John Boojamran opetuksia ortodoksisesta kasvatuksesta
Ortodoksi.netista
Filosofian tohtori John Boojamra (1942-1999) toimi uskontokasvatuksen apulaisprofessorina Pyhän Vladimirin seminaarissa Crestwoodissa ja Amerikan antiokialaisen arkkihiippakunnan uskonnollisen kasvatusosaston johtajana. Hän opetti lisäksi Bysantin kirkkohistoriaa Fordhamin yliopistossa New Yorkissa.
John Boojamra väitteli 1976 filosofian tohtoriksi kyseisessä yliopistossa aiheenaan Konstantinonopolin patriarkka Atanasioksen (1289-1293; 1303-1309) kirkollinen reformi. Hänellä ei ollut uskontokasvatuksen opintoja.
Hän kirjoitti useita teoksia ja artikkeleita, muun muassa teokset: Reform in the Late Byzantine Empire, Foundations in Christian Education ja The Church and Social Reform in the Late Byzantine Empire. Boojamraa kunnioitettiin ja arvostettiin teologina, tutkijana ja kasvattajana.
Ortodoksinen kasvatus koskettaa kaikkia
John Boojamran ajattelussa on nähtävissä kolme usein toistuvaa teemaa. Ensiksi on syytä viitata siihen, jota hän kutsuu teoksessaan Foudations in Christian Education (1989) ortodoksis-kristillisen kasvatuksen ”liturgiseksi vankeudeksi”.
Boojamran mukaan Kirkko on liturgia, mutta se on samalla enemmän kuin liturgia. Aikuiset ja lapset tulevat kristityiksi eivät oppimalla jotakin kristinuskosta, vaan liittymällä olemassa olevaan Kirkkoon yhteisön rituaalien, symbolien ja kertomusten kokemisessa. Kirkon taide, rituaalit ja kertomukset vahvistavat lapsen ortodoksista omakuvaa ja maailmankäsitystä. Sitä ei vahvista koulu tai luokkahuone.
Pyhien isien opettama ortodoksinen liturgisuus on syvän yhteisöllistä, toisesta välittävää kasvamista ja kasvattamista. Liturginen kasvatus lähtee ihmisen myönteisestä suhtautumisesta lähimmäiseen. Kirkko on eukaristinen ateria. Se opettaa, ettei ketään jätetä yksin. Lapset on ohjattava ortodoksisen eukaristisen arvomaailman sisäistämiseen.
Boojamra tähdentää, että ortodoksisen kokonaisopetussuunnitelman ratkaiseminen ja laatiminen kuuluu paikallisen seurakunnan papistolle ja kansalle. Ohjelman on rohkaistava ortodokseja syvempään ja täydellisempään elämään Kristuksen Kirkossa. Kirkko on elämän ja kasvamisen paikka, sillä ei ole olemassa kristillisyyttä yleensä eikä yksityistä kristittyä. Ajatuksenakin yksityinen kristitty on itsepetosta.
Kristillinen kasvatus on samanaikaisesti Kirkon opetuksen välittämistä uusi sukupolville. Ortodoksinen kasvatus koskettaa koko Kirkkoa, sillä sekä opettaja että opetettava ovat Kirkon jäseniä ja molemmat osallistuvat samoihin Kirkon mysteerioihin ja samaan elämään. Opettajan tehtävänä on välittää eteenpäin Kirkon uskoa, ei omia mielipiteitä tai asenteita. Boojamra laajensi ortodoksista kasvatusaineistoa sisällyttämällä siihen etiikkaa, sosiaalisia kysymyksiä, hengellisyyttä, raamattua, Kirkon oppia samoin kuin liturgisia aiheita.
Toinen Boojamran usein esille nostama teema lähtee siitä, että ortodoksisen kasvatuksen tulee perustua Kirkon näkemykseen ihmisen persoonasta. Boojamran mielestä ortodoksis-kristillisen kasvattamisen tulee huolehtia enemmän Kirkon jäsenen hengellisestä muotoutumisesta kuin hänelle tarjotusta muodollisesta informaatiosta.
Koko Kirkko opettaa. Kirkon jäsenet, esimerkiksi lapset, eivät ole vain kirkollisten opetustavoitteiden kohteita, vaan jokainen heistä on kutsuttu osallistumaan persoonallisesti Kirkon opetustehtävään.
Boojamra oli huolissaan siitä, että ortodoksis-kristillinen opetus ja kasvatus kaventuu faktoihin, päivä- ja lukumääriin ja oppeihin, jotka esitetään luokkahuoneessa neljässäkymmenessäviidessä minuutissa! Kun lapselta puuttuu ymmärrys, mitä Kirkko on, hänen kokemuksensa Kirkosta jää irralliseksi ja ulkokohtaiseksi.
Perhe, seurakunta ja Kirkko
Kolmas Boojamran kirjoituksissa toistuva teema on yhteisö: perhe, seurakunta ja Kirkko. Kirkon kasvatustyö eroaa maalliseen koulujärjestelmään sidotusta uskontotunteihin ja informaatiotulvaan perustuvasta oppimisprosessista. Lapsen kasvaminen ihmisenä rakentuu Kirkon yhteisöön: Kirkko on Kristuksen Ruumis ja Jumalan Pyhä Kansa.
Kirkko on Kirkko ainoastaan eukaristisena yhteisönä. Kukaan ei ole Jumalan edessä yksinään. Kirkon jäseninä me olemme osa kirkkoruumista. Kokemus kuulumisesta osana kirkkoyhteisöön on olennainen osa Kirkon jäsenen hengellistä kasvamista. Ortodoksinen kirkko ei jokin ihmisyhteisö tai moraaliliike. Kirkko on pelastuksen arkki. Kirkko on askeesin paikka.
Boojamralle ortodoksinen perhe on ihanteellinen pienoismalli kirkkoyhteisöstä. Ortodoksisen perheen ei hänen mielestään tule toimia niinkään tiedon määrällisenä kasvattajana, vaan luonnollisena kasvattajana ortodoksisen kirkon elämään. Kasteen mysteerio on lähtökohta perhekeskeiselle kasvattamiselle. Mutta vain vanhempien uskon kautta kaste saa lapsissa kirkollisen merkityksensä.
Lapsen ja nuoren elämässä ortodoksinen usko tulee lihaksi vanhempien kirkollisen elämän ja käyttäytymisen kautta. Isän ja äidin antama rakkauden ja keskinäisen luottamuksen esikuva on ortodoksilapselle tärkein ihmissuhteiden malli. Lapselle on selitettävä, kuka hän on ja kuka on Jumala? Ymmärtäessään olevansa hyväksytty perheen ja kirkkoyhteisön jäsenenä ja Jumalan kasvojen edessä, lapsi kasvaa luottamaan, elämään ja toimimaan Kirkossa.
John Boojamra jatkoi elämänsä loppuun kirkkohistorian tutkimista. Hän julkaisi enemmän siltä alalta kuin ortodoksisesta kasvatuksesta. Suurimman osa aktiivisesta aikuisiästään hän toimi osa-aikaisissa akateemisissa tehtävissä. Hänen keskeiset kasvatukselliset painotuksensa ortodoksisesta ihmiskuvasta ja kirkkoyhteisöstä ovat ajattomia. Hän tunsi Kirkon pyhien isien teologiaa. Pyhien isien teologian merkitys on siinä, että he tekivät uskon käsityksen elämänläheiseksi.
Patristiikasta on muodostunut nykyisessä länsimaisessa teologisessa tutkimuksessa Kirkon teologiasta eriytynyt tutkimuksen erityishaara. Tutkimuksen keskeinen nimittäjä on historiallinen ja filologinen kuriositeetti ei Kirkon teologia ja sen edustajat.
Ortodoksisen kirkon isille Pyhä Traditio on Jumalan Pyhän Hengen eläväksi tekevää Kirkon Elämän Traditiota. Harhaoppisten mukaan traditio perustuu yksityiseen mielipiteeseen tai ihmisjärjen riippumattomuuteen. Pyhät Isät opettavat, että ainoastaan Pyhä Henki kirkastaa ja valistaa ihmisjärjen.
Pyhien Isien Teologiassa on kyse Kirkon elämänkokemuksesta. Ortodoksinen teologia pohjautuu elämään ja tekoihin. Jumalan terapeuttinen läsnäolo tulee esiin askeesissa, ei sanoissa, filosofisissa käsitteissä ja puheissa.
John Boojamran mukaan ortodoksisen opettamisen ja kasvattamisen tulee vahvistaa Kirkon jäsenten uskoa. Samalla kasvattaminen auttaa lapsia ja aikuisia toteuttamaan ortodoksista uskoa jokapäiväisessä elämässä. Jumalan Valtakunnan elämä on nykyistä ja tulevaa. Jumalan Valtakuntaan ei ole oikotietä, joka sivuuttaa langenneen maailman elämäntaistelut. Mikään yhteiskunnan poliittinen tai sosiaalinen ohjelma ei paranna ihmistä vihasta, ylpeydestä ja itsekkyydestä. Se on Kirkon jäsenten kutsumus ja tehtävä.