Pahoista ajatuksista ja sisäisestä vapaudesta (opetuspuhe)

Pyhittäjä Simeon Uusi Teologi
(kuva © Pyykkönen)

Pyhittäjä Simeon Uusteologi (k. 1022) korostaa kirjoituksissaan sitä eroa, joka vallitsee ihmisen suhteessa luomakuntaan ennen ja jälkeen syntiinlankeemuksen. Ihminen on riisunut yltään Jumalan hänelle antamat turmeltumattomuuden ja kirkkauden vaatteet ja pukeutunut “turmeluksen alastomuuteen”. Pyhittäjän mukaan, kun ihminen käyttää väärin luonnollisia voimiaan, hän ei halveksi pelkästään Jumalaa, vaan myös olemassaolonsa perusteita.

Ihmisen suhde muuhun luomakuntaan haavoittui syntiinlankeemuksessa ja ihmisen kapinassa Luojaansa vastaan. Maailma kadotti langenneessa tilassa Jumalan alkuperäisen luomistyön merkityksen ja muuttui merkitykseltään kielteiseksi. Uuden testamentin kirjoittajat puhuvat usein maailmasta turmeltuneisuutena ja lankeemuksena.

Kirkon opetuksen mukaan saatanassa ei ole totuutta (Joh.8:44). Saatanan vaikutus rakentuu itsessään valheeseen. Saatana ei ole yksinkertaisesti vain kielteinen pahuuden käsite, vaan todellinen voima, jolla on vapaa tahto ja sen mukaiset suunnitelmat ja juonet. Pahat henget kiihottivat ihmisiä ristiinnaulitsemaan Kristuksen.

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja korostaa, että saatana pyrkii siihen, että saisi raskaissa ja tuskallisissa koettelemuksissa sielun lannistumaan, niin että se luopuisi elävästä toivosta Jumalaan ja ryhtyisi lopulta onnettomuuksien masentamana epäilemään jopa Jumalan olemassaoloa. Jumala puhdistaa ihmissielusta vaivojen ja murheiden avulla “hekumallisen nautinnon myrkyn” ja tahtoo istuttaa ihmiseen vastenmielisyyden kaikkea ajallista ja yksinomaan aistinautintoa tarjoavaa kohtaan.

Suurin osa pahoista ajatuksista on peräisin saatanalta. Saatanan päämääränä on johtaa ihminen tekemään syntiä ajatuksissa tai teoissa. Synti merkitsee ihmiselämässä Jumalan armon hylkäämistä aistillisen nautinnon takia. Synti on ontologinen katastrofi, jolla on myös moraalisia seurauksia. Kun ihminen ajattelee pahaa, hän tekee ajatuksissaan syntiä. Kun ihminen toteuttaa saatanan tahdon ja tyydyttää näin hänen mielihalujaan, ihminen tekee toiminnallisesti syntiä. Pahat henget kylvävät alati ajatuksiaan valloittaakseen ihmismielen. Himojen saastuttama sielu on paatunut. Se nöyrtyy uskoon vasta kipeiden leikkausten ja polttojen jälkeen.

Sisäinen vapaus on vapautumista himoista

Pyhien isien opetuksessa ja käytännössä ihmisen parantuminen sielun sairauksista tarkoittaa kasvamista itsekkyyden maailmasta pyyteettömään rakkauteen. Ruumiillinen vaivannäkö ja nöyrtyminen tarkoittavat sielusta huolehtimista. Niiden tähden Jumala antaa anteeksi ihmisen synnit. Paasto, kaikkinainen pidättyvyys ja ruumiillinen vaivannäkö pysähdyttävät intohimon kasvun, vaikeneminen ja rakkaus Jumalaan vievät siltä voiman. Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen opettaa:

“Sisäinen vapaus on himoista vapautumista. Ilman Kristuksen armoa ei kukaan voi sitä saavuttaa. Luvattu maa on Taivasten Valtakunta, jonne himottomuus ja hengellinen tieto meitä johtavat.”

Kun ihminen toistaa elämässään synnin ja se väijyy pitkän aikaa sielussa, sitä kutsutaan himoksi. Pyhät isät tulkitsevat eron himon ja synnin välillä. Niketas Stithatolaisen mukaan

“himo ei ole vielä synnillinen teko, vaan himo ja synti eroavat toisistaan: himo on sielunliike, kun taas synnillinen teko ilmenee ruumiissa. Näin siis nautinnonhalu, rahanhimo ja kunnianhimo ovat sielun pahoja himoja, mutta haureus, ahneus ja vääryys lihan synnillisiä tekoja.”

Kristus kiinnitti monin tavoin huomiota ihmisen sisäiseen maailmaan:

“juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet” (Mark.7:21-23).

Himot väijyvät ihmissielussa ja luovat hirvittäviä ongelmia ihmisen koko elämään. Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja opettaa, ettei aistinautintoja, intohimoa ja pelkoa ja kaikkia niiden seurauksia alun perin luotu ihmisluontoon kuuluviksi; silloinhan ne olisivat ihmisluonnon tunnusomaisia piirteitä. Nuo piirteet tulivat ihmisluontoon vasta sen jälkeen, kun ihminen lankesi täydellisyydestä, ja ne ovat liittyneet ihmisluonnon järjettömimpään osaan.

Pyhittäjän mukaan jopa himotkin ovat hyödyksi hänelle, joka innokkaasti pyrkii elämään hyvin ja nuhteettomasti, kunhan vain hän taiten pitää ne erossa lihallisista asioista ja tavoittelee niiden avulla taivaallisia. Näin tapahtuu, kun ihminen muuttaa esimerkiksi intohimon Jumalan hyvyyksien hengelliseksi halajamiseksi tai kun hän muuttaa pelon huolelliseksi varovaisuudeksi, ettei syntiensä tähden joutuisi tulevaan rangaistukseen tai kun hän muuttaa murheen katumukseksi, jolla pyrkii korjaamaan elämässään vallitsevan pahan.

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja
(kuva: wikipedia)

Ihmiset, jotka elävät eläinten tavoin vain aistinautintoja varten, käyttävät väärin Jumalan luomakuntaa himojensa palvelukseen. Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja kirjoittaa:

“He eivät ymmärrä kaikille ilmoitettua viisautta: Jumalan luomakunnan tulee johtaa meidät Jumalan itsensä tuntemiseen ja ylistämiseen ja näkyväisen maailman tehtävänä on opettaa meidät tajuamaan, mistä me tulemme, mitä me olemme, miksi meidän on luotu ja minne me menemme. He vaeltavat pimeydessä tämän ajan halki hapuillen molemmin käsin vain siksi, etteivät tunne Jumalaa.”

Ihmisen taistelu himoja vastaan on suuri. On vaikea puhdistaa itseään himoista ja täyttää sisäinen maailma hyveillä. Pyhien isien mukaan hengellinen taistelu vaatii Kristuksen käskyjen noudattamista. Kun ihminen alistaa sielunsa ja ruumiinsa Jumalalle, ne alkavat tuottaa ruumiin ja sielun hyveitä. Langenneen ihmisen ruumista ravitsevat materia ja aineelliset asiat. Ruumis ravitsee sielua. Kun ihminen omistautuu Jumalan elämälle, tapahtuu päinvastoin. Ihminen jättää luonnottoman tilansa. Kilvoittelijalle Jumalan nimen lakkaamaton kutsuminen ja rukous on lääke, joka on turmiollinen paitsi kaikille himoille, myös niiden syntymiselle.

Himot ovat sielun sairautta, mutta himottomuus on sielun terveyden tila. Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja kirjoittaa:

“Kun mikään maallinen mielikuva ei enää häiritse mieltäsi rukouksen aikana, olet siirtynyt himottomuuden valtakuntaan. Kun sielu alkaa tuntea olevansa terve, se alkaa nähdä myös himottomia ja levollisia unia.”

Maksimoksen mukaan kilvoittelija, joka on harjaantunut hyveissä ja saavuttanut tiedon rikkauden, näkee asiat himottomasti eli sellaisina kuin ne ovat luonnostaan. Täydellisen himottomuuden merkki on, että olipa kilvoittelija valveilla tai unessa, sydämeen kohoaa vain yksinkertaisia mielikuvia.

Pyhät isät opettavat, että käytännön kilvoitusten päämääränä on himojen kuolettaminen, mietiskelyn taas hyveiden näkeminen. Mietiskelyn ja käytännön kilvoituksen tulee olla sopusoinnussa keskenään. Kun ihmismieli askaroi aineellisissa, sen työtoverina on järkeisajattelu. Mutta kun mieli astuu aineettoman alueelle, sen on hylättävä järkeisajattelu, joka ei enää olisi työtoveri vaan rusikoiva pistin.

Bysanttilaisessa askeettisessa kirjallisuudessa rakkaus nähdään sieluntilana, jonka vallitessa Jumalan tunteminen kohoaa kaiken luodun yläpuolelle. Ihminen, joka on kiintynyt johonkin maalliseen, ei voi päästä tällaiseen rakkaudentilaan. Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja opettaa:

“Rakkauden äiti on himottomuus, himottomuuden lähde taas on toivo Jumalaan ja toivo puolestaan saa alkunsa kärsivällisyydestä ja pitkämielisyydestä. Kärsivällisyyden ja pitkämielisyyden juuret taas ovat kaikkinaisessa itsehillinnässä. Itsehillintä versoo jumalanpelosta ja jumalanpelko itse on uskon hedelmä.”

Isien opetus ja ortodoksisen kirkon koko terapeuttinen käytäntö eli pyhät mysteeriot yhdistyvät askeesiin, jonka päämääränä on ihmisen parantuminen. Ihminen ei voi vapautua pahoista ajatuksista inhimillisen ajattelun keinoin, vaan hänen tulee asettaa kaikki toivonsa Jumalaan.

Ortodoksinen psykoterapia ei viittaa käsitteenä ihmisten kärsimiin erityisiin psykologisiin neurooseihin. Pikemminkin se viittaa kaikkiin ihmisiin. Ortodoksisen tradition mukaan Aadamin lankeemuksen jälkeen ihminen sairastui, hänen mielensä (nous) pimeni ja kadotti yhteytensä Jumalaan. Kuolema astui ihmisen olemukseen ja aiheutti monia antropologisia, sosiaalisia ja ekologisia ongelmia. Kristuksen syntyminen ihmiseksi ja Kirkon yhteistyö Hänen kanssaan teki ihmiselle mahdolliseksi luoda uudelleen yhteys Jumalaan. Ortodoksinen teologia on sen vuoksi Kirkon terapeuttista elämää. Usko Kristukseen ilman sen mukaista paranemista synnin ja himojen sairauksista ei ole uskoa ollenkaan.

Kirkon yhteisöllisen läsnäolon tarkoitus maailmassa toteutuu ihmisen terapiassa, hänen sydänkeskeisen yhteisöllisyytensä palauttamisessa Jumalan yhteyteen. Ihmisen parantumisen tarve on kaiken kattava kysymys. Kirkon tarjoama terapeuttinen metodi toteutuu Pyhässä Hengessä hengellisessä elämässä, joka tarkoittaa uskovan askeesia ja osallistumista pyhissä mysteerioissa Jumalan luomattomista energioista. Kirkon pyhien isien käsitys ihmisluonnosta on dynaaminen. Ihminen luotiin niin, että hänen on mahdollista ottaa vastaan Jumalan armo ja rakkaus. Uskovien tehtävänä on nähdä Jumalan viisaus haastavana kutsumuksena elää Hänen työtovereinaan. Kristus kutsuu kaikkia katumukseen ja parantumiseen.

Katumuksen ensimmäinen vaihe on tuntea omat synnit ja sielun sairauksien merkitys. Katumus ilmaisee, että ihminen tunnistaa pyhässä katumuksessa erheensä. Katumuksen merkitys alkaa siitä, että ihminen on avoin Kirkon terapeuttiselle hoidolle eikä sulkeudu itseensä. Katumus on paljon enemmän kuin psykologinen, legalistinen tai moraalinen tila. Katumuksella on teologinen ulottuvuus. Synti merkitsee hengellistä heikkoutta, joka tekee ihmisen kykenemättömäksi puhdistumisen kokemukseen, valistumiseen ja Jumalan energioiden aikaansaamaan jumaloitumiseen.

Jos ihminen inhoaa syntejään, hän luopuu niistä. Jos ihminen tunnustaa tappionsa, hän saa anteeksi. Kaikenlainen mielihyvä on ihmiselämässä viime kädessä alistettu inholle ja kitkeryydelle. Pyhän Iisakin mielestä kilvoitusten vähentäminen merkitsee himojen lisäämistä, mutta niiden ahnehtiminen tekee sijaa sekasorrolle. Jumalan totuuden tunteminen täyttää ihmissydämen rauhalla ja asettaa ihmisen seisomaan iloon ja rauhaan. Sielun puhtaus on lihallisten huolten, ruumiillisten ajatusten ja murheen pois riisumista. Joka omistaa sielunsa Jumalalle uskossa ja rukouksessa, se ei enää joudu sielunsa huolten vaivaamaksi.

Pahuus tai himot eivät kuulu ihmisluontoon, sillä Jumala ei ole himojen luoja. Sen sijaan Luoja on pannut ihmisiin monia luonnollisia hyveitä, joihin kuuluvat nämäkin: laupeus, sillä pakanatkin tuntevat sääliä; rakkaus, sillä järjettömät eläimetkin usein itkevät jäädessään eroon toisistaan; usko, sillä se on meissä kaikissa; toivo, sillä lainaksi ottaessamme ja antaessamme ja purjehtiessamme ja kylväessämme toivomme parasta.

Kärsivällisyys on hengellisen elämän olennainen tekijä, koska kasvaminen merkitsee monia muutoksia ihmiselämässä. Kärsivällisyys on sitä, että sielu pyrkii vaivojaan säästämättä hyveisiin. Kun bysanttilaisessa teologiassa puhutaan kärsivällisyydestä, sillä ei tarkoiteta pelkästään ihmisen kestävyyttä elämän koettelemuksissa, vaan kärsivällisyyttä kasvaa Jumalan yhteyteen. Ihmisen suuntautumisen kohti Jumalaa tulee olla vapaa maallisista siteistä. Ihmisen hengellinen matka Jumalan luo on rakkauden polku, joka johtaa jumalalliseen rakkauteen.

Pyhä Iisak Niniveläinen puhuu siitä, mikä on paratiisi ja mikä on helvetti. Paratiisi merkitsee Jumalan rakkautta, jossa ihmiset voivat nauttia kaikista Jumalan siunauksista. Mutta kun pyhittäjä viittaa helvettiin, hän opettaa, että helvetti on rakkauden kuritus. Helvetti tarkoittaa ihmisessä Jumalan rakkauden kärsimystä. Jumalan rakkauden työt ilmenevät kahdella tavoin: se on syntisille kärsimys, mutta tulee iloksi niille, jotka seuraavat elämässään rakkauden velvollisuuksia.

Jumalan kohdalla ei ole kyse kostamisesta, sillä Luoja katsoo sitä hyötyä, joka seuraa Hänen toimistaan ihmisiä kohtaan. Tämä koskee myös helvettiä: myös helvetin rangaistuksessa ja kärsimyksissä piilee jokin salaisuus. Jumalan tuleva maailma kuuluu kokonaan hyvyydelle, rakkaudelle, armolle ja autuudelle. Jumalan luonnossa ei ole vihaa, kiihkoa, inhoa tai muuta vastaavaa.

Pyhä Eukaristia ja ihmisen eheytyminen

Bysanttilainen askeesi koostuu hengellisen elämän kehitysvaiheista, joita ovat sielun puhdistuminen, kirkastuminen ja jumaloituminen. Kaikki raamatulliset ja pyhien isien tekstit tekevät selväksi, että ihmisen parantuminen saatetaan päätökseen Kirkossa, joka on erityinen kirkollinen yhteisö ja perhe.

Kirkko ei ole ideologinen valtapiiri. Kirkossa sen yksityisen jäsenen elämä yhdistyy yhteisölliseen Eukaristiaan. Ihmisen terapeuttinen eheytyminen ja hänen ykseytensä Jumalan kanssa tulee todelliseksi Pyhässä Eukaristiassa.

Pyhän Eukaristian salaisuus on köyhien ja unohdettujen mysteerio. Liturginen elämä, jossa jää toteutumatta Kirkon yhteisöllinen oikeudenmukaisuus on ritualismia, joka johtaa ihmisiä harhaan. Bysanttilainen jumalanpalvelus muuttaa uskovien ihmisten elämän Jumalalle eläviksi ihmispersooniksi. Muutos on sisäinen ja merkitsee Jumalan Pyhän Hengen asumista ihmisessä. Ihmisen sisäisen muutoksen saa aikaan Jumalan armo ja ihmisen vapaa tahto.

Samalla kun korostetaan Jumalallisen Eukaristian välttämättömyyttä ja arvoa kirkollisessa ja hengellisessä elämässä, on Eukaristia syytä yhdistää kokonaisuudessaan Kirkon hesykastiseen traditioon.

Ortodoksisessa kirkossa hesykasmin ainutlaatuisen tärkeä henki ilmaistaan Jumalallisen Liturgian rukouksissa ja Pyhän Eukaristian toimitustavassa. Jumalallinen Eukaristia on matka, joka johtaa osallistumaan viimeisistä tapahtumista, se on esimakua Jumalan Valtakunnasta. Pyhien isien opetuksen mukaan viimeiset ajat alkoivat Kristuksen syntymisestä ihmiseksi ja ne ovat koettavissa Jumalallisessa Eukaristiassa, mutta vain, jos jaamme myös Kristuksen Ristin ja Ylösnousemuksen.

Bysanttilainen hengellisyys määräytyy Kristuksen opetuksen, elämän ja toiminnan kautta. Niitä ei voi ymmärtää ilman yhteyttä eskatologisiin odotuksiin. Kristus samastaa läpi evankeliumien Itsensä Messiaaseen. Hän samastaa Itsensä viimeisten aikojen Messiaaseen, joka kokoaa yhteen hajallaan olevat Jumalan lapset (Joh.11:52).

Uskovia kutsutaan tulemaan kirkollisena yhteisönä pyhäksi. Kirkon ensimmäisten vuosisatojen yhteisö ymmärsi Kirkon identiteetin tulevan Jumalan Valtakunnan ikonina. Siinä korostui voimallisesti eukaristisen ja liturgisen hengellisyyden terapeuttinen ja puhdistava luonne. Uskovia kannustettiin puhdistamaan sielunsa himoista, jotta he voisivat kohdata terapeuttisesti langenneen ihmisluonnon seuraukset. Siksi varhaiskristillinen hengellisyys ei viitannut Jumalan Valtakunnan eskatologiseen kunniaan, vaan syntiinlankeemusta edeltäneen siunatun paratiisin tilaan.

Isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuutta

• Elia Presbyteeri, 1991. Käytännön kilvoittelusta ja mietiskelystä. - Filokalia III osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Koonneet pyhät Makarios Notaras ja Nikodeemos Athosvuorelainen. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
• Filoteos Siinailainen, pyhittäjä, 1991. Henkisestä raittiudesta. - Filokalia III osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Koonneet pyhät Makarios Notaras ja Nikodeemos Athosvuorelainen. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
• Hierotheos, archmandrite, 1994. Orthodox Psychotherapy. The Science of the Fathers. Translated by Esther Williams. Levadia.
• Hierotheos, metropolitan of Naupaktos
  • 1994. The illness and cure of the soul in the Orthodox tradition. Levadia.
  • 2007. Hesychia and Theology. The Context for Man’s Healing in the Orthodox Church. Translated by Sister Pelagia Selfe. Levadia.
• Iisak Niniveläinen, pyhä, 2005. Kootut teokset. Käännös ja johdanto munkki Serafim. Jyväskylä.
• Maksimos Tunnustaja, pyhittäjä,
  • 1986. Jumalan tuntemisesta. - Filokalia II osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Koonneet pyhät Makarios Notaras ja Nikodeemos Athosvuorelainen. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
  • 1986. Rakkaudesta. - Filokalia II osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Koonneet pyhät Makarios Notaras ja Nikodeemos Athosvuorelainen. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
  • 1986. Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista. - Filokalia II osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Koonneet pyhät Makarios Notaras ja Nikodeemos Athosvuorelainen. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
• Niketas Stithatolainen, 1991. Mielen puhdistamisesta. - Filokalia III osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
• Simeon Uusteologi, pyhittäjä, 1995. On the Mystical Life: The Ethical Discourses, vol. 1. Translated by Fr. Alexander Golitzin. Crestwood.
• Thalassios Afrikkalainen, pyhittäjä, 1986. Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä. - Filokalia II osa. Kokoelma kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
• Vassiliadis, Petros, 1997. Eucharistic and Therapeutic Spirituality. - The Greek Orthodox Theological Review. Vol. 42. Numbers 1-2.