Lapset jumalanpalveluksissa
Ortodoksi.netista
Lapset ovat tietenkin tervetulleita jumalanpalveluksiin. Ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukset ovat kaikkia varten. Lapset viihtyvät luonnostaan jumalanpalveluksissa.
Monessa seurakunnassa on säännöllisesti ohjattuja lasten kirkkokerhoja. Lapset tulevat liturgiaan sen puolessa välissä, voidakseen olla läsnä ja osallistuakseen ehtoollisesta. Toki lapsi saa olla jumalanpalveluksessa alusta saakka. Monelle lapsen vanhemmalle on kuitenkin mukava hetken saada "vain olla".
Jos lapsi on levoton ja äänekäs, se on aluksi otettava "pyhänä meluna" vastaan. Väittäisin, että yhteisön kypsyys mitataan usein suhtautumisessa lapsiin. Aikuisten on maltettava mielensä ja harjoitettava pitkää pinnaa. Jos lapsi on hyvin levoton, on se vanhempien tehtävä rauhoittaa häntä (esimerkiksi käymällä ulkona hetken, tutustumalla ikoneihin, avustaa tuohusten sammuttamisessa tai jotain muuta hyväksi koettua). Se on ensisijaisesti itseensä menemisen paikka, jos alati vain seuraa lapsen tekemisiä ja häiriintyy siitä. Ojentamisen oikeus on vain vanhemmilla, muiden ei kuulu ojentaa.
Lapsissa on jotain "pyhää" viattomuutta. Sydämen puhtautta ja eheyttä sanoisin. Pyhissä on tätä samaa "lasten kaltaisuutta" (vrt. Matt 19:14). Vauvat ja lapset menevät usein kirkkokansasta ensimmäisinä ehtoolliselle. Ortodoksipappi Alexander Schmemann (k. 1983) on kiteyttänyt lasten eheyden seuraavasti:
| "Lapsi ei tunne vielä elämän jakaantumista menneeseen, nykyiseen ja tulevaan, tätä surullista kokemusta lopullisesti menetetystä ajasta. Lapsi elää täysin nykyhetkessä, hän on täysin läsnä siinä, olipa sitten kyse ilosta tai surusta. Hän on täynnä iloa, siksi puhutaan lapsennaurusta tai lapsenhymystä. Hän on täynnä murhetta tai epätoivoa, siksi puhutaan lapsenkyynelistä ja siksi hän itkee ja nauraa niin helposti ja hillittömästi. Lapsi on eheä sekä suhteessa aikaan että koko elämään, hän antautuu täysin kaikkeen. Hän ei suhtaudu maailmaan järkiperäisesti tai analyyttisesti. Hän ei ota vastaan sitä vain yhdellä aistilla, vaan koko olemuksellaan. Siksi maailma avautuu hänelle kaikissa ulottuvuuksissaan. Jos eläimet puhuvat lapselle tai puut kärsivät tai iloitsevat, aurinko hymyilee ja jos tyhjä tulitikkulaatikko voi muuttua autoksi, lentokoneeksi tai taloksi, se ei tarkoita, että lapsi olisi tyhmä tai kehittymätön. Lapselle on nimittäin annettu ja paljastettu ihmeellinen syvyyden ja kaiken kaikkeen liittymisen tunne. Lapsella on lahja yhdistyä täysin maailmaan ja elämään. Kasvaessamme me todellakin menetämme toivottomasti kaiken sen." |
Teksti julkaistu alun perin Sana papilta blogissa, joka löytyy osoitteesta http://sanapapilta.blogspot.fi/.
Katso myös