Mitä ortodoksiset kirjat kertovat Raamatusta
Ortodoksi.netista
Kuopion ortodoksien seurakunnan Syväniemen rukoushuoneen Kerahmo-kerhossa 4.4.2014 pidetty esitelmä, jonka kokosi ja tekstiksi muokkasi seurakunnan jäsen Markku Asikainen. Esityksen aiheena oli "Raamattu ortodoksisessa kirkossa".
Ortodoksisista kirjoista poimittua ...
Johdannoksi
Paavali legenda jo eläessään
(sivut 29 ja 31) Elina Karjalainen 1973
Elina Karjalaisen kysymys arkkipiispa Paavalille.
- Mikä ero on luterilaisella ja ortodoksisella teologialla?
Arkkipiispa Paavalin vastaus:
- Jos yritän pelkistää luterilaisen ja ortodoksisen teologian eron lyhyeksi, ymmärrettäväksi mielipiteeksi, niin - toivoen, etteivät luterilaiset teologiystäväni hieman kärjistetystä sanomastani pahastu - vastaan näin:
- Luterilainen teologia lähtee monessa tapauksessa tavallaan tekemään tikusta asiaa. Väittäessäni näin ajattelen suurta määrää esimerkiksi Lutherin tai monien muiden tunnettujen teologien mielipiteitä koskevia tutkimuksia.
- Tieteessä asiat voidaan tietysti jakaa aina pienempiin ja pienempiin osasiin niitä tutkien. Tieteenä tämä tutkimustapa on hyväksyttävissä ja sillä on omat sääntönsä, joiden mukaan edetään. Se taas, mitä ortodoksisuutta tutkittaessa kirjoitetaan, edustaa harvoin jonkun tietyn henkilön mielipiteitä ja näkemyksiä. Ortodoksisella alueella liikkuva tutkija yrittää tavallisesti tulkita kirjoituksillaan kirkon näkemystä.
- Paavalin mukaan ortodoksipapit yleensä noudattavat kirkon näkemystä.
Raamatusta kirjoitettua
Kreikkalais-katolisen kirkon uskonopin lyhyt esitys
(sivu 6) M. Michailov 1927 P. Sergein ja Hermanin veljeskunta
Pyhästä Raamatusta ja Pyhästä perintäopista.
Vaikka näkyväinen maailma kauniin kirjan tavoin kaikilla kielillä puhuu ja todistaa kaikille kansoille Luojastansa, ja luomakunnan elämän syvä tutkiminen johdattaa meitä ajatukseen jumalasta, niin tällä tavoin saadut tiedot Jumalasta, hänen tahdostansa ja tarkoituksistansa ovat kuitenkin sangen epätäydellisiä, vaillinaisia ja riittämättömiä.
Täydellisimmät tiedot itsensä jumala antaa ihmiskunnalle pyhässä ilmoituksessa, s. o. sanassaan, joka on säilynyt ja levinnyt ihmisten keskuuteen kahdella eri tavalla: pyhän perintäopin ja pyhän Raamatun kautta.
Vuosituhansien kuluessa Jumala on paljon puhunut ihmiskunnalle patriarkkain, profeettain, ainokaisen Poikansa ja apostolein kautta, mutta ainoastaan osa Jumalan ilmoituksesta on tullut kirjoitetuksi kirjoihin, muu on jäänyt kirjoittamatta.
Sitä osaa Jumalan ilmoituksesta, niitä uskon oppeja, jotka profeetat ja apostolit ovat Pyhän Hengen vaikutuksesta kirjoittaneet kirjoihin, sanotaan Raamatuksi eli Bibliaksi.
Sitä Jumalan ilmoitusta, niitä uskonoppeja, joita ei ole Raamatun kirjoissa, vaan säilyvät seurakunnan suullisessa opetuksessa, pyhissä toimituksissa, tavoissa ja säännöissä, sanotaan pyhäksi perintäopiksi.
Ortoksisen katolisen itämaisen kirkon kristillinen katekismus
(sivu 8 ja 9 ) Toimittanut ja kustantanut Suomen Kreikkalaiskatollisen kirkon jumalanpalvelus- ja oppikirjain Suomennos- ja toimituskomitea 1929
K. Millä tavoin Jumalan ilmoitus levisi ihmisten keskuuteen ja kuinka se totisessa Seurakunnassa säilytetään? V. Kahdella tavalla: pyhän perintäopin ja pyhän Raamatun kautta. K. Mitä pyhällä perintäopilla ymmärretään? V. Pyhällä perintäopilla ymmärretään kaikkea sitä uskonoppia, Jumalan lakia, niitä sakramentteja ja pyhiä menoja, jotka Jumalan valitsemat pyhät ihmiset ovat Jumalalta vastaanottaneet ja isen puheensa sekä esimerkkinsä kautta jälkeläisilleen jättäneet.
K. Mitä pyhäksi Raamatuksi sanotaan? V. Kirjoja, jotka Jumalan Henki on kirjoittanut Jumalan pyhittämäin ihmisten, nimittäin profeettain ja apostolein kautta. Näitä kirjoja sanotaan myös Bibliaksi. K. Miksi siis pyhä Raamattu on annettu? V. Siksi, että Jumalan ilmoitus tarkemmin ja muuttumattomana säilyisi. Pyhästä Raamatusta me luemme profeettain ja apostolein kirjoituksia aivan niin, kuin me sitten heidän kanssansa eläisimme ja heitä itsensä kuulisimme, vaikka pyhät kirjat ovatkin vuosisatoja ja vuosituhansia ennen meidän aikojamme kirjoitetut.
Kreikkalais-ortodoksinen usko ja elämännäkemys
(sivu 9) Tito Colliander 1952
Vähitellen annettiin suulliselle perimätiedolle kirjallinen muoto: kirjoitettiin joukko erilaisia evankeliumeja, opetuskirjeitä, ilmestyksiä. Pitkän aikaa kirjallinen ja suullinen perimätieto kehittyivät rinta rinnan. Samalla karsittiin pois kaikki, mikä ei ollut yhtäpitävä kirkon tietoisuuden kanssa. Ja lopuksi, kolmensadan vuoden kuluttua, sama Hengen johtama kirkko vahvisti Pyhän Raamatun lopullisen kokoonpanon: sen kaanonin. Ilman kaanonia ei Raamattua, ilman Kirkkoa ei kaanonia, on usein toistettu totuus.
Oikeastaan meidän ei ollenkaan pitäisi tarvita kirjoitettua Sanaa. Mutta koska meillä on ruumis, tarvitsemme sitä. Raamattu kokonaisuudessaan on ruumiin ja hengen, Jumalan ja ihmisen yhteistyön tulos. Se on kirkon työ: kirkon sisällyksen ulkoinen ilmaus. Raamatusta kirkko löytää juuri ne totuudet, jotka ovat sen elämä ja jotka se tuntee kalliiksi omaisuudekseen. Raamattu on toisin sanoen lähtenyt omasta keskuudestamme, sillä mehän muodostamme kirkon.(Colliander 1952)
Kaanon = Alkukirkko nimitti kaanoniksi niitä kirjoituksia, joiden auktoriteetti ja pyhyys tunnustettiin. Nämä kirjat hyväksyttiin osaksi (kristillistä) Raamattua. Varhaisin tunnettu luettelo Uuden testamentin kirjoista eli varhaisin Uuden testamentin kirjojen kaanon on ns. Muratorin kaanon noin vuodelta 170. Uuden testamentin kaanonin, sellaisena kuin se nykyisin tunnetaan, luetteli ensimmäisenä Aleksandrian piispa Pyhä Athanasios kirkolleen osoitetussa kirjeessä vuonna 367.(Wikipedia)
Erityisesti Suomen ortodoksinen kirkko käyttää sanaa 'kanoni' yleisemmässä merkityksessä viittaamaan kirkollisen lain järjestykseen, etiikkaan ja tapoihin liittyviin sääntöihin, jotka ovat muotoutuneet lähinnä yleisten ja paikallisten kirkolliskokousten päätöksinä tai kirkkoisien ohjeina. Kanoniksi kutsutaan myös erästä ortodoksisen hymnologian muotoa. Näistä eräs eniten käytettyjä on Suuren Paaston ensimmäisellä ja viidennellä toimitettava Pyhän Andreas Kreetalaisen katumuskanoni.(Wikipedia)
Idän ortodoksinen kirkko
(sivu 95) Nikolai Zernov 1958
Ortodoksinen kirkko ei ole koskaan hyväksynyt fundamentalistien oppia. Ei siksi, että se pitäisi Raamattua virheellisenä, vaan koska Raamattu on vain osa Jumalan ilmoitusta, joka annettiin kristikunnalle kristillisen seurakunnan elävän kokemuksen välityksellä.
Idän kristityt eivät myöskään ole koskaan joutuneet kiusaukseen kohdella Raamattua samalla tavalla, kuin muhamettilaiset kohtelemat Koraniaan pitäen sitä itsenäisenä ja täysin jumalallisena ilmoituksena.
Raamatulla, joka on monen kirjoittajan aikaansaama teos ja jota on kirjoitettu monen vuosisadan aikana, on pitkä kokoamisen historia takanaan, vain osat ja ajoittain vain katkelmat ovat säilyneet sekä olleet vanhan ja uuden Israelin käytössä. Jumalallinen ohjaus on kuitenkin ollut vaikuttamassa sekä silloin, kun pyhät kirjat kirjoitettiin, että silloin, kun valitut kohdat koottiin yhteen.
Raamattu on ainutlaatuinen tietolähde kolmiyhteisestä Jumalasta, Lunastajasta ja Pyhittäjästä - sellaisena kuin Hän on itsestään ilmoittanut lihaksitulemisestaan, tässä ihmeessä, jossa Pyhän Kolminaisuuden toinen Persoona on tullut meidän ihmisten luo.
Raamatun oikea ymmärtäminen edellyttää määrättyä hengellistä kokemusta ja kypsyyttä lukijassa, jotakin, mikä tavallisesti saavutetaan ottamalla osaa kristillisen seurakunnan yhteiseen elämään. Siksi pidetään idässä kirkkoa Pyhien Kirjoituksien valvojana ja tulkitsijana, ja seurakunnan jäsenten käyttäytyminen arvostellaan aina pyhän Raamatun opin valossa.
fundamentalisti = tarkoittaa lujaa pitäytymistä tiettyihin periaatteisiin, koska ne ovat ainoita ja absoluuttisesti oikeita tapoja asioiden hahmottamiseen. (Wikidedia)
Ortodoksisen kirkon historia
(sivu 28) H. Kirkinen V. Railas 1963
Taistelussa pakanuutta ja harhaoppeja vastaan kirkon johtajat pyrkivät apostolisesta ajasta lähtien pitämään suullisessa opetuksessa uskon puhtaana eli apostolisena sekä vahvistamaan myös kirjallisesti sen keskeisimmän sisällön.
Evankeliumeja kirjoitettiin 60-luvulta lähtien ja apostolien lähetyskirjeet täydensivät Jumalan Sanan opetusta. Vähitellen tuli tärkeäksi määritellä, mitkä kirjoitukset ovat oikeata Jumalan Sanaa. 100-luvulla tehtiin paikallisissa kirkolliskokouksissa sääntö siitä, mitkä kirjat otetaan Vanhan Testamentin rinnalle Raamattuun Uudeksi Testamentiksi. Tätä sääntöä kutsutaan Raamatun kaanoniksi. Silti vielä 200-luvulla eri provinsseissa kaanon hieman vaihteli ja vakiintui vasta myöhemmin kaikille yhteiseksi. Perusteena kirjojen hyväksymiselle oli se, missä määrin ne olivat apostolien aidon suullisena säilyneen opetusperinteen sekä luotettavimpien kirjoitusten mukaisia.
Taistelussa gnostilaisuutta vastaan lienevät syntyneet myös ensimmäiset uskontunnustukset kastettavia varten. Vanhin lienee ns. apostolinen kastetunnustus, joka syntyi lännessä ja juurtui länteen. Idässä oli omia tunnustuksia, jotka eivät säilyneet.
gnostilaisuus = alkukirkon harhaoppi
Miten uskomme
(sivut 7 ja 16) Arkipiispa Paavali 1978
Kristus ei jättänyt mitään kirjallista esitystä opistaan. Eivät apostolitkaan ryhtyneet ensin laatimaan uskonoppia. Sen sijaan he alkoivat heti - saatuaan Pyhän Hengen vuodatuksesta voiman - todistaa Kristuksesta, hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Apostolien todistuksesta syntyi kaikkialle yhteisöjä, seurakuntia - näin sai alkunsa kirkko.
Uskonopin alkulähteeksi ortodoksinen katekismus määrittelee pyhän Raamatun ja kirkon välittämän pyhän perimäopin eli tradition. Miksi edellisessä luvussa, järjestyksessä ensimmäisenä, oli esillä kirkko? - Siksi, että kirkko syntyi ensin ja vasta sen jälkeen vähitellen Uudesta testamentista tuntemamme Raamatun kirjat, evankeliumit ja lähetyskirjeet. Kun lisäksi otetaan huomioon, miten vähälukuiset sen ajan ”kirjat”, käsikirjoitukset, olivat ja että aitojen kirjoitusten rinnalla esiintyi apostolien nimissä kirjoitettuja evankeliumeja ja muita tekstejä, on helppo ymmärtää, miten suuri merkitys kirkon elävällä perinteellä oli kristinuskon aitouden turvaajana. Painavasti näkyy tradition ensiarvoinen merkitys siinä, että kirkko sen perusteella vasta 400-luvulla lopullisesti määritteli, mitkä liikkeellä olleista kirjoista oli katsottava aidoiksi ja siten Jumalan ilmoitukseksi. Näin kirkko itse ratkaisi pyhän Raamatun koostumuksen.
Pyhän Raamatun tulkinnassa ortodoksinen kristitty luottaakin juuri kirkkoon, joka aikanaan on Raamatun kokoonpanon määritellyt.
Ohjeita raamatun lukijalle
(sivu 14) Thomas Hopko 1979 (Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto: Thomas Hopkon englanninkielisestä teoksesta ”Reading the bible” kääntänyt Markku Aroma. Hyväksytty Suomen ortodoksisen kirkkokunnan piispainkokouksessa 12.9.1979)/font>
Raamattu on erilaisten kirjoitusten kokoelma; sen kirjoittajat ovat olleet vanhan ja uuden liiton Jumalan kansan jäseniä. Se on valmistunut Pyhän Hengen innoituksesta. Kirkko on koonnut ja valinnut siihen kirjoitukset Pyhän Hengen innoittamana. Sama Pyhä Henki innoittaa myös uskovaa, Raamattuun myönteisesti suhtautuvaa lukijaa ymmärtämään lukemansa ja ravitsee häntä sillä hengellisesti.
Liturgian elämästä
(sivu 65) Petri Piiroinen 1989
Ortodoksisissa jumalanpalveluksissa ja liturgiassa Raamatun teksteillä on hyvin keskeinen asema. Lukukappaleita on sekä Vanhasta testamentista että Uudesta testamentista: parimiat, profetiat, epistolat, evankeliumit. Erityisen runsaasti käytetään psalmeja. Itse asiassa kirkkovuoden aikana luetaan lähes koko Raamattu. Raamatun kirjoista ainoastaan Johanneksen ilmestystä ei lueta Ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksissa.
Raamatun tekstien lukeminen siis kuuluu ortodoksisen jumalanpalveluksen olemukseen. Mutta meillä Suomessa on harvoin tiedostettu, että meiltä puuttuu Ortodoksisen kirkon Raamattu lähes kokonaan.
Ortodoksinen elämäntapa
(sivu 102) Merja Merras 1992
Kristinuskon pyhä kirja, Raamattu, on yhteinen kaikille kirkoille. Raamattu on syntynyt traditiosta, perimätiedosta, joka on aluksi ollut suullista ja sitten saanut kirjallisen muodon. Ortodoksinen kirkko katsoo, että raamatun ovat kirjoittaneet ihmiset, joita on johtanut jumalallinen inspiraatio. He eivät kuitenkaan ole kirjoittaneet tahdottomasti kuin unessa, vaan heidän persoonallinen panoksensa on koko ajan ollut mukana tekstissä.
Kirkon historia - Ortodoksin käsikirja
(sivu 24) Tapani Kärkkäinen 1999
Ensimmäisille kristityille Raamattu tarkoitti juutalaisten pyhien kirjojen kokoelmaa. Sitä luettiin pyhänä historiana ja profetiana Kristuksesta. Sen rinnalle syntyi uusia tekstejä, kun suullista perimätietoa Jeesuksen elämästä ja kirkon varhaisvaiheista alettiin kirjoittaa muistiin. Uutta kirjoituskokoelmaa ryhdyttiin kutsumaan Uudeksi testamentiksi sen uuden liiton mukaan, jonka Jumalan katsottiin tehneen ihmisten kanssa Jeesuksen sovitustyön kautta. Juutalainen Raamattu pysyi kuitenkin edelleen käytössä Vanhan testamentin nimellä.
Ortodoksisesta uskosta
(sivu 40) Arkkimandriitta Cleopa Ilie 2005
Pyhä Raamattu on kokoelma pyhiä kirjoja, jotka on kirjoitettu Pyhän Hengen innoituksesta suunnilleen 1500 vuoden kuluessa alkaen Mooseksen noin 1400 ennen Kristusta ja päätyen Ilmestyskirjaan noin 100 vuotta Kristuksen jälkeen. Emme kuitenkaan tiedä, onko Pyhä Raamattu varsinainen lähde, jonka kautta Jumala on ilmoittanut ihmisille itsensä.
Seisokaamme hyvin - Ortodoksisen kirkon aikuiskasvatuksen opas
(sivu 87) Risto Aikonen - Sirpa Okulov 2013
Ortodoksisen uskon perustana on Raamatun ilmoitus ja pyhä traditio eli perimätieto. Apostolien välityksellä Jumalan ilmoitus siirtyi jälkipolville sekä kirjoitetussa että kirjoittamattomassa muodossa eli suullisesti ja myös esimerkin kautta.
Raamatulla on keskeinen asema ortodoksisen kirkon perinteessä. Ortodoksisessa ajattelussa evankeliumi on Kristuksen sanallinen ikoni, ja Kristuksen sanat, jotka ovat muistiinkirjoitetut evankeliumeihin, ovat tänä päivänäkin samoja Kristuksen sanoja, joita Hän puhui maanpäällisen elämänsä aikana. Evankeliumissa Kristus on koko ajan läsnä keskuudessamme. Siksi evankeliumikirjalla on kunniapaikka alttarin pyhällä pöydällä.
(Sitaatit koonnut: Markku Asikainen)
