Toiminnot

Diakonissa

Ortodoksi.netista

Diakonissa oli alkukristillisessä seurakunnassa naispuolinen diakoni, joka oli köyhien ja sairaiden hoitaja.

Varsinainen diakonin tehtävä muuttui vähitellen jumalanpalveluksissa toimivaksi piispan apulaiseksi ja sen mukana diakonista tuli yksi pappeuden asteista ja sen hoitajiksi saattoi silloin tulla vain mies.

Alkukristillisessä perinteessä siis toimi kuitenkin alkuaan runsaasti myös naisia diakonissoina, mutta ehkä esimerkiksi luostarilaitoksen vahvasta vaikutuksesta, munkkeuden esikuvaksi nostamisesta ja korostamisesta kristillisenä ihanteena mm. johtui, että ne jäivät pois kirkollisesta käytännöstä.

Diakonissojen katoaminen ortodoksisesta kirkosta on osittain hämärän peitossa ja kiistelyn kohteena niin syiden kuin ajankohdan osalta. Historioitsijat kiistelevät myös diakonissojen tehtävistä ja vihkimyksen asteesta. Nykyään etenkin ortodoksisten naisten keskuudessa käydään vilkasta keskustelua diakonissan tehtävän palauttamisesta takaisin ortodoksiseen kirkkoon.

Mm. protestanttisissa (luterilaisessa) kirkoissa diakonissa toimii yhä mm. seurakuntasisaren tehtävässä ns. diakoniatyöntekijänä.

Katso myös


Ortodoksisen kirkon
pappeuden asteet
Lukija
Diakoni | Pappi | Piispa
Ortodoksisen kirkon
diakonien virka- ja arvonimikkeitä
Ipodiakoni (alidiakoni) | Diakoni | Munkkidiakoni (luostareissa) | Ylidiakoni | Arkkidiakoni (luostareissa)
Ortodoksisen kirkon
pappien virka- ja arvonimikkeitä
Pastori | Pappismunkki (luostareissa) | Kirkkoherra | Rovasti | Arkkimandriitta (luostareissa) | Igumeni (luostareissa)
Ortodoksisen kirkon
piispojen virka- ja arvonimikkeitä
Apulaispiispa | Piispa | Metropoliitta | Arkkipiispa | Eksarkki | Patriarkka