Miafysitismi

Miafysitismi (kutsutaan joskus myös nimellä henofysitismi) on harhaoppi, jonka mukaan Kristuksen yhdessä persoonasaa ovat jumaluus ja ihmisyys yhdistyneet yhteen luontoon (fysis) ilman eroa, sekaannusta ja muutoksia. Tätä kantaa ilmenee lähinnä nykyisissä orientaalisissa kirkoissa muun muassa kopteilla.

Miafysitismi ~ ortodoksisuus

Historiallisesti Khalkedonin kirkolliskokouksen päätökset hyväksyneet kristityt ovat katsoneet, että miafysitismi voidaan yleisellä tasolla jotenkin vielä sovittaa ortodoksiseen tulkintaan, mutta heitä ei kuitenkaan samalla mielletä ei-khalkedonialaisina miafysitismeinä yhdeksi monofysitismin muodoista. Orientaaliortodoksit itse eivät hyväksy tätä tulkintaa.

Antiokia vs. Aleksandria

Miafysitismi syntyi vastauksena nestoriolaisuudelle. Kun nestoriolaisuudella oli juurensa Antiokiassa ja sen perinteessä ja sen vastapuolena oli Aleksandria ja sen perinne, kristityt Syyriassa ja Egyptissä, jotka halusivat ottaa etäisyyttä nestoriolaisuuden äärimmäisyydestä. He halusivat säilyttää oman teologisen kantansa eheyden ottamalla käyttöön tämän termin - miafysitismi - ja ilmaistakseen näin kantansa.

Harhaopin synty

Miafysitismin teologia perustuu Kristuksen luonnon (kreikaksi: φύσις / physis) ymmärtämiseen: Jumala ja ihminen. Kahden harhaopin selvittelyjen jälkeen kirkko alkoi tutkia Kristuksen luonnonmysteeriota tarkemmin. Nämä kaksi harhaoppia olivat doketismi, jossa Kristuksen väitettiin olevan vain ihminen ja adoptionismi, jossa Kristus oli Jumalan valitsema ihminen. Kaksi asiaa nousi erityisesti esille:

• nestoriolaisuus korosti eroa Kristuksen jumaluuden ja ihmisyyden välillä siinä määrin, että ajoittain vaikutti siltä, että kaksi eri persoonaa elää samassa ruumiissa. Tämä näkemys tuomittiin Efeson kirkolliskokouksessa vuonna 431.
• eutykhiasmi (arkkimandriitta Eutykhesin mukaan) korosti Kristuksen luonnon yhtenäisyyttä siinä määrin, että Kristuksen jumaluus käyttää Hänen ihmisyyttään kuten valtameri käyttää pisaraa viinietikkaa. Eutykheen mukaan Kristuksessa on vain yksi luonto: lihaksitulemisen jälkeen on mahdotonta erottaa jumalallista ja inhimillistä luontoa toisistaan. Tämä tuomittiin Khalkedonin kirkolliskokouksessa.

Diofysitismin synty

Vastauksena eutykhiasmille Khalkedonin kokous hyväksyi diofysitismin, joka selkeäsi erotti toisistaan persoonan ja luonnon ja jossa todetaan myös, että Kristuksellä on yhdessä persoonassa kaksi luontoa, jumalallinen ja inhimillinen. Miafysitistit hylkäsivät tämän ajatuksen ja pitivät kiinni pyhän Kyrillos Aleksandrialaisen sanoista Jumalan Sanaksi (Logos) inkarnoituneen, lihaksi tulleen Kristuksen yhdestä (μία φύσις / mia physis) luonteesta:

μία φύσις τοῦ θεοῦ λόγου σεσαρκωμένη / Mia Physis Tou theou logou sesarkōmenē.

Noiden kannanottojen ero oli siinä, että inkarnoituneella Kristuksella oli yksi luonto, mutta tuo luonto on yhä sekä jumalallisesta että inhimillisestä luonnosta ja säilyttää molempien luonteiden ominaisuudet. Miafysiitit tuomitsivat Eutykhion opin ja molemmat ryhmät - khalkedonialaiset ja miafysiitit - pitivät monofysiitteja vastustajinaan.

Kristologian vedenjakaja

Khalkedonin kirkolliskokousta vuonn 431 on usein pidettu kristologian vedenjakajana, kun se hyväksyi diofysitismin. Kuitenkin osia kirkosta - erityisesti koptit Egyptissä - pitäytyivät miafystismissä ja hylkäsivät Khalkedonin kirkolliskokouksen päätöksen ja näin kiiststa tuli yhteiskunnallis-poliittinen ongelma Bysantin valtakunnassa.

Yhdistyminen?

Historian saatossa on ollut useita yrityksiä yhdistää nämä kaksi "leiriä" ja voimatasapaino niiden välillä on vaihdellut. Kuitenkin Khalkedonin kokouksen päätökset ovat edelleen ortodoksisen kirkon, roomalaiskatolisen kirkon ja perinteisten protestanttien opetusta. EI-kalkedonialaisia ortodokseja on usein yhdistetty yhteen ryhmäksi, jota nimitetään orientaaliortodokseiksi. Viime vuosikymmeninä kirkkojen johtajat ovat keskustelleet eroavuuksista kirkkojen välisissä kristologisissa kysymyksissä eikä eroja ole pidetty sovittamattomina kuten aikaisemmin on ehkä oletettu.

HAP