Igumenia Marinan tie Salmista Kenian kautta Lintulaan
Ortodoksi.netista
Igumenia Marinan tie Salmista Kenian kautta Lintulaan
(igumenia Marinan Aamun Koiton 70-vuotisartikkeli vuodelta 2000)
"Jumala tahtoo, että Salmiin avataan naisluostari, joka tulee taistelemaan kaikkea sitä myrkytystä vastaan, mitä suomalaiset ovat ruvenneet kuljettamaan meidän venäläisten Karjalaan. Jumala tahtoo, että Jevdokia kasvaa luostarissa sisarten opetuksen ja rukousten luona ja Karjalan alituisen esirukoilijan Jumalanäidin rukousten seuraamana …
Näin kirjoitti (Kaarlo Merikosken mukaan) arkkimandriitta Kiprian Jevdogia alias Outi Kakkosen vanhemmille 15.1.1909. Toive sen enempää luostarista kuin Jevdogian kasvamisesta nunnaksi ei toteutunut; Salmin Orusjärveltä kotoisin ollut talonpoikaistyttö kuoli maaliskuussa 1909 Krasnostokin luostarissa luultavasti keuhkotautiin.
Martta Rantsille (s. 1898) kävi paremmin. Tämä salmilainen orpotyttö matkusti vuotta myöhemmin, 1910, Valamon luostarin laivalla Pietariin ja sieltä junalla Krasnostokiin, joka sijaitsee lähellä Grodnon kaupunkia nykyisen Puolan ja Valko-Venäjän rajan tuntumassa. Oltuaan viisi vuotta Krasnostokissa hän siirtyi vielä kolmeksi vuodeksi Moskovaan ennen paluutaan tällä välin itsenäisen Suomen osaksi muuttuneeseen Salmiin. Matkalla Martta oli sekä tutustunut luostarielämään että saanut kansakoulunopettajan koulutusta vastaavan koulutuksen.
Salmissa Martta tapasi neljä vuotta vanhemman lukkarin Pekka Iltonovin, jonka kanssa hän avioitui. Sukunimi muuttui 1930-luvun suurten "vierasperäisten nimien" suomentamiskampanjoiden yhteydessä Iltolaksi. Saman vuosikymmenen lopulla sota pakotti perheen lähtemään Kuopioon, jonne Pekka Iltola oli valittu lukkariksi 1937. Isä jäi kahdenkymmenen vuoden jälkeen eläkkeelle ja kuoli 1959. Äiti eli tämän jälkeen vielä yhdeksän vuotta.
Luostari tutuksi jo nuorena
Perheen 1930 Salmin Karkussa syntynyt tytär, Maria, nykyinen (v. 2000) Lintulan igumenia, tutustui äitinsä kautta luostarielämään jo lapsena. Äiti kertoi tyttärelleen kokemuksistaan ja lisäksi hän oli kiinteässä yhteydessä Vanhan Valamon munkkeihin, joista yksi oli hänen rippi-isänsä. Luostarin siirryttyä Heinävedelle Martta Iltola mm. toimi suomea taitamattomien munkkien tulkkina esimerkiksi lääkärissä käytäessä.
Marian toinen suuri rakkaus oli kirkkolaulu. Isä ei sitä tyttärelleen tyrkyttänyt, kiinnostus kasvoi tämän omasta halusta.
Marian uravalinnassa voi nähdä äidin esimerkin vaikutusta, sillä myös tyttärestä tuli opettaja. Hän valmistui Jyväskylän kasvatusopillisesta korkeakoulusta 1954 ja sai paikan Kuopiossa.
Erinäisten vaiheiden jälkeen Maria Iltolasta tuli 1968 kirkollishallituksen notaari. Häntä kiinnosti kuitenkin myös Afrikka, johon hän oli saanut kosketuksen tavatessaan afrikkalaisia ortodoksinuorten kokouksissa 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alkupuolella. Tätä kautta Maria tutustui myös kreikkalaiseen piispa Anastasios Jannoulatokseen, jolla on ollut merkittävä rooli ortodoksissa lähetystyössä Itä-Afrikassa. Kun Suomen ortodoksinen kirkko lähti mukaan lähetystyöhön perustamalla 1977 Ortodoksinen Lähetys ry:n, Maria Iltola ilmoittautui halukkaaksi lähtemään Afrikkaan. Ja hän myös lähti.
- Ne kolme vuotta, jotka olin Keniassa, eräässä kikujukylässä, olivat kuin valmistautumista luostarielämään. Toimitimme palvelukset aamuin illoin. Kylässä ei ollut katuvaloja eikä iltahuvituksia; elämänrytmi oli siis aika luostarimainen.'
Igumenia lisää, että myös ihmisten uskonnollisuus puhutteli häntä.
- Monesti näin, miten naiset aloittivat esimerkiksi peltotyöt rukouksella.
Nykyään tilanne on Keniassakin muuttunut; yhteiskunta on maallistunut.
Kirkkolaulua ja matkamuistojen myyntiä
Palattuaan Suomeen Maria Iltola otti kirjeitse yhteyttä Lintulaan ja kertoi haluavansa luostariin. Hän ei saanut vastausta. Maria päätti mennä käymään Lintulassa. Oli vuosi 1982.
- Silloinen igumenia ei ollut hirvittävän innostunut ottamaan minua, piti kai minua liian vanhana, nykyinen igumenia muistelee hymyillen. - Vaikka itse asiassa olin silloin kolmanneksi nuorin.
Maria oli kuitenkin päättäväinen ja niin hänestä tuli yksi Lintulan sisarista. Kuuliaisuustehtäväkseen hän sai kesäisin matkamuistomyymälän hoitamisen. Talvisin hänen tuli vastata kirkkolaulusta. Molemmat tehtävät jatkuvat yhä (2000).
Marina-nimen saanut uusi Lintulan sisar sai toimia myös vanhan igumenian autonkuljettajana; hän oli nimittäin ainoa, jolla silloin oli ajokortti. Nykyisin sellainen on yli puolella sisarista.
- Autoa tarvittiin muun muassa kaupassa käyntiin Joensuussa, pankkiasioiden hoitoon sekä lääkärissä käyntiin, igumenia Marina tarkentaa.
Nykyisin tarve on vielä paljon suurempi, sillä palvelujen karsinta maaseudulta on koskettanut myös luostaria.
- Bussivuoroja Palokista vähän suurempiin keskuksiin ei juurikaan ole, lähin posti on Heinävedellä, jonne on 40 kilometriä.
Kauppaakaan ei ole lähistöllä, mutta kauppa-auto sentään käy pari kertaa viikossa. Onneksi jotkut yritykset kuten Valio myös kuljettavat tuotteita luostariin. Lisäksi yksi Heinäveden kunnan lääkäreistä käy luostarissa sekä tarpeen vaatiessa että oma-aloitteisesti.
- Vähäosaisten asiat alkavat olla huonolla tolalla, igumenia Maria tiivistää kokemuksensa yhteiskunnan viimeaikaisesta rakennemuutoksesta.
Kehitys sinänsä ei igumenian mielestä ole pahasta. Lintulakin on saanut omat tietokoneensa, faxinsa, sähköpostinsa ja kännykkänsä, jonka muuan ystävällinen sielu osti igumenialle.
- Kyllä ne helpottavat monella tavalla työtä, vaikkapa asiakirjojen laatimista ja kirjeenvaihtoa, igumenia toteaa.
- Kännykän suhteen olin aluksi vähän epäileväinen, mutta kun kerran talvella juutuimme autolla lumihankeen keskelle korpea ja saatoimme kutsua aurausauton apuun saman tien, aloin nähdä matkapuhelimenkin uudessa valossa. Ilman sitä olisimme saaneet odotella ehkä montakin tuntia, sillä oli varhainen sunnuntaiaamu, igumenia kertoo.
Kysymykseen, mikä luostarissa on antoisinta, igumenia vastaa epäröimättä:
- Jumalanpalvelukset. Se, että saa rukoilla kolme kertaa päivässä yhdessä toisten kanssa. Lisäksi tietysti henkilökohtainen rukouselämä. Jumalanpalvelustekstit ovat loputon aarreaitta, josta löytää aina vain uutta. Ja kuten kerroin, kirkkolaulut ovat olleet suuri rakkauteni pikkutytöstä saakka
Pyhän Kolminaisuuden kirkon ikonostaasi,
maal. Petros Sasaki.
Kuva © Pyykkönen
Tulevaisuus
Lintulassa on tällä (2000) hetkellä 11 sisarta. Sisariston keski-ikä on vähän alle 60 vuotta.
- Yksi sukupolvi jäi tavallaan välistä, igumenia sanoo. - Pisimpään täällä kilvoitelleet sisaret tulivat pian toisen maailmansodan jälkeen. Nuorimmat, 1990-luvulla tulleet sisaret, voisivat olla heidän tyttärentyttäriään.
Igumenia luottaa kuitenkin Jumalaan; Hän järjestää asiat niin, että kilvoitteluperinne Lintulassa jatkuu, aivan kuten se jatkuu Valamossakn, vaikka kolme tai neljä vuosikymmentä sitten jotkut olivat valmiita siirtämään luostarin menneisyyden hämärään.
(AK)
Igumenia Marina täytti 70 vuotta 2.12.2000.
---
Igumeni Marina kuoli 13.6.2012 tapahtuneessa auto-onnettomuudessa saamiinsa vanmmoihin 17.6.2012. Hänet on haudattu Lintulan luostarin hautausmaalle Heinävedelle.
---
(Aamun Koitto 22/2000)
(Teksti on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 22/2000, joka ilmestyi joulukuun 1.päivänä 2000, sivuilla 4-5.)
Katso myös