Koliva-liike
Ortodoksi.netista
Koliva-liike (eng. Kollyvades Movement) alkoi 1750-luvulla Athoksen munkkien keskuudessa. Tuosta ajanjaksosta käytetään joskus nimitystä turkokratia ja se sai aikaan Kreikassa ja etenkin Athoksella eräänlaisen hesykasmin renessanssin. Sen tavoitteena oli perinteisten tapojen ottaminen jälleen käyttöön ja tarpeettomien uudistusten vastustaminen.
Koliva-liikkeen nimi juontuu Koliva-leivästä, muisteluvehnä, jota syötiin vainajien muistelun yhteydessä. Munkit pidättäytyivät täysin pyhässä Traditiossa ja vastustivat tarpeettomia uudistuksia. He osallistuivat usein ehtoolliselle ja harjoittivat sydämen rukousta. He eivät halunneet, että muistopalveluksia pidetään sunnuntaisin, koska se oli pyhitetty Herran ylösnousemukselle. Koliva-liikkeen kannattajia kutsuttiin nimellä kolivadi. Kolivadit halusivat puhdistaa ortodoksisen tradition siihen vuosisatojen aikana kehittyneistä vääristymistä ja korostuksista, jotka olivat ristiriidassa ortodoksisen kirkon alkuperäisen käytännön ja hengen kanssa.
Liikkeen aloittama prosessi jatkuu nykyaikanakin ortodoksisessa kirkossa eritoten korostuen teologisessa tutkimuksessa ja siihen perustuvassa kirkollisessa elämässä. Usein tässä yhteydessä puhutaankin ortodoksisuuden vapauttamisesta länsimaisen teologian kahleista.
Koliva-liike sai alkunsa Athoksen pyhän Annan skiitasta ja siellä noudatetun elossa olevien ja etenkin vainajien muistelemiskäytäntöjen muuttamisesta perinteisestä lauantaista sunnuntaiksi, ylösnousemuksen päiväksi. Skiitassa rakennettiin ja munkkien piti tehdä töitä lauantainakin, jolloin muistopalvelukset siis perinteisesti toimitettiin. Jotta muistopalveluksia voitaisiin pitää (munkkien työn nyt estäessä sen), ne siirrettiin siis sunnuntaille ja riita oli valmis.
Katsottiin, että muutos alentaa sunnuntain – ylösnousemuksen päivän – arvoa, eikä muistopalveluksia enää pidetty, vaan vainajia muisteltiin ainoastaan liturgiassa. Näitä munkkeja, jotka vastustivat vainajien muistopalveluksen toimittamista sunnuntaisin, alettiin kutsua halventavasti nimellä kolivadit. He siis puolustivat vanhaa traditiota ja vastustivat uutta käytäntöä.
Patriarkat ja kirkolliskokoukset yrittivät ratkoa kiistoja ja sovittelevana julkilausumana annettiin viimein ohje, että vainajien muistopalveluksia voidaan toimittaa lauantaina ja sunnuntaina sekä muinakin viikonpäivinä. Käytäntö on voimassa yhä Kreikassa, vaikka lauantaita pidetään yleisesti ”oikeana päivänä”.
Koliva-liikkeen ohjelma laajeni kuitenkin muistopäivistä laajemmallekin. Yhtenä tärkeimmistä liikkeen ajamista asioista kohosi liturgian merkityksen kohottaminen todelliseksi ehtoollisjumalanpalvelukseksi, jossa kaikki – niin papisto kuin maallikotkin – osallistuisivat mahdollisimman usein ehtoolliseen. Siis jokaisessa liturgiassa tai ainakin mahdollisimman usein. Käytännössä on etenkin Kreikassa ja Venäjällä kirjavaa käytäntöä, joka mahdollisesti johtuu tiukasta katumuksen sakramentin soveltamisesta ja sen liittämisestä lähes pakollisena ehtoollisen yhteyteen. Suomessa on yleistä, että suurin osa ortodokseista osallistuu liturgiassa ehtoolliseen, tosin samalla katumuksen sakramenttiin osallistuminen on huolestuttavasti vähentynyt. Kaikesta huolimatta tämä kollybadien ajama asia - ehtoolliseen osallistumisen lisääminen - etenee myönteisesti useissa paikalliskirkoissa.
Johtavia kolivadeja olivat Filokalian kokoajat, pyhä Makarios Korinttolainen ja pyhä Nikodemos Athoslainen, sekä oppinut munkki ja edellisten ystävä, Athanasios Paroslainen. Liikkeeseen kuului myös muun muassa seuraavat isät: Neofytos Kavsokalyvites, Nektarios Pentapolislainen, Kosmas Aitolialainen, Sabbas Kalymnoslainen, Athanasios Paroslainen, Paisi Velitškovski ja Nikolaos Planas.
Aikanaan kolivadeja pidettiin Athoksella jopa harhaoppisina, kun he siis vaativat alkuperäisten käytäntöjen palauttamista. Fanaattiset munkit vainosivat heitä ja moni heistä joko karkotettiin tai muuten lähti Athokselta. Näin oppi levisi muuallekin sen aikaiseen ortodoksiseen maailmaan tehokkaasti ja sillä on ollut suuri vaikutus esimerkiksi kreikkalaiseen ortodoksiseen kirkkoon ja sitä kautta useisiin muihinkin kirkkoihin.
Kirjallisuutta
- Filokalia, osa 5