Meletios IV (patriarkka)
Ortodoksi.netista
Aamun Koitto nr. 33 / 23.8.1935
Patriarkka Meletios IV
Aleksandrian patriarkka, entinen Konstantinopolin ekumeenimen patriarkka Meletios IV kuoli heinäkuun 28 päivänä 1935 sydänhalvaukseen.
Patriarkka Meletios oli syntynyt vuonna 1871 kreikkalaisista vanhemmista Kreetan saarella, joka silloin vielä kuului Turkin valtakuntaan. Kotisaarellaan, missä hän sai alkuopetuksensa, joutui hän jo lapsesta seuraamaan saaren kreikkalaisten asukasten taistelua Turkin valtaa vastaan, mikä johti autonomiaan v. 1898 ja Kreikkaan liittämiseen v. 1913. Näillä olosuhteilla oli eittämättä lähtemättömät vaikutuksensa lapsen mieleen, mikä ilmenee hänen myöhemmässä toiminnassaan.
Kreetasta siirtyi poika opiskelemaan lähellä Jerusalemia sijaitsevan Pyhän Ristin luostarin yhteydessä toimivaan pappisseminaariin, minkä suoritettuaan hän matkusti Englantiin jatkaakseen siellä opiskeluaan ylioppilaana. Lopetettuaan täällä opintonsa hän palasi itämaille antautuen kirkon palvelukseen ja liittyen ensin erään Palestiinan luostarin veljestöön. Kohta hänet nimitettiin Kypros-saaren autokefaalisen kirkon arkkipiispaksi, mistä virasta hän siirtyi Ateenan arkkipiispaksi. Tässä ominaisuudessa hän vuonna 1917 teki laajan matkan Englantiin ja Amerikkaan.
Vuonna 1922 hänet valittiin Konstantinopolin ekumeeniseksi patriarkaksi, mutta tässä korkeassa tehtävässä hän ei saanut kauan olla, sillä jo vuonna 1923 Turkin hallitus, pitäen häntä vaarallisena kreikkalaisena nationalistina, pakoitti hänet aluksi lähtemään pakolliselle lomalle ja myöhemmin samana vuonna eroamaan virastaan. Tällöin hän siirtyi munkiksi kuuluisaan Athos-vuoren luostariin. Vuonna 1926 hänet valittiin Aleksandrian kirkon patriarkaksi, jossa virassa ollen hän kuolikin. Vielä voidaan lisätä, että viikko ennen hänen kuolemaansa toimitetussa Jerusalemin patriarkan vaalissa hän sai runsaasti ääniä.
Edellä on vain lyhyesti hahmoteltu patriarkka Meletioksen varsin monivaiheisen elämän ääriviivat. Hän oli viisas ja tarmokas kirkon johtaja, joka pelkäämättä ja vastuksista välittämättä toimi kulloinkin sillä paikalla, mihin oli asetettu, kirkon hyväksi. Ekumeenisena patriarkkana ollessaan hänen toimintansa joutui usein ristiriitaan Turkin hallituksen toivomusten ja päämäärien kanssa, mitä ristiriitaa kärjisti vielä sekin, että sulttaani Muhamed II oli antanut ekumeeniselle patriarkalle oikeuden valvoa Turkin kristittyjen oikeuksia ja tehdä hallitukselle esityksiä näistä asioista.
Jo vuonna 1922 hän oli suoranaisessa hengenvaarassa. Raivoisa joukko turkkilaisia saapui Fanariin, missä Konstantinopolin kaupunginosassa patriarkaatti sijaitsee, vangitsemaan häntä ja viemään paikalle, missä eräs hänen edeltäjistään patriarkan istuimella oli hirtetty. Patriarkka pyysi ja sai tilaisuuden kerätä asiakirjansa ennen poisviemistä, millä aikaa hänen diakoninsa ilmoitti puhelimitse asiasta Englannin lähetystöön. Tämän toimesta lähetettiin Fanariin kiireellisesti osasto ranskalaisia ja englantilaisia merisotilaita, jotka vapauttivat patriarkan turkkilaisrahvaan käsistä. Seuraavana vuonna karkoitti Turkin hallitus hänet sitten maasta.
Ameriikan matkallaan pysähtyi patriarkka Meletios Englannissa, missä hän neuvotteli ortodoksisen ja anglikaanisen kirkkojen lähentymisestä. Tästä käynnistä olivat seurauksena lukuisat konferenssit itämaisen ortodoksisen ja anglikaanisen kirkkojen kesken. Muutoinkin oli patriarkka Meletios jatkuvassa kosketuksessa Englannin kirkon johtomiesten kanssa, jotka nyt hänen poismenoaan vilpittömästi surevat.
Meillä, Suomen ortodoksisen kirkon jäsenillä, on myöskin aivan erikoinen syy kiitollisuudella muistaa patriarkka Meletios IV. Kun Suomen kirkko sen entisen äitikirkon joutuessa sekasortoiseen tilaan joutui kanonisiin vaikeuksiin, otti patriarkka Meletios, jonka puoleen maan hallitus ja kirkkomme johto tällöin v. 1923 kääntyi, järjestääkseen kirkkomme asiat. Tämän kaiken hän otti tehtäväkseen aikana, jolloin hänellä, karkoitusmääräyksen jo saaneena, olisi ollut hyvinkin aihetta olla sekaantumatta enää virka-asioihin. Mutta elävästi tajuten kirkkomme silloisen hädänalaisen tilan ei hän voinut kieltäytyä osoittamasta sille apuansa ja sangen nopeassa ajassa myönsi kirkollemme laajan autonomian sekä vihki piispaksi nykyisen arkkipiispamme Hermanin. Edelleen hän liitti kirkkomme ekumeenisen patriarkaatin ylijohtoon.
Samanaikaisesti hän järjesti myöskin veljeskirkkomme Eestin kanoniset suhteet myöntämällä tällekin kirkolle autonomian. Vielä Puolankin kirkko on kiitollisuuden velassa patriarkka Meletiokselle itsenäisyydestään, vaikka kohta viimeiset muodollisuudet onkin suorittanut ja tomoksen allekirjoittanut hänen seuraajansa.
Rukoilkaamme, että Kaikkeinkorkein siirtäisi edesmenneen patriarkan sielun sinne, missä vanhurskaat lepäävät.