta"
    • .3 "Vanha karjalainen tyyli" näkyväksi
  • 2. Kirkkojen muotokieli ja historiasta ammentaminen
    • 2.1 Kirkko kansallistamistyön keskuksessa
      • 2.1.1 "Restaurointi"
    • 2.2 Bysantti esikuvaksi
    • 2.3 Poikkeamia kansallisesta muotokielestä
      • 2.3.1 Emigranttitaiteilijan elämänkatsomuksen ilmaus
      • 2.3.2 Vastaääntä Viipurista
  • 3. "Karjalaissuomalaiset" pyhäkköinteriöörit
    • 3.1 Jumalanpalvelusesineiden varasto "kansallisena" resurssina
    • 3.2 Valoa, avaruutta, järjestystä
    • 3.3 Avattu alttari

* VI JOHTOPÄÄTÖKSET 

• • 1. Kirkkotaiteen kansallistamistoimien kaksi painopistettä
    • 1.1 Kirkkojen takavarikoiminen
    • 1.2 Uuden muotokielen luominen
  • 2. Keskustelu kulttuuriomaisuudesta
  • 3. Vieraudesta puhdistettua, karjalaissuomalaista ja bysanttilaista
  • 4. Näköaloja
• ENGLISH SUMMARY
• LYHENTEET
• LÄHTEET JA KIRJALLISUUS
• LIITE 1
  • Vuosina 1918-1939 takavarikoidut ja lakkautetut kirkot ja kappelit
• LIITE 2
  • Vuosina 1918-1939 rakennetut kirkot ja kappelit
• LIITE 3
  • Ortodoksinen sanasto
• HAKEMISTOT