Saatana
Ortodoksi.netista
Saatana (hepreassa: Satan’el, vastustaja, syyttäjä) on perinteisissä ns. abrahamilaisissa uskonnoissa pahuuteen langennut ensimmäinen ylienkeli. Sanan alkuperäinen heprealainen ja aramealainen muoto on tarkoittanut vastustamista ja jarruttamista. Saatana on pahan henkilöitymä.
Eri nimiä
Saatanalla on suomen kielessä monia muitakin nimiä, joista yleisin lienee perkele balttilaisen ukkosenjumaluuden, perskunasin mukaan. Myös nimeä paholainen tai piru käytetään usein, vaikkakin piru alkuaan on tarkoittanut erilaista suomalaisissa kansantarinoissa ollutta hahmoa. Kaiken kaikkiaan saatanalle on eri kielissä syntynyt useita erilaisia kiertoilmauksia, koska ei haluttu suoraan lausua tämän pahuutta edustavan hahmon nimeä. Kristinuskossa saatanasta käytetään myös joissakin käännöksissä (muun muassa Vulgatassa, mutta ei suomeksi) nimeä Lucifer. Tämä nimi ei kuitenkaan ilmene Raamatussa missään kohdin saatanan nimenä, vaan Babylonian kuninkaan pilkkanimenä (Jes.14:12). Suomalaisessa Raamatussa tuo nimi on korvattu sanalla Kointähti, sarastuksen poika (Lucifer, valonkantaja lux = valo, ferre = kantaa, kreikassa Ἓσπερος, esperos, aamunkoin tuoja). Suomessa ja muissa kielissä sekä muissa maissa ja kulttuureissa saatanalle on annettu muun muassa seuraavia nimiä: vanha kehno (Old Nick), vihtahousu, sielunvihollinen, Mefistofeles, Beelzebub, Samael, Šaitan, Iblis, pahuuden ruhtinas (Angra Mainyu).
Mielikuvia saatanasta
Saatana on kristinuskossa siis pahan ilmenemä, demoni eli paha henki. Saatana on Jumalaa alempi henkiolento, joka ennen ihmisen luomista asettui vastustamaan Jumalaa ja houkutteli ihmisen syntiinlankeemukseen. Käsitys, että saatana on helvetin valtias, on peräisin vanhasta alkukristillisestä perimätiedosta. Käsitykseemme saatanasta ovat vaikuttaneet myös suuresti teokset Kadotettu paratiisi / Paradise Lost (John Milton, 1667) ja Jumalainen näytelmä / Divina Commedia (Dante, 1300-luku).
Aikaisemmin saatana oli siis ollut muiden enkelien johtaja, joka ylpistyi ja yritti päästä Jumalan kaltaiseksi syrjäyttämällä Hänet. Kapinan seurauksena saatana seuraajineen heitettiin ulos Taivaasta ja näin muistakin langenneista enkeleistä tuli demoneja, pahoja henkiä.
Kristinuskon käsitys saatanasta
Kristinuskon mukaan saatana tuottaa pahaa ja yllyttää ihmisiä kapinoimaan Luojaansa vastaan. Saatana jatkaa tällä tavoin taivaassa aloittamaansa kapinaa. Raamatun mukaan kapinalla tosin ei ole toivoa, vaan etenkin Ilmestyskirjan mukaan saatana häviää ja hänet tuomitaan yhdessä hänen liittolaisikseen ryhtyneiden enkeleiden ja kadotettujen ihmisten kanssa ikuiseen tuleen. Täällä heitä tullaan vaivaamaan ikuisesti. (Ilm.18)
Saatana on kuvattu monenlaisena hahmona, joista suuri osa perustuu eri maiden omaan kansantarustoon tai mytologiaan. Yleisin kuva saatanasta sarvet päässä ja pukinsorkkaisena hahmona lienee peräisin kelttien hedelmällisyyden jumalasta Carnunnoksesta ja keskikreikkalaisesta, arkadialaisesta Panista, joka myös oli hedelmällisyyden jumala. Joskus saatana kuvataan myös miellyttäväksi ja puoleensavetäväksi mieheksi, koska tarinoiden mukaan saatana vetoaa ihmisten turhamaisuuteen. Saatana voi olla kuvattu myös naiseksi tai ns. androgyyniksi eli sukupuolettomaksi olennoksi.
Tunnettuja kertomuksia saatanasta löytyy muun muassa Vanhasta testamentista Jobin kirjan ensimmäisestä luvusta (Job.1), jossa saatana tahtoo koetella Jobia. Toinen tunnettu kertomus löytyy ensimmäisestä Mooseksen kirjasta sen ensimmäisestä luvusta (1.Moos.1:1-13), jossa käärme, joka houkuttelee Eevan syntiinlankeemukseen, kuvaa saatanaa.
Mainintoja Raamatusssa
Uudessa testamentissa saatana on paljon keskeisemmässä osassa kuin Vanhassa testamentissa. Mainintoja löytyy lukuisasta paikasta. Muun muassa Matteuksen evankeliumissa (Matt.4:10) , kun kiusaaja koettelee Jeesusta erämaassa:
- ”Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.”
Apostoli Pietari sanoo kirjeessään (1.Piet.5:8):
- ”Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.”
ja Paavali korinntilaiskirjeessään (1.Kor.7:5) puhuessaan avioliitosta ja naimattomuudesta:
- ”Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne.”
Ilmestyskirjassa on lukuisissa kohdissa viittauksia saatanaan. Muun muassa Ilmestyskirjassa puhuttaessa tuhatvuotisesta valtakunnasta (Ilm.20:2):
- ”Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi.”