Afrahat Persialainen Viisas
Ortodoksi.netista
Afrahat Persialaisen ( syyriaksi: Ap̄rahat, kreikaksi: Ἀφραάτης / Afraates, n. 270 – 345) nimen perään lisätään usein Persialainen Viisas (syyriaksi: hakkîmâ p̄ārsāyā), joka kertoo siitäkin, että häntä arvostetaan yhtenä suurista syyrialaisista alkukirkon kirjoittajista. Afrahat oli siis syyrialainen askeetti ja erittäin tunnettu kirjailija Persiassa 300-luvulla, ennen kuin teologiset skismat alkoivat. Siksi häntä voi hyvällä syyllä nimittää myös koko kristikunnan yhteiseksi opettajaksi.
Persialainen Viisas
Afrahat kääntyi kristityksi Persian kristinuskon vastaisen kuninkaan Shāpūr II:n (309-379) valta-aikana ja hän todennäköisesti johti jossain vaiheessa lähellä Mosulia (nykyisessä Pohjois-Irakissa) sijainnutta Pyhän Matteuksen (Mar Mattai) luostaria. Myöhemmin hänestä mahdollisesti tuli piispa, jolloin hänen nimensä vaihtui Jaakobiksi. Tämän vuoksi hänet sekoitetaan joskus erheellisesti piispa Jaakob Nisibisiläiseen.
Nimellä ”Persialainen Viisas” häntä kutsuvat jotkut luostariasukkaat muun muassa vuosien 336 ja 345 syyrialaisen Raamatun kommentaarissa (joista on säilynyt 23 tekstiä kirjoituskokoelmassa ”Osoituksia”). Tekstit tunnetaan virheellisesti hänen ”opetuspuheinaan”, vaikka ne tarkastelevat kristinuskoa pääasiassa teologisesti, askeettisesti ja kurinpidollisesti, toisinaan jopa jyrkän poleemisesti. Yhdeksän tutkielmaa juutalaisista, joita Mesopotamiassa oli paljon ja joilla oli siellä omia koulujakin, ovat Afrahatin erityisen teräviä, kärkkäitä, apologisia kirjoituksia juutalaisia vastaan. Ne käsittelevät pääsiäistä, ympärileikkausta, paastosääntöjä, Israelin syrjäyttämistä valittuna kansana ja kristinuskoon kääntyneiden pakanain valintaa uudeksi valituksi kansaksi sekä Jeesuksen jumalallista asemaa Poikana. Afrahatin mukaan Jumala on hyljännyt Israelin, koska Israel on hyljännyt Messiaan. Teosta nimitetään ”Osoituksiksi”, koska jokainen teksti alkaa sanalla osoitus (syyriaksi: tahwîṯâ, suomeksi: osoittaminen, selitys, selonteko, toteennäyttäminen, todistelu, esimerkki, tutkielma). Jouko Martikainen ja Veijo Koivula käyttävät kääntämässään teoksessa Uskon monet värit muotoa opetus, opetuksia.
Alkukirkon traditota
Afrahatin kirjoituksille on tunnusomaista, että niistä henkii eräänlainen alkuperäinen raamatullinen teologinen traditio, johon eivät vielä ole vaikuttaneet myöhemmät opilliset ristiriidat ja kielelliset monimutkaisuudet kolminaisuudesta (Jumalan luonteesta) ja kristologiasta (Kristuksen luonteesta), joita alkoi ilmetä vuoden 325 Nikean ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen jälkeen. Eristettynä kreikkalais-roomalaisista henkisistä virtauksista kirkon maailmassa oli mahdollista saada aikaan tällaisia ”opetuspuheiden” kaltaisia manifesteja, joissa oli mukana alkuperäistä, primitiivistä ja minimalistista, varhaista assyyrialaista juutalais-kristillisyyttä.
Afrahat julistaa, että Jumala on yksi, Messias on yksi ja Henki on yksi; usko on yksi ja kaste on yksi.
- ”Jos sanomme enemmän, erehdymme; jos sanomme vähemmän, jäämme avuttomiksi.”
Ydinsanoma on yksinkertainen eikä ollenkaan systemaattinen, mutta silti selkeä:
- ”Jumalan seurakunnan” usko on uskoa Jumalaan, joka on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, antanut lain Moosekselle, lähettänyt Messiaan maailmalle ja Henkensä apostoleille. Kun näihin lisätään vielä kasteen mysteeri ja kuolleiden ylösnousemus, siinä ovat kaikki ydinasiat.
Asketismista ja avioliitosta
Afrahat ennakoi opetuksillaan myös tulevaa valtionkirkkoa ja luostarilaitoksen nousua kohtuuttoman suureen merkitykseen. Afrahatilla oli nykykatsannon mukaan melko omituinen opetus muun muassa avioliitosta. Hänen mukaansa naimisiin sai mennä periaatteessa vain ennen kastetta ja lapsetkin piti tehdä silloin, sillä kaste vaati ihmiseltä Afrahatin opetuksen mukaan elämäntapojen täydellistä puhdistautumista jo ennen kastamista. Siihen kuului sitoutuminen neitseellisyyteen ja selibaatti, seksuaalinen pidättyväisyys. Mikäli ihminen oli solminut avioliiton ja otti kasteen, hänen piti noudattaa näitä ohjeita Afrahatin mukaan avioliitossakin. Tällaiset radikaalit opetukset ennakoivat ratkaisuja, joita kirkkoon sitten myöhempinä aikoina tuli luostarilaitoksen korostuneen aseman ja luostarielämän ihannoimisen myötä. Nykyisin tuon opetuksen seuraukset näkyvät esimerkiksi ortodoksisen piispan naimattomuusvaatimuksissa ja papin avioliittosäännöissä.
Afrahatin teosta ”Osoituksia” (Opetuksia / Demonstrations) käännettiin jo varhain monille kielille, armeniaksi jo vuonna 1756 (tosin väärällä nimellä Jaakob Nisibisiläisenä ja vain 19 tekstiä), georgiaksi ja Etiopiassa käytetyksi geeziksi. Sen lisäksi siitä käännettiin osia arabiaksi, mutta ne merkittiin virheellisesti Efraim Syyrialaisen kirjoittamiksi.
Kirjan sisältö
Kymmenen ensimmäistä lukua käsittelee askeettiyhteisön uskonharjoituksen perusongelmia ja ne kirjoitettu noin vuosina 336-337 jKr.: 1. uskoa 2. rakkautta 3. paastoa 4. rukousta 5. sotia 6. liiton lapsia 7. parannuksentekijöitä 8. kuolleiden herättämistä 9. nöyryyttä 10. paimenia
Seuraavat kaksitoista lukua on kirjoitettu noin vuosina 343-344 jKr. ja ne käsittelevät opillista välien selvittelyä juutalaisten viisaiden kanssa ja kristinuskon puolustamista näitä vastaan. Ne käsittelevät:
11. ympärileikkausta 12. pääsiäistä 13. sapattia 14. kehotusta (aihe poikkeaa muista) 15. ruokien erottelua 16. kansojen tulemista Israelin kansan sijaan 17. Messiasta, joka on Jumalan poika 18. neitseyttä ja pyhyyttä 19. juutalaisten väitettä, että heidät on määrätty koottaviksi 20. köyhistä huolehtimista 21. kristittyjen vainoamista 22. kuolemaa ja viimeisiä aikoja
Vuonna 345 Afrahat kirjoitti vielä ystävänsä sitkeiden pyyntöjen vuoksi viimeisen luvun teokseensa. Luvun otsikko lainattiin Jesajan kirjasta (Jes.65:8) sen syyriankielisestä tekstimuodosta. Tämä viimeinen luku on opetus: 23. marjoista
Kirja koostuu 23 tekstistä, jotka ovat (suluissa ovat Martikaisen ja Koivulan käännökset heidän kirjastaan):
- Osoitus uskosta (Uskosta)
- Osoitus hyväntekeväisyydestä (Rakkaudesta)
- Osoitus paastosta (Paastosta)
- Osoitus rukouksesta (Rukouksesta)
- Osoitus sodista (Sodista)
- Osoitus liiton jäsenyydestä [munkkeudesta] (Liiton lapsista)
- Osoitus katumuksesta (Parannuksen tekijöistä)
- Osoitus ylösnousemuksesta (Kuolleiden herättämisestä)
- Osoitus nöyryydestä (Nöyryydestä)
- Osoitus pappeudesta (Paimenista)
- Osoitus ympärileikkauksesta (Ympärileikkauksesta)
- Osoitus pääsiäisestä (Pääsiäisestä)
- Osoitus sapatista (Sapatista)
- Osoitus saarnaamisesta (Kehoituksesta)
- Osoitus joittenkin ruokien erottelemisesta (Ruokien erottelemisesta)
- Osoitus pakanoiden kutsumisesta (Kansoista kansan sijaan)
- Osoitus Jeesuksesta Messiaasta (Messiaasta, Jumalan Pojasta)
- Osoitus neitsyydestä (Neitsyydestä ja pyhyydestä)
- Osoitus Israelin hajoamisesta (Juutalaisia vastaan, jotka sanovat, että heidät on määrätty koottaviksi)
- Osoitus almujen antamisesta (Köyhistä huolehtimisesta)
- Osoitus vainoamisesta (Vainosta)
- Osoitus kuolemasta ja viimeisistä päivistä (Kuolemasta ja viimeisistä ajoista)
- Osoitus rypäleistä [viittaus vertaukseen] (Marjoista)
Syyrian ortodoksinen kirkko muistelee pyhää Afrahatia vuosittain huhtikuun 7. päivänä.
(lähde munkki Serafimin kirja ”Paratiisi on idässä”)
Kirjallisuutta
- Afrahat Persialainen Viisas: Uskon monet värit, 2008, Kirjapaja, ISBN 951 6076130