Pyhä Äiti Maria Pariisilainen
Ortodoksi.netista
Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 13
Tänä vuonna (2015) pitkäperjantain aikoihin tulee kuluneeksi 70 vuotta pyhittäjä-äiti Maria Pariisilaisen marttyyrikuolemasta.
Vuoden 2007 Aamun Koiton numerosta 14-15 löytyy Taisia Pohjolan artikkeli:
Pyhä Äiti Maria Pariisilainen
Jelisaveta Pilenko, myöhemmin äiti Maria, syntyi 1891 Riiassa Latviassa varakkaaseen perheeseen. Hän oli 14-vuotias, kun hänen isänsä kuoli, ja menetys vaikutti nuoreen tyttöön syvästi. Elämänsä aikana hän sai kokea vielä monta traagista menetystä.
Nuoruusvuodet kuluivat Anapassa Mustanmeren rannalla. Venäjän sisällissodan aikana 1917-1922 Liza oli vastuussa Anapan kaupungin hallinnosta. Siellä hän myös avioitui Daniil Skobtsovin kanssa. Ensimmäinen avioliitto Dimitri Kuzmina-Karavajevan kanssa oli jäänyt lyhyehköksi, mutta liitosta oli syntynyt tytär Gajana. Uuteen perheeseen syntyi poika Jura ja tytär Anastasia.
Ystäväpiirissä Jelisavetaa kutsuttiin 'Lizaksi. Hän oli kookas, komea nainen, sosiaalinen, huumorintajuinen, antelias ja helposti lähestyttävä. Kuitenkin hän usein koki itsensä hyvin yksinäiseksi eikä puhunut tunteistaan ja ajatuksistaan.
Venäjän vallankumous ja sisällissota pakottivat yli miljoonan ihmisen lähtemään maanpakoon vuosina 1917-1922. Myös Skobtsovan perhe ja Lizan äiti Sofia Pilenko matkasivat Ranskaan.
Emigranttina Pariisissa
Pariisissa perheen taloudellinen tilanne ei ollut kovinkaan hyvä, joten oli ruvettava hankkimaan lisäansioita toimentulon turvaamiseksi. Daniil Skobtsov ryhtyi opettajan toimensa ohella ajamaan taksia ja Liza teki huonosta näöstään huolimatta ompelutöitä ja suunnitteli silkkihuivien malleja.
Venäläinen kristillinen opiskelijaliike perustettiin maanpaossa 1923. Päämaja oli Pariisissa. Liza oli toiminnassa mukana ja osallistui mielenkiintoisiin keskusteluihin sikäläisten intellektuellien kanssa yömyöhään savuisissa kuppiloissa savuke toisensa perään tupruten. Lizan laajaan ystäväpiiriin kuuluivat Nikolai Berdjajev (1874-1948), Sergei Bulgakov (1841-1944) ja Elie Fondaminski (1880-1942), ortodoksijuutalainen, joka kääntyi ortodoksisuuteen 1941 Campiegnen eristysleirissä.
Nuorin tytär Nastja sairastui aivokalvontulehdukseen. Häntä hoidettiin Pasteur-instituutissa, jossa Liza maalasi hänestä pastellimuotokuvia. Kolme niistä on päivätty tytön kuolinpäivänä 7.3.1926. Liza uskoi vakaasti, että Nastjan kuolema oli haaste ja käännekohta hänen elämälleen.
Avioliitto Daniil Skobtsov kanssa rakoili, ja pariskunta muutti erilleen vuonna 1927. Kirkollisesti ero tuli voimaan 1932. Liza otti eron jälkeen vastuulleen uusia tehtäviä, lähinnä hengellisiä ja kirjallisia töitä, mutta hän keskittyi myös sosiaalisiin ja teologisiin kysymyksiin.
Kahden avioliiton jälkeen hän mietti, olisiko ylipäätään kelvollinen nunnaksi. Rovasti Sergei Bulgakovin ja metropoliitta Jevlogi Georgijevskin kanssa keskusteltuaan hän päätti antaa nunnan lupaukset pyhän Sergein instituutin lehterillä syyskuussa 1932. Nimeksi tuli Maria.
Luostari maailmassa
Kristillisen opiskelijaliikkeen tehtäviä hoitaessaan äiti Maria kävi Latviassa ja Virossa ja sai matkalla kokea perinteistä luostarielämää. Yksityisissä keskusteluissa hän käytti näkemistään luostareista sanaa "porvarillinen". Hänen mielestään luostareissa ei ymmärretty maailman kohtaloa ja tulevaa katastrofia! Äiti Maria kutsui omaa sosiaalista työtään nimellä "luostari maailmassa".
Nähtyään emigranttien työttömyyden ja köyhyyden äiti Maria päätti etsiä talon, johon he voisivat kokoontua. Pariisin VII hienostokaupunginosasta löytyi vuokratalo. Vailla varmaa taloudellista tukea toiminta aloitettiin. Klarissalaisluostari naapurissa oli vastakohta äiti Marian omalle orastavalle "anarkialle Kristuksen tähden". Talo saatiin toimivaan kuntoon. Äiti Maria maalasi ikonostaasin ja hengellisestä puolesta huolehtivat Bulgakov ja Berdjajev. Apuna olivat nunnat Jevdokia, Dorofeja ja Blandina.
Syyskuussa 1934 muutettiin isompaan taloon Lourmeliin. Alueella oli paljon työttömiä ja vähäosaisia. Paikasta tuli melko pian käsite emigranttien keskuudessa. Myöhemmin se toimi turvapaikkana.
Sergei Bulgakov sanoi usein Lourmelia harhautuneiden laitapuolen kulkijoiden erakkoluostariksi. Äiti Maria rakensi tallista kirkon, jonne maalasi ikonit ja valmisti kirkkotekstiilit. Isä Lev Gillet (1892-1980), arkkimandriitta Kiprian Kernin (1889-1960) ja isä Dimitri Klepin (1904-1944) toimittivat palveluksia.
Äiti Marian luostarinäkemystä ei ymmärretty, koska hän ei elänyt luostariperinteen mukaista elämää. Hän ei ehtinyt useinkaan istua kirkossa. Nukkavierussa asussaan, miestenkengät jalassa oli vaikea tunnistaa runoilijaa, intellektuellia ja nuoruudessaan varakasta naista, kun hän kiersi etsimässä ehkä jo vähän nahistuneitakin ruokatarvikkeita Halleilta.
Gajana päätti 1935 muuttaa Venäjälle, jossa äiti Marian ystävä Aleksei Tolstoi lupasi huolehtia hänestä. Vuotta myöhemmin hän kuitenkin sairastui pilkkukuumeeseen ja kuoli 1936. Perhe ei päässyt hautajaisiin, mutta he pitivät muistopalveluksen. Jälleen kerran suuren surun kohdannut äiti Maria julkaisi runokokoelman, joka käsitteli kuolemaa.
Miehitetty Ranska
Hitlerin joukot marssivat Ranskaan 1940. Pääsiäistä ennen Ranskan miehitystä juhlittiin Lourmelissa hartaasti. Runsas ihmisjoukko kokoontui yöpalvelukseen. Liturgiassa yksi evankeliumijakson jakeista tiivisti tilanteen pian toteutuvassa natsien dominoimassa Euroopassa: "Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt."
Äiti Marian ystäviä alettiin viedä keskitysleireille. Compiegnen eristysleiri oli yleensä ensimmäinen etappi. Juutalaisia ja muita kansallisuuksia yritettiin äiti Marian avustuksella saada turvaan Lourmelista muualle Eurooppaan.
Isä Dimitri Klepin ja Jura Skobtsov lähetettiin Buchenwaldin kautta Doraan. Leiri oli hygienialtaan heikko ja julmasti organisoitu, vangit asuivat ja työskentelivät maan alla. Tällaisissa olosuhteissa he sairastuivat - niin myös Jura. Hän sai äkämätautitartunnan, josta ei toipunut, ja hänet passitettiin hoitoon tuntemattomaan määränpäähän - kaasukammioon.
Myös isä Dimitri menehtyi vuonna 1944. Elie Fondaminski oli kokenut saman kohtalon jo kaksi vuotta aiemmin.
Vanki numero 19263
Keskistysleiri koitui myös äiti Marian kohtaloksi. Hän sai käsivarteensa leiman vanki numero 19263. Hän oli elämänsä viimeiset kaksi vuotta Ravensbrückissä. Kaikesta kurjuudesta huolimatta hän yritti auttaa ihmisiä - järjesti keskustelupiirejä, evankeliumien lukemista, ja hän jakoi muille saamiaan ruokapaketteja. Hän jatkoi myös kirjontatöiden tekemistä.
Maaliskuussa 1945 jo pitkään sairastelleen äiti Marian tila muuttui kriittiseksi. Sairaat ja vanhukset vietiin Jugendlageriin. Monet heistä olivat vammautuneita lääketieteellisistä kokeista. Paikkaa kutsuttiin "murhanhimoiseksi ansaksi", ja se oli tie lopulliseen päämäärään.
Äiti Maria vietiin Jugendlageriin tammikuussa 1945. Ruokana oli 60 g leipää ja puoli kauhallista laihaa keittoa päivässä. Vuodevaatteet, lämpimät vaatteet, sukat ja kengät takavarikoitiin vaikka pakkasta oli talvella liki 30 astetta - seurauksena tietysti luonnollinen kuolema.
"Minä elän"
Pitkäperjantaina 30.3.1945 äiti Marian tie kohti marttyyrikuolemaa alkoi. Muut olivat paniikissa ja hän koetti heitä rauhoitella. Hän ei ollut eroteltujen joukossa, mutta hän asettui toisen vangin tilalle ja meni vapaaehtoiseen kuolemaan auttaakseen kumppaneitaan kestämään kuoleman.
Jugendlagerissa muut joutuivat kaasukammioon, mutta äiti Maria eli vielä yli yön. Hänen maallinen vaelluksensa päättyi 31.3.1945 - suurena lauantaina.
Vuosia myöhemmin eräs hänen ystävänsä, Georgi Rajevski, näki hyvin elävässä unessa äiti Marian kävelevän viljapellon poikki vakain askelin. Rajevski hämmästyi ja sanoi: "Mutta äiti Maria, minulle kerrottiin, että sinä olet kuollut."
Rajevski kertoo äiti Marian katsoneen silmälasiensa yli hieman vekkulimaisesti ja sanoneen: "Sanotaan mitä sanotaan! Sinähän näet, että minä elän."
Taisia Pohjola
Äiti Maria Pariisilainen on kanonisoitu pyhäksi 16.1.2004.
Muistopäivää vietetään 20. heinäkuuta.
Samanaikaisesti julistettiin pyhäksi Jura Skobtsov, Elie Fondaminski ja isä Dimitri Klepin.
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.14-15/2007, joka ilmestyi 13.7.2007, sivuilla 26-27)